Nuorissa naisissa on tulevaisuus

Olen joskus esittänyt väitteitä siitä, että nuoret naiset pakenevat Kepukunnista ensimmäisinä. Nyt päätin katsoa tilastoista, pitääkö tämä väitteeni edes suuntaa-antavasti paikkansa.

Otin esiin nuorten hedelmällisessä iässä (20-40 v.) olevien naisten osuuden erityyppisissä kunnissa. Tämä joukon suhteellinen suuruus kertoo siitä, että alueella on odotettavissa väestöllistä kasvua omasta takaa. Evoluutiobiologisesti voidaan ajatella, että nuoret naiset hakeutuvat sellaisille alueille, joissa heidän ja jälkipolviensa tulevaisuus on heidän arvionsa mukaan parhaiten turvattu.

Maaseutumaisissa kunnissa tämänikäisten nuorten naisten osuus väestöstä oli 8,2 % vuonna 2010. Kaupunkimaisissa kunnissa samainen osuus oli jo merkittävästi suurempi eli 13,5 %. Pääkaupunkiseudulla osuus oli vielä tätäkin suurempi eli 15,6 %. Erot ovat siis huomattavat.

Jos tarkastelu ulotettaisiin kuntatasolle, hypoteesini on, että nuorten naisten vähäinen osuus korreloi voimakkaasti myös kunnan työttömyysasteen, veroasteen ja valtionosuuksien korkeuden kanssa. Todennäköisesti korrelaatiota esiintyy myös korkean rikollisuuden ja sairastavuuden kanssa.

Nuorten naisten vähäinen osuus on hälytyssignaali kunnassa. Ainakin sen pitäisi olla. Jos kunnalla menee taloudellisesti heikonlaisesti, nuorten naisten vähäinen osuus kielii siitä, että mitään parannusta ei ole tulevaisuudessakaan odotettavissa. Nuoret naiset haistavat tulevaisuuden pitkälle eteenpäin samaan tapaan kuin pörssikurssit talouden tulevaa kehitystä.

Kepulaiset eivät tietenkään mielellään jaa tällaista tietoa julkisuudessa. Ongelmista kun on epämiellyttävää puhua. Varsinkin jos nuo ongelmat ovat keskeinen osa kepulaisuutta ja sitä politiikkaa, mitä Kepu on harjoittanut ja tukee.

17

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • En oikein tajunnut juttusi pointtia. Johtunee kirjoituksen sekavuuden ohella siitä, että asiantuntijat eivät ole nostaneet asiaa koskaan esille.

      Miksi heistä poiketen kiinnität huomiota vain nuoriin naisiin? Naiset eivät tunnetusti saa jälkeläisiä ilman miehiä, joten taloudellisesti menestyneet kunnat eivät hyödy pitkällä tähtäimellä naisenemmistöstään, koska Suomessa ei ole sallittu pitää useampia vaimoja, eikä avioliiton ulkopuolisten lasten hankkiminen ole sekään erityisen suosittua. Siitä ja eräistä muistakin syistä johtuen lasten suhteellinen osuus on pienillä maaseutupaikkakunnilla jopa suurempi kuin kaupungeissa.

      Yli kaksikymppisten nuorten siirtyminen kaupunkeihin on luonnollista, koska on opiskeltava itselle ammatti. Paluumuuton aika on opiskelujen, muutaman työvuoden ja perheen perustamisen jälkeen, jolloin on rahaa ja motivaatiota rakentaa tai ostaa asunto sekä asettua paikalleen. Suhteellisen hyvin maalaiskunnat ovat tässä keskimäärin onnistuneetkin. Sataprosenttisesti nuoret eivät tietenkään palaa maalaiskuntiin, mutta suurin osa kuitenkin.

      • Olet väärässä,asiantuntijat ovat ottaneet nuorten naisten vähäisyyden esille. Oikeastaan nuorten naisten vähäisyys on maailmanlaajuinen ja paikoin varsin kipeä ongelma. Aasiassa naisten vähäisyyden ennakoidaan aiheuttavan piakkoin varsin mittavia ongelmia, tämä on Kiinan yhteiskuntatieteilijöiden mukaan maan pahin tulevaisuuden ongelma.

        Lontoon mellakoiden epäiltiin johtuvan aivan samoista syistä, nuorten miesten tulevaisuudettomuudesta ja näin kyvyttömyydestä perheen perustamiseen. Nuoret naiset ovat Lontoossakin muuttaneen ns. paremmille asuinseuduille

        Nuorten naisten katoaminen alueelta on merkki siitä, että alue tulee taantumaan. Väkivaltaisuus, itsemurhat, alkoholismi tms.. lisääntyvät. Suomessa varsinkin Pohjois-Karjalassa on paljon alueita, joissa sosiaaliset ongelmat ovat pahoja ja joissa nimenomaan on tullut naimattomien nuorten miesten kotipesiä.

        Naisten kaupunkiin muuttoa on varsin paljon tutkittu maailmalaajuisesti. Syitä muuttoliikkeeseen on paljon, Suomessa varsinkin kulttuurilliset tekijät selittävät muuttosuuntia. Naisten korkeakoulutustaso, maaseudun puutteellinen infrakstuuri ja vanhakantaiset asenteet sukupuolitasa-arvokysymyksissä ovat merkittäviä tekijöitä.

        Mielipidepankki on aivan oikeassa, naisten häviäminen paikkakunnalta ennakoi sosiaalisia vaikeuksia ja kunnan taantumista varsin nopealla aikataululla vielä.


      • niinpa.niin kirjoitti:

        Olet väärässä,asiantuntijat ovat ottaneet nuorten naisten vähäisyyden esille. Oikeastaan nuorten naisten vähäisyys on maailmanlaajuinen ja paikoin varsin kipeä ongelma. Aasiassa naisten vähäisyyden ennakoidaan aiheuttavan piakkoin varsin mittavia ongelmia, tämä on Kiinan yhteiskuntatieteilijöiden mukaan maan pahin tulevaisuuden ongelma.

        Lontoon mellakoiden epäiltiin johtuvan aivan samoista syistä, nuorten miesten tulevaisuudettomuudesta ja näin kyvyttömyydestä perheen perustamiseen. Nuoret naiset ovat Lontoossakin muuttaneen ns. paremmille asuinseuduille

        Nuorten naisten katoaminen alueelta on merkki siitä, että alue tulee taantumaan. Väkivaltaisuus, itsemurhat, alkoholismi tms.. lisääntyvät. Suomessa varsinkin Pohjois-Karjalassa on paljon alueita, joissa sosiaaliset ongelmat ovat pahoja ja joissa nimenomaan on tullut naimattomien nuorten miesten kotipesiä.

        Naisten kaupunkiin muuttoa on varsin paljon tutkittu maailmalaajuisesti. Syitä muuttoliikkeeseen on paljon, Suomessa varsinkin kulttuurilliset tekijät selittävät muuttosuuntia. Naisten korkeakoulutustaso, maaseudun puutteellinen infrakstuuri ja vanhakantaiset asenteet sukupuolitasa-arvokysymyksissä ovat merkittäviä tekijöitä.

        Mielipidepankki on aivan oikeassa, naisten häviäminen paikkakunnalta ennakoi sosiaalisia vaikeuksia ja kunnan taantumista varsin nopealla aikataululla vielä.

        Nuoria naisia on jokseenkin yhtä paljon kuin nuoria miehiäkin. Tämä on biologinen fakta. Kiina on poikkeustapaus, koska siellä on ollut tapana abortoida ennustettuja tyttövauvoja niin kauan, että tulossa on poikavauva.

        Sen sijaan naisia on asunut jo lähes 200 vuoden ajan kaupungeissa suhteellisesti enemmän kuin miehiä. Tämä johtuu siitä, että aikoinaan teollisuus ja palvelut sekä nykyään palveluammatit työllistävät naisia paremmin kuin miehiä. Poikkeuksena tietenkin muutamat raskaan teollisuuden kaupungit.

        Epätasainen sukupuolijakautuma aiheuttaa ongelmia niin maaseudulla kuin kaupungeissakin. Jostain syystä tunnut ajattelevan, ettei miesten puuttuminen paikkakunnalta aiheuta naisille minkäänlaisia ongelmia. Tietääkseni kuitenkin suuri osa naisista kärsii masennuksesta ja naisten alkoholinkäyttö on kasvanut huomattavasti enemmän kuin miesten.

        Työpaikka ja opiskelu ovat suurimmat muuttoliikettä kaupunkeihin lisäävät syyt, nuo muut mainitsemasti marginaalisempia. Sen sijaan maaseudulle muuttoon todennäköisesti tärkeimmät syyt ovat kulttuurillisempia. Halutaan asua väljästi ja nautitaan maalaismaisemasta.


      • Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Nuoria naisia on jokseenkin yhtä paljon kuin nuoria miehiäkin. Tämä on biologinen fakta. Kiina on poikkeustapaus, koska siellä on ollut tapana abortoida ennustettuja tyttövauvoja niin kauan, että tulossa on poikavauva.

        Sen sijaan naisia on asunut jo lähes 200 vuoden ajan kaupungeissa suhteellisesti enemmän kuin miehiä. Tämä johtuu siitä, että aikoinaan teollisuus ja palvelut sekä nykyään palveluammatit työllistävät naisia paremmin kuin miehiä. Poikkeuksena tietenkin muutamat raskaan teollisuuden kaupungit.

        Epätasainen sukupuolijakautuma aiheuttaa ongelmia niin maaseudulla kuin kaupungeissakin. Jostain syystä tunnut ajattelevan, ettei miesten puuttuminen paikkakunnalta aiheuta naisille minkäänlaisia ongelmia. Tietääkseni kuitenkin suuri osa naisista kärsii masennuksesta ja naisten alkoholinkäyttö on kasvanut huomattavasti enemmän kuin miesten.

        Työpaikka ja opiskelu ovat suurimmat muuttoliikettä kaupunkeihin lisäävät syyt, nuo muut mainitsemasti marginaalisempia. Sen sijaan maaseudulle muuttoon todennäköisesti tärkeimmät syyt ovat kulttuurillisempia. Halutaan asua väljästi ja nautitaan maalaismaisemasta.

        Ei aivan, mikäli ajatellaan luonnollista syntyvyyttä ja normaalia ravitsemustilannetta, silloin nuoria naisia on hieman enemmän kuin nuoria miehiä, myöhemmin suhde vielä kasvaa joten naisia on kehittyneissä maissa aina hieman enemmän. Kehitysmaissa tilanne on toinen ja varsinkin Aasiassa (Intiassa, Kiinassa ja osittain myös Pakistanissa) nuorten naisten ja tyttöjen määrä on hälyttävän vähäinen. Naisten vähäisyys aiheuttaa patriarkaalisissa kulttuureissa pahoja ongelmia, koska yhteiskuntarakenne perustuu suvun ja perheen perustalle. Naimattomat muodostavat paarialuokan, varsinkin naimattomat naiset ovat ongelmallisia.

        Aivan niin, miesten puuttuminen ei aiheuta niin suuria ongelmia kuin nuorten naisten puuttuminen, mikäli ei ajatella yksinhuoltajien määrän kasaantumista yhdelle alueelle, siitä seuraa pitemmällä tähtäimellä ongelmia. Naisten masennukset ovat lisääntyneet samoin alkoholinkäyttö, syitä on tutkittu ja eräs tärkeimmistä on yhteiskunnalliset paineet, joita ovat mm. ulkonako- ja menestymispaineet. Naisten on mahdollista muodostaa perhe, vaikka puolisoa ei ole, näin naisten paineet yksinäisyydestä ovat pienemmät. Suvunjatkamisen biologinen tarve voi olla joskus varsin merkittävä tekijä, vaikkei siitä juuri puhuta.

        Nuorison suurissa haastattelututkimuksissa on hahmoteltu nuorten muuttohalukkuutta ja kyllä kaupunkilaisympäristö on eräs tärkeimpiä vetonauloja. Opiskelu-, työpaikka ja kulttuurillinen ympäristö ovat kaupunkimaisia, näin mikäli uskomme nuorison mielipiteitä. Varsinkin nuoret naiset ovat halukkaampia muuttamaan, näin on kaikkialla maailmassa, mikäli kulttuurillinen pohja muuton mahdollistaa. Syitä on pohdittu, eräs sellainen voisi olla myös biologinen, naisilla on paremmat mahdollisuuden parinvalintaan. Kaupunkimaisessa ympäristössä on enemmän parinvaihtoteorianmukaisia ehdokkaita.

        Jos jossakin vaiheessa syntyy tilanne, jossa nuoriso mittavasti muuttaa maalle, niin teorioita tulee toki tarkastella uudelleen, näin ei vain ole missään tutkitussa maailmassa tapahtunut.


    • Nuoret naiset ovat kukkasia, jotka vetävät myös urosmehiläisiä puoleensa. Avaukseni pointti oli siinä, että nuorten naisten ratkaisut heijastavat hyvin nyky-Suomen kehityksen suuntaa. Nuorten naisten muuttoliike maalta kaupunkeihin on voimistunut ajan myötä. Opiskelun ohella huomattavan suuret pariutumismarkkinat vetävät nuoria naisia kaupunkeihin.

      Kun perhe sitten perustettu, paluumuutto on lähestulkonn poissuljettu vaihtoehto. Tämähän on käynyt ilmi jo hyvin näissä kepulaisten hajasijoitushölmöyksissä, kun lähes sata prosenttia työntekijöistä vastustaa niitä. Väki mieluummin irtisanoutuu kuin lähtee muualle. Motivaatio rakentaa asunto synnyinsijoille on täysin riippuvainen työnsaantimahdollisuuksia, jotka ovat haja-asutusalueuilla heikonlaiset.

      Myöskään tilastotiedot eivät tue väittämääsi. Haja-asutus on vähentynyt koko ajan. Tämä kertoo siistä, maaltamuutto on paljon suurempaa kuin mikään paluumutto. Paluumuuttajien suurin ryhmä taitavat olla eläkeläiset, mikä entisestäänkin vain vääristää haja-asutusalueiden ikärakennetta.

      • >>>Opiskelun ohella huomattavan suuret pariutumismarkkinat vetävät nuoria naisia kaupunkeihin. >Kun perhe sitten perustettu, paluumuutto on lähestulkonn poissuljettu vaihtoehto. >Myöskään tilastotiedot eivät tue väittämääsi. Haja-asutus on vähentynyt koko ajan.


    • Niinkin niin

      Olipa sekava sepustus. Mitä koetat oikein sanoa.

      Jos hedelmällisessä iässä olevien naisten pako enteilee kunnalle tai seudulle ongelmia, niin pahin ongelma on silloin Helsingillä. Helsingistä kun pakenee tähtitieteelliselle tasolle nousseiden asumiskustannusten vuoksi vuosittain tuhansia nuoria aikuisia kehyskuntiin tai vielä kauemmas. Tilastollisesti Helsinki pysyy kasvukuntana maahanmuuttajien ansiosta. Helsinki on ilmeisesti katsonut edullisemmaksi päästää kouluttamansa ja tuottavaan ikään ehtineen nuorisonsa pois ja ottaa maahanmuuttajia tilalle väestökatoa paikkaamaan.

      Pikkupaikkakuntien osalla naispuolisen väestön suhteellisen osuuden pienuus kertoo myös tyttöjä suosivan koulutusjärjestelmämme yhdestä vinoumasta; valtaosa tytöistä jatkaa koulutustaan korkeammalle kuin pojat, pojat suuntautuvat useammin ns. käytännön ammatteihin joita jonkinverran löytyy myös maaseudulta. Korkeakoulutuspaikkoja on vain suurimmissa kaupungeissa. Toinen selittävä tekijä on nuo tryöpaikat. Siinä missä nuorille miehille löytyy vielä metsäkone- tai puutavararekkakuskin tai sahatyömiehen paikkoja, naisille on vain hoitotyötä, ja nekin paikat maaseudulla täytetään pääsääntöisesti uudelleen- tai lisäkouluttamalla keski-ikäisiä työttömiä naisia. Opettajat tuppaavat paikkakunnalle tullessaan jo toisen opettajan kanssa avioituneita.

      Ongelmia on siis niin pienillä paikkaknnilla kuin kaiken suurimmilla. Eri syistä ja erilaisia, mutta lopputulemaltaan yhtä vakavia. Ja mitä esim. rikollisuuteen tulee, niin teoriasi korreloi senkin kanssa, että Helsingissä tehdään ylivoimaisesti eniten Suomessa rikoksia väkilukuun suhteutettuna, kuten myös työikäisen väestön sairastavuutta. Helsingissä kun mielenterveyden ongelmat ovat varsinainen "kansantauti". Pienten paikkakuniten korkeaa sairastavuutta taas selittää väestön ikäjakauma, vanhukset tuppaavat sairastamaan enemmän kuin nuoret ja keski-ikäiset

    • Rikollisuutta ja siihen vaikuttavia tekijöitä on tutkittu varsin paljon, aivan tupailtojen varassa ei siis olla tämänkään tiedon suhteen.

      Helsingillä ei ole muuttovirransuhteen kovin suuria ongelmia, koska alueelta poismuuttaneet ovat kuitenkin kaupungin välittömässä läheisyydessä. Paljon puhuttu työmatkayhteys on eräs muuttoliikkeenkin kriteeri.

      Kaupunkimaista rikollisuutta selittävät melkein samat tekijät kuin maaseutujenkin väkivalta- ja omaisuusrikollisuutta, Miesten osuus väestöstä, työssä käyvien osuus, vähittäiskauppojen myynti, kunnan työttömyysprosentti, alkoholinmyynti tms... Kaupungeissa rikollisuutta lisää nettomuutto. Maaseudulla taas kunnasta poismuutto lisää rikollisuutta. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos on se taho, jonka tutkimuksia hieman referoin.

      Tilastotiede on jännä tieteenmuoto, se ei kuitenkaan ole aivan niin jännä, että sen nimissä voisi väittää aivan mitä tahansa. Väestömäärään suhteutettuna, rikollisuus on korkeinta Suomessa Pertunmaalla, näin jo kaikki rikollisuus lasketaan mukaan.

      Itsemurhat korreloi rikollisuutta selvemmin sitä, mitä maaseutumaisuus vaikuttaa siellä asuviin ihmisiin.

    • Naiskato

      Juuri noin se menee. Nuorten naisten määrä korreloi negatiivisesti kepulaisen politiikan ja tukiaisympäristön kanssa. Ts. nuoret naiset äänestävät kuolevilla alueilla jaloillaan ellei sitten kepulainen tahmainen nurkkakuntaisuus suorastaan pakota nuoria pois perukoilta.

      TV-ohjelmat, joissa paritetaan maanomistajia ovat oireellisia. Junttilan tuville ole tulossa nuoria naisia.

      Nuorten miestenkin kannattaisi ajoissa siirtyä sinne, missä hameet hulmahtavat....

    • Oh hoh hoijaa

      "Itsemurhat korreloi rikollisuutta selvemmin sitä, mitä maaseutumaisuus vaikuttaa siellä asuviin ihmisiin. "

      Tilastotiede on tosiaan jännä tieteenmuoto. Sen nimissä voi väittää aivan mitä tahansa. Kuten tuon mitä tuossa edellä väitit.

      Itsemurhia tedään suhteessa vähiten Pohjanmaalla, siis aivan siellä perusmaaseudulla. Eniten itsemurhia suhteessa väkiluluun tapahtuu toki Kainuussa ja Pohjois-Savossa, mutta heti tuntumassa on Itä-Uusimaa, siis aivan pääkaupunkiseudun kupeessa. Korrelaatio maaseutumaisuuden ja itsemurhien välillä on hyvin heikko, tai itseasiassa sitä ei ole

      Rikollisuuden osalla taas korrelaatio maakuntatasolla on selkeä. Mitä kaupunkilaistuneempi alue, sitä enemmän rikoksia. Yksittäisten kuntien tasolla yksittäistapausten vaikutus on niin merkittävä, ettei tilastoista voi vetää sellaisia johtopäätöksiä kuin sinnä, eli että Pertunmaa olisi pahin paikka.

      Olet soin osoittanut aiemminkin sellaista yksisilmäisyyttä, että sinun nyt voi olettaa keksivän mitä tahansa jolla koetat maaseutus mollata

      • Jaahas, tilastokeskuksen tietokannasta voidaan päätellä hieman toisin, kuin väittämäsi on. Lainaus Itsemurhat jakautuivat vuosina 1990–99 epätasaisesti sekä alueittain että väestöryhmittäin. Itsemurhakuolleisuus on suurin Itä-, Keski- ja Pohjois-Suomessa. Sen sijaan Etelä- ja Lounais-Suomessa itsemurhat ovat olleet keskimääräistä harvinaisempia jo vuosikymmenien ajan. Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla itsemurhakuolleisuus on ollut selvästi pienempi kuin muualla maassa, samoin Itä-Uudellamaalla sekä Varsinais-Suomessa ja eteläisessä osassa Satakuntaa. Lähde http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=suo00029

        Rikollisuuden korrelaatio ei ole aivan niin selvä kuin väitit. Rikollisuuden tilastoinnissa on tosin eroja, mikäli näpistykset tilastoidaan, silloin kaupungeissa tehdään rikoksia merkittävästi enemmän jne.. Pertunmaan otin esimerkiksi juuri tästä syystä, alueen halki kulkee %-tie ja sen keskellä on iso liikennesolmu Kuortti, näin liikennerikkomukset nostavat alueen rikollisuuden suhteettoman suureksi.

        Rikollisuutta edistävistä tekijöistä on ohessa varsin kattava julkaisu.
        http://www.optula.om.fi/Satellite?blobtable=MungoBlobs&blobcol=urldata&SSURIapptype=BlobServer&SSURIcontainer=Default&SSURIsession=false&blobkey=id&blobheadervalue1=inline;%20filename=Mediatiedote,5.pdf&SSURIsscontext=Satellite%20Server&blobwhere=1222680591830&blobheadername1=Content-Disposition&ssbinary=true&blobheader=application/pdf


      • Ohoh hoh hoijaa
        niinpa.niin kirjoitti:

        Jaahas, tilastokeskuksen tietokannasta voidaan päätellä hieman toisin, kuin väittämäsi on. Lainaus Itsemurhat jakautuivat vuosina 1990–99 epätasaisesti sekä alueittain että väestöryhmittäin. Itsemurhakuolleisuus on suurin Itä-, Keski- ja Pohjois-Suomessa. Sen sijaan Etelä- ja Lounais-Suomessa itsemurhat ovat olleet keskimääräistä harvinaisempia jo vuosikymmenien ajan. Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla itsemurhakuolleisuus on ollut selvästi pienempi kuin muualla maassa, samoin Itä-Uudellamaalla sekä Varsinais-Suomessa ja eteläisessä osassa Satakuntaa. Lähde http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=suo00029

        Rikollisuuden korrelaatio ei ole aivan niin selvä kuin väitit. Rikollisuuden tilastoinnissa on tosin eroja, mikäli näpistykset tilastoidaan, silloin kaupungeissa tehdään rikoksia merkittävästi enemmän jne.. Pertunmaan otin esimerkiksi juuri tästä syystä, alueen halki kulkee %-tie ja sen keskellä on iso liikennesolmu Kuortti, näin liikennerikkomukset nostavat alueen rikollisuuden suhteettoman suureksi.

        Rikollisuutta edistävistä tekijöistä on ohessa varsin kattava julkaisu.
        http://www.optula.om.fi/Satellite?blobtable=MungoBlobs&blobcol=urldata&SSURIapptype=BlobServer&SSURIcontainer=Default&SSURIsession=false&blobkey=id&blobheadervalue1=inline;%20filename=Mediatiedote,5.pdf&SSURIsscontext=Satellite%20Server&blobwhere=1222680591830&blobheadername1=Content-Disposition&ssbinary=true&blobheader=application/pdf

        Olet sinä melkoinen vänkyilijä. Vetoat 10 vuotta vanhaan tilastotoon sitä edeltäneeltä 10 vuotiskaudelta (1990-99). Siis osaltaan jo yli 20 vuotta vanhoihin tietoihin

        Etsippä nyt hyvä mies 2000-luvun tilastot, ja koeta ymmärtää niistä missä mennään.

        Olet tuon Mielipidepankin kanssa samanlainen, ajastaan täysin tipahtanut menneessä ja menneisyyden mielikuvissa elävä. Se tietysti selittää monet kannanotosi, niissä kun usein lemahtaa ummehtuneisuus


      • Rikollisuuden osalta on hyvä erottaa vakivalta- ja omaisuusrikokset toisistaan sekä jättää liikennerikokset kokonaan huomioimatta. Viime mainittujen määrä perustuu siihen, missä on liikennettä ja liikennevalvontaa eniten.

        Väkivaltarikosten osalta synkintä seutua ovat itäinen ja pohjoinen Suomi. Etelä- ja Länsi-Suomi ovat taas vähäisemmän väkivaltarikollisuuden alueita. Ne korreloivat paljolti alueen työttömyysasteen kanssa. Masennusongelmat ja sairastavuus seuraavat pitkälti myös tätä jakoa.

        Kapunki-Suomen rikoslukuja nostavat omaisuusrikokset. Oikeastaan ne kertovat myös näiden alueiden menestyksestä. Näillä alueilla on paljon sellaista omaisuutta, jota halutaan varastaa. Omaisuusrikollisuus ja erityisesti siitä talousrikollisuus on keskittynyt taloudellisesti menestyville alueille, kun taas väkivaltarikollisuus, juoppous, korkea sairastavuus ja sosiaaliset ongelmat ovat keskittyneet taloudellisesti huonosti menestyville seuduille. Kun nuoret naiset pakenevat näiltä seuduilta, jäljelle jää nuorten aikamiespoikien ryyppyremmejä.


    • Korjaus. Edellä olevassa viestissä oli suora lainaus Duodecimin sivulta, ilman lainausmerkkejä. Pertunmaan läpi kulkeva tie on luonnollisesti 5-tie.

    • Tässä tuorein tilasto http://www.stat.fi/til/ksyyt/2009/ksyyt_2009_2010-12-17_tie_001_fi.html

      Itsemurhien määrä on pysynyt aika vakiona ja jos huomio sen, että osa alkoholikuolemista on myös itsemurhapohjaisia, silloin tilastoa on helpompi ymmärtää. Mitenkään se ei ole muuttunut, kuinka itsemurhat jakaantuvat alueellisesti

      Alkoholikuolemat jakaantuvat alueellisesti samoin kuin itsemurhatkin, paitsi alkoholikuolemissa Itä-Helsinki on varsin vahvasti edustettuna, syynä on alueen muuttovoittoisuus.

      Pohjois-Pohjanmaa on alueena poikkeuksellinen, siellä oleva suuri ruotsinkielisten osuus selittää osaltaan sekä alkoholikuolemien että itsemurhien vähäisen määrän. Pohjois-Pohjanmaa on myös vahvasti uskonnollinen alue. Kuuluminen seurakuntaan vähentää rikollisuutta ja riskikäyttäytymistä.

      • Mistä ihmeestä olet saanut käsityksen, että Pohjois-Pohjanmaalla olisi runsaasti ruotsinkielisiä? Sehän on päinvastoin käytännössä täysin yksikielinen maakunta. Sen ruotsinkielisimmässä kunnassakin Oulussa ruotsinkielisiä on vain noin 0,2 prosenttia väestöstä.

        Ehkä sekoitat Pohjois-Pohjanmaan Österbottenin eli Rannikko-Pohjanmaan (virallisesti Pohjanmaa) maakuntaan, joka on Suomen ainoa ruotsinkielisenemmistöinen maakunta.

        Myös Keski-Pohjanmaan maakunta on virallisesti kaksikielinen Kokkolan ruotsinkielisen vähemmistön (13,7 prosenttia) vuoksi, mutta sielläkin muut kunnat ovat suomenkielisiä eli koko maakunnassa suomenkieliset ovat aivan ylivoimaisena enemmistönä. Etelä-Pohjanmaa on Pohjois-Pohjanmaan tavoin vierallisesti ja käytännössä puhtaasti suomenkielinen.


    • Aivan, kirjoitin huolimattomasti, Pohjamaan väestörakenne on poikkeuksellinen. Pohjois-Pohjamaa on seutua, jossa seurakuntaan kuuluvia on poikkeuksellisen paljon. Aktiivinen seurakuntaelämä vähentää riskikäyttäytymistä ja myös rikollisuutta, tämäkin on maailmalaajuinen ilmiö. Poikkeuksen rikollisen käytöksen vähäisyydestä muodostaa perheväkivalta, se on yllättäen riippumaton siitä, kuinka aktiivinen uskonnollinen elämä on.

      Rannikko Pohjanmaa on ruotsinkielistä ja siellä taas kulttuurinen pohja vähentää riskikäyttäytymistä. Suomen ruotsinkielisiä ja myös juutalaisia yhdistää vahva yhteisöllisyys, joka on varsin tyypillistä ryhmille, jotka ovat hyvin integroituneet ja sammalla säilyttäneet yhteisöllisen omaleimaisuutensa.

      Integroituneet ryhmät ovat mielenkiintoinen yhteiskunnallinen tutkimusalue, koska heidän ongelmansa ovat niin eri tyyppisiä kuin valtaväestöllä, vaikka asuinpaikkakunnalla olisi oltu pitkäänkin ja geenien sekaantumista olisi tapahtunut paljonkin. Meemiteorian kannalta tämä on varsin yllättävä havainto, ryhmäympäristön vaikutus on ilmeisesti sitä suurempi, mitä tiiviimpi yhteisö on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      96
      1535
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1053
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      403
      921
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      163
      900
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      56
      743
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      678
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      641
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      632
    Aihe