Ihmis-suhteet katkeavat usein, ellei itse pidä

Samaa olen joskus pohtinut. Että ainako se on miun vuoro olla se, joka ottaa yhteyttä ja kyselee kuulumisia. Ehkä se vaan kertoo siitä, etteivät ne ihmiset ole niin tärkeitä, enemmänkin sellaisia moikataan kun tavataan -tyyppejä. Tai ittellä ainakin tuo yhteydenottamattomuus koskee sellaisia puolikavereita, joiden kanssa ei vaan olla ystävystytty niin paljon ja joita ei tietyn asian loppumisen (työ, harrastus, koulu) jälkeen enää juuri näe, vaikka ne kivoja ovat olleetkin ja hauskaa seuraa oman aikansa. Ne tärkeät ihmiset, miun kolme läheisintä ystävää, pitää kyllä yhteyttä ja ehottaa vaikka mitä. Ja häveten pitää tunnustaa, että paljon useammin kuin mie, joka tykkään "erakoitua", joka viihyn itteksenikin aika paljon.

Mielestäni riippuu paljon tilanteesta, kenellä on "velvollisuus" olla aloitteellinen. Jos kaksi nolifeä tutustuu toisiinsa, molempien pitäisi olla aloitteellisia (ellei toinen ota yhteyttä liiankin aktiivisesti). Jos taas nolife tutustuu sosiaaliseen ihmiseen, jolla on jo valmiiksi perhe, sukulaisia ja hyviä ystäviä joka sormelle ja varpalle, on ihan selvää että nolifen pitää olla se aktiivisempi osapuoli: Kun sosiaalinen ihminen miettii, kenet pyytäisi seuraksi elokuviin, on täysin luonnollista asettaa puolituttujen edelle hyvät ystävät, joita ei muutenkaan ehdi tavata tarpeeksi usein kaikkien kiireiden keskellä. Nolifen täytyy jaksaa tehdä töitä sen eteen, että pääsisi puolitutusta kaveriksi ja lopulta ystäväksi, joka on yhtä tärkeä kuin vanhatkin ystävät.