Timo Soini on taitava keskustelija, vaikkei hänelle meinattu antaa puheenvuoroja tv:ssa. Olen sillä rajalla, että äänestän perussuomnalaisia sunnuntaina. Ehdokas on hakusessa, kun Soini itse ei ole mukana. Toivottavasti saatte sitten kanssa jonkun läpi; Bjarne Kalliksen kuningastietä en mielelläni auttaisi, mutta saisihan sen pois Suomesta. Toivotaan, ettei Bjarne puhunut saman verran ääniä pois, mitä Soini toi sisään.
Soini oli hyvä
Kriittinen katsoja
13440
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Mietin aluksi, että lähteeköhän Soini kävelemään, kun ei saanut puheenvuoroa, mutta sen jälkeen hän veti puolueen linjaa. En ole kaikesta samaa mieltä, mutta kohderyhmää oli selvä.
Yksi havaibto oli se, että kukaan muu ei tohtinut puuttua EU:n luonteen muuttumiseen, kun Soini. Ainakin niissä maissa, joissa kansanäänestys pidetään ja niitä on melko monta peruste onn, että EU muuttuu paljon nykyisestä. Esimerkit menivät nopeasti, muttei niitä kukaan kiistänyt.
Timo Soini onnistui mielestäni hyvin.
Hän oli rauhallinen ja osasi tiivistää sanottavansam mutta silti oleellinen tuli esitetyksi.
Jämeryyttäkin löytyi - se vakuutti katsojan. Timo on kasvanut tehtäviensä mukana.
Taattua tavaraa, mutta sikamaisesti suosittiin komea suurta.
Jaahas, jälleen valittajien ja väärinkohdeltujen kuoro....
Eikös oikein olisi ollut sellainen, että kutakin vaaliliittoa kohden olisi sanut olla vain yksi edustaja paneelissa?
Nyt oli Perseten ja Krisujen vaaliliitosta kaksi, eli yksi edustaja kymmentä ehdokasta kohtaan, kun muilla oli yksi panelisti kahtakymmentä kohden!
OK,OK. Ei kannata alkaa tästä kinastelemaan, mutta asioita voi halutessaan nähdä muutoinkin kuin vain Aina Oikeassa olevien perset huutajien silmin..
Muuten, edellisten EU-vaalien Pohjanmaalainen Perset-ehdokas Mäki-Ketelä (tai jotain sinnepäin nimi) oli siirtynyt kannattamaan Kepun Virrankoskea.
joten... hmm....
Päätelkää itse!
Stanhan on tyhmä!
Stanin jutut näyttää olevan lopuillaan, kun tuollaisen toteamuksen veisti. Olisit ottanut hieman selkoa miehestä. Oleb oman mielipiteeni viestittänyt sinulle tuossa toisessa keskustelun aloittamisessasi.
Äänestetään Terttu Savola EU:hun.
Terttu ei petä köyhiä eikä naisia.
http://www.kolumbus.fi/koyhienasialla
Terttu Savola, nro 125
pettääkö miehiä?
Siis meneekö läpi?
hhmmm... tuskin, joten turhaan meni ääni
Köyhien asialla puolue KA voitti joka taholla.
Plussaa, plussaa.....
4 269 UUTTA ÄÄNTÄ siitä huolimatta että minun tekstini poistettiin koko ajan täällä.
Ilman näitä poistoja olisi voitto ollut vieläkin suurempi.
KUN ON HYVÄ ASIA, LÖYTYY MYÖS KANNATTAJIA.
"KUN ON HYVÄ ASIA, LÖYTYY MYÖS KANNATTAJIA."
Teillä vaan ei ollut. Ei ole keiden kanssa toimitte. Teillä ei ole luotettavuutta, että voisitte saada tukea asioillenne.
Kun teitä pieniä ryhmiä tettee, teette vain päästäksenne Puolueen Johtajiksi.
Kiutenkin yhä pätee se vanha viisaus: Yhdessä ollaan vahvoja!
Mitä siten, jos KA voitti joka taholla? Ei se käsittääkseni voittanut yhtäkään ääntä EUn parlamenttiin!
eikä tuo olisi riittänyt auttamaan yhtäkään muuta puoluetta saamaan lisäpaikkaa.
Suhteellisuuden taju - HOIII!
Ja tuo: "siitä huolimatta että minun tekstini poistettiin koko ajan täällä.
Ilman näitä poistoja olisi voitto ollut vieläkin suurempi"
Mietihän asiaa! Vai kuvitteletko itsesi niin tärkeäksi?
He Halooo... Onko ketään kotona?
..puhua sössöttää lähes kuin halme ja hirveen näkönen paksuine,lyhyine nakkisormineen,yäk! Erottui todella rivistä, koomisesti.
..Soinilla tulee täytetyiksi molemmat kriteerit, mikä helvetin johtaja on ulkoisesti kuin petolinnun perse, kirjaimellisesti, teoista puhumattakaan?
Nyt kun on asia-argumetit loppuneet, mennään ulkonäköön. Alhaista. Politiikassa äänet ratkaisevat ja kansanedustaja Soinilla niitä oli ja tulee olemaan tarpeeksi. Nimittely kertoo fasistisesta vakaumuksesta.
Kade paska olet Soinille kun Timo saa niin paljon ääniä.
Mee kotios demari ja työnnä Pääoma peräsuolees.!