Ehkä kyse on joukosta, joka osoittaa, että rehellisesti ja vastuullisesti voi elää ja jopa menestyä.
Ei tarvitse kieroilla kuten PerSut ja elää muiden kustannuksella kuten vasurit.
0Äänestä
auttaa heikompiaan
Syitä valtuustoryhmän vaihtoon (Warkauden lehti 6.9.2011)
Siirtymiseni Perussuomalaisten valtuustoryhmään oli yli 2 vuoden harkinnan tulos. Ensisijainen syy lähtemiseen oli epäluottamus kristillisten ryhmään, jossa puhetta kristillisistä arvoista riitti, mutta teot ja käytännöt osoittivat aivan muuta ryhmän sisällä. Tämä ei koske kaikkia KD-ryhmäläisiä. Toinen syy oli tuen vetäminen pois jäseneltä, kun hän olisi sitä kipeimmin tarvinnut. Paikallisosaston huonot hallintokäytännöt lisäksi vaikuttivat kielteisesti valtuustoryhmään. Jos tiedotus voi epäonnistua, se epäonnistuu varmasti. Näin kävi KD-ryhmälle useita kertoja, varsinkin hallituksen jäsenten välillä ja lehdistössä olleiden KD:n kansanedustajan puoluevaihdoksia koskevien uutisten johdosta. Ne eivät millään tavalla lisänneet luottamustani KD:hen. Lisäksi omat kirjoitukseni olivat lisänneet KD-ryhmän epäluottamusta minua kohtaan.
Viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana olen kirjoitellut rohkeasti mielipiteitäni lehteen. Se on ollut uusi kokemus minulle, jonka myötä myös minulle selvisi, että ajatukseni ja toimintatapani poikkeavat KD-ryhmän vastaavista merkittävällä tavalla ja olivat lähellä Perussuomalaisia. Oli siis parempi siirtyä harkinnan jälkeen. En voinut alkaa ajattelemaan omaa äänimäärääni ja poliittista tulevaisuuttani, vaan rehellisyyttä ja sen mukaista toimintaa. Toivon niille äänestäjilleni, jotka ovat pettyneet siirtoni johdosta, että löytävät hyvän ehdokkaan ja äänestävät edelleen vaaleissa.
Varkauden kunnallispolitiikassa päätöksenteon avoimuutta, aitoutta ja muutoksen tuulia on tuonut nimenomaan Perussuomalaiset. On harvinaista että ulkopaikkakunnalta tänne muuttanut paljon reissutöitä tehnyt mies saa puolueen tuotua valtuustoon. Kuitenkin Perussuomalaisten ryhmä jätettiin oppositioon, mistä käsin Pekka Keto on voinut kyseenalaistaan valtuuston päätettäviksi tulleita asioita. On syntynyt keskustelua, mikä on merkkinä demokratiasta, avoimuudesta ja mahdollisuudesta konsensukseen. Avoimen keskustelevan yhteisön syntyminen on yksi avaimista, jolla tulevaisuuden positiivista energiaa tuotetaan Varkauden kunnallispolitiikassa. Poliittisten irtopisteiden keräilijät kumartelevat vähän joka suuntaan, mutta Perussuomalaisten ryhmä tahtoo toimia suoraan ja rehellisesti ottaen kantaa ja tehden rohkeasti aloitteita kuntalaisten parhaaksi.
Pasi Paananen, PS (sit)
0Äänestä
Varkaudessa kuohuu
Valtuustoaloite 29.8.2011 Kari Kärkkäisen kelpoisuus toimia valtuutettuna Varkaudessa WL:ssä heinäkuussa olleen jutun johdosta, missä Kari Kärkkäinen ilmoitti muuttaneensa Parkanoon, tulee Kärkkäisen kelpoisuus toimia kunta- ja kotikuntalain (ks. alla) perusteella valtuutettuna 1.8.2011 alkaen tutkia kaupunginhallituksen toimesta. Jos selviää, ettei Kari Kärkkäisellä ole enää kelpoisuutta, niin hallituksen tulee tuoda asia valtuuston käsittelyyn. Kotikuntalaki 2§ sanoo: "Jos henkilöllä on käytössään useampia asuntoja tai jos hänellä ei ole käytössään asuntoa lainkaan, hänen kotikuntansa on se kunta, jota hän perhesuhteidensa, toimeentulonsa tai muiden vastaavien seikkojen johdosta itse pitää kotikuntanaan ja johon hänellä on edellä mainittujen seikkojen perusteella kiinteä yhteys. Jos henkilön omaa käsitystä kotikunnastaan ei ole voitu selvittää, hänen kotikuntansa on se kunta, johon hänellä on katsottava olevan kiintein yhteys asumisensa, perhesuhteidensa, toimeentulonsa ja muiden vastaavien seikkojen johdosta."
Perussuomalaisten valtuustoryhmän pj. Pekka Keto Pasi Paananen PS sit.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Niin,
Ehkä kyse on joukosta, joka osoittaa, että rehellisesti ja vastuullisesti voi elää ja jopa menestyä.
Ei tarvitse kieroilla kuten PerSut ja elää muiden kustannuksella kuten vasurit.
Syitä valtuustoryhmän vaihtoon (Warkauden lehti 6.9.2011)
Siirtymiseni Perussuomalaisten valtuustoryhmään oli yli 2 vuoden harkinnan tulos. Ensisijainen syy lähtemiseen oli epäluottamus kristillisten ryhmään, jossa puhetta kristillisistä arvoista riitti, mutta teot ja käytännöt osoittivat aivan muuta ryhmän sisällä. Tämä ei koske kaikkia KD-ryhmäläisiä. Toinen syy oli tuen vetäminen pois jäseneltä, kun hän olisi sitä kipeimmin tarvinnut. Paikallisosaston huonot hallintokäytännöt lisäksi vaikuttivat kielteisesti valtuustoryhmään. Jos tiedotus voi epäonnistua, se epäonnistuu varmasti. Näin kävi KD-ryhmälle useita kertoja, varsinkin hallituksen jäsenten välillä ja lehdistössä olleiden KD:n kansanedustajan puoluevaihdoksia koskevien uutisten johdosta. Ne eivät millään tavalla lisänneet luottamustani KD:hen. Lisäksi omat kirjoitukseni olivat lisänneet KD-ryhmän epäluottamusta minua kohtaan.
Viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana olen kirjoitellut rohkeasti mielipiteitäni lehteen. Se on ollut uusi kokemus minulle, jonka myötä myös minulle selvisi, että ajatukseni ja toimintatapani poikkeavat KD-ryhmän vastaavista merkittävällä tavalla ja olivat lähellä Perussuomalaisia. Oli siis parempi siirtyä harkinnan jälkeen. En voinut alkaa ajattelemaan omaa äänimäärääni ja poliittista tulevaisuuttani, vaan rehellisyyttä ja sen mukaista toimintaa. Toivon niille äänestäjilleni, jotka ovat pettyneet siirtoni johdosta, että löytävät hyvän ehdokkaan ja äänestävät edelleen vaaleissa.
Varkauden kunnallispolitiikassa päätöksenteon avoimuutta, aitoutta ja muutoksen tuulia on tuonut nimenomaan Perussuomalaiset. On harvinaista että ulkopaikkakunnalta tänne muuttanut paljon reissutöitä tehnyt mies saa puolueen tuotua valtuustoon. Kuitenkin Perussuomalaisten ryhmä jätettiin oppositioon, mistä käsin Pekka Keto on voinut kyseenalaistaan valtuuston päätettäviksi tulleita asioita. On syntynyt keskustelua, mikä on merkkinä demokratiasta, avoimuudesta ja mahdollisuudesta konsensukseen. Avoimen keskustelevan yhteisön syntyminen on yksi avaimista, jolla tulevaisuuden positiivista energiaa tuotetaan Varkauden kunnallispolitiikassa. Poliittisten irtopisteiden keräilijät kumartelevat vähän joka suuntaan, mutta Perussuomalaisten ryhmä tahtoo toimia suoraan ja rehellisesti ottaen kantaa ja tehden rohkeasti aloitteita kuntalaisten parhaaksi.
Pasi Paananen, PS (sit)
Valtuustoaloite 29.8.2011
Kari Kärkkäisen kelpoisuus toimia valtuutettuna Varkaudessa
WL:ssä heinäkuussa olleen jutun johdosta, missä Kari Kärkkäinen ilmoitti muuttaneensa Parkanoon, tulee Kärkkäisen kelpoisuus toimia kunta- ja kotikuntalain (ks. alla) perusteella valtuutettuna 1.8.2011 alkaen tutkia kaupunginhallituksen toimesta.
Jos selviää, ettei Kari Kärkkäisellä ole enää kelpoisuutta, niin hallituksen tulee tuoda asia valtuuston käsittelyyn.
Kotikuntalaki 2§ sanoo:
"Jos henkilöllä on käytössään useampia asuntoja tai jos hänellä ei ole käytössään asuntoa lainkaan, hänen kotikuntansa on se kunta, jota hän perhesuhteidensa, toimeentulonsa tai muiden vastaavien seikkojen johdosta itse pitää kotikuntanaan ja johon hänellä on edellä mainittujen seikkojen perusteella kiinteä yhteys.
Jos henkilön omaa käsitystä kotikunnastaan ei ole voitu selvittää, hänen kotikuntansa on se kunta, johon hänellä on katsottava olevan kiintein yhteys asumisensa, perhesuhteidensa, toimeentulonsa ja muiden vastaavien seikkojen johdosta."
Perussuomalaisten valtuustoryhmän pj.
Pekka Keto
Pasi Paananen PS sit.
Ismo Kivi KD