En ymmärrä, miksi elokuvissa on heistä tehty aina kamalan ilkeitä. Jokainen humiksen tavannut tirtää, että ei se oikeesti niin mee. Ne tahtoo vaan auttaa meitä, ei tunkea peräaukkoomme mitään koetinta. Hyi olkoon! Ja elokuvissa niin tapahtuu poikkeuksetta. Muistelkaapa vaikka Taken-sarjaa, tai X-filesiä. Kamalan ilkeästi oli kyseisissä sarjoissa humikset kuvattu. En ymmräär lainkaan moista mustamaalaamista. Humiksen on oikeesti hyviä!
Humikset ovat oikeasti symppiksiä!
("v")
595
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Taidat hakea vaan (x) humista tonne ja lujaa...
No sulla kans nimimerkki. Onko suunnitelmissa kouluampumisia?
Hyviä vai ei? No oikeesti ne on huijaamisen mestareita. Pystyvät vaikuttamaan mm. uniin. Tulevat muka pelastamaan meidät, mutta minne? Enkeleiksikin heitä on kutsuttu, taivaalliseksi sotajoukoksi. Vaan kuka se pukeutui valkoiseen? Lisäksi esim. Raamatussa sanotaan että meidän pitäisi varoa avaruuden henkivaltoja. Huijareita pimeydestä. Meidät on käännytetty uskomaan että enkelit ovat hyviä ja että joka ei pääse taivaaseen joutuu helvettiin. helvetti on monessa eri uskonnossa. Mutta jos humanoidit ovat niin itsepäisiä, että haluavat kaikki mukaan tai tulee tuho, niin mikä mahtaa olla syy. Raamatussakin Jumala tuhosi viholliskansoja. Mikä se sellainen kaikkivaltias on? Humanoidit sieppaavat meidät mukaansa ja tuhoavat loput ns. maailmanlopussa. He ovat jumala. Mutta ei rakastava jumala, vaan julma murhaaja joka tuomitsee helvettiin, ellei tehdä niinkuin hän sanoo. Älä usko, vaikka vaihtoehto on rangaistus. Mikäli uskot ja teet kuten he sanovat, olet pelkkä orja. Olkoon he sitten sinun luojiasi tai ei.
Uskonnot ovat toimineet meille motivaattorina. Jos heikko-osaiselle sanoisi ettei ole mitään hohdokasta kuoleman jälkeen, hän tyytyisi kohtaloonsa. Ei olisi mitään järkeä pestä vessoja ja käyttäytyä kiltisti ja olla lojaali yhteiskunnalle.
Toisaalta olemme niin vajaita älyltämme ja aisteiltamme, että meitä kohdeltasiin aina kurantisti.
Kaiken olisi tietenkin voinut tehdä helpommin ja kertoa kaikki tietotaito heti alkuunsa, mutta syitä miksei niin tapahtunut voimme vain arvailla. Ehkä muukalaisetkin haluavat oppia jotain meistä/yhteiskunnasta.
maistoin sanoin hyvää on
on heille ystävyys itsestäänselvyys
suo ajatus myönteinen se kannattaa