TV 1:n paneeli

Katselin kiinnostuneeni paneelin. Oma ääni on jo vihreille annettu, joten yritin olla objektiivinen pärjäämisen suhteen.

Tämä paneeli meni vasemmistolle. Siimes ja Lipponen olivat vireessä, jälkimmäisen osalta voidaan puhua todellisesta yllätyksestä. Lipponen ei nimittäin ole tunnettu hyvänä panelistina.

Vanhanen oli tasaisen väritön, Katainen oli yllättävän heikko. Soininvaara sai muutaman hyvän kommentin sisään, mutta ei kyllä muuten ollut järin vakuuttava.

Enestam oli sympaattinen, mutta kuului kyllä Soinin kanssa paneelin kevyeen sarjaan.

Lipposen onnistuminen saattaa antaa demareille puhtia nousta vielä taistoon neljännestä paikasta. Odotettavissa mielenkiintoiset vaalit.
22690
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Samaa mieltä olen. Lipponen tosiaan yllätti. Saa nähdä kykenevätkö vielä nousemaan taisteluun kokoomuksen ja keskustan kanssa.

Äänestä
  • Lipponen oli huumattu pillereillä ja Vanhanen krapulassa. IS:hän kertoi Matti -pojan tempaisseen lahjakossun ja krapulan kyllä aisti. Lipposen lääkitys oli selvästi vaihdettu. Oli joutunu käydä lääkärillä, Heinähankohan tuuras edellisellä kerralla, ku oli menny maha ruikulle!

    Äänestä

  • Oma näkemykseni oli, että Siimes ja Soini olivat parhaat. Esiintyminen luontevaa ja faktat hallussa. Soini on tosin EU-änkyrä, mutta vetosi varmasti hyvin siihen sakkiin , johon halusikin. Annan pisteitä, vaikken linjasta samaa mieltä olekaan. Siimes on vaan pirun hyvä telkussa ja kommari olen kaiken viimeksi.

    Äänestä

  • insider kirjoitti:

    Lipponen oli huumattu pillereillä ja Vanhanen krapulassa. IS:hän kertoi Matti -pojan tempaisseen lahjakossun ja krapulan kyllä aisti. Lipposen lääkitys oli selvästi vaihdettu. Oli joutunu käydä lääkärillä, Heinähankohan tuuras edellisellä kerralla, ku oli menny maha ruikulle!

    Aina tulee joku keskenkasvuinen ääliö häiriköimään ihan asiallista keskustelua. Menehän nyt leikkimään legoilla niin muut voivat analysoida paneelia, poju.

    Kyllä täytyy sanoa, että savolainen teini Katainen syöksee puolueen alta aikayksikön pois puoluekartalta. Jos noin falskia ja ulkoaopittua tyyliä jatkuu, ei voi odottaa kuin jyrkkää syöksykierrettä. No se ei tälle hornetteja Rissalassa tähynneelle kaverille ole sinänsä mikään uusi ilmiö.

    Imitoinnilla opittu artikulaatio ei pure kauaa rintapitäjissä. Savossahan hän on ilmiö, kun puhuu suomen kieltä ihan ymmärrettävästi. Mutta kolkkoa on ja kyyti kylmää. Harmi vanhalle kykypuolueelle.

    Äänestä

  • huokaus kirjoitti:

    Aina tulee joku keskenkasvuinen ääliö häiriköimään ihan asiallista keskustelua. Menehän nyt leikkimään legoilla niin muut voivat analysoida paneelia, poju.

    Nimimerkkisi perusteella olet jo omat pillerisi ottanut. Minä valvon ytimissä ja joudun vain käyttämään tehtäväni luonteen ilmaisemaa nimimerkkiä, josta sinun ääliö pitäisi tajuta, että kerron asioista, joista sinulla ei ole mitään käsitystä.

    Äänestä

  • Kriittinen katsoja kirjoitti:

    Oma näkemykseni oli, että Siimes ja Soini olivat parhaat. Esiintyminen luontevaa ja faktat hallussa. Soini on tosin EU-änkyrä, mutta vetosi varmasti hyvin siihen sakkiin , johon halusikin. Annan pisteitä, vaikken linjasta samaa mieltä olekaan. Siimes on vaan pirun hyvä telkussa ja kommari olen kaiken viimeksi.

    Siimes oli kanssa ainoa nainen. Oliskohan sillä ollut vaikutusta.....

    Äänestä

  • K.H. Hauholta kirjoitti:

    Kyllä täytyy sanoa, että savolainen teini Katainen syöksee puolueen alta aikayksikön pois puoluekartalta. Jos noin falskia ja ulkoaopittua tyyliä jatkuu, ei voi odottaa kuin jyrkkää syöksykierrettä. No se ei tälle hornetteja Rissalassa tähynneelle kaverille ole sinänsä mikään uusi ilmiö.

    Imitoinnilla opittu artikulaatio ei pure kauaa rintapitäjissä. Savossahan hän on ilmiö, kun puhuu suomen kieltä ihan ymmärrettävästi. Mutta kolkkoa on ja kyyti kylmää. Harmi vanhalle kykypuolueelle.

    ...

    Äänestä

Ihmettelen suuresti, että miten paneelista toiseen tämä Bjarne Kallis saa koko ajan enenivässä määrin puheaikaa näissä paneeleissa. Oikeuttaako parlamentaaliset voimasuhteet tähän vai mikä tässä on? Narisee vuodesta toiseen...

Äänestä

Siimes onnistui tosiaan jälleen kerran tv-paneelissa - reippain muuten mielestäni latteassa keskustelussa. Sen sijaan toinen perinteinen menestyjä Kallis epäonnistui nyt - terä näyttää tylsyneen tältä ennen niin itsenäisten ajatusten mieheltä.

Vanhanen ei perusluonteeensa mukaan tietenkään räiskyttele, mutta vastaavasti hänen olemuksessaan oli itsetuntoa ja karismaa.

Lipposen voi sanoa onnistuneen Vanhasen tapaan olemuksellaan, joka olikin uutta Lipposta. Hermot pitivät, eikä jankuttanut. Vain pari ennakkoon mietittyä vinoilua Kataiselle.

Katainen oli pehmeä, vaikka noin latteassa keskusteluilmapiirissä olisi ensikertalaisellakin ollut hyvä tilaisuus päästä selkeänä vaihtoehtona esille.

Soininvaara onnistui profiloimaan puolueensa hyvin, mutta Enestam oli siltäkin osin kesy. Pahin epäonnistuja oli Soini, jolla olisi ollut kannattajakuntaansa nähden hyvät lähtökohdat ja joka kansallisissa vaaleissa on onnistunut aivan kohtalaisesti.

Äänestä

Ihmeellistä kuinka mielipiteet voivat heittää. Onko katsottu samaa ohjelmaa? Ainoastaan siitä voi olla kaikki samaa mieltä, että Enestam oli vaisu. Lipponen jurotti, Katainen väsyi, Vanhanen tiesi, että puhui pal5turia EU:n luonteen muuttumisesta, josta Soini kertoi totuuden ja neljä esimerkkiä, Kallis luennoi ja Siimes oli terävä ja löi vasemmiton liturgiaan läpi , minkä ehti.

Äänestä
  • Useinhan näistä ollaan eri mieltä, niin nytkin. Minusta Lipponen ei todellakaan jurottanut, huomioiden minkälainen hän usein on. Hän oli minusta yllättävänkin aktiivinen ja rennon oloinen. Voikin olla, että Lipponen on omimmillaan juuri tämän aihepiirin paneeleissa, ainakin nyt hän oli jokseenkin vakuuttava.

    Katainen oli kyllä suuri pettymys. Eleet jne olivat ulkoa opitun oloisia, rentous ja välittömyys puuttuivat täysin. No, hänellä on aikaa kehittyä, nyt hän jäi pahasti Vanhasen ja varsinkin Lipposen varjoon.

    Siimes on hyvä paneeleissa. Sekä näyttää että kuulostaa hyvältä. Vaikea vain olla uskottava, kun kaikki tietävät puolueen ainoa edustajan ennen ja jälkeen vaalien olevan eurohäirikkö Seppänen.

    Kallis ei ollut parhaimmillaan kuten ei myöskään Enestam. Soini yrittää herätellä EU-kriittisiä äänesäjiä, mutta se on kyllä jokseenkin toivoton tehtävä.

    Eli paneelin ranking:
    1.Lipponen
    2.Siimes
    3.Vanhanen
    4.Soininvaara
    5.Katainen
    6.Enestam
    7.Soini

    Äänestä

Tässä eistetyt arviot vaalikeskustelusta ovat myös masentavaa luettavaa. Niin varmaan on tämä minunkin mielipiteeni. Politiikassa huomio näyttää entistä enemmän siirtyvän poliitikkojen kulloiseenkin roolisuoritukseen kuin itse politiikan sisällölliseen sanomaan. Tässä on kuin arvosteltaisiin jonkun näyttelijän onnistumista osassaan tai Kimi Räikkösen ajolinjoja.

Vaalikeskustelu oli minusta varsin lattean oloinen. Monikin varoi sanomasta muuta kuin ympäripyöreitä latteuksia, joita sitten jokainen tulkita mielensä mukaan. Keskustelun sävy oli kuitenkin hyvin vasemmistovetoinen lähes jokaisen puolueen edustajalla. Lipponen ja Soininvaara puhuivat nyt kovin vasemmistolaisessa hengessä ja säestystä tuli Vanhaselta, Siimekseltä, Kallikselta, Enestamilta ja Soinilta. Vain Kokoomuksen painotukset saattoivat hiukan poiketa, mutta vain hiukan.

Välillä puheenjohtajat yrittivä vakuutella, että eroja kyllä löytyy puolueiden näkemysten välillä, mutta jo kymmenen seuraava puheenvuoroa alkoi suurin piirtein samoilla sanoille, että olen samaa mieltä sen ja sen kanssa. Lisäksi usein toistettiin, että tässä ja siinä asiassa kaikki puolueet ovat samaa mieltä.

Onko sitten ihme, että eroja aletaankin etsiä roolisuorituksista. Puolueet ovat myös itse huomanneet tämän. Siksi on haettu ehdokkaiksi sellaisia, joiden naama on korea ja näkynyt jo muissa yhteyksissä. Kyllähän Riitta Väisänen on niin söpö ja hurmaava edelleen, että häntä mielikseen katselisi vaikka missä. Siksi en kai aio häntä Brysseliin lähetteäväksi äänestääkään.

Äänestyspaikoilla pitäisi mielestäni nyt järjestää gallup kunnon otoksella. Siinä kysyttäsiin äänestyssuorituksen jälkeen äänestäjältä, että tiesittekö missä vaaleissa nyt annoitte äänenne. Tehtävän helpottamiseksi voisi vielä antaa vaihtoehdot seurakuntavaaleista EU-parlamenttivaaleihin. Siltä suurelta enemmistöltä joka ei vaivaudu äänestyspaikoille voi vain toivottaa hyvää unia edelleen. Heiltä lienee turha kysyä edes sitä, mitä käsite vaalit tarkoittaa.

Alle 50 % ääniosuudet tarkoittavat sitä, että jotkut käyttävät tosiallisesti poliittista valtaa Suomessa vähintään kahden äänestysikäisen edestä. Nämä vallankäyttäjät ovat kaiken lisäksi niitä, joilla oletettavasti muutenkin menee keskimääräistä paremmin. Äänestämättömyys on yksi asia muiden joukossa, joka voi johtaa yhteiskunnan polarisoitumiseen.

Äänestä
  • Olet viime aikoina kirjoittanut masennuksesta useammin kuin kerran. Olisikohan kyseessä henkilökohtainen ongelma?

    Äänestä

Minusta Lipponen ja Siimes olivat aika surkeita ja vaisuja: toistivat ilmeisesti ennalta harjoittelemiensa teemojen tuputtamista joka puheenvuorossa.

Kallis puhui monisanaisesti kuten aina ja Enestam änkytti niin kuin ennenkin. Soinilla oli joitain nokkelia lauseita, mutta kun niissä ei ole asiaa, vaan väkisin väännettyä vastakohta-asettelua, niin ei innosta.

Soininvaara puhui erinomaisesti ja asemoi vihreät omalle paikalleen, vasemmistoon vastustamaan markkinataloutta. Tämä kannattaa suomalaisten entisten nusujen ja muiden liberaalien luonnonystävien pitää mielessä, että EU-vaalissa vihreille annettu ääni on sama kuin äänestäisi kommunisteja.

Katainen puhui yllättävänkin selkeästi eikäainakaan antanut itsestään huonoa ensivaikutelmaa. Kokoomus saattaa kääntyä vielä kasvuun Itälän aikaansaaman alennuksen jäökeen.

Mutta Vanhanen se oli tosi surkea. Miten noinkin viisaana pidetty mies voi mennä puhumaan Suomen edusta ikään kuin Suomen etu ja Euroopan etu olisivat EU:ssa jotenkin ristiriidassa keskenään? Minulle oli todella pettymys, ettei Vanhanen ymmärrä sitä tosiasiaa, että mitä paremmin Eurooppa menestyy, sitä paremmin Suomikin menestyy yhtenä EU:n jäsenvaltiona.

Kepulle annettu ääni EU-vaalissa menee toidella hukkaan, jos ehdokkaat ovat yhtä asiantuntemattomia kuin Vanhanen.

Äänestä

Panelista huomasi, miten huolellisesti Lipponen vahti Vanhasen puheita ja miten tarkasti Vanhanen asetti sanansa, ettei vaan olisi tullut sanoneeksi mitään, mikä voitaisi tulkita erimielisyydeksi Lipposen kanssa.

Kyllä keskusta on alas vajonnut, en muuta sano.

Äänestä
  • Kokoomus pääsi irti demarivallasta, mutta haluaa nyt että se jatkuu. Kokoomus suurena tavoitteena on palata vielä kerran takaisin Lipposen saappaan alle.

    Niinhän he ovat useasti kertoneet.

    Äänestä

  • valitusta kirjoitti:

    Kokoomus pääsi irti demarivallasta, mutta haluaa nyt että se jatkuu. Kokoomus suurena tavoitteena on palata vielä kerran takaisin Lipposen saappaan alle.

    Niinhän he ovat useasti kertoneet.

    Keskusta on asettanut tavoitteekseen punamullan jatkamisen myös 2007 vaalien jälkeen. Ei siis näytä kovin todennäköiseltä, että kokoomuksen puheenjohtajakisassa ykköseksi noussut vaihtoehto - porvarihallitus - toteutuisi.

    Kun siis keskusta itse sulkee porvarihallituksen vaihtoehdon pois pitämällä omana ykkösvaihtoehtonaan punamultaa, ei kokoomuksella ole muuta mahdollisuutta päästä halliytukseen kuin mennä sinnen niiden puolueiden kanssa, jotka ovat erilaisille yhteistyövaihtoehdoille avoimempia kuin keskusta nyt on.

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Olisi se ollut porvarihallitus mahdollista myös ennen Lipposen hallitusta, mutta mikähän silloin oli taas syy ettei kokoomukselle käynyt?

    Äänestä

  • siinäkö se? kirjoitti:

    Olisi se ollut porvarihallitus mahdollista myös ennen Lipposen hallitusta, mutta mikähän silloin oli taas syy ettei kokoomukselle käynyt?

    Esko Aho ei ole koskaan halunnut porvarihallitusta, ei edes silloin, kun joutui vasten tahtoaan sen pääministeriksi 1991.

    1995 kepu hävisi eikä kiinnostanut demareita.

    1999 Aho suorastaan aneli Lipposta suostumaan punamultaan, vaikka eduskunnassa olisi ollut selkeä porvarienemmistö. Mitään kontaktia kokoomuksen suuntaan ei tehty.

    Kun Aho hävisi pressanvaalit, kokoomuksesta lähti oikein lähetystö pyytämään keskustaa sellaiseen yhteistyöhön, jossa kartotettaisi puolueiden yhteiset tavoitteet, mutta keskusta torjui kokoomuksen.

    Viime vaalien alla mm. Pekkarinen torjui jokaisen kokoomuslaisen puheenvuoron, jossa viitattiin porvarihallitukseen, muutamat niistä jo samana päivänä, kun ne oli esitetty.

    Ja Jäätteenmäki ilmoitti jo ensimmäisenä vaalien jälkeisenä päivänä - viikkoa ennen kuin eduskunta oli edes kokoontunut nimittämään hallitustunnustelijaa - että "keskusta ja SDP keskustelevat vakavalla mielellä hallituksen muodostamisesta vaalien voittajien varaan".

    Kun Jäätteenmäen osaaminen petti, heitti keskusta puheenjohtajansa kylmästi syrjään, ettei olisi tarvittu uusia hallitustunnusteluja, joa olisi saattanut vaarantaa punamullan jatkon.

    Ja nyt Matti Vanhanen on useissa haastatteluissa sanonut, että keskustan tavoitteena on punamultapohja myös 2007 vaalien jälkeen.

    Ei siis tule Suomeen porvarihallitusta ennen kuin keskustan mieli muuttuu.

    Äänestä

  • porvarihallitusta kirjoitti:

    Matti Vanhanen on sanonut keskustan tavoittelevan punamultaa seuraavien vaalien jälkeen? Itse en ole kuullut yhtään sellaista, joten olisin kiinnostunut kuulemaan tästä tarkemmin.

    Äänestä

  • Utelias kirjoitti:

    Matti Vanhanen on sanonut keskustan tavoittelevan punamultaa seuraavien vaalien jälkeen? Itse en ole kuullut yhtään sellaista, joten olisin kiinnostunut kuulemaan tästä tarkemmin.

    Ainakin Hesarissa, mutta en menisi sanomaan etteikö muuallakin. Minulla on muistikuva, että hän olisi sanonut noin myös tv:ssa.

    Tarkkaa sanamuotoa en muista (enkä ajankohtaa), mutta sisältö merkitsi, että keskusta aikoo panostaa punamultayhteistyöhön sillä tavoin asiallisesti ja asiapohjalta, että punamullan hallituspohjaa voidaan jatkaa myös seuraavalla vaalikaudella, jos se keskustasta riippuu.

    Suurempaa alistumista Lipposen edessä ei oikein osaa enää kuvitella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jarkko kirjoitti:

Katselin kiinnostuneeni paneelin. Oma ääni on jo vihreille annettu, joten yritin olla objektiivinen pärjäämisen suhteen.

Tämä paneeli meni vasemmistolle. Siimes ja Lipponen olivat vireessä, jälkimmäisen osalta voidaan puhua todellisesta yllätyksestä. Lipponen ei nimittäin ole tunnettu hyvänä panelistina.

Vanhanen oli tasaisen väritön, Katainen oli yllättävän heikko. Soininvaara sai muutaman hyvän kommentin sisään, mutta ei kyllä muuten ollut järin vakuuttava.

Enestam oli sympaattinen, mutta kuului kyllä Soinin kanssa paneelin kevyeen sarjaan.

Lipposen onnistuminen saattaa antaa demareille puhtia nousta vielä taistoon neljännestä paikasta. Odotettavissa mielenkiintoiset vaalit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu