Kaipaisin kokemuksia teiltä, joilla on diagnosoitu masennus (tai miksei muitakin mt-ongelmia). Onko diagnoosi saatettu kaivella esiin vaikkapa opiskelupaikkaa hakiessa soveltuvuuskokeissa (tai kouluun pääsyn yhteydessä/ehtona), tai jotain kautta työelämässä, jollei siitä itse mene avautumaan tai tule sairauspoissaoloja ko. syystä? Itse olen pitkään pelännyt terapiaan hakeutumista juuri siksi, että voisin jossain vaiheessa "paljastua" tahtomattani ja menettää mahdollisuuden tehdä töitä (etenkin mt-alalla, joka on haaveissani). Onkohan pelkoni aivan turha vai aiheellinen? Oireeni alkavat olla jälleen niin rankkoja, että pelkään kohta alkavaa lukuvuotta ja opiskeluista selviytymistä enemmän kuin koskaan.
diagnoosi +
työllistyminen
469
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kannattaa pitää asia piilossa niin kauan kuin pystyy. Haittaa helposti työsaantia ja vaikka saisikin niitä, työyhteisön suhtautuminen saattaa käydä ylipääsemättömäksi. Kannattaa myös miettiä tarkkaan mitä töitä tulee tekemään ja haluaa tehdä. En suosittelisi mt-alaa. Syitä on pilvin pimein. Hoitajat pyrkivät olemaan jossain määrin etäisiä ja viileitä potilaita kohtaan ja jos olet "ongelmainen" voit tästä syystä joutua epäsuosioon. Toinen yleisin syy on se, että jos olet "ongelmainen", voi ns tunteensiirto vaikeuttaa elämääsi, eli potilaiden tila ja ongelmat saattavat herättää piilossa olevat ongelmasi ja saattaa sinut "ongelmiin". En voi kieltää, mutta harkitse tarkasti. Jokin muu ala voisi sopia paremmin.
"Hoitajat pyrkivät olemaan jossain määrin etäisiä ja viileitä potilaita kohtaan"
Tuostakohan muun muassa johtuen se koko hoito on niin etäännyttävää ja viileää? Ja siitä, että ne hoitojärjestelmiä pyörittävät asemanhaltijat eivät itse tunne omasta kokemuksesta syvästi kärsimystä, jota ovat toisissa "hoitamassa".
Kunhan mietin. Olen tietty mielessäni kysymyksiin jo vastaillutkin...
Varmaan oma koettu kärsimys on paras pohja kohdata aidosti ja syvästi toisten kärsimys. Paljon parempi kuin mitkään koulutukset, statukset, tiedot ja menetelmät. Mutta raskaaksi se voi tosiaan työnä käydä, tässä kulttuurissa varsinkin. Surkuhuvittavaa on mielestäni tuokin, että hoitoinstituutioissa katsotaan jopa kieroon sitä, jos joku kohtaa potilaat syvästi oman persoonansa kautta. Eli antaa heille juuri sitä, mitä he tarvitsevat. Kylmäksi ja keinotekoiseksi on tämä yhteisö teennäisine rakennelmineen mennyt; ihme sitten, jos nämäkään ongelmat eivät ratkea vaan lisääntyvät...
En suosittele mt-alalle hakeutumista, jos sinulla on mielenterveysongelmia.
Itselläni todettiin aikoinaan vaikea masennus ja sain siihen pillereitä. En usko, että ne auttoivat. Masennus parantui aikanaan itsestään.