Tilanteissa väittämiä, että hoitokokoukset surevat tapahtumia, nuorison on tiedettävä hoitokokouksien julmuudet.
Ei ne niin vain katoa, mummut ja vaarit nuorisosta puhumattakaan heitettiin saatanan haltuun mitä millaisistakaan pienistä syistä.
On hyvä, että pidetään yllä koko aja keskustelua tästä asiasta, kosa SRK on pyydettävä anteeksi tapahtumia.
Muuten vl yhteisö ei ole lakia kunnioittava.
Ei ne niin vain katoa, mummut ja vaarit nuorisosta puhumattakaan heitettiin saatanan haltuun mitä millaisistakaan pienistä syistä.
On hyvä, että pidetään yllä koko aja keskustelua tästä asiasta, kosa SRK on pyydettävä anteeksi tapahtumia.
Muuten vl yhteisö ei ole lakia kunnioittava.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olet ilmeisesti oikealla asialla, mutta ainakin meikäläisellä ajatus katkoo, kun luen tekstiäsi.
Meillä kyllä pidetään esillä hoitokokoukset, koska olemme perustaneet kerhon sitä varten. Emme tosin kpkoonnu kerhossa julkisesti, vaan salaa, eri paikoissa ja pieninä ryhminä. Kirjoittelemme myös netissä toisten kanssa.
Hieno idea. Tämän "käytännön" voisi ottaa itse opiksi ja ohjeeksi. Uskon hoitokokousten/-tilaisuuksien/-väkivallan tulevan enempi julkiseen keskusteluun lähiaiakoina.
Meillä perheen sisällä pidetään lähes joka viikko hoitokokouksia. Mielestäni puhuja-isäni on hengellisesti sairastunut tarkkaillessaan meidän murrosikäisten lastensa sieluntilaa jatkuvasti.
Paljon olisi kerrottavaa..... mutta olkoon toistaiseksi.
Tutulta tuntuu.
Myöskin puhuja-isäni piti meitä pihdeissään. Tuntuu tutulta. Varsinkin seurakuntavanhinten ja puhujakokouksien jälkeen tunsin, että isäni oli "poissa tolaltaan"
Hän luki raamattua tulkitsi maailmanmenoa. Silloin mietittiin keskioluen myyntiä kyläkaupassa ja voiko uskovainen myydä hyvällä omallatunnolla olutta.
Se oli 70-luvulla. Minä pääsin onneksi opiskelemaan Helsinkiin ja huomasin etten ollut Bottan oluttiskilla ainoa ex-lesta. Juttua riitti ja riittää..
Meitä on paljon nuoria, jotka kantavat tietämättään taakkaa hoitokokousajoilta. Jos äiti tai isä on ollut sidottuna, on vanhempien täytynyt yltää yli-inhimillisiin suorituksiin, mikäli vanhemman sitominen ei ole vaikuttanut lasten elämään ja kehittymiseen. Sitomisen kokeneet saattavat olla hyvin hiljaa kokemastaan, he eivät puhu, koska haavat aukeaisivat. Itse olen sitomisen kokeneen vanhemman lapsi. Sitomisesta ei ole paljon kotona puhuttu, mutta se vähä mitä olen kuullut on ollut todella järkyttävää ja epäinhimillistä. Joskus olen jopa miettinyt että juontaako osa henkisistä ongelmistani juuri noilta ajoilta. Hyvin todennäköisesti näin on.
Kun turvalliseksi koettu uskonyhteisö ja ystävinä pidetyt uskonystävät alkavatkin yhtäkkiä raateleviksi susiksi ja ottavat taivaspaikan pois tuosta vaan, lisäksi eristävät kaikista tuttavista jne... Harva siitä voi selvitä ilman vaurioita. Ei meillä kotonakaan saa puhua aiheesta, vaikka todellakin olisi aihetta.