Näitä palstoja lukiessa käsitykset maahanmuuttajista helposti vääristyvät.
Täytyy myöntää, että itsellänikin on ollut paljon väärää tietoa. Eilen Iltasano-
missa julkaistu osa tutkimuksesta romuttaa monta myyttiä:
1. Muuttaako Suomeen lähinnä pakolaisia?
- Ei. Yleisimmin ihmiset muuttavat perhesyiden vuoksi. Enemmistö Suomeen muuttavista tulee Euroopasta.
2. Saapuuko Suomeen tuhansia ihmisiä turvapaikanhakijoiden perheenyhdistämisten kautta?
- Niiden kautta tulee 350-500 ihmistä vuosittain. Se on pieni osa kaikista perheenyhdistämisistä.
3. Voiko ulkomaalainen tuoda perheensä helposti Suomeen?
- Ei automaattisesti. Pitää olla tarpeeksi suuret tulot, ja maahanmuuttajat tekevät usein pienipalkkaista työtä. Esimerkiksi nelihenkisen perheen bruttotulojen pitäisi olla arviolta 3 200 euroa kuukaudessa.
4. Tuleeko eniten ulkomaalaisia vaimoja Suomeen Venäjältä?
- Ei, vaan Thaimaasta. Näin on ollut jo muutaman vuoden ajan. Enemmistö Suomen ulkomaalaisista vaimoista on silti edelleen venäläisiä.
5. Synnyttävätkö maahanmuuttajanaiset paljon lapsia?
- Keskimääräinen lapsiluku on jonkin verran suurempi kuin kantasuomalaisilla, mutta eri ryhmien välinen vaihtelu on hyvin suuri. Somalialaisten lapsiluku on kaksin-kolminkertainen, mutta esimerkiksi kiinalaisten alhaisempi kuin Suomessa syntyneiden.
6. Haluavatko maahanmuuttajanaiset jäädä kotiäideiksi?
- Kyllä, kun lapset ovat pieniä. Useimmat naiset eivät silti halua viettää vuosia pysyvästi kotona, vaan päästä töihin tai kouluun.
7. Kurittavatko maahanmuuttajat yleisesti lapsiaan?
- Yleisemmin kuin kantasuomalaiset. Useimmat vanhemmat eivät kuitenkaan kohtele lapsiaan väkivaltaisesti.
8. Puhuvatko maahanmuuttajat seksistä?
- Aihe sinällään ei ole tabu, mutta puhuminen on vaikeaa miesten ja naisten sekä eri ikäpolvien edustajien kesken. Naimisissa olevat naiset ja naimattomat tytöt voivat keskustella ronskistikin seksistä ja sukupuolielimistä. Omista seksikokemuksista ja -tuntemuksista ei ole kuitenkaan tarvetta avautua kuten täällä.
9. Solmivatko maahanmuuttajat usein järjestetyn tai pakkoavioliiton?
- Järjestetyt liitot ovat yleisiä esimerkiksi Intiasta, Kosovosta ja Pakistanista tulevilla. Pakkoliittojakin on todennäköisesti, koska niin on muissakin maissa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Ja kaikki maahanmuuttajat ovat rehellisiä kansalaisia ja haluavat vain Suomen parasta.
Suomi on ollut tunnetusti maa,johon pakolaisstatuksella pääsee helposti ja kun käsittelyaika venyy tai hakija itse sitä venyttää, niin karkoitusta ei useinkaan tule vaan oleskelua voi jatkaa muin perustein. Suomi on hölmöjen maa jota voi huijata. Esimerkiski Suomeen voi tulla venäjän kautta ja kukaan ei ihmettele miksi turvapaikkaa ei haettu venjältä. Sekään ei ihmetytä jos Suomen rajan ylityksen jälkeen ei venäjän kautta tulleella ole papereita.
Kuinka kukaan viranomainen voi olla oikeasti niin hölmö, että uskoo, että papereita ei hävitetty tahallaan.
Ja kun miettii miten paljon hyötyä voi saada hakemalla turvapaikkaa, niinei tarvitse ihmetellä jos valheita riittää.
Moni ihmetteleekin, miksi petoksella saatu oleskelulupa on jokin ihmsioikeuskysymys, jos suomalaisia tuomitaan petokseen vähäisempienkin etuuksien väärinkäyttö yritysten vuoksi.
No, petos edellyttäisi karkoitusta ja viranomaiset eivät saisi käyttöönsä kotouttamiseen tarkoitettuja rahoja ja eivät voisi itse hyötä maahanmuuttajista.
Onko kaikki perheenyhdistämiset todetta. Onko ihan hyväksyttävää huijata perheenyhdistämisissä sen vuoksi että niitä tehdään vain 3-500 vuodessa.
Jokainen vilpillinen perheenyhdistäminen on rikos.
Pitääkö Suomen hyväksyä erilaiset perheen sisäiset alistamissäännöt koska haluamme olla monikulttuurisia. Emme pidä suomalaisia naisia synntyskoneina, mutta hyväksymme naisten alistamisen perheen sisäisenä asiana koska se on monikulttuurisuutta.
Ehkä juuri tuossa viranomasiten rasistisessa asenteessa on syy maahanmuuttaja kriittisyyteen.
Jotkut suvaitsevaisuus-fanaatikot eivät voi hyväksyä samaa oikeuskäytäntöä kaikille ja vilpin kitkemistä maahanmuuttajien kohdalla.
No, omanedun ajaminen lienee monen virkamiehen tärkein syy suvaitsevaisuuteen.
Onko oikein, että maahanmuuttajien parissa työskentelevä sosiaalityöntekijä saa parempaa palkkaa kuin toimeentulotuen sosiaalityöntekijä ja että maahan muuttoja työtä tekevälläon vain noin 20% siitä asiakasmäärästä kuin toimeentulotuki sosiaalityöntekijöillä.
Jos haluaa Suomeen, on tultava sillä statuksella mikä on totta ja hyväksyä, että Suomen on voitava vaatia työnperässä suomeen tullelta kykyä elättää itsensä ja perheensä.
Vasta kun osoitetaan, että suomalaiset saavat täyden elatuksen muissa maissa samoin ehdoin kuin vilpilliset maahanmuuttaat saavat Suomessa, niin voidaan vähentää maahanmuutaja kritiikkiä.
Viranomaisten rasismiin on kansalasiten otettava nolla toleransi: mitään suosimista ei voi sallia etnisen tai muun taustan perusteella.
Syrjintä ei tyhjillä puheilla muutu mitenkään positiiviseksi: vaikka olisi miten akateeminen suvaitsevaisuus-fanaatikko selittämässä.
NINEL
Suomalaiset ei ikina vähennä maahanmuutaja kritiikkiä, koska suomalaiset ovat sisäsiitoisiä. Vihaavat venäläisiä niin kauva ennen kun ne palauttavat heille Karjalan! Eli aina on jotain miksi vihata. Pimahtannut kanssa joka vaati paljon ulkomalaista verta.
Vihaavathan suomalaiset toisiaankin ihan kiitettävästi.
Ja tuo Karjalan "palauttaminen". Jos vanhoista rajoista puhumaan ruvetaan, niin mitenkäs olisi Pähkinäsaaren rauhan raja? Tai edes se, mikä oli Ruotsin ja Venäjän välillä ennen kuin Suomi liitettiin Venäjään?
Niin, mitäpä syytä suomalaisilla on vihata venäläisiä?
Jos kaivellaan vähän historiaa. Keitä ovat venäläiset ja mitä oli ennen heitä.
Suomalaisten kauppareitit ulottuivat Novgorodiin ja eri välikäsien kautta oli säännölliset kauppa yhteydet välimerelle asti.
Venäläisten saatua alueet haltuunsa kaupan käynti loppui.
Suomalsiten metsästys ja kalastusalueena oli koko Kuolan niemimaa, joka muodostaa maantieteellisesti yhtenäisen alueen Suomen kassa. Ilmasto, vesistö ja kasvillisuus ovat samaa. Venäläisten valta alueella alkoi rajoittaa metsästystä ja pohjoisessa porotaloutta.
Ja erilaiset ryöstöretket ulottuivat syvälle nykyisen Suomen alueelle.
Eli yli tuhannen vuoden ajan venäläiset ryöstelivät suomalaisten alueita ja tukkivat vanhat kauppareitit.
Ja entä se itsenäisyys. Kun venäjä miehitti Suomen 1809 kyse oli Napoleonin kanssa tehdystä sopimuksesta heikentää Ruotsia. Suomi hyötyi vallan vaihdoksesta ja Suomi oli tsaarien hallinnollisen kehittelyn koealua.
Kun venäläistämiskehitys alkoi, niin annettujen lupausten arvo laski nollaan muutamassa vuodessa.
Ja se itsenäisyys. Saksa ja Venäjä tekivät erillisrauhan 1. maailmansodassa ja saksa vaati venäläisten joukkojen vetämistä pois suomesta ja riisumista aseista. JOten itsenäisyyskin oli Saksan ei Venäjän lahja Suomelle.
Lenin oli jo varmistanut, että Suomen Sosiaalidemokraatit aloittaisivat väkivaltaisen kapinan, ennen kuin antoi oman lupauksen itsenäisyydelle.
Joten siinä se LUOTTAMUS.
Kaksi hyökkäyssotaa maan tuhoamiseksi, useiden vallankumoushankkeiden rahoitus suomeen ja ulkopoliittinen kiristys.
Jokainen siis voi valita perusteen vihata Venäjää.
Puutullit ja muu suomalisten oikeuksien rajoitukset: eli sopimuksiin ei voi luottaa venäläisten kanssa: mikään ei pidä.
NINEL
"Kaksi hyökkäyssotaa maan tuhoamiseksi"
Jälkimmäisessä oli hyökkääjänä Suomi.