Huomioitavaa jos isot linnut viihtyy pelloillasi

Keväällä olin huolestunut enenevissä määrin joutsenten suurista parvista pelloilla. Tiedustelin asiasta eri asiantuntijoilta ja yleinen käsitys ja laki on eläinten puolella hyvä niin, mutta kun tänä kasvukautena on tullut paikkkakunnalle muutamia uusia hukkakauraesiintymiä, joilla on ollut yksi yhteinen tekijä:
Alue, josta on löytynyt hukkakauraa, on joutsenten suosima levähdys- ja ruokailualue.Silloin kun joutsen ruokailee hukkakauran saastumalla alueella ja lentää toiseen paikkaan, siemen leviää sonnassa tai höyhenpeitteessä.
Tämän vuoksi kannattaa alueet, joissa on hukkakauraa ja jossa jousenet viihtyvät, kyntää heti puinnin jälkeen.Tulee tietysti pohtia muu tarve, esimerkiksi juolavehnän torjunta ja tehdä ratkaisu tapauskohtaisesti.Joissakin tapauksissa voi ratkaisu olla sänkimuokkaus. Alueet, jossa jousenet viihtyvät, tulee tarkastaa huolella seuraavana kesänä heinäkuusta alkaen parin viikon välein. Näin mahdollinen saastunta havaitaan heti ja torjunta on huomattavasti helpompaa. Työnä tarkkailu on huomattavasti helpompaa kuin pahaksi päässeen saastunnan torjunta.
Muistettavana on myös se että hukkakauralain velvoitteesta ilmoittaa hukkakaurahavainnot kunnan maaseutuviranomaiselle.
Lisäksi edelleen on epäselvää kantavtko joutsenet tarttuvia tauteja kuten esimerkiksi salmonellaa yms.?
Joutsen on kaunis lintu enkä vastusta eläimen liikkumista kunhan vain tiedostamme kuinka lisääntynyt lajimäärä sopeutuu luontoomme. Mielessäni on myös käynyt kuinka tiheä laji ei vain sairastuisi johonkin lajikohtaiseen epidemiaan jolloin laji romahtaa. Olisiko kentis metsästys yksi vaihtoehto??
14866
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

höpön pöpinät

Pellolla oli muutamia vuosia sitten älyttömästi joutsenia eikä mitään hukkakauroja ole näkynyt vaikka kuinka etsisi.Nyttemmin ei ole kuin muutama pari silloin tällöin.

Miten ne hukkakaurat osaa välttää minun peltoni kun niitä kuitenkin joltakin löytyy.

Äänestä
  • ..miten sattuu olemaan ne edeliset ruokailupaikat. meillä on ollut joutsenia ja hanhia melkoisia määriä vuosittain pelloilla muuttojen aikoihin ja ei olla saatu (tiettävästi) hukkakauraa pelloille. Sen sijaan parille kaverille tuli selvästi muuttolintujen mukana hukkakauraa, toiselle kurkiparven kohdalla oli hukkiskeskittymä, toiselle tuli joutsenista hukkiskeskittymä sille kohtaa, missä ne joutsenet oli.
    Sen sijaan meille kävi, että hanhet teki selvää yhtenä syksynä syysrukiin oraille, kun yli tuhat hanhea laskeutui syömään, vetivät juurineen ne rukiit maasta. Ihan puhdasta tuli hehtaarista ja muualle isoja yksittäisiä laikkuja.

    Äänestä

Meillä joutsenet valtasivat hiehojen laitumen. Ajoivat jopa hiehoja pois alueelta.
Söivät heinän ja sontivat kovin.
Annettiin sitten kaverin kanssa tuliisku aseilla siihen parveen-Eipä ole senkoommin näkynyt.
Joutsenia on yksinkertaisesti vaan liikaa.

Äänestä
  • On niitä liikaa. Eräällä järvellä laskin eilen yli 100 joutsenta pienellä alueella.

    Äänestä

  • vilijelijä kirjoitti:

    On niitä liikaa. Eräällä järvellä laskin eilen yli 100 joutsenta pienellä alueella.

    ..ei niitä ampumaankaan pidä mennä taikka päästää koiria raatelemaan. Rauhoitettuja lintuja, tulee kalliiksi. Meillä on syksyisin ollut pelloilla joutsenia 150-300kpl ja yleensä saman verran hanhia, joskus hanhia on ollut yli tuhat. Ihmeellistä asiassa on se, että minua ne linnut ei juurikaan häiritse, paitsi kerran, kun hanhet söi syysruista. Vaan joitakin naapureita ne tuntuvat haittaavan, kerran joku kävi ampumassa hanhiparveen pellollamme ja yhden kerran joku pääsi koiran irti joutsenia ja hanhia jahtaamaan, sillä seurauksella, että muutamia joutsenia oli raadeltu hengiltä ja yhden poliisit kävit lopettamassa siellä pellolla. Että riepoo tälläiset törttöilijät, jotka tulevat luvattomasti meidän maille vahingoittamaan lintuja.
    Lintubongarit ovat olleet kiinnostuneita näistä pelloillamme olevista linnuista, lukuisia kuvaajia on ollut ja itsekin oen kuvannut lintuja. Todella harvinaisiakin muuttolintuja on tavattu vuosittain pelloillamme.

    Äänestä

  • Onhan niitä, mutta kirjoitti:

    pellon laitan !

    Äänestä

  • Kaasutykki, kirjoitti:

    pellon laitan !

    Meillä makaa kaasutykki tuossa sohvassa ja katselee televisiota. Voisin vuokrata jollekin tarvitsevalle kohtuu korvausta vastaan.

    Äänestä

  • emäntä kirjoitti:

    Meillä makaa kaasutykki tuossa sohvassa ja katselee televisiota. Voisin vuokrata jollekin tarvitsevalle kohtuu korvausta vastaan.

    aamukahviin niin eiköhän lähde liikkeelle..

    Äänestä

liene pysyvää ratkaisua ?

Äänestä
  • Onhan tohon ratkaisu joka testattu myös käytännössä, 308 win mag. Ja itämeri pelastuu.

    Äänestä

vuosi vuodelta..

Äänestä

älkää nyt kuitenkaan ampumaan niitä menkö..

Äänestä

liehumaan seipäitten nokkaan..

Äänestä

lintuja laumoissa, tälläishä ei ole enne nähty !

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Metsän emäntä kirjoitti:

Keväällä olin huolestunut enenevissä määrin joutsenten suurista parvista pelloilla. Tiedustelin asiasta eri asiantuntijoilta ja yleinen käsitys ja laki on eläinten puolella hyvä niin, mutta kun tänä kasvukautena on tullut paikkkakunnalle muutamia uusia hukkakauraesiintymiä, joilla on ollut yksi yhteinen tekijä:
Alue, josta on löytynyt hukkakauraa, on joutsenten suosima levähdys- ja ruokailualue.Silloin kun joutsen ruokailee hukkakauran saastumalla alueella ja lentää toiseen paikkaan, siemen leviää sonnassa tai höyhenpeitteessä.
Tämän vuoksi kannattaa alueet, joissa on hukkakauraa ja jossa jousenet viihtyvät, kyntää heti puinnin jälkeen.Tulee tietysti pohtia muu tarve, esimerkiksi juolavehnän torjunta ja tehdä ratkaisu tapauskohtaisesti.Joissakin tapauksissa voi ratkaisu olla sänkimuokkaus. Alueet, jossa jousenet viihtyvät, tulee tarkastaa huolella seuraavana kesänä heinäkuusta alkaen parin viikon välein. Näin mahdollinen saastunta havaitaan heti ja torjunta on huomattavasti helpompaa. Työnä tarkkailu on huomattavasti helpompaa kuin pahaksi päässeen saastunnan torjunta.
Muistettavana on myös se että hukkakauralain velvoitteesta ilmoittaa hukkakaurahavainnot kunnan maaseutuviranomaiselle.
Lisäksi edelleen on epäselvää kantavtko joutsenet tarttuvia tauteja kuten esimerkiksi salmonellaa yms.?
Joutsen on kaunis lintu enkä vastusta eläimen liikkumista kunhan vain tiedostamme kuinka lisääntynyt lajimäärä sopeutuu luontoomme. Mielessäni on myös käynyt kuinka tiheä laji ei vain sairastuisi johonkin lajikohtaiseen epidemiaan jolloin laji romahtaa. Olisiko kentis metsästys yksi vaihtoehto??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu