MInulla on hieman pitkäaikainen ongelma...
Tutustuin netissä kaltaiseeni tyttöön, Jennaan (nimi muutettu) noin vuosi sitten. Meillä molemmilla oli hieman rankka elämä. Hän oli minua paljon nuorempi (14 vuotias nyt), mutta jaoimme ongelmiamme ja juttelimme päivittäin. Jenna on herkkäluonteinen, lapsenmielinen, hieman taikauskoinen, ehkä jopa naiivi ja hänen äitinsä ei välitä hänestä. Näin Jennassa jotain samaa mitä itsessäni oli hänen iässään. Itselläni on/oli kyllä suuremmat ongelmat, mutta olen tottunut olemaan niistä hiljaa.
Pikkuhiljaa kuitenkin oma elämäni alkoi helpottaa, kun taas Jennan synkkeni päivä päivältä. Kävin psykologian kurssin, ja sanoin siitä Jennallekkin. Hän alkoi päivittäin udella mielenterveydestä ja siihen liittyvistä kysymyksistä. Vähän symppiksen puoleisena autoin Jennaa kaikessa ja olin hänelle olkapäänä, jokapäiväisissä kysymyksissä, lemmikkeihin liittyvissä, mitä kannattaa sanoa kavereille missäkin tilanteessa ja muussa. Mullakin on kuitenkin taipumusta masennukseen, ja en voi joka päivä miettiä miten auttaisin vain muita. Jenna valvottaa mua yöt kysymyksillään ja jatkuvalla tekstaamisella, enkä viitsisi sanoa hänelle että nyt olis kyllä pakko nukkua.
Monesti Jennan äiti on heittänyt tytön pihalle. Jenna asuu toisessa kaupungissa, josta on hyvät kulkuyhteydet meille. Hän soittaa aina minulle itkien, voiko meille tulla. Olen aina sitten rauhoitellut, katsonut hänelle juna-aikataulut, mutta joka kerta sossut yms ottavat hänet kiinni ennen lähtöä.
Jenna on herkkä. Nyt häneltä on evätty "karkausmahdollisuudet". Jennan äiti heittää hänet aina pihalle, mutta sossuille ilmoittaa tytön karanneen.
Hän kävelee metsissä etsimässä myrkkymarjoja, ja toivoo löytävänsä tappavan määrän. Onneksi ei ole vielä löytänyt.. Hän todellakin tahtoo pois tästä maailmasta. Nyt häneltä tulevat viestit ovat tasoa "etsin puukon ja viillän kurkkuni auki. Ehkä näemme vielä joskus, toisessa elämässä". Sitten soittaa olevansa säälittävä, kun ei pystynyt tekemään tarpeeksi syvää haavaa.
Mä en pysty kuuntelemaan päivittäin tollasta. Mä en ole psykologi, vaan psykologiasta kiinnostunut. Ei mulla oma pää kestä kuunnella kun tyttö meinaa hirttäytyä illoittain, mua sattuu jos muita sattuu. Mitä mä oikein teen? En voi vaan joka ilta vastata että älä nyt pikkunen, sun ei kuulu tehdä itselles muiden aiheuttaman pahan olo takia mitään. Tiedän kummiskin, että jos hän haluaa kuolla, en mä voi estää. Kokemusta on..
Pitäiskö mun soittaa sen äidille? Tai sen henk. koht. sossulle?
Ja mitä mä edes sanoisin??? Ylipäätään, mitä teen? Jos sanoisin että en voi kuunnella tota, se tappaa itsensä aivan varmasti, olen sen ainoa frendi..
Tutustuin netissä kaltaiseeni tyttöön, Jennaan (nimi muutettu) noin vuosi sitten. Meillä molemmilla oli hieman rankka elämä. Hän oli minua paljon nuorempi (14 vuotias nyt), mutta jaoimme ongelmiamme ja juttelimme päivittäin. Jenna on herkkäluonteinen, lapsenmielinen, hieman taikauskoinen, ehkä jopa naiivi ja hänen äitinsä ei välitä hänestä. Näin Jennassa jotain samaa mitä itsessäni oli hänen iässään. Itselläni on/oli kyllä suuremmat ongelmat, mutta olen tottunut olemaan niistä hiljaa.
Pikkuhiljaa kuitenkin oma elämäni alkoi helpottaa, kun taas Jennan synkkeni päivä päivältä. Kävin psykologian kurssin, ja sanoin siitä Jennallekkin. Hän alkoi päivittäin udella mielenterveydestä ja siihen liittyvistä kysymyksistä. Vähän symppiksen puoleisena autoin Jennaa kaikessa ja olin hänelle olkapäänä, jokapäiväisissä kysymyksissä, lemmikkeihin liittyvissä, mitä kannattaa sanoa kavereille missäkin tilanteessa ja muussa. Mullakin on kuitenkin taipumusta masennukseen, ja en voi joka päivä miettiä miten auttaisin vain muita. Jenna valvottaa mua yöt kysymyksillään ja jatkuvalla tekstaamisella, enkä viitsisi sanoa hänelle että nyt olis kyllä pakko nukkua.
Monesti Jennan äiti on heittänyt tytön pihalle. Jenna asuu toisessa kaupungissa, josta on hyvät kulkuyhteydet meille. Hän soittaa aina minulle itkien, voiko meille tulla. Olen aina sitten rauhoitellut, katsonut hänelle juna-aikataulut, mutta joka kerta sossut yms ottavat hänet kiinni ennen lähtöä.
Jenna on herkkä. Nyt häneltä on evätty "karkausmahdollisuudet". Jennan äiti heittää hänet aina pihalle, mutta sossuille ilmoittaa tytön karanneen.
Hän kävelee metsissä etsimässä myrkkymarjoja, ja toivoo löytävänsä tappavan määrän. Onneksi ei ole vielä löytänyt.. Hän todellakin tahtoo pois tästä maailmasta. Nyt häneltä tulevat viestit ovat tasoa "etsin puukon ja viillän kurkkuni auki. Ehkä näemme vielä joskus, toisessa elämässä". Sitten soittaa olevansa säälittävä, kun ei pystynyt tekemään tarpeeksi syvää haavaa.
Mä en pysty kuuntelemaan päivittäin tollasta. Mä en ole psykologi, vaan psykologiasta kiinnostunut. Ei mulla oma pää kestä kuunnella kun tyttö meinaa hirttäytyä illoittain, mua sattuu jos muita sattuu. Mitä mä oikein teen? En voi vaan joka ilta vastata että älä nyt pikkunen, sun ei kuulu tehdä itselles muiden aiheuttaman pahan olo takia mitään. Tiedän kummiskin, että jos hän haluaa kuolla, en mä voi estää. Kokemusta on..
Pitäiskö mun soittaa sen äidille? Tai sen henk. koht. sossulle?
Ja mitä mä edes sanoisin??? Ylipäätään, mitä teen? Jos sanoisin että en voi kuunnella tota, se tappaa itsensä aivan varmasti, olen sen ainoa frendi..
Vastaukset 10
Vanhimmat
kyllä sitä vastata saa..
Hankala tilanne.. Itse kai yrittäisin auttaa itsekkin, mutta ottaisin yhteyttä myös sossuun. Voisit kertoa heille tilanteen ja pyytää että tyttö pääsisi hoitoon. Sitten voisit olla siinä tukena tytölle, älä kuitenkaan väsytä itseäsi.
Heippa!
Itse olen paljon painiskellut samansuuntaisten ongelmien kanssa. Omat ystäväni ovat kuitenkiin olleet täysi-ikäisiä. Mutta ensin, et voi olla vastuussa tästä Jennasta. Vastuu Jennasta on hänen äidillään ja sosiaalihuollolla. Ei ole tarkoitusenmukaista, että kulutat itsesi loppuun ratkomalla Jennan ongelmia päivät pitkät. Tämä kuulostaa ehkä kylmältä ja tunteettomalta, mutta näin vain asia on.
Sinun on myös oltava rehellinen Jennalle. Haluaisitko sinä, että sinun auttajasi palaisi loppuun sinua attaessasi, tuskin. Tietenkin on otettava huomioon, että 14-vuotias on varsin herkessä iässä, mutta mielestäni sinun on asettava hänelle rajat. Voit myös lopettaa yhteydenpidon häneen jos katsot sen itsesi kannalta parhaaksi vaihtoehdoksi. Tässä kohtaa kysymys ei ole itsekkyydestä vaan oman jaksamisen turvaamisesta.
Itse toimisin tilanteessa niin, että ottaisin yhteyttä joko sosiaalihuoltoon tai äitiin ja kertoisin tilanteen. Kertoisin uhkailut itsemurhasta yms, joka tapauksessa niin että joku vastuullinen aikuinen olisi Jennan tilanteesta tietoinen. Tämän tekisin Jennan sekä sinun takiasi näin saisit mielenrauhan voisit lopettaa vastuun kantamisen Jennasta. Tällä tavalla olet siirtänyt sen vastuun jonka ajattelet sinulle olevan toisella aikuiselle, vaikka sinulla ei todellista vastuuta Jennasta olekkaan. Toki meillä jokaisella on moraali joka ohjaa toimintojamme joten moraalinen vastuu saattaa olla.
Muista, että Jennalla on kuitenkin hänen äitinsä ja sosiaalihuollon kontakti. Joten jos lopetat häneen yhteydenpidon, et jätä häntä yksin.
Toivotan sinulle kaikkea hyvää ja toivottavasti myös Jennan elämä saisi paremman suunnan!
Heips,
Mikäli ystäväsi viestit ovat tasoa "etsin puukon ja viillän kurkkuni auki " . Jos saat tallaisia viestejä lisää, soita numeroon 112 niin tyttö haetaan sairaalaan. Koska kyse on alaikäisestä, kuuluu tyttö nuoriso psykiatriselle osastolle.
Sairaalaan pääsy ei ole rangaistus, vaan helpotus ystävällesi. Hän saisi vihdoin apua, mitä on pyytänytkin.
Siinä tapauksessa, ettei hän halua mennä sairaalaan, ei hän tuskin enää vaivaa sinuakaan.
Aika hyviä neuvoja.
Hieman huiputin Jennaa, sain hänet kertomaan koulunsa. Sitten etsin tämän terveydenhoitajan yhetystiedot ja pistin hänelle "vähän" infoa tilanteesa. Sanoin myös Jennalle että mun rahkeet ei riitä sen auttamiseen vaikka se niin haluaisikin, että ammattiapua se tarvitsee. Jenna vähän suutahti, ja vielä lisää vain kun kerroin hänelle pistäneeni terkalle viestiä. Terkka ei ole vielä vastannut.
En keksinyt muuta kuin terkkaa , sossuihin on ollu jo yhteyksissä keväällä, mutta eivätpä taida tietää kaikkea..
To be continued..
Oikein hyvä idea, kun olit yhteydessä koulun terveyshoitajaan. Aina kun tyttö sinulle valittaa, kerro, että lähetät viestit eteenpäin lääkärille - tai terveysasemalle. Ystäväsi tarkoitus on kiristää myötätuntoa, mitä hän saa sinulta. Älä välitä suuttumisesta. Anna kaverisi kokea, että hänen itsemurha ongelmat ratkaisee muut kuin sinä.
Kerro, josko mitään muutoksia tapahtuu hänen käytöksessään
näinpä näin.
Jenna alkoi pikkuhiljaa saada psykooseja. Sitten kerran tää tyttönen päätti kiivetä koulunsa katolle ja koittaa hypätä sieltä. Tää kohta ei oo mulle kamalan selkeänä, se likka oli niin sekaisin kun alkoi mulle siita kertoa, mutta se oli saatu alas sieltä.
Siitä lähtien, about 1,5kk , on Jenna viettänyt aikansa nuorten psykiatrisella osastolla. Vielä pidetään yhteyksiä, mutta se ei ole enää niin rankkaa kun Jennalla on masennukseensa lääkkeet ja hoitoa.
Toisaiseksi tilanteeseen nähden, kaikki hyvin siis :)
LOL sanot: " Itselläni on/oli kyllä suuremmat ongelmat, mutta olen tottunut olemaan niistä hiljaa. "
Ja sanot myös ettet kestä Jennan käytöstä
Mikäli olisit ollut oikeissa ongelmissa joskus niin jaksaisit häntä paremmin tai et välittäisi ollenkaan.
Minä ajattelen elämästä näin: Toisilla on aina helpompaa kuin toisilla. Aina tulee olemaan kaltoin kohdeltuja ja syrjittyjä. Minulla menee kaikki energiani omienkin ongelmien parissa (jotka eivät ole itse aiheutettuja), joten en stressaa liikaa toisten ongelmien kanssa (jotka usein tuntuvat vähä pätöisiltä).
Pointtini: Mikäli väittämäsi olisi totta niin käyttäytyisit todennäköisesti niin kuin minäkin. Joten en usko että elämäsi on ollut Jennan elämää kurjempaa.
PS. Mielestäni on typerää verrata elämien kurjuutta tai hyvyyttä, koska kyseessä on kuitenkin yksilöllinen kokemus. Johon monesti vaikuttaa olennaisesti yksilöstä riippumattomat seikat.
Kyllä uskallan väittää että omat probleemani eivät olleet helpoimmasta päästä, Jennalla ei taustoissa tai elämässä ole sattunut minkäänlaista näkyvää tekijää josta masennus mahtaisi selkeiten johtua. Vaikkakin olet oikeassa asiasta, että joka kerta omat ongelmat ovat yksilölliset. Mutta, tosiasia myös on, että omat taustat ja kokemukset vaikuttavat siihen miten suhtautuu ongelmiin nykypäivänä ja kuinka paljon antaa sen itseään horjuttaa.
Mä en kirjoittanut tätä juttua kertoakseni omista taustoistani, enkä koe olevani millään tavalla velvollinen niin tekemään. Mainitsin kuitenkin omien taustojeni olevan hankalat kertoakseni, että tämä oli osasyy, miksi tutustuin Jennaan.
Tuohon "Mikäli olisit ollut oikeissa ongelmissa joskus niin jaksaisit häntä paremmin tai et välittäisi ollenkaan." pakko kyllä vähän naurahtaa. Menneisyyteni tekee tietysti minusta vahvemman ihmisen suhtautumaan pieniin ongelmiin, mutta mainitsemanasi yksilönä minäkin olen tapauskohtainen, ja herkkä masentumaan uudelleen. Eikä se suuremmin houkuttele.
Kyllä kenen tahansa pollaa koettelee, jos joutuu jatkuvasti huolehtimaan toisen hengestä, etenkin kun se on jatkuvasti vaakalaudalla.
Enkä vertaile tässä ongelmia, vaan koitin saada apua tilanteeseen.
Elikkä oma pointtini: Koitin saada apua ongelmaan, satuttamatta Jennan tunteita, koska siitä on silti tullut mulle erittäin tärkeä frendi, ilman että joudun katkaisemaan yhteydet ja joutumatta itse takaisin pohjalle.
Toisinsanoen, keskityit vähän epäolennaiseen, mutta olkoon. Eipä minua hirveästi kiinnosta, uskotko tämän tekstin todenperäisyyden.
Mulle riittää, että tiedän itse miten asiat ovat.
" herkkä masentumaan uudelleen" kohtaan vielä lisään - siksi siis en pysty katsomaan tai kuuntelemaan vierestä, kun toinen vahingoittaa itseään pahasti.