Eristäminen/lepositeet

No täältä hoitopuolen näkökulmasta lepositeisiin pääsee jos on vaaraksi itselleen ja niin sekava, että on vaaraksi muille potilaille. Lepositeiden käyttö on laitonta rajoittamista ilman lääkärin lupaa joten niitä ei ilman lääkärin näkemää tarvetta laiteta. Lepositeissä olevaa potilasta pitää valvoa säännöllisesti. Sekavat ihmiset huutelee mitä sattuu. Ihan normaalia ja menee hoitohenkilökunnalta toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Muita potilaita se voi häiritä, kun ei tiedä asioista.

Mä oon ollut nykyisessä asuinpaikassani monta kertaa mattohoidossa ja kerran lepareissa.Sen takia oon joutunut kun oon ollut itsetuhoinen,hakannut seinää,ja myös sen takia etten oo suostunut menemään musiikkikerhoon ja oon tapellut siitä.Jotkut menee täällä vapaaehtosesti mattoon jos on kurja olo mutta jos mä sekoan ja hakkaan seinää ihan hulluna niin en mä tajua siihen mattoon mennä vaan tappelen ihan älyttömästi ja tarvitaan monta hoitajaa että mut saadaan siihen.Jos mut yritetään väkisin viedä musiikkikerhoon jossa en todellakaan tykkää käydä niin tappelen myös ihan hirveästi ja pari kertaa mut on sidottu pyörätuoliin ja kuskattu sinne.Matossa ollessani joku hoitaja on ollut aina vahtimassa kun siitä pääsen lähtemään pois jos haluan eikä ketään ole estämässä.Kerran tosiaan ei matto riittänyt ja lepareihin sidottiin,siinä olin yksin kameravalvonnassa ja joku tuli sitte vähän myöhemmin kysymään että oonko rauhottunut.Olo oli siinä tosi ahdistava kun ei päässyt liikkumaan ja mietin että jos tulisi tulipalo tai jotain niin ehtiskö ne päästää mut pois siitä vai kuolisinko mä siihen ihan yksin.Sillon ymmärrän leparit ja mattohoidon jos on vaaraksi itelle tai muille mutta se ei mun mielestä ollut reilua että mut pakotettiin musiikkikerhoon väkivaltasesti varsinkin kun mua ahdisti siellä ihan hirveesti ja mulla on sosiaalisten tilanteiden pelko.Se oli kohtuutonta,enää mun ei onneksi tarvitse siellä käydä.Matossakaan en oo ollut pitkään aikaan,yritän tosissani etten tekisi mitään tyhmää kun haluaisin muuttaa pois täältä ja nykyään mulla on diapam sitä varten jos on oikeen kamala olo.

Psykiatrisen suljetun osaston entisenä työntekijänä voin kertoa, että eritykseen voidaan esim. siirtää potilas toiselta osastolta tai tuoda suoraan päivystyksen kautta eristykseen, mikäli lääkäri katsoo potilaan olevan vaarallinen itselleen ja muille.

Erityisesti pelkotiloista kärsivät potilaat voidaan päästää eristyshuoneeseen, mikäli he vapaaehtoisesti sitä toivovat. Jotkut potilaas myös haluavat vapaaehtoisesti mennä rauhoittumaan ja keräämään itseään eristyshuoneen rauhaan. Tällöin huoneen ovi jätetään auki, jolloin ei voi puhua eristämisestä, koska potilas voi vapaasti poistua huoneesta ja mennä sinne takaisin.

Eristämisessä ei ikinä ole kyse rangaistuksesta, vaan erityisestä hoitomuodosta. Heti kun potilas suinkin kykenee olemaan osastolla, leposide- tai huone-eristys tulee lopettaa, sekä päästää potilas koeajan jälkeen osastolle takaisin.

Kaikki päätökset tekee vain ja ainoastaan lääkäri. Huone-eristyksessä potilasta hoitaja vahtii jatkuvasti kameran avulla. Leposide-eristyksessä kameravalvonnan lisäksi välihuoneessakin istuu henkilö, joka vahtii jatkuvasti potilasta ns. livenä ilman mitään kameroita. Lääkäri käy tietyin väliajoin tapaamassa potilasta ja arvioimassa tilanteen.

Lääkäri määrää aina eristykseen, ei hoitaja/hoitajat.

Voiko hoitaja käyttää haluamansa laisia hoitomuotoja lääkärin tietämättä?
Ja vaikka lääkäri tietäisikin niin puuttuuko aina asiaan?

Ja mistä päättelevät sen että kumpaan laittavat, eristyshuoneeseen vai lepareihin?

Oon useasti ollu osastohoidossa ja voin kertoa, että leposide-eristäminen on ollu hyvä asia myös koko osastolle. Joskus oon saanu pelätä näitä jotka on liian aikasin päässy osastolle. On ollu väkivaltaisia tai niin psykoottisia, että eivät edes osaa puhua tai maanikkoja, jotka valvovat useita päiviä putkeen ym. Kyse on myös muiden potilaiden turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. En oo koskaan nähny yhtään turhaa eristystä.

Olen ollut osastohoidossa ja muistan paremmin kuin vain hyvin, kaikki kertomukset eristyshuoneesta ja lepositeistä. Vielä paremmin ehkä muistan tytön joka vietiin käsistä vetäen sinne (2 hoitajaa hyppäsi päälle ja 2 veti käsistä mahdolliset vartijat).

Muistan päivän jolloin tyttö sai kohtauksen ja halusi jutella jonkun kanssa. Kun hoitajilla "ei olut aikaa" niin tyttö veti "raivokohtauksen" (meni käytävän päähän ja kaatoi tuoleja/ meni hoitajien huoneeseen ja yritti varastaa lääkkeitä/ yritti päästä sairaalasta ulos.

No siitä painettiin hälytysnappia ja vartijoita juoksi joka puolelta tytön "kimppuun". Tyttö kaadetiin lattialle ja hänelle huudettiin. Syytettiin huomionhakemisesta (mitä se olikin, koska tyttö halusi jutella.) Sitten vaatteita revittiin ja joskus tyttö puri ja hakkasi hoitajia, mutta joskus vain alistui kohtaloonsa, samalla kun hänet vedettiin eristyshuoneeseen ja laitettiin lepositeisiin. Hän saattoi olla siellä vuorokauden, jonka jälkeen hän ei muistanut tapahtuneesta mitään.

Monet ovat kertoneet myös samanlaisia tarinoita kuinka he halusivat jutella jonkun kanssa, ja kun apua ei tullut he halusivat vain tappaa itsensä. Ja painotan lisäksi asiaa, että osastoilla ollaan oltu KYLMIÄ. Hoitajat eivät todellakaan halua jutella eikä heillä ole koskaan aikaa. Monet tulevat eristyshuoneesta mustelmilla takaisin ja sanovat vain että OLISIVAT HALUNNEET JUTELLA.

Kyseenalaistin monesti eristyhuonetta ja monesti minut komennettiin vain omaan huoneeseeni (vain harvat hoitajat pystyivät selittämään minulle eristyshuoneen tarkoituksen). Osastohoidon tarkoituksena pitäisi olla se että saisi tukea ja saisi jutella kun siltä tuntuisi, mutta toisin siellä on.

Pillerit käteen ja sitten erkkaan ja lepareihin. Hoitajien pitää mennä kahville.

No, ainakin Turun nuorisopsykiatrisella se meni usein näin:

Potilaat olivat ahdistuneita, kun eivät saaneet juurikaan kontaktia henkilökuntaan. Huomiota sai vain esim. pudottamalla pari tuolia ruokailupöydiltä lattialle, jolloin sinut sitten retuutettiin yöksi eristykseen. Muutama potilaskin seurasi ensimmäisen esimerkkiä, jotta olis saanut edes jotain (?) kontaktia osaston välinpitämättömältä henkilökunnalta.

Olen itse ollut lepositeissä. Hmm... En oikein tiedä mitä kokemuksesta pitäisi sanoa. Ensiksi ehkä tulee mieleen se että se todellakin oli helvetilisin kokemus. Hoitajat eivät satuttaneet minua yhtään vaikka rimpuilin, mutta kokemus itsessään laittaa jo tunteet pintaan.

Pimeä yö sidottuna. Ajasta ei tietoakaan. Kattoon tuijottamista. En pystynyt nukkumaan. En uskaltanut rimpuilla, koska pelkäsin että joutuisin olemaan pidempään. Itkin puolet yöstä. Olin paniikissa ja pelotti. En tiennyt milloin pääsisin ulos, kauanko joutuisin olemaan, pääsisinkö ikinä pois. Minua ei päästetty vessaan, nöyryyttävintä oli alusastia. Siitä en puhu.

En ole varma kuulinko ja näinkö harhoja siinä kamalassa huoneessa. Tuntuu siltä että näin. Puhua en saanut. Koko yön mietin vain että haluan ulos siitä koko sairaalasta. Aamun tuntua rupesin nauramaan kun pääsin pois. Se oli sellaista kamaluutta.

Voin - haluan uskoa että se hoito oikeasti toimii jollekkin. Todellakin haluan uskoa. Muuten olen menettänyt käsitykseni tästä maailmasta.

Pelottavin kokemus. Ikinä. Näen siitä vieläkin painajaisia, jotka eivät jätä rauhaan. Se paikka sekoitti mielenterveyteni ja teki minut hulluksi. Kiitos silti hyvistäkin hetkistä.

Lepositeisiin laittamisen on tarkoitus murtaa ihmisen psyyke.

Voidaan olla laittamatta lepareihin mutta älkää tulko valittaan kun sama tyyppi vetää hammasharjan silmästä sisään.

Kyllä turussa hoitajat katsovat tarkkaan että potilas ottaa lääkkeet, se on paras tapa saada kontaktia että kieltäytyy ottamasta lääkkeitä, voitte olla varmoja että silloin hoitajilla herää mielenkiinto lääkkeiden antamiseen.

Psykiatrit ovat itsekkäitä ja manipuloivia ''ammattihenkilöitä'', jotka tietysti tietävät perinpohjin kaiken mistä mikin ''häiriö'' johtuu, ja nämä ''häiriöt'' tulevat alunperin psykiatrien sairastamalta vakavalta ja vaaralliselta sairauldeta nimeltä: psykiatria. Psykiatrismi on kuoleman tiedettä, luottamukseni tähän ammattikuntaan on 0%, sen tarkoituksena on manipuloida ja alistaa ihmisiä uskomaan heidän keksimiään ''häiriöitä''.

Lähtekäämme siis kaikki alistetut potilaat vapauteen, vapauteen luottamasta näihin henkilöihin, jääkää hyvästi!

Ihmisoikeudet ovat täysin poljettu suljetuilla osastoilla. En ymmärrä valvooko sitä toimintaa kukaan vai miksi näin saadaan menetellä. Ovatko he täysin lain ulottumattomissa? Käytännössä potilas on lainsuojaton, jos joutuu suljetulle. Kuka tahansa voi soittaa ambulanssin ja pakottaa toisen hoitoon. Monia ihmisiä on näin "hoidettu" hiljaisiksi. Pahuus asuu tiukasti noilla osastoilla. Sen näkee ja tuntee jokainen sinne joutunut. Olet täydellisesti hoitsujen ja lääkärin vallan alla. Luultavasti tuo puhumattomuus on myös keino, jolla saadaan ihminen hermostumaan ja kun hermostuu, niin edessä on rangaistus eristyshuoneessa. Lääkäri on joku ihmeen ylijumala, joka päättää ihmiskohtaloista. Häneltä pitää anoa ulospääsylupaa. Hän on ihminen, joka itse pääsee sairaalasta joka päivä ulos ja saa kulkea miten haluaa. Hän voi kuitenkin evätä sinulta kulkemisen ulkoilmassa. Se jos mikä on keino yksi iso ahdituskeino. He tekevät kaikkensa murtaakseen ihmisen psyyken. Sitten heillä on näitä potilaita ja palkat juoksee. Oikeasti suurin osa ihmisistä seliväisi terapian avulla. Ehkä joku kerrankin ottaisi heidän hätänsä todesta. Sitä ei tapahdu näillä osastoilla, kun ne perustuvat ihan muuhun. Niissä saadaan ihmisistä alistuneita lampaita. Onneksi ihminen ei ole niin heikkoa tekoa. Kaikista kauheuksista voi selvitä ja oikeus voittaa aina lopulta.

Voisiko joku asioista tietävä kertoa, onko totta että päätöksen eristykseen ja siteisiin pistämisestä tekee lääkäri? Suljetulla osastolla jossa jouduin eristykseen ja remmeihin kolmena yönä perättäin, ei ensimmäisenä kahtena päivänä edes ollut lääkäriä paikalla.
Psykiatrit kävi vain arkipäivinä ja tarvittaessa sairaalan puolelta tuli tavislääkäri katsomaan, mutta kyllä päätöksen eristyksestä mun tapauksessa teki ihan vaan nämä hoitajat. Kun kert oli viikoloppu, eikä päivystävää lääkäriä kutsuttu. Vai onko tämäkin taas näitä teoriassa ja käytännössä- asioita?

Ainakin psy.osastolla jossa on kehitysvammaisia, jossa itse työskentelen niin lääkäri antaa luvan laittaa eristyksee holdingiin yms ennen tilannetta. Eli leima paperiin osastolle tullessa ja sut saadaan laittaa erkkaan.

Musta kyllä sen perusteella mitä oon kuullu niin keh.vam. Osastoilla on huomattavasti lepposempi meininki. Jos joku läppäsee kevyesti ja lopettaa siihen niin ei erkkaan, lääkitä yms koska se ei ole vaarallinen. Siksi läpsimistä, potkimista kohtaa viikottain. Parempi silti niin kun että sidotaan ihan "varmuudeksi" lepareihin.

Hoitopaitaan jos on oikeasti aggressiivinen ja yrittää satuttaa itseään eikä kehotuksista lopeta.

Haartmanissa Hesassa, päivystysyksikkö, hoidetaan asia särmin takana. Potilas pääsi kuitenkin parin diapaminjektion jälkeen kotiin ja lähti sieltä kävellen. Tuotiin lepareissa.

Itse olin lepareissa useammankin kerran ja jopa kahdesti pakkopaidassa kun armeijassa puhkesi psykoosi ja yritin itsemurhaa jonka jälkeen lensin tikkana hoitoon. Noin neljän kuukauden ajan olin jatkuvasti eristyksissä ja siteissä muutenkin kun yritin jatkuvasti itsemurhaa aina kun oli mahdollista, pakkopaidan sain kun järsin hampaillani jänteisiin asti kädet auki kun hoitajilla silmä vältti. Nyt tuosta kokemuksesta on kulunut kohta neljä vuotta ja käyn vieläkin välillä tapaamassa kyseisiä hoitajia jotka auttoivat minua selviämään noista vaikeuksista hengissä.

Pitkäniemen nuoriso-osastolla vuonna 2006 sanottiin että potilaalle joka on lepositeissä ei saa puhua, ettei potilas vaan tunne oloaan liian mukavaksi. Se jo oikeastaan kuulostaa rangaistukselta. Hoitaja istuu tuppisuuna vierellä jos jotain yrittää kysyä tai sanoa. Vaikka syy lepositeisiin joutumiseen olisi mikä tahansa niin tuskin potilas koskaan tuntee hyvää oloa siinä maatessaan, lähinnä on kauhuissaan. Tehdään siis olosta entistäkin epämukavampi. Se on hieno rangaistus.

Riippuu vähän siitä miten asiaan suhtautuu, itselleni nämä itsemurhayritykset olivat lähinnä kohtauksenomaisia kun silmissä sumeni ja sen jälkeen muistissa on vain tyhjä aukko, ajan myötä opin tuntemaan etukäteen koska kohtaus on tulossa ja menin silloin vapaaehtoisesti leparehin. Myös ennen pitkään kun opin tuntemaan hoitajat niin hekin alkoivat olemaan ystävällisempiä, ja se pakkopaitakin oli lähemmäs vapaaehtoinen kun sitä ehdotettiin. Pakkopaidan kanssa sain olla vapaasti muiden ihmisten läheisyydessä kunhan olin hoitajien valvonnassa, vaikka silloinkin kävi välillä pieniä onnettomuuksia ja otsa tuli paikattua useampaan kertaan. Ainoa miinuspuoli pakkopaidassa oli tupakan sytyttäminen johon sai aina pyytää apua.

Kun potilas eristetään, on siihen oltava lääkärin määräys. Eristysajalle on myös olemassa tarkat ajat, sen määrää laki. Mutta, hoitajat, käsi sydämelle, kuinka paljon potilaita joutuu eristykseen hoitajan prvosoivan käytöksen/puheen vuoksi? kuinka paljon on hienoista vallankäyttlöä potilaita kohtaan? Potilaat tulee kohdata aina niistä lähtökohdista, millainen potilas on kysymyksessä, prvosointi ei ole hoitohenkilökunnan tehtävä, eikä huone-eristys saa koskaan olla rangaistus.Väkivallankäyttö henkilökunnan taholta on kielletty, myöskään potilaat eivät saa olla väkivaltaisia ja jos psykoosipotilas on väkivaltainen, vaaraksi toisille, itselleen ja ympäristölle, tulee eriön käyttö kysymykseen, ilman hoitohenkilökunnan väkivaltaa. Aina ei valvonta toimi siten kuin sen lain mukaan kuuluisi toimia. Väärä vallakäyttö on yleistä psykiatrisilla osastoilla, sitä perustellaan sanoin" kun meillä on tällaiset säännöt". Haluaisin olla kärpäsenä katossa eristystilanteen tapahtuessa, myös sitä edltävissä tapahtumissa.

Se on rikos,jos hoitaja ON KURISTANUT SINUA! Mutta lohduttaudu sillä,että et ole ainoa. Tuon tyyppisiä tapauksia on paljonkin. Käykääpä kattomassa youtubessa video,jossa on jostain laitoksesta tai asumispaikasta karannut nuori mies,joka tappelee kahta miestä vastaan,en tiedä ovatko nuo miehet hoitajia vai sosiaalityöntekijöitä vai mitä,mutta kuitenkin poika tappelee vastaan,kun nuo miehet KURISTAVAT poikaa! Yhdessä vaiheessa poika on ihan sininen! Kyseisen videon löytää,kun kirjoittaa Youtubeen,että "Oulun vankila". Suosittelen katsomaan. En tiedä missä kuvattu.

odotahan kun leparipellet saa väärän ukon vastaansa niin lähtee leparipellet taju kankaalla ikkunasta pihalle

(eka kerta) olen ollu lepareissa 2 krt oon 10v ja oon laitoksessa kissanmaalla ja siellä tuli kiinnipito ja en rauhottunut kahteen tuntiin ja ne soitta lanssin ja kytät ja sitte menin poliisien kyydillä päivystykseen hetki ne vartiat kiinnipiti mua ja lääkäri pääty lepareihin ja sitten sieltä sängyllä (aulan) kautta Lpso lääkärin arviointiin) toinen kerta) sama homma tapahtu kiinnipidossa en rauhottunu poliisit lanssi tuli mutta menin lanssin kyytiin ja eiku siihe niihin turva vöillä sänkyyn sitte päivystykseen ja heti lepareihin sette vartia piteli kiinni sängys ja sitten tuli hoitajat evalta ja vei mut evalle t*o**s her**s n***i ja en muista toisen nimee evalle tulee käytännössä teinejä mutta mää menin poikeuksellisesti (tays) 3vk jakso

Miksi hulluja pitäisi vahtia? Kiitä onneasi, että olet hengissä.

Kettän ei niilo vittu kiinnosta onko jku juntti veeti ve'tnyt märkää.

Puhu edes suomea pelle.

Ylilauta pyytää anteeksi Niilon kiusaamistaan. Oikeasti me rakastetaan Niiloa tosi tosi paljon.

Minut pahoinpideltiin psykiatrisessa sairaalassa 13- vuotiaana ja kannan yhä teon seurauksia traumaoireina kehossani. Väkivallankäyttö laitoksissa tulisi olla hyvin perusteltua ja ulkopuolisen tahon valvomaa. Virallisesti väkivaltaa sanotaan käytettävän kun potilas on vaaraksi itselleen tai muille, mutta käytäntö on toinen.

Minut pahoinpideltiin koska yritin epätoivoisesti paeta seksuaalista nöyryyttämistä. Olin murrosikäinen ja minut pakotettiin perusteetta riisuutumaan kokonaan vieraiden aikuisten tuijotuksen kohteena. Yritin juosta karkuun jolloin joukolla repiminen alkoi ja muistini katkesi ensimmäistä kertaa. Tekoa pahensi se että se tapahtui vankeudessa. Siitä alkoi kahden kuukauden vankeus, jonka tutkimusten jälkeen minulle ei edes pystytty asettamaan diagnoosia. Väkivallan käyttö oli siis täysin hyödytöntä.

On absurdia että laitos jonka nimenomaan pitäisi auttaa ihmisiä, jotka usein ovat joutuneet kaltoinkohdelluiksi aiemmin, tuhoaa heidän terveyttään lisää. Tätä tapahtuu koulukodeissakin. Minunkaan vanhemmat eivät kyenneet suojelemaan minua. Koko maailma hylkäsi minut pelkäämään ja itkemään.

Minut myös vangittiin väärin perustein, koska en ollut missään vaiheessa vaaraksi kenellekään. Olin luistelemassa kestävillä luonnonjäillä. Paikalle tuli ylivarovainen mies tenttaamaan minua. Säikähdin vieraan miehen päällekäyvyyttä, enkä kyennyt vastaamaan. Olin tuolloin hyvin hiljainen perheolojen ja kouluväkivallan vuoksi. (Medikalisaation järjettömyyttä alleviivaa että minulta etsittiin vankeudessa hiljaisuuden vuoksi tuloksetta aspergeria katsomatta yhtään missä oloissa tuolloin elin.) Vieras hälyytti poliisit, jotka nähdessäni pelästyin kuten lapset tekee ja yritin juosta turvaan, josta seurasi ensimmäinen päällekarkaus. Siitä olisin vielä selvinnyt.

Mutta sairaalassa väkivallan kierre vaan kasvoi kuten edellä kerroin. Laumahysteeriset aikuiset eivät kyenneet katsomaan omaa käytöstään vieraan vangitun lapsen näkökulmasta. Siksi ja väkivallan rakenteellisen sallimisen vuoksi, olen kärsinyt teosta johon lapsuuteni loppui kohta kaksikymmentä vuotta. Minulla ei mm. ole ammattia, enkä tiedä uskallanko perustaa perhettä traumaoireiden vuoksi.

Olen tehnyt muistuksen, muuta en voi tehdä koska teko tapahtui kun olin lapsi enkä silloin osannut viedä asiaa eteenpäin. Sen käsitteli jäävi taho, saman sairaanhoitopiirin palkansaaja. Minulla ei siis ole riippumatonta oikeusturvaa, vaikka väkivallan käyttö varasti  huomattavan osan elämääni.

Vastaaja käytti minuun lisäksi henkistä väkivaltaa, kuten uhrin syyllistämistä "asiat pitäisi selvittää aikanaan paikan päällä" ja vihjailua väärin muistamisesta "papereissa asiat näyttävät kovin erilaisilta, voisit tilata ne", toistaen väkivaltaa käyttäneiden edustajana aiempaa traumaani täydellisestä avuttomuudesta.

Aseman voimin lauotut totuudet ja haluttomuus ottaa vastaan mitä kerron jyräsivät minut uudestaan.

 Mitään näistä ei saa tapahtua enää ikinä yhdellekään ihmiselle saatika lapselle!