Minua suututtaa, kun asiat jäävät palstalla kesken.
Joku kirjoittaa mieltään painavasta ongelmasta ja pyytää neuvoja.
Moni kirjoittaja otta osaa asiaan, miettii ratkaisuja ja neuvoo parhaansa mukaan.
Ongelma voi vieraallekin ihmiselle aiheuttaa ahdistusta ja kysymyksiä, joihin olisi tarpeen saada vastaus.
Aloittaja heittää pökköä pesään kertomalla uuden käänteen asiassa, ja sitten - hiljaisuus.
Koko asia jää auki, eivätkä kirjoittajat saa koskaan tietää miten kävi.
Yksi hyvä esimerkki on maaliskuulta "Isovanhempi hakee huoltajuutta".
Ongelmat ja ratkaisu
2
264
Vastaukset
- ankeatäti
Niinpä. Olen niin samaa mieltä. Luen tätä palstaa ja muutamaa muuta suht säännöllisesti ja minua myös on usein haitannut, ettei ketjun aloittanut henkilö tule myöhemmin kommentoimaan ollenkaan tai riittävästi.
Vaikka huolta aiheuttanut tapahtuma tai elämäntilanne olisi edelleen vaiheessa (niinkuin usein on jopa vuosikausia) silti olisi mielenkiintoista ja kommentoijia kohtaan kohteliasta käydä jatkossakin päivittämässä tilannetta. - kirjoitellaan
Minä taas olen eri mieltä. Jos joku kirjoittaa ongelmastaan ja ehkä kysyy vaihtoehtja siihen, niin hän voi itse arvioida ja ratkaista asioitaan. Ei se ratkaisu muille kuulu ja sehän on ihan hänen yksityisasiansa. Ja monesti ongelmassa se on hyvä, kun ratkaisuehdotuksia on useanlaisia - niistä voi aueta kysyjälle aivan uusi näkökulma koko tilanteeseen. Minusta on vaan mukava, kun asioista puhutaan näillä palstoilla. Huomaamme, ettei meidän kaikkien elämä ole ihan samanlaista ja ehkä opimme arvostamaan toisiamme.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2802898Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka482284Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3471987- 1141723
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1051654Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121365- 661307
- 681243
- 551179
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771161