Haluan vain kertoa teille jotka olette synnyttäneet alaeitse ja kaikki mennyt hyvin, olette onnekkaita. Itse jouduin kiireelliseen sektioon, mies ei päässyt mukaan. Lapsen näin vilaukselta jonka jälkeen hän meni keskolaan toipumaan. Saimme nähdä hänet vasta seuraavana aamuna. Kaksi viikkoa vauva oli tiputuksessa ja opetteli syömään.
En saanut kokea vauvan ensimmäisiä hetkiä rinnallani mieheni kanssa. Mieheni jäi paitsi ensimmäisestä pesusta ja pukemisesta. Emme saaneet olla ydessä ensimmäisiä tunteja ja ensimmäistä yötä perheenä vaan kaikki erillämme. Onnittelukahvit jäi saamatta. Mutta kiitollisia olemme että poikamme voi nyt hyvin.
Olette onnekkaita kuin saitte olla yhdessä, hoitaa vauvaa osastolla, iloita yhdessä ja mennä kaikki yhdessä kotiin! Olisin kestänyt helvetillisimmät kivut, pahimmat repeämiset, inhottavat kätilöt/lääkärit ja kaiken mahdollisen tuskan jos oisin saanut kokea sen mitä te sen jälkeen saitte.
En saanut kokea vauvan ensimmäisiä hetkiä rinnallani mieheni kanssa. Mieheni jäi paitsi ensimmäisestä pesusta ja pukemisesta. Emme saaneet olla ydessä ensimmäisiä tunteja ja ensimmäistä yötä perheenä vaan kaikki erillämme. Onnittelukahvit jäi saamatta. Mutta kiitollisia olemme että poikamme voi nyt hyvin.
Olette onnekkaita kuin saitte olla yhdessä, hoitaa vauvaa osastolla, iloita yhdessä ja mennä kaikki yhdessä kotiin! Olisin kestänyt helvetillisimmät kivut, pahimmat repeämiset, inhottavat kätilöt/lääkärit ja kaiken mahdollisen tuskan jos oisin saanut kokea sen mitä te sen jälkeen saitte.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Etköhän sinä ole kuitenkin onnekas, koska vauvan ahdinkotilasta huolimatta hänet saatiin pelastettua nykytekniikalla? Mitä merkitsee muutama viikko kun on koko elämä (oletettavasti pitkä) jaettavana yhdessä?
Minä olisin mielelläni jäänyt ilman vauvani ensihetkiä ja ensiviikkoja kunhan vain olisin saanut hänet sitten syliini elävänä -enkä kuolleena kuten meille kävi.
Säälin sinua kun olet katkera tuommoisesta asiasta. Kiitollinen sinun pitäisi olla.
En ole missään vaiheessa ollut katkera vain surullinen. Jos olisit lukenut kirjoitukseni kunnolla olisit huomannut lauseen:
"Mutta kiitollisia olemme että poikamme voi nyt hyvin"
Taidat olla itse katkera ja sen takia ilkeä minulle.
Olisikohan sinun ap aika jo kasvaa aikuiseksi? Ja lopettaa tuollaisten turhien sureminen! Nykyaijan ihmiset elävät niin suojattua ja turvattua elämää, että sitten surraan ihan jonninjoutavia. Olet nyt vähän liikaa lukenut kaikenmaailman kirjoituksia siitä, millaista synnytyksen pitäisi olla ja millaisia tunteita kuuluisi tuntea. Olet nyt äiti ja yksi kylvetys tai kahvi tai yksi yö ei merkitse yhtikäs mitään siinä pitkässä matkassa, joka sinulla on edessäsi lapsesi kanssa.
Kuules Virpi, mikä sinua nyt noin ärsyttää? Etkö saanut isiltä huomiota pienenä? Kysyppä keneltä tahansa joka lapsia on saanut. niin yksi elämän huippuhetkistä oli kun sai esikoisen rinnalle lepäämään heti synnyttyään.
Olen varmasti paljon sinua vahvempi ihminen. Sinun epävarmuutesi loistaa kauas, mene muualle ihmisiä kiusaamaan.
Vaikka kovin ilkeillen vastaat, vastaan kuitenkin sinulle.
Olen kolmen lapsen äiti ja kaikki lapsemme ovat syntyneet sektiolla. Huippuhetkeni olivat silloin kun lääkäri kertoi meidän saaneen terveen lapsen. Se, etten olesaanut lastani"rinnoilleni lepäämään" ei merkitse yhtään mitään. Olen iloinen, ettei minun ole tarvinnut synnyttää alateitse. Ja mieheni on erityisen onnellinen......
noinko paljon sua v...tuttaa ap? taidat olla vielä aika lapsellinen ihminen,mutta älä huoli,kai sinäkin vielä kasvat ja huomaat että elämässä on tärkeämpiäkin asioita...
minä olen vain kiitollinen että sain (toistaiseksi) terveen lapsen.ja onnea sinullekkin lapsestasi.
Ap:n vastaus vain vahvisti käsitystäni siitä, mitä jo aikaisemmin kirjoitin.
Cloetta: kiitos, sinun kirjoituksesi lohdutti (vaikka minun tapauksessani en saanut kuulla että minulla on terve lapsi sitä sain odottaa monta viikkoa ja se oli todellakin ilon tunne!) Minä tarkoitin että olisin ilolla pilannut tussuni siitä hyvästä ettei vauvani olisi tarvinnut olla teholla piikitettävänä ja kärsimässä viikkoja. Sinulla kuitenkin meni kaikki loistavasti lapsi voi hyvin ja sulla on tussu kunnossa :) Taitaa Virpillä mennyt tussu pilalle kun täällä purkaa katkeruuttaan.
Ihan äimän käkäkenä luen tämä aloittajan viestejä.Ei ole kovin fiksua kielen käyttöä, varsinkin jos haluat ymmärrystä asiallesi.
Voin kertoa etteivät ne "tervetuliaskahvit" maistu kahvia kummemmalta, joten et mitään menettänyt. Lisäksi olen kokenut molemmat synnytystavat ja se on onnellinen hetki, kun lapsen saa syliinsä. Hetken onnea ei vähennä se, milloin se tapahtuu. Suret siis ihan turhia asioita.
Samaa mieltä monen vastaajan kanssa. Suret ja murehdit ihan pientä turhaa asiaa. Ilkeilet niille, jotka yrittävät laittaa asioita puolestasi tärkeysjärjestykseen. No, siperia opettaa...
olettepa te häijyjä ap:lle!!!niin se on että metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan, ap tässä pitää puoliaan. muistakaa että tämä oli esikoinen, ei ap tiedä miten homma oikeasti menee ja miltä tuntuu.
vaikka synnytin alateitse vietiin lapsi lähes välittömästi teho-osastolle,jossa vietti ensimmäisen viikkonsa.joten ei se alatie synnytyskään takaa noita luettelemiasi asioita.iloinen olin vain että poika selvisi,itse repesin pahasti (ja menetin reilusti verta) vaikka leikattiin,muutenkin synnytykseni oli aika "kamala" kokemus itseasiassa.vaikka olin ensisynnyttäjä niin poika syntyi vauhdilla,siitä kun pääsin sairaalaan meni 2 ja puoli tuntia kun poika oli maailmassa,ja olisi tullut nopeammin jos ei olisi jäänyt hartioistaan kiinni.kamala tunne kun väkisin revittiin vauvaa ulos kun sydän äänet hävisivät.ja koska synnytys oli niin nopea,kivunlievitys jäi vaan haaveeksi.mutta en vaihtaisi kokemusta poiskaan,koska sain niin ihanan pojan lahjaksi.jokainen synnytys on yksilöllinen,minä olin vain kiitollinen että molemmat selvisimme hengissä
Kiitos pojanpalleronäiti :) Toivottavasti voitte molemmat nyt hyvin!
Minä olen kyllä sitä mieltä että synnytys on naisen elämässä todella suuri ja merkittävä tapahtuma, eikä sen merkitystä saa latistaa sanomalla että kaikki on hyvin kun lapsi ja äiti ovat elossa ja terveitä. Tottakai se on tärkeintä, mutta on myös lupa ja syytäkin purkaa ja surra sitä jos kaikki ei ole mennyt hyvin!
Mullakin oli vaikea synnytys ja vauva vietiin heti synnyttyään pois. En siis saanut häntä rinnalleni makoilemaan heti.. Synnytyksen jälkeen jouduin itse leikkaussaliin ompeluun pahojen repeämien takia. Koko hommassa meni yhteensä 4h heräämöineen. Kahteen päivään en voinut liikkua sängystä mihinkään.. Olen kuitenkin onnellinen siitä että lapsemme selvisi hengissä, enkä viitsi synkistellä turhista. Ehdin kyllä sitä lasta pidellä sylissä myöhemminkin ihan niin paljon kuin huvittaa :) unohda sinäkin ap tollaset turhuudet ja ole onnellinen lapsestasi ja siitä että sait asian mukaista hoitoa synnytyksessäsi.
Kiitos että tulee asiallisiakin viestejä! Minusta on aika vähättelevää sanoa muille mistä saa olla surullinen ja mistä ei. Olisin vain tuon kokemuksen halunnut kun se näyttää niin kauniilta. En mä sitä tietenkään 24/7 murehdi tai edes ajattele. Kaikki jonka lapset on viety pois ja joutuneet olla viikkoja erossa tietää että se on tuskallista ja monet tuntevat menettäneensä jotakin. Ei tunnu kivalta olla hereillä keskellä yötä ja miettiä itkeekö lapsi osastolla ja ottaako joku hänet syliin ja lohduttaa.
Toki tiedän että juuri tuo kaikki pelasti poikani hengen ja olen sille lääkärille ikuisesti kiitollinen. Tässä pieni poikani tuhisee kehdossa pupu kainalossa ja hymyilee unissaan :) tää on elämää!
Suuri kiitos second opinion, tätä minä yritin alleviivata! Naisella on oikeus tunteisiin ja omiin suruihin oli ne sitten muille ajantuhlausta tai ei. Virpin kaltaiset ja muut siitä ilkeilevät kannattaa jättää omaan arvoonsa.
Kas, kun ap:tä eivät häirinneet väärän väriset verhot tms. Aikuisen naisen tulee myös tietää sekin ettei kaikki mene aina niin kuin itse toivoo tai suunnittelee. Olen sitten ilkeä vaikka, mutta kyllä täytyy sanoa, että pieniä näyttää naisen murheet olevan, jos ei ole kahvia saanut heti synnytyksen jälkeen.
Naurattaa: on se nyt kumma et levy jää jumittamaan tohon kahviin. Itse en edes juo kahvia. Pointti tässä oli se että meitä ei onniteltu ei se että ei saatu mitään kämästä sairaalakahvia. Nyt pyydän että naurattaa-kaltaiset typerykset pitävät suunsa kiinni ja asialliset keskustelevat. On se nyt jumalauta vaikea olla empaattinen. Näille katkerille ja kateellisille suomalaisille voi vain sanoa että älkää kommentoiko.
Kuules nyt ap: Minä en todellakaan ole mikään typerys vaan sinua kokeneempi usean lapsen äiti. Olen ihan asiallinen, kun sanoin ettei kaikki aina elämässä mene niin kuin itse tahdoo tai suunnittelee. Kunhan saat vähän lisää elämänkokemusta niin tulet sen huomaamaan. Lisäksi ihan itse aloitit tämän keskustelun julkisella foorumilla, joten sen verran täytyy olla kanttia sitten myös kestää muitakin mielipiteitä kuin omiansa. Epäilen vahvasti ettei kovinkaan moni ole täällä liikkeellä mitenkään katkeralla tai keteellisella mielelllä. Ainakaan minä en ole mistään katkera tai tippaakaan kateellinen sinulle tai kenellekään muulle.
Muistutan myös siitä, että itse kirjoitit aloituksessasi, miten onnittelukahvit jäi saamatta! Kieltämättä se oli aika hupsun hauska yksityiskohta, johon tarttua. Me lukijat emme ole meedioita, jotka osaavat arvata, että tarkoititkin jotakin ihan muuta. Kirjoititt myös siitä, että ette saaneet olla yhdessä perhehuoneessa ensimmäistä yötä. Aika harvassa sairaalassa sellainen on ilman muuta kaikille halukkaille antaa, vaan sinne pääsee, jos sellainen on tyhjillään. Ihan siis onnenkauppaa pääseekö sinne perhe vai lämpsiikö tuore isi kotiinsa nukkumaan. Oli sitten kuinka onnistunut alatiesynnytys tahansa.
Luulen, että synnytyksissä pätee edelleen se vanha viisaus: älä liikaa suunnittele asioita vaan suhtaudu asiaan mieli avoimena. Kukaan ei voi luvata tai koskaan ei voi tietää, miten synnytys menee. Silloin ei tule pettymyksiä.
Lisäksi et voi edes varmasti tietää, miltä nuo aloituksessasi kertomasi asiat olisivat oikeasti sinusta tuntuneet. Kaikki eivät tunne mitään ihmeellisiä tunteita saadessaan lapsensa heti synnytyksen jälkeen syliinsä, vaan tunneside syntyy vasta myöhemmin. Moni on synnytyksestä myös varsin väsynyt, eikä ensimmäinen yö tunnu mitenkään erityiselle. Asiat riippuvat monista seikoista. Ehkä kuitenkaan et olisi kovin iloinen jos olisit repeytynyt pahasti. vaikka lapsella asiat olisivat hyvin (kun et olisi kokenut muuta).
Sinua kokeneempana tiedän jo, että synnytys on (vaikka sitä kovin jotkut hehkuttavatkin) vain pieni räpäys äitiydessä. Äitinä tulet kokemaan paljon myös pettymyksiä ja surua, toki runsainmitoin myös iloa ja onnea. Minulle naisena on synnytyksiä paljon paljon tärkeämpiä hetkiä ovat olleet yhteiset puuhat lasten kanssa. Mikään ei ole sen suurempaa kuin hetki, kun lapsesi halaa sinua ja sanoo rakastavansa. Jos niitä hetkiä et tulevaisuudessa koe, olet todella jäänyt jostain paitsi!
En muuten en repeytynyt synnytyksissä. Lisäksi on kovin vaikeaa olla empaattinen ihmiselle, joka ei kestä erilaisia mielipiteitä ja nimittelee muita ja kirjoittaa melkoisia epäasiallisuuksia
joojoo selvä, sinä kun niin kokenut olet.
naurattaa sanoi "En muuten en repeytynyt synnytyksissä. Lisäksi on kovin vaikeaa olla empaattinen ihmiselle, joka ei kestä erilaisia mielipiteitä ja nimittelee muita ja kirjoittaa melkoisia epäasiallisuuksia"
Olen seurannut keskustelua sivusta ja tämä lainaus on mielestäni osoitus siitä, kuinka ennakko asentein lukiessa käsittää toisten sanomat aikas ihmeellisellä tavalla. Kehotan lukemaan viestit avoimin mielin uudestaan ja saatat ehkä huomata haukkuvasi väärää puuta..
En ole tuo "naurattaa", mutta luulen, että ymmärsin hänen pointtinsa. Hän varmaankin tarkoitti tässä kohdassa ilmoittaa ettei repeytynyt synnytyksissään, jottei ap:n tarvinnut irvailla ja spekuloida asiasta, kuten hän teki jollekin toiselle nimimerkille, kun tämä esitti asiasta toisenlasen mielipiteen. Kannattaa tosiaan lukea viestit kunnolla.
naurattaa: kyllä sinunikin viestisi oli aika vähättelevä kun noista verhoista kommentoit. Kumma ette siinä viestissä ollut niin asiallinen kun seuraavassa. Antakaamme nyt ap:lle oikeus omaan kokemukseen eikä kiusata häntä siitä. Aika paksusti häntäkin täällä arvosteltiin. Ehkä hän sitten on kokematon ja odotti innokkaana sitä suurta tapahtumaa joka sitten meni pieleen. On se sitten turhaa tahi ei, niin asiallisesti voi kertoa hänelle siitä eikä ilkkua.
oli apltä kyllä aika rankkaa tekstiä mutta mun mielestä kyllä itsepuolustusta. naurattaa voi mennä muualle mussuttamaan. älä ap lannistu, naurattaa:lla taitaa olla omassa elämässään jokin pielessä.
Tattis :D Onhan täällä kunnollisiakin ihmisiä
Onpas tästä tullut kiivas keskustelu :) Älkää nyt haukkuko toisianne!
Heheee... huomaa et ap laittaa ittelleen kannustusviestejä ;DD
Höpöhöpö!
Itselläni myös kokemus hätäsektiosta jonka jälkeen vauva suoraan keskolaan korkeiden tulehdusarvojen vuoksi. Itse en osaa olla asiasta surullinen tai pahoillaan vaikka minulta myös jäi kokematta tuo vauvan saaminen rinnalle heti syntymän jälkeen sekä moni muu yllä mainittu asia. Mieheni oli keskolassa ensimmäiset 3 päivää vauvaa hoitamassa, itse pääsin sinne leikkauksen jälkeen vasta 2 päivän päästä. Olin vain niin onnellinen kun vauva oli elossa ja hyvässä hoidossa.
Itsellemme lapsen saaminen ei ollut itsestään selvää eikä varsinkaan helppoa, joten kiitollisuus oli suurin tunne jota sairaalassa tunsin, vaikka yksin osastolla olinkin, muiden hoitaessa omia vauvojaan. Mutta se tunne kun pääsin keskolaan katsomaan omaa vauvaa ja lopulta myös häntä sinne hoitamaan. En osaa surra sitä mitä en saanut vaan nautin siitä mitä sain!
Ei kaikki asiat mene ihmisillä samallalailla, miksi synnytys sitten menisi....
Kyllä mä ainakin olen hieman surullinen, etten koskaan päässyt kokemaan luonnollista synnytystä, vaan molemmat lapseni leikattiin maailmaan. Tämän lisäksi en voi enää lapsia tehdä, joten sekin saa minut surulliseksi. Varmasti joku tähän haluaa heti kommentoida, että pääasiahan on, että lapset terveitä, jne. ja onhan minulla jo 2 lasta, miksi siis surra. Mutta tämä on hyvin henkilökohtainen tunne. Tottakai olen onnellinen 2 terveestä lapsesta, vaikka heidän elämän alkunsa vaikea olikin. Mutta minä naisena olisin halunnut kokea synnytyksen ihmeen kipuineen kaikkineen. Varmaankin samankaltainen tunne, jos esim. imetys ei onnistu. Kasvaahan lapsi korvikkeellakin, mutta jotain oleellista jää itseltä äitiydestä puuttumaan. Eihän äitiys ole pelkästään sen lapsen saamista, vaan myös omia odotuksia ja haaveita siitä, mitä se on. Ymmärrän ap:ta tässä asiassa. Eikä hän mielestäni sanonut etteikö alatiesynnytksessäkin voisi asiat mennä pieleen. Tuskan ja surun vertaileminen on ajan haaskausta, kukaan ei voi toiselle sanoa, että oma suru olisi suurempi, kukaan ei mahda tunteilleen mitään.
Jokaisella on oikeus olla pettynyt ja surullinen jos kaikki ei mennyt niinkuin piti! Mulla jäi raskaus kesken,lapsi syntyi ennenaikaisena kiireellisellä sektiolla,mies sai tietää lapsen syntymästä vasta seuraavana aamuna.Näin lapsen vilaukselta ennenkuin hänet vietiin teholle.Itse makasin 3 vrk heräämössä,vauva tuotiin aamulla 10min syliin.Sen jälkeen hänet näin vasta tuon 3vrk jälkeen,vauva viikon teholla.Sen jälkeen kun päästiin kotiin niin jouduin vielä uudestaan sairaalaan ja olin 4 päivää vauvasta erossa.Ei onnistu imetys missään vaiheessa tulehduksen ja muiden syiden takia.Tunsin lapsen vasta 2kk ikäsenä omakseni enkä sairaalan omaisuudeksi.Olen käynyt synnytyksen ja nämä asiat monta kertaa läpi ja enää en jaksa vaivata päätäni noilla asioilla,meni miten meni.Lapsen sain kuitenkin vaikken sillä tavalla kun olin ehtinyt raskausaikana haaveilla.Aina ei mene kaikki niinkuin toivoisi
Ei niin, ei mene niin. Toiset miestä eivät saa elävää lasta mukaansa sairaalasta.Siksi monesta meistä tuntuu, että ap:n kaltainen turhan natkutus on kiittämättömyyttä, lapsellisuutta ja kertakaikkisen tahditontakin.
Eli taas vertaillaan kenellä on oikeus olla surullinen ja kenellä ei... AINA on joku, jolla menee vielä huonommin ja hän on vielä surullisempi. Jestas, kyllä ihmisellä on oikeus tuntea, että jotain on jäänyt puuttumaan, jos ei ole synnytystä kokenut, tms. Jos jollain on kuollut 2 lasta, onko hänellä oikeus olla surullinen, mutta yhden lapsen menettäneellä ei sitten enää??
Niiiiiin....tai varmaan meillä kaikilla on synnytyksessä joku kohta, joka ei just prikulleen mennyt sillälailla kuin olimme etukäteen haaveilleet, joten eiköhän unohdeta asiasta kaikki hyvät puolet ja surraan oikein joukolla. Eli elämä nyt vaan tuppaa olemaan vähän sellaista ettei kaikki mene ihan aina niinkuin olemme suunnitelleet. Ja aikuinen ihminen ymmärtää sen eikä viikkotolkulla ryve itsesäälissä, vaikka ei ihan kaikkea saisikaan. Jos ei sitä kestä, niin kandee varmaan vähän vähemmän odottaa ja suunnitella, että kaikki menee synnytyksessäkään ihan oman maun mukaan.
Minkälainen ihminen kirjoittaa tuollaista lapsen kuolemasta. rtfdsfg hyvä. Jotkut meistä joutuvat elämään sen todellisuuden kanssa ja me emme kilpaile keskenämme. Menehän vähän itseesi.
Tällaisissa keskusteluissa vallitsee AINA tuo sama ilmiö, että toisen ahdistusta/surua/kipua tms. dissataan sillä, että itsellä on VIELÄ kurjempaa. Ihan kuin se vähentäisi sen toisen tuskaa tai korostaisi omaasi. Lapsen kuolemassa ei ole mitään hyvää, mutta miten se edes liittyy tähän käytävään keskusteluun? Muutoin, kuin lapsen menettäminen on arvokkaampi tuska kuin ap:n tuska? Omalla kommentillani tarkoitin vain, että AINA on joku, jolla on käynyt vielä huonommin, mutta se ei tee muiden kivuista pienempiä.
Alkuperäiseen keskusteluun tämä liittyi siten, että ap:n natina on suoranaista kiittämättömyyttä. Hänellä on elävä lapsi ja koko elämä hänen kanssaa edessä.
Ei elämässä asiat vain mene niin kuin suunnittelisi, varsinkaan näissä lapsenhankinta-asioissa ja aikuinen ihminen ymmärtää ja hyväksyy sen, jo etukäteenkin.
elämä on sanoi "Alkuperäiseen keskusteluun tämä liittyi siten, että ap:n natina on suoranaista kiittämättömyyttä."
Ei ole. Nimimerkki elämä on ei ole lukenut ajatuksella mitä ap on edes sanonut. Hänhän nimen omaan totesi olevansa iloinen ja kiitollinen siitä että kaikki kuitenkin hyvin.
Täällä olevien ihmisten tulisi ymmärtää, että jokin asia - erityisesti synnytyksessä koettu asia - saattaa jäädä vaivaamaan loppu elämäksi, vaikka kyseessä olisikin teidän mielestä "naurettava pikku juttu". Kyllähän tällaisista asioista pitäisi voida puhua ääneen ilman että saa tällaisen ryöpytyksen niskaansa kuin, mitä ap on saanut.
Onko nyt noin vaikea ymmärtää, että ihminen SAA kirjoittaa avoimelle nettikeskustelupalstalle omista tuntemuksistaan? Ap:ta kiusaa ettei ole saanut kokea synnytystä. Jotain toista ihmistä kiusaa ettei ole koskaan imettänyt/saanut tyttö(poika)lasta, jne. Eivät todellakaan ole verrattavissa lapsen menettämiseen tai muuhun tragediaan, mutta voihan asia silti mietityttää ihmistä ja hän voi kokea jääneensä jostain paitsi. Tuskin Ap yöuniaan asiasta menettää tai hänen koko elämänsä olis tämän asian kanssa painimista. Ihme vääntöä taas täällä...
On sitä loppuelämä aikaa olla lapsen ja miehen kanssa.
Joo näin ensi synnyttäjänä synnytys olis sitä mitä oletinkin. Vähän sattui, mutta luonnollinen tapahtumahan se vain on. Pääasia että lapsi on terve ja tästä se elämä vasta alkaa :)
En yleensä täälä kirjoittele, mutta pakko vastata AP:lle. En jaksanut lukea kaikkea. Mutta ymmärrän täysin sinua AP!! Tsemppiä sinulle paljon ja voimia toipumiseen. Paljon onnea ihanasta pienestä vauvasta!! Koin itse samoja tuntemuksia kun eka lapseni syntyi hätäsektiolla......toiseni kiireellisellä... On vaikea käsitellä edes niitä tunteita mitä kaikkea siihen liittyy, kun kyseessä on eka lapsi, elämänkokemusta lapsen saamisesta, hoitamisesta, elämisestä ei ole paljon. Ehkä tuttavapiirissä ei ketään samankokenutta. Suosittelen että puhut neuvolassa ja tarvittaessa käyt ammattiauttajalla ettei jää mielenpäälle. Mää en ite tajunnu puhua kuin mieheni kanssa, ja olin vaan muka niin selviytyjä. Se voi kostautua sitte vuosienki päästä kun jotai muuta "onnettomuutta" tai väysymystä tulee. Mutta voimia sulle ja samankokeneet kyllä ymmärtää että tuolta voi tuntua! Tsemppiä!! :) Ja nauti vauvasta, sää rakastut siihen kyllä vaikket niitä ekahetkiä oo niin ihanana kokenutkaan.
En ole viikkoihin tätä keskustelua seurannut kun sain niin jyrkkää arvostelua siitä mitä kirjoitin. Monen levy jäi jumittamaan samoihin lauseisiin kirjoitkúksessani ja leikattiin tekstin koknaisuudesta tarkoittamaan ihan jotain muuta. Ihmettelin miksi ketään voi ärsyttää asia joka teki minut surulliseksi juuri sillä hetkellä kuin sen kirjoitin. Loppupeleissä halusin vain ihanan lapseni heti syliin ja päästä hoitamaan häntä. Eikö tämä ole luonnollista? Ai niin, Suomessa ei saa kertoa tunteitaan, lapsen täytyy vähintään kuolla että ihmisellä on oikeus suruun niinkuin joku yllä jo ehti painottaa. Ja kyllä minulla on täysi oikeus olla pahoillani siitä etten saanut lastani hoitaa ja että hän joutui yksin nukkumaan yöt lekuissa ja häntä pisteltiin milloin mistäkin syystä ilman että sain olla häntä lohduttamassa.
Nyt kun pitkän ajan kuluttua huomaan että keskusteluun on tullut monen monta uutta viestiä, uteliaisuus voittaa. Ja viimeinkin täällä on aidosti ymmärtäväisiä ja empaattisia naisia jotka jopa pitävät puoliani! Suuri kiitos siitä! Oli ihana huomata että hyviäkin ihmisiä vielä löytyy eikä vaan kylmiä kyynisiä arvostelijoita.
Tänään ihana poikani on 3kk vanha, aktiivinen ja toimelias. Hymyään väläyttää jatkuvasti, aina kun on silmät auki. Niin elämäniloinen että alkutaipaleen vaikeus on haihtunut jo aikoja sitten. Tarttuu leluihin, jokeltaa ja osaa jo kääntyäkin. Rakastuin häneen ensisilmäyksellä vaikka oli pikkumies niin täynnä letkuja ja teippejä, ettei häntä oikeastaan nähnytkään. Pikkuruinen auringonpaiste!
-ap-