Kade entiselle koulukaverille

nalliai

Suututtaa. Kadettaa. Ärsyttää. Entinen koulukaverini, enimmäkseen oikea maanvaiva ja natiainen, on nyttemmin opiskellut ulkomailla ja opiskelee tälläkin hetkellä ja vieläpä jatkotutkintoa. Minua se vtuttaa, itse olen jumahtanut valmistumisen jälkeiseen työttömyyteen enkä ollut edes vaihdossa. Mielestäni henkilöllä ei olisi pitänyt olla rohkeutta eikä kanttia ulkomailla suoritettuihin korkeakoulututkintoihin sillä

a) hän ei ole mikään erityisen älykäs, perusfiksu (ei ollut ainakaan kouluaikoina)
b) koulunkäynti ei pahemmin ennen kiinnostanut, miksi ihmeessä nyt?? tyyppi oli pikemminkin ns kovis tai ainakin jotain sinne päin.

Nurjaa on, etten itse ole edes halunnut suorittaa koko tutkintoa ulkomailla, mutten olisi suonut sitä tällekään ex-"kovikselle". Joku toinen, kouluun ja opiskeluun aina vakavasti suhtautunut olisi mielestäni voinut olla hänen sijallaan. Jos kerran ala- ja yläasteella opiskelusta ei kummempaa palkkaa saa niin perkele!! (lukiossa heppu kuulema alkoi opiskella tosissaan, ei hyvä! olis vaan sinnitellyt kuten siihenkin asti ja jatkanut johonki kälyiseen amk:hon....) ja tietysti vielä sekin, että jossain vaiheessa tyyppi oli minua kohtaan todella v-mäinen. No joo, ehkä ala-asteen tapahtumia ei pitäisi muistella niin tarkkaan....

Ollapa kuni amerikkalainen, toisten puolesta vilpittömästi iloitseva eikä turhassa kateudessa kiehuva...

2

247

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • meen nyt

      Mitäs suotta moiseen energiaasi tuhlaat? Sinäkin voit mennä eteenpäin-se on sinusta kiinni! Avoin yliopisto,ammattikorkea...opinahjoa piisaa jos tosiaan haluaa opiskella.Tuo entinen luokkalainen on järkevöitynyt sitten lukiossa ja alkanut opiskelemaan ahkerasti...nauti elämästä ja uusista asioista..

    • sua ei estetä

      senkun vetää tietoo itsekin päähänsä. Ei se nyt periaatteeessa sen häävimpää ole suomessa kuin muuallakaan. Vaatii perslihaksia jokapaikassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      110
      1765
    2. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      99
      1311
    3. 72
      1284
    4. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      282
      1067
    5. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      48
      1004
    6. 95
      939
    7. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      83
      845
    8. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      50
      812
    9. Miten hän käyttäytyy kun näette jossain?

      😁
      Ikävä
      51
      798
    10. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      55
      773
    Aihe