Fennomurhaaja uhkaili lapsiaan

Syyllinen!

Syyttäjien valituslupahakemuksesta ilmenee, että elokuussa lisätutkinnan aikana tehdyissä uusissa kuulemisissa on tullut esiin merkillepantavia tietoja.

Kuulemisissa on tullut ilmi, että Anneli Auer on uhannut omia lapsiaan ja kieltänyt heitä useaan eri kertaan kertomasta psykologeille, sosiaalityöntekijöille ja poliisille siitä mitä he olivat havainneet.

Sen sijaan lasten oli kerrottava muun muassa ulkopuolisesta tekijästä ja Auerin soittamasta hätäpuhelusta.

Auerin toiseksi vanhin lapsi, perheen poika, on kuunnellut surmayönä tilannetta huoneensa oven takaa eikä hän ole kuullut kenenkään ulkopuolisen ääniä. Pojan kertomien kuulohavaintojen mukaan ketään ulkopuolista ei tilanteessa ole voinut olla.

Auerin kolmea nuorinta lasta on kuultu jo elokuussa, mutta syyttäjien mukaan kuulemiset ovat vielä kesken. Korkein oikeus saa lasten kertomukset myöhemmin. Niitä ei vielä julkisteta.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuoppa maan

      Syyttäjien valituslupahakemuksesta Ulvilan murhajutussa ilmenee lisää teon mahdollisesta motiivista.

      Anneli Auerin lapset ovat kertoneet heidän uusissa kuulemisissa elokuussa, että Auerin ja hänen miehensä Jukka S. Lahden välillä oli lukuisia riitoja ennen Lahden kuolemaa.

      Syyttäjän mukaan lapset myös kertoivat, että Auer kohdisti väkivaltaa Lahteen jo ennen surmayötä.

      Auer väitti itse käräjä- ja hovioikeudessa, että perheessä oli kaikki hyvin ja Jukka oli hänen elämänsä mies.

      Syyttäjän mukaan uusi todistelu osoittaa väitteen vääräksi ja päinvastaiseksi. Lisätutkinnassa on ilmennyt, että perheessä on ollut vakavia ongelmia ja myös lapsiin on kohdistunut väkivaltaa.

      Syyttäjät yrittävät saada jutun korkeimman oikeuden käsiteltäväksi. Syyttäjät vaativat Auerille rangaistusta murhasta.

    • pakkoruotsinet

      Hyvä esimerkki, miten sairaita svekot ovat. Mistä oikeuden pöytäkirjasta selviää, että Anneli Auer on fennomaani?

      Svekomania tulee luokitella psyykkiseksi sairaudeksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1194
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      860
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      795
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      634
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      623
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      46
      554
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      537
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      524
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      503
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      501
    Aihe