Syvässä depressiossa, huolehtiikohan kukaan lapsistani, jos tapan itseni? Vai olisiko parempi että lähdemme yhdessä? Soitin lastensuojeluun viime viikolla. Heillä ei ole antaa mitään apua, vaikka en tahdo jaksaa. Lasteni isä hylkäsi lapset äsken. Ei vastaa heidän tekstareihinsa (eikä minunkaan). Kun lähetin hänelle tekstarin, että lapsi on sairastunut, ei hän vastannut mitään eikä kysynyt lapseltakaan mitään. Ei kiinnosta. Ja kyseessä ei ole mikään sekakäyttäjä syrjöytyjä, vaan akateemisen perheen poika, itsekin yliopistotutkintoja suorittanut. Varallisuutta ja rahaa tällä vapaaherralla olisi, mutta ei halua tavata lapsiaan. Isä on loukkaantunut, kun lapsi kehtasi arvostelka häntä. Kysyi isältä, että onko tämä ajatellut miksi äidillä on niin paljon sairaslomia uupumuksen vuoksi. - Keinona ajattelin lääkkeitä, mutta ilmeisesti ovat huono keino. Onko sitten hyvä että lapset jäävät tähän maailmaan kylmien, sydämettömien ja piittaamattomien armoille? Lastenkotiin varmasti joutiisivat, kun ei isä takuulla suostuisi ottamaan heitä sotkemaan elämäänsä.
Pitääkö kukaan lapsistani huolta, jos tapan itseni?
Superia
14347
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Hakeuduhan päivystykseen avun saantia varten, siis psyk.päivystykseen, kyllä sitä kautta sitten hoituu se lapsistakin huolehtiminen.
Sinulla ei ole oikeutta riistää henkeä lapsiltasi, ei missään tilanteessa. Lapset ovat syyttömiä niin sinun depressioosi kuin isänsä välinpitämättömyyteenkin. Lapsilla on oikeus elämään.
Eikö lapsilla ole isovanhempia? Muita sukululaisia? Sinulla ystäviä jotka voisivat auttaa?
Hae apua itsellesi! Akuutisti, jos kerran olet suicidaalinenkin.
Superia hyvä, olet sen verran syvässä masennustilassa, että tilasi alkaa hipoa psykoosia. Kun olin itse psykoosin rajoilla, aloin kuvitella, että olisi parasta, jos veisin rajan taa myös lapseni, koska he jäisivät muuten huolehtimatta. Lopulta olin ihan oikeasti vakuuttunut siitä, että lapsien olisi parempi kuolla mukanani. Pidin sitä hyvänä ja järkevänä ratkaisuna. Mies saisi sitten toivomansa "vapauden" eikä enää painaisi lapsista huolehtimisen taakka, enkä minä olisi kiviriippana. Kun oloni alkoi kohentua, tajusin, kuinka hurjassa masennustilassa olinkaan ollut (psykoosin puolella). Onneksi sattuma tuli peliin ja jäimme kaikki henkiin.
Hae apua itsellesi ihan mistä tahansa. Jos tuntuu, että et voi taata tekojasi, vie lapset ihan mihin vaan turvaan, ennen kuin ehdit vaipumaan psykoosiin. Itse vajosin psykoosin puolelle noin viikossa. Niin kaun kuin ymmärrät tilanteesi, kykenet hakemaan apua. Psykoosissa tulee kummallinen rauha ja tyyneys, kun luulee asioiden olevan lopultakin oikealla mallilla ja asioiden järjestyvän kuoleman kautta. Silloin ei enää osaa hakea apua, koska ei tunne sitä enää tarvitsevansa. Silloin ei enää edes tunnista olevansa masentunut, vaan kaikki tuntuu selvältä ja "hyvältä".
Kiiruhda hakemaan apua!
Kyllä sieltä tulee poliisit ja ambulanssi aika äkkiä jos soitat hätäkeskukseen ja sanot, että aiot tappaa lapsesi ja itsesi masennuksen vuoksi. Ei tarvitse odottaa kauaa.
Alä missään nimessä tapa itseäsi äläkä lapsiasi. Kerron tämän selviydyttyäni vakavasta uupumuksesta ja masennuksesta pienten lasten äitinä. Keinoja auttamiseksesi löytyy, sain itsekin apua. Oma apuni lähti terveyskeskuksesta, sieltä mielenterveystoimistoon yhteistyössä sosiaalitoimiston kanssa.
Eivät kaikki ihmiset ole kylmiä, sydämettömiä ja piittaamattomia, onneksi. Surullista että miehesi on sellainen. Hae heti apua. Jos ihan akuutti tilanne, niin vaikka hätäkeskukseen, kuten aiemmin viittattiin. Apua kyllä saa kun tuo tuskansa esiin. Sinä ja lapsesi olette sen arvoisia.
Toivon voimia sinulle selvitymiseesi; olen tukenasi ajatusten voimin.
Hätäsi on akuutti. Kuolema tuntuis helolta pakenemiselta. Kyllä kaaokseeen löytyy toivoa ja apua. Rukoillaan että elämän ovat ja portit avutuivat teille.
Lässynlässyn...
Olisi pitänyt hoitaa toi homma loppuun kaks vuotta sitten. Nyt olen taas samassa tilanteessa. Lastensuojelusta soitettiin, kun olivat kuulleet minun puhuvan itsetuhosta ja myös lasten kuolemasta, että olisi hyvä, kun kuolisimme vaan pois häiritsemästä lasten isän herraskaista elämää. Lastensuojelu soitti lasten isälle, että voisiko hän ottaa enemmän vastuuta tässä tilanteessa. Juu, juu, oli lasten isä vakuuttanut sossuille. No, hänellä on paljon erittäin tärkeitä tekemisiä (kuten veneen laittoa, vaimon kanssa meno taidenäyttelyyn yms), että ilmoitti, että voi ottaa lapset luokseen sunnuntaina. No, onpa hyvää aikaa tässä suunnitella lähtöämme. Ennen sunnuntaita ehtii tapahtua vielä vaikka mitä... hakekoon sitten kolme ruumista täältä sunnuntaina.
Hae apua, hae apua. Lässynlässyn! Mitä sekin sitten tarkoittaa? Menen työterveyslääkärille, joka sanoo esim. "en minä voi sinua auttaa" (näin tapahtui kerran kun itkin lääkärin vastaanotolla). Masennuslääkkeitä ei voi juurikaan määrätä lisää sydänsairauden takia. Saikkulappu käteen ja heippa!
No mitenkä sitten ihan psykopuolen ammattiavut? Tai esim. kirkon diakonia?
Nämä nyt on vain näitä avunhakuja edelleen, mutta noista voisi varmasti saada ainakin muunkinlaista tukea ja kohtaamista kuin sen "en minä voi sinua auttaa" (valitettavasti myös tuollaisiin voi kyllä törmätä, mutta niille kannattaa aina haistattaa ns. paskat).
Täällä arvon masikset vain reittailee miinuksia, kun joku yrittää varovastikin esittää jotain mahdollisia avunhakukanavia toisille? Pitäisikö auttaminen kieltää, olisitteko sitten tyytyväisiä?
Vittu en ymmärrä tätä meininkiä joskus, vaikka itsekin ollut vaikeasti masentunut 10 vuotta...
Kyllä niistä varmaan joku huolehtii, toisaalta karu lapsuus ja traumoja yms. varmaan odotettavissa jos äiti noin tekee... toisaalta itselläni on täysin ehjä lapsuus ja vanhemmat mallikansalaisia, silti olen masentunut ja haaveilen tympeiden ihmisten tappamisesta että eipä kait ne lähtökohdat ole 100% totuus.
Sen takiapa onkin parempi, että lähdemme lasten kanssa yhdessä täältä. Ei tule karua lapsuutta ja traumoja.
Minä olen viimeiset kaksi vuotta ollut psykoottisesti masentunut.. kaksi vuotta olen miettinyt päivittäin itseni ja lasten tappamista.
Kuitenkin hengissä ollaan vaikka parempi olisi koko perheen kuolla.
Apua en mt-toimistosta saa, vain neuroleptejä joiden vuoksi olo on vielä kauheampi.
En usko paranevani koskaan näistä ajatusmalleista, eletään sitten näin
Kylmä, sydämetön, piittaamaton - sellainenko maailma on? Tottakai se masennuksessa - umpikujafiiliksissä - sellaiselta tuntuu.
Mielestäni kylmää, sydämetöntä ja piittaamatonta olisi aiheuttaa lapsille itsemurhalla valtava trauma. Sinä olet lapsiesi tärkein ihminen.
Ja muista, että kylmä, sydämetön ja piittaamaton - tai ehkä vain itsekäs tai ymmärtämätön - on lastesi isä, et sinä. Isät monesti häviävät sen siliän tien, varsinkin, jos heissä ei ole tarpeeksi miestä kantamaan vastuunsa. Se ei ole sinun vikasi.
Toivotan mukavampaa kesän alkua. Ainakin on ollut mahtavat ilmat ☼