Hei. Näetkö minua asumassa omakotitalossa ja möyhimässä kukkapenkkejä ja marjapensaita maalais maisemissa, silti vain keskustaan 10km matka??
Olen lupautunut miettimään asiaa jouluun asti, jolloin teen lopullisen päätöksen. Jos näetkö onnistuuko se yhdessä elääminen?
Keskiyö/tuntijasi
7
89
Vastaukset
Hei
no aloitetaan tästä hetkestä, eikä kiirehditä. sinä olet kaupunki-ihminen ja nautit saamistasi palveluista. kukkapenkit ovat hienoja ja niistä sinä pidät heti. mutta marjapensaat ovat toinen juttu. et ole mikään mehulinko.
näen sinulle tuossa muutoksessa taloudellista helpotusta. ja sitten tuo kumppani, hän on oikeasti kiintynyt sinuun. sinä epäröit vapautesi puolesta, koska se on sinulle tärkeä. teillä menee mukavasti ja olette kumpikin etsineet sitä oikeaa itsellenne.
nyt tuntuu, että se olisi löytynyt.
uskoisin, että teillä on joskus mennyt sukset ristiin. olette selvittäneet asianne ja sopineet riitanne.
tuon kumppanisi exä saattaa heittäytyä hankalaksi jossakin vaiheessa, siihen voit varautua viileästi ja huiskaista hanskallasi.
yhdessäeläminen on aluksi oppimista ja totuttelemista. teillä on hyvät eväät onnistumiseen, kun sovitte kuka tekee mitä ja annatte toisillenne myös tilaa elää.
kyllä sinä viihdyt siellä talossa ja rakkaasi kanssa. tällä tavalla näen alkuajat.
t: Keskiyö- Narsissi/tulppaani
Hei taas. Ja kiitos vastauksestasi.
Siitä mehulingosta. Olen keittänyt talven mehut ja hillot.
Koska tykkään juuri sellaisista asioista:))
Ei ole ollut mitään riitaa keskenään..
Mies on ollut yksin monta vuotta, miksi exä yhtä äkkiä alkaisi heittäytyä hankalaksi??
Kysyisin sinulta vielä että onko mies sitä mitä sanoo olevansa?
Ainakin haluaa olla asioissa aina oikeassa ja kova inttämään..
Kovaääninen, mutta sydän kultaa ja hyvin huomaavainen..
Rauhoittuuko tuo inttämisen ja todistamisen halu hänessä? Se ärsyttää minua suunnattomasti, kun pitää vääntää kättä asiasta, minkä itse on kokenut ja nähnyt, mutta hän ei..
Tulenko pärjäämään hänen murrosikäisen poikansa kanssa?
Hän asuu kyllä äitinsä luonna, mutta on hyvin paljon isän kanssa, mikä on ihana asia..
Kiitos sinulle tuntija.- Tulppaani/narsissi
Lisään vielä että piti kirjoittaa käden vääntöä asioista eikä vain pelkästään yhdestä asiasta..
Hei
hassua, en kyllä näe sinua siellä tekemässä mehuja, mutta hyvä kun olet nyt tehnyt. näen sinulle muita askareita jatkossa.
miehesi on itsepäinen, mutta hän rakastaa sinua. se on hänen luontonsa, eikä se siitä mihinkään muutu. kun tunnet hänet, voit hyvinkin antaa hänen olla oikeassa. siitä hän rauhoittuu. saat sitten oman tahtosi läpi toista kautta...
näen kyllä että jotakin hankaluuksia voi tulla pojan äidin kanssa. hänellä on omia suunnitelmia ja ne eivät ole samoja, kuin teillä on.
pojan kanssa pärjäät niin hyvin, että hänen äitinsä voi tulla mustasukkaiseksi.
tuo sinun kumppanisi on periaatteen mies, siksi hän on itsepäinen. mutta kun katsoo toiselta kantilta, niin häneen voi luottaa. ihan hyvin teillä menee.
t: Keskiyö- Tulppaani/narsissi
Kiitos sinulle jälleen kerran..
Kuullostaa hyvältä. Mitä askarita Sinä minulle näet? Hei
näen aivan kotiin ja pihaan liittyvää tekemistä, teillä on jokin yhteinenkin projetki. johonkin liittyy puu tai puun kanssa touhustelu. ehkä pientä rakentamistakin.
miehesi pitää perinteisestä naisesta, sinä muistutat jollakin tavalla hänen äitiään. ja hän on erittäin mielissään.
t: Keskiyö- Tulppani/narsissi
Kiitos taas. Kyllä meillä on puunkaato ja pation rakentaminen suunnitteella:)
Kaikkea hyvää Sinulle keskiyö/tuntijani.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad621198- 42891
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että334678- 51651
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 51628
- 93610
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76582
- 56564