Suomenkieli on yksi maailman vähemmistökielistä. Kai Salmen sanoin se on suomalaisten ajattelun, oppimisen, itsensä ilmaisemisen ja YHTEENKUULUMISEN väline.
Monet SUOMENruotsalaiset ovat sanoneet että eivät halua muuttaa Ruotsiin, ja että Ruotsalaiset ovat jo liian erilaisia kuin me täällä Suomessa asuvat.
Miten olisi surut - olisiko korkea aika myöntää että haluatte olla Suomessa ja suomalaisia. Miten olisi, jos vaikka pistäisitte energianne tämän maan hyvinvointiin (ei sen kahtiajakamiseen), näyttäisitte että välitätte tästä pienestä maasta ja kielestä - Suomesta ja sen kansalaisista. Olisiko nyt jo kotoutumisen aika.
Kyllä Tanska, Norja ja Ruotsi pärjäävät omillaan.
PIDETÄÄN HUOLTA SUOMEN KIELESTÄ
SUOMEKSI KIITOS
1
76
Vastaukset
- Kyllä.
Monet svekot sanovat, että suomen kielellä ei ole mitään hätää. Tuolla he perustelevat sitä, että suomen kieli ei tarvitse puolustajaa. Kuulemma meitä suomenkielisiä olisi niiin paljon.
Suomenkielisiä on kuitenkin vain alle promille maailman ihmisistä! Suuret kielialueet kuten Ranska ja Saksa ajavat voimallisesti kielensä asiaa niin kotona kuin ulkomailla.
Miksi suomen kieltä ja kulttuuria ei pitäisi puolustaa myös?
Pitääkö odottaa siihen asti, kun se hätä tulee?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad971615- 541083
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4201031- 166952
- 57782
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126762- 51698
- 79680
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38655- 57651