Asun yksin, elätän neljä henkilöä.

Yksin olen asunut jo monta vuotta mut viime aikoina olen elättänyt neljää henkilöä. kolmea aikuista ja yhtä lasta. nimittäin mun veli on juonut alkoholia viime kuukaudet. Veljellä on myös tyttöystävä ja niillä on myös lapsi 8 vuotias.
Veli ei ole hoitanut raha asioita hyvin vaan ostaa aina suuret määrät alkoholia kun saa rahaa. Veli ei käy töissä vaan sen muija käy. Sen muija kun saa palkkaa niin se palkka menee velkojen maksuun, joten siitä ei paljon iloa ole. Veli saa kuukaudessa jotain 400 egee työttömyys korvauksia jotka menevät melkein kaikki velkoihin ja lopuilla se ostaa alkoholia. niin on tapahtunut jo pari vuotta joten raha asiat on päin persettä. Sitten niillä ei ole varaa ostaa ruokaa joten veli pyytää multa rahaa aina ruokaa varten. Viime aikoina olen lainannutkin mut enään en lainaa. Viikonloppuna veli otti joltain kaverilta lainaksi rahaa ja osti niillä rahoilla alkoholia ja oli sitten kännissä kaks päivää. Ei niinku ajatellut yhtään tyttöystävää tai sitä lasta mikä niillä asuu. Sanoin sille tänään et rahaa ei tipu joten kuolkoon vaikka nälkään. Olen kyllä aina auttanut ja sanonut veljelle ettei juo sitä viinaa, mut mun sanomiset ei paljoo auta. ihan kun seinälle puhuisi. Sääliski käy vaan sitä lasta joka siellä asuu. Se ei ole veljen lapsi vaan sen muijan edellisestä suhteesta tullut lapsi, joten mun veljee ei kiinnosta miten sille käy. Veli myös tietää et mulla on rahaa säästössä, koska en ole aikoihin käynyt missään, enkä juo alkoholia kovin usein. Mut nyt en enään auta. Voipi olla et sosku vie niitten lapsen kun se joutuu syömään makarooneja päivät pitkät. Mun vei on vaan niin saatanan laiska ettei ole töitäkään hakenut pariin vuoteen, on tietokoneella 12 tuntii päivässä. terveyskään ei ole hyvä. Sen maha on kuin jalkapallo kun ei ole harrastanut liikuntaa 20 vuoteen. Taidan olla aika julma kun en auta mut eipä mustakaan kukaan välitä.
15691
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Heittäkää se "veli" pellolle sieltä kämpästä! Voitte asua kämmpiksinä sen tyttöystävän kanssa ja kavereina pitää yhdessä huolta siitä lapsesta.Tommosella miehellä ei tee mitään. Eikä nyt miehillä ylipäätään..

Äänestä

Mä asun kyl ihan yksin ja veli asuu sen muijan ja lapsen kanssa kolmestaan. Veli ei tee mitään ja muija tekee töitä ja veli tuhlaa rahat. Muutama vuosi sitten veljen muijalla oli luottotiedotkin kunnossa mut eipä ole enään. Mut naiset nyt vaan on sellasii et ne rakastuu juoppoihin jotka ei tee mitään muuta kun juo. Tunnen aika monta sellasta naista joiden mies on tehnyt naisen elämästä vaikeeta. Mut maailma ei ole hyvä kaikille. Tää on muuten mun velejn ja sen muijan ongelma. minä en auta yhtään enään rahallisesti. tänä vuonna olen jo pari tonnia varmaan antanut rahaa, mut nyt se on loppu. Soskukaan ei niille rahaa anna joten enpä tiiä miten käy.

Äänestä

Tosi "reilua" vuodattaa tänne läheisten asiat, kun olet itse kuitenkin ollut esillä ihan omalla kuvalla eli tunnistettavissa. Joka tuntee sinut niin tuntee luultavasti veljesikin, Rauma on sen verran pieni paikka.

Äänestä

Kyllä kaikki tietää mun veljen asiat. aina kun se on kännissä niin itte se siitä huutelee facebookissa joten eipä haittaa.

Äänestä

Älä lainaa tai anna rahaa.

Ja ilmoita sosiaalitoimeen, jotta lapsi otetaan huostaan.

Äänestä

Ei ole sinun velvollisuus antaa rahaa. Sitäpaitsi toiset kutsuvat sitä mahdollistamiseksi. Veli on aina tuhlannut rahansa viinaan, kun tietää, että kyllä sinulta sitten taas aina rahaa saa. Ku laitat rahahanat kiinni, joutuu oppimaan olematta tuhlaamaan rahansa viinaan. Oppii, että jos niin tekee, niin sitten ei syödäkään.

Tuntuu ehkä julmalta, mutta kyllä aikuisen ihmisen on tuollaiset elämän realiteetit opittava. Et tee väärin.
Voisit ehkä kutsua lapsen luoksesi syömään, jos haluat auttaa?

Äänestä

noen kutsu. Menkööt mummolaan. siel se aina kuitenkin käy. nyt on rahahanat kiinni mulla. Joulusta tulee varmaan häävi. Veli juo alkoholii silloin kaksin käsin varmaan ja istuu tietokoneen ääressä koko ajan. No onse varmaan häävimpi joulu ku mulla. Joudun olee ihan yksin niin kuin monet edelliset joulut. Joulu on vuoden paskin aika mulla.

Äänestä

Tuskinpa se muijakaan tota kovin kauaa enää katsoo. Nyt kun säkin suljit ne rahahanat, niin kaikki on nyt niistä kahdesta kiinni. Sun veli joko ottaa päänsä pois per'seestään ja tekee asioiden hyväksi jotain. Tai sitten jatkaa ryypiskelyään ja koneella roikkumista ihan ypöyksin.

Äänestä

tohon en usko. oon nähnyt et monet naiset tykkää vaikka laiskoista miehistä koska pelkäävät että jäävät yksin

Äänestä
  • Niin ja monilla naisilla on myös hyvin vahva hoivavietti. Ne äidin pikku renttupojat ja muut sääliöt täytyy yrittää parantaa siitä renttuudestaan, vaikka se olisi kuinka henkisesti raskasta.

    Äänestä

Veljesi tarvii ammattiapua alkoholismin hoitoon eikä rahaa. Ei kukaan voi odottaa että olet vastuussa veljesi (aikuinen mies) ja sen tyttöystävän (myös aikuinen) tekemisistä. Ihan turha siis potea huonoa omaatuntoa.

"Taidan olla aika julma kun en auta mut eipä mustakaan kukaan välitä. "

Kiltti ihminen pistää niin helposti muiden ongelmat omiensa edelle. Yritä hoitaa omat asiasi kuntoon ennen kuin edes ajattelet muiden auttamista.

Äänestä

Mun asiat on kunnossa. Ei mulla ole velkoja kenellekkään. enkä alkoholii juo pahenmin koskaan. Ainoo ongelma on et olen ypö yksin täs maailmas. Myönnän et olen kateellinen kaikille juopoille kenellä on vaimo / tyttöystävä.

Äänestä

ett todellakaan auta häntä antamalla rahaa. mahdollistat vain juomisen... kenen asunto on jossa he asuvat ? kerro tälle naiselle että ilmoitat sossuun lapsen tapauksen ,ehkä hän silloin ymmärtää että lapsen tarpeet ensin. lasta säälin sinä joka näet tuon helvetin niin auta lasta !
on paljon yksinäisyyttä ja vaikeuksia ihmissuhteissa ett ole yksin. ihan oikein teet ettet anna rahaa. veljesi täytyy itse herätä ja tehdä parannus tai juoda maksa pilalle kunnes se poksahtaa.

Äänestä

ihan kaupungin vuokra asunnossa asuvat ja kyllä sosku niitten tilanteen tietää

Äänestä

Mitäs elätät jos ottaa päähän tuo tilanne???

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yksin kotona kirjoitti:

Yksin olen asunut jo monta vuotta mut viime aikoina olen elättänyt neljää henkilöä. kolmea aikuista ja yhtä lasta. nimittäin mun veli on juonut alkoholia viime kuukaudet. Veljellä on myös tyttöystävä ja niillä on myös lapsi 8 vuotias.
Veli ei ole hoitanut raha asioita hyvin vaan ostaa aina suuret määrät alkoholia kun saa rahaa. Veli ei käy töissä vaan sen muija käy. Sen muija kun saa palkkaa niin se palkka menee velkojen maksuun, joten siitä ei paljon iloa ole. Veli saa kuukaudessa jotain 400 egee työttömyys korvauksia jotka menevät melkein kaikki velkoihin ja lopuilla se ostaa alkoholia. niin on tapahtunut jo pari vuotta joten raha asiat on päin persettä. Sitten niillä ei ole varaa ostaa ruokaa joten veli pyytää multa rahaa aina ruokaa varten. Viime aikoina olen lainannutkin mut enään en lainaa. Viikonloppuna veli otti joltain kaverilta lainaksi rahaa ja osti niillä rahoilla alkoholia ja oli sitten kännissä kaks päivää. Ei niinku ajatellut yhtään tyttöystävää tai sitä lasta mikä niillä asuu. Sanoin sille tänään et rahaa ei tipu joten kuolkoon vaikka nälkään. Olen kyllä aina auttanut ja sanonut veljelle ettei juo sitä viinaa, mut mun sanomiset ei paljoo auta. ihan kun seinälle puhuisi. Sääliski käy vaan sitä lasta joka siellä asuu. Se ei ole veljen lapsi vaan sen muijan edellisestä suhteesta tullut lapsi, joten mun veljee ei kiinnosta miten sille käy. Veli myös tietää et mulla on rahaa säästössä, koska en ole aikoihin käynyt missään, enkä juo alkoholia kovin usein. Mut nyt en enään auta. Voipi olla et sosku vie niitten lapsen kun se joutuu syömään makarooneja päivät pitkät. Mun vei on vaan niin saatanan laiska ettei ole töitäkään hakenut pariin vuoteen, on tietokoneella 12 tuntii päivässä. terveyskään ei ole hyvä. Sen maha on kuin jalkapallo kun ei ole harrastanut liikuntaa 20 vuoteen. Taidan olla aika julma kun en auta mut eipä mustakaan kukaan välitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu