Varakkaat palkansaajat ja yrittäjät? Koska puolueeseen luottaa omilla aivoilla ajattelavat ihmiset ja he eivät elä yhteiskunnan siivellä!
Vastaukset 2
- Murtuva keskiluokka
"Koska puolueeseen luottaa omilla aivoilla ajattelavat ihmiset ja he eivät elä yhteiskunnan siivellä!"
Murtuva keskiluokka uskoo yhä "työnteon ja tienaamisen" ja omilla jaloillaan seisomisen ideologiaan. Todellisuudessa se enää pysty nousevaan säätykiertoon oman työnsä kautta - ainoastaan ne rikastuvat, joilla on pääomaa ja pääomatuloja, toisin sanoen yläluokka. Keskiluokka on myös yhtä riippuvainen yhteiskunnan sosiaalipalveluista ja tulonsiirroista kuin sen halveksima alaluokkakin. Perussuomalainen keskiluokka ei kuitenkaan osaa nähdä yläluokkaa päävihollisenaan, joka lähitulevaisuudessa panee keskiluokan maksamaan verorahoistaan keinottelujensa hinnan kuten 1990-luvun alussakin, vaan se ohjaa protestinsa yhteiskunnan pohjasakkaa eli maahanmuuttajia, vähemmistöjä ja "sossupummeja" kohtaan niin kuin yläluokalle tietysti sopiikin. Perussuomalaisuus on kontrolloitua oppositiota. Yläluokka on yhä turvassa. Keskiluokka maksaa yläluokan keinottelujen aiheuttaman sosiaalistetun velkataakan, mutta omia velkojaan se ei itse pysty koskaan maksamaan. Kurjistuminen ja romahdus on ovella. - persut menkää kotiin
Miksi perussuomalaiset keskustelevat omista asioistaan ihan toisen puolueen palstalla?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1172418Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???381501Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6431016- 106993
- 71962
- 97888
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76710- 70706
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686