Morjesta!
Minulla asustaa kaksi Testudo hermanni konnaa n. 4 vuotiaat tyttö ja poika. Pito ongelmia ei ole ollut, ruokavalio on ollut monipuolista ja kalkki käytössä säännöllisesti. Terraariossa lämpölamppuna kaksi 40W valaisinta ja kesällä konnat päässeet aina ulkoilemaan nurmella ja parvekkeella. Kylvetystä ainakin pari kertaa kuussa.
Jo osto vaiheessa konnat olivat tavoiltaan hyvin erilaisia, poika konna reipas ja hyvä syömään ja tyttö konna hieman arempi ja söi pieniä määriä. Molemmat konnat ovat kasvaneet hurjasti tähän mennessä n. 5cm kilven halkasijasta 20cm halkasija mittaan. Tyttö konna selvästi kookkooaanpi, mutta kilpi ei nouse kuperaksi, vaan levenee vain, onko tämä normaalia, vai alkaako se vasta myöhemmin kupertua. Poika konnan kuori siistin kupera.
Olen joutunut valitsemaan terraarion pohjamateriaaliksi sanomalehteä, jonka päällä "siivousliinaa" valkoista kestävää kangasmaista metritavaaraa. Konnat eivät ole kosketuksissa sanomalehden kanssa. Tyttö konna syö suuria määriä kaikkea kokeilemaani muuta ainesta: multa, hiekka, pienet kivet, puuhake, turve. Ja selvästi voi huonosti ahdettuaan itsensä täyteen esimerkiksi neliön muotoisia pieniä haapalastuja. Tämän vuoksi luovuin luonnollisesta terraario materiaalista.
Huolena onkin konnien kynsien kasvu ja niiden leikkaaminen. Onko konnien kynsien leikkaaminen turvallista? Mitä pitää ottaa huomioon?
Horrostaminen on yksi pohdinnan aiheista myös, miten horrostan nämä kaksi rämäpäätä. Miten teen se mahdollisimman turvallisesti? Ovatko nämä neljä vuotiaat jo niin isoja, että niitä on jo alettava horrostamaan?
Kreikankilppari kaksikolle vinkkejä!
2
192
Vastaukset 2
- 69
Mä nyt sanoisin kyllä ett kreikkalaiset tapvitsee ehdottomasti luonnonmukaisen pohjamatskun elikkä lannoittamaton turve hieno hiekka.Ei siis mörtti röpöjä,haapalastuja ynm...Ilmankosteutta säädetään kreikkiksellä kastelemalla tätä pohjamatskua,elikkä kosteusprosentti noin 50-60 prosenttia on yritettävä pitää yllä.Konnna syö turvetta myös tuolla luonnossa, joten se ei ole esteenä.Kylvetystä ei suositella enää nykyisin...pestä voi jos tarvis.Mielestäni sinun kannattaisi ehdottomasti rekistöröityä HERPPI.NET iin jossa voit tarkistaa 1)konnan ruokinnan 2)valaistus asiat 3)vitamiinin ja calsium karponaatin annot 4)konnan pituus suhteessa painoon käyrät 5)kynsien/nokan leikkuut yn muut epäselvät asiat...
- sköldpadda
Saavatko konnat kalkkilisää joka ruokaa? Jos eivät, tämä voi olla syy että naaras syö kaikkea mahdollista. Myös kalkin ja vitamiinien puutos aiheuttaa risitautia, eli konnan kilpi jää matalaksi.
Kipin kapin pohjamateriaali lujonnonmukaiseksi, kaikesta muusta on konnille vain haittaa.
Käy lukemassa konnien hoidosta, ruokinnasta ja olosuhteistä täältä: http://www.herppi.net/keskustelu/535-maakilpikonnat
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 101960
- 60883
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun68683- 41645
- 61639
Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka22552Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la33548Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille
Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka24512- 46484
Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?37478