Bipolaarisuus näkyy käytöksessä eri yhteyksissä erilaisina haittoina. On kuitenkin muistettava, että tänne palstalle kirjoitetaan yleisemmin bopo-sairauden negatiivisista kokemuksista. On unohdettu, että moni saavutus elämässämme on saatu aikaan voimavaralla ja energialla, mitä bipoudeksi kutsutaan. Hypomaniassa on samoja aineksia, mitkä on meille tuttuja suomalaisesta sisusta. Nyt kysymys tästä sairaudesta, mitä hyvää ja positiivista on koettu tai saatu aikaan, kun kysymys on bipoudesta ja sairauteen liittyvästä energiasta ?
Itselleni tulee mieleen omakotitalomme, jonka rakensimme 24-vuotiaina. Minä muurasin harkkoja perustuksin yökaudet. Toiset ikäiseni naiset vain hoitivat kynsiään ja haikilivat paremmasta elämästä, saamatta itse mitään aikaiseksi.
Itselleni tulee mieleen omakotitalomme, jonka rakensimme 24-vuotiaina. Minä muurasin harkkoja perustuksin yökaudet. Toiset ikäiseni naiset vain hoitivat kynsiään ja haikilivat paremmasta elämästä, saamatta itse mitään aikaiseksi.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Mie laittaisin tähän ylipäätään tunteet, sen että ne on voimakkaat (vaikkakin vaihtelevat toisinaan turhan usein). Mutta toisinaan on ihanaa, kun kaiken tuntee niin täysillä, elämän sykkeen sormenpäissä asti, kauneuden joka kouraisee syvältä, ilo ja suru, ne on niin vahvoja.
Myöskin se, että hyvinä kausina virtaa tosiaan riittää. Saa tehtyä melkein mitä tahansa, hyviä ideoita riittää (onhan niitä huonojakin, mutta ei se sulje niitä hyviä pois), jaksaa tehä vaikka ja mitä. Tietysti myös luovuus, uskoisin että osasta siitä on kiittäminen tätä sairautta, niitä hyviä ja normaaleja aikoja kun ajatuksia riittää ja niitä pystyy ilmaisemaan niin hyvin.
Joku tyypin yksi psykologi ja kirjailija kirjoitti, että ei valitsisi elämää ilman bipoa, jos se sulkisi ne kaikki sen aiheuttamat asiat pois. Miulla on vielä tekeminen tuohon pisteeseen, mutta enpä toisaalta ilmankaan osaisi olla, kun tää on ollut "aina". Voisi olla tylsää ja latteeta ilman, tiijä häntä. (Tällä hetkellä voin sanoa näin, kun en juuri kieriskele niissä pohjamudissa..)
Mitä kaikkea sai aikaan mm. Beethoven? Ja eikös Tapani Kansallakin se ole? Paljon julkkiksia, lähinnä taiteellisilta aloilta.
Itseni kohdalla sanoisin että tämä diagnoosi on antanut elämälle tietynlaisen pohjan, ¨pistänyt miettimään asioita eri uskoon ja pienistä ei hetkahdeta. Uskoakseni jokaiselle annetaan oma taakkansa. Bipot ovat herkkiä ja tunnerikkaita ihmisiä, se on jo hienous itsessään. Ja erittäin tekeviä ja aikaansaavia. Mitä sitten jos tulee ylämäki ja vähän jarruttelua, olihan äsken alamäki jossa vauhti kova ja tulokset huimat.
Nyt jo pitkään diagnoosin ja monien kokemusten ja opiskelujen summana voisin sanoa että kyllä tämä enemmän antaa kuin ottaa enkä antaisi pois jos joutuis ns. normaaliin elämään vaihtamaan, koska normaalissa elämässä ei kykene ajattelemaan ja tuntemaan niin hienoa.
Tasapainoon pääsemiseen kannattaa tehdä töitä koska sen jälkeen elämä hymyilee ja voi sanoa olevansa melkein terve, tai sanotaanko terve mutta pieni riski uusille sairauksille on olemassa. Tasapaino vaatii paljon syvällistä pohdintaa, opiskelua sekä päihteettömyyttä (täysin), elämäntapojen säännöllisyyttä, hyvän ruoan ja tietyn tuntimäärän unta. Vitamiineja B6 ja B12 ei tule unohtaa, samoin Omegat ovat apunsa nekin. Ulkoilua ja liikuntaa riittävästi ja turhien asioiden pois jättäminen on kannattavaa; älä lupaudu kaikenmaailman kissanristiäisiin koska niistä ei ole todellista hyötyä ja aiheuttavat liikaa stressiä turhaan.
Tän lajin ihmiset osaa antaa kaikkensa ja tunteella heittäytyä siihen, mitä osaa. Yleensä ovat kaveripiirissä innostavia ihmisiä ja sosiaalisia persoonia. Ei heti tullut mieleen, että kyse olis sairaudesta. Mut sitten kun virtaa riittää yli äyräitten, ja kaveri unohtelee, mitä on tullut luvanneeksi, on totuuden hetki. Älkää ihmiset ikinä valitko bipoa kaasoksi, missä hommassa oli liikaa vastuuta ja huolehtimista. Alussa häiden suunnitteluvaiheessa ideoita riitti, mutta lopuksi kaverini kaasona alkoi vetää jotain omaa showtaan, missä oikeat asiat unohtui. Häiden aattona oli kaveruus todella koetuksella. Jälkeenpäin kun sain tietää, että kyse oli sairaudesta, olen kyennyt antamaan kaverilleni anteeksi. Kaverini ei itse ole koskaan jälkeenpäin myöntänyt, että jotain meni vikaan, ei kait tajunnut.
suurin osa bipoista ei tajua koskaan omaa itsekkyyttään ja sitä, miten heidän käytös vaikuttaa muihin. He luulevat olevansa niin loistavia ja luovia ja vieläpä herkkiäkin. Samaan aikaan käyttäytyvät usein kuin psykopaatit täysin vailla ematian kykyä. Aivot sairastuvat juuri sillä tavalla, että eivät vain tajua.
Niin, ja sulla on kokemusta kuinka monesta biposta? Ihan niin kuin kaikki ihmiset on erilaisia yksilöitä, samoin se on bipojen joukossa. On niitä itsekkäitä, mutta on myös aivan ihania persoonia. Ja onhan osana sekin, kuinka hyvin on sinut sairautensa kanssa ja miten sitä hoitaa. Typerää luokitella ihminen jonkin seikan perusteella tiettyyn lokeroon.
Voi mennä monen ihmisen kanssa naimisiin ja tehdä hulluja juttuja.
Unohtaa sydänsurut nopeaan. Harrastaa satoja erillaisia harrastuksia ja tapaa tuhansia "ystäviä". Projekteja ja toimintaa siivittävään elämään aika ei meinaa riittää. Ei ole tylsää.
Maistelee monia lääkkeitä ja viinoja.
Pitää itseään parempana kuin muut ja lahjakkaana.
Sä voit vaan haistaa vitut ja sanon tämän ilman että siitä pitääkään tulla mitään itsesyytöksiä. Ilkeä ja tietämätön, kenties katkera kirjoitus. Kiitoksia vaan!
Itsellä pienimmätkin mokat ihmissuhteissa painavat mieltä. Vaikka ei olisi tehnyt mitään väärin, on toiminut kuitenkin kuin toinen ihminen. On antanut tunteiden viedä. Ja tässä sulle urpo: tähän sairauteen liittyy myös SUURI harkinnankyvyn ajoittainen täydellinen menetys mitä sosiaalisiin suhteisiin tulee. Bipot(kuten minä) haluavat olla ystäviä jopa täysin psykopaateille ja narsisteille. Bipot siis ovat melko usein täysin hyväksikäytettävissä kun sairaudenkuva on huonolla tolalla. Näin kävi itselleni ja luotin...luotin ja luotin...
Seurauksena: kusetettiin firman perustamisessa, jengi on velkaa mulle tuhansia euroja, pahoinpideltiin tajuttomaksi kun yritin baarissa hoivata sosiopaattia jne. Että sillee...
Totuus voi satuttaa mutta suuttua siitä ei kannata.
Kuin myös: esittämäsi "faktat "eivät sittenkään päteneet. Taitaa olla mukavaa omata narsistinen pershäiriö? Puhutaan "narsisitisesta romahduksesta". Pätee sinuun ja kun kaikki eivät ole kanssasi samaa mieltä, seuraus: kova pudotus. Lycka till vaan!
Niinpä niin, eivät itse tajua sairauttaa. Ole sitten sellaiselle oikeasti vihainen. Bibon kanssa suhteessa olemisesta ei puutu ainakaan vaihtelevuus. Äärilaidasta toiseen menoa jatkuvalla syötöllä. Kysymys kuuluu, mikä on sitä perusminää ja mikä sairautta. Raskasta se on heillekin, mutta omaiset ja lähimmäiset saavat tutaa oman palansa kakusta ja monesti kaksin verroin vielä.
Minä kävin päiväsairaalassa n 1/2 vuotta. Päivän aikana kahviteltiin, pelattiin korttia ja käytiin yhdessä lounaalla. Jälkeenpäin huomattiin, että me jotka viihdyttiin hyvin yhdessä, oltiin monet bipoja. Joskus meidän ilonpito suututti sulkeutuneita potilaita, ja meidän käskettiin olla hiljaa. Kukaan meistä ei päivisin ollut päihdyksissä, mutta tietysti kaverit saattoi nauttia alkoholia ym viikonloppuisin. Negatiivisista kotiasioita ei paljoa puhuttu.
En ollut aiemmin tullut ajatelleeksi, että sairaalassa voi olla hauskaa ja muistelen haikein mielin yhdessä vietettyä aikaa. Voisin mennä sinne mielelläni uudelleenkin. Vähän ihmettelenkin, miksi toiset pelkää psykiatrista sairaalaa ja hoitoon hakeutumista.
On erittäin hienoa, että ihmisillä on positiivisia ajatuksia hoidossa olosta. Tämä netti maailma on monelta osaa auttaminut minua ymmärtämään / selviämään / jatkamaan eteenpäin juuri nimenomaan tässä kaksisuuntaisten ajoittain haasteellisessa ympäristössä näin läheisen näkökulmasta. Voin siis hyvin ymmärtää ajatuksesi bibojen yhteisymmärryksestä. Tuskin kukaan voi toista paremmin tuntea ja ymmärtää kun kaksi biboa toisensa.
Toki bipoissa on itsekkäitä, mutta onhan niitä nyt hyvänen aika muissakin ihmisissä ja varmaan aika lailla samalla tavalla.
Ite huomannu tulevani merkittävän hyvin juttuun juuri toisten kakssuuntaisten kans varsinki, ja etenkin heistä usein saanu hyviä keskustelukumppaneita ja usein myös värikkäitä persoonia ystäviksi.
Itel masennuspainotteinen bipo ilman hypomaniaa pahempaa maniaa ja olo yleensä toivottoman raskas. Tavallaan tuntuu, että miten tässä sairaudessa oikeestaan ees voisi mitään hyvää olla. Mutta kai siinä sitten on. Viihdyttävää toisaalta miettiä tällaista puolta asiaan, joka tuntuu vaan kuluttavan meikäläistä aivan liikaa päivästä toiseen.