Mitä suun kautta nautittavaa viet ulkomaan matkalle?

Minulle ovat tuttuja Juhla Mokka, sardiini- ja muutkin säilykkeet, meijerivoi, sulatejuusto ja hieman muitakin maitojalosteita, ateriakorvikkeet, ruis- ja näkkileipä, kaurahiutaleet, hermesetas,

Eipä tarvitse kahden viikon lomastaan alkupäiviä hukata epävarmaan ja luultavasti tuloksettomaan etsintään.
459
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

omatoimimatkailija:

Itseäni varten otan mukaan yleensä kahvia, juustoa ja salmiakkia. Ne eivät tosin riitä kovinkaan pitkään, sillä omat reissuni kestävät yleensä minimissä 4-8 vkoa.

Muuten mukaan kyllä lähtee erilaisia ruokatarvikkeita, sillä meillä on tapana järjestää muualla asuvan perheemme kanssa Suomi-ilta, jolloin syödään suomalaisia herkkuja tai erikoisuuksia, joista sukulaiset tykkäävät. Mukaan lähtee savulohta, savuporoa, juustoja, lakkahilloa, erilaisia leipiä (meidän leipämme on kovasti erilaista kuin sikäläinen - ruisleipä jopa hieman liiankin erilaista), erikoiskahveja (joita sieltä ei saa, sillä kahvi on siellä yhtäkuin pikakahvi), suklaata yms. yms.

Elintarvikkeiden maahantuontiin liittyy kyllä paljon rajoituksia, ja pakko sanoa, että niitä on tullut rikottua. Itse en kyllä ymmärrä, miksi esim vakuumipakattua juustoa, kala- tai lihajalostetta ei saisi kuljettaa esim. johonkin sellaiseen maahan, jossa kyseiset tuotteet myydään turuilla ja toreilla ilman minkäänlaisia pakkauksia :). Ja se riski että jäädään kiinni tullissa aiotaan ottaa jatkossakin, sillä appiukko rakastaa savulohta - joskus kiusaankin häntä, että hän taitaa odottaa kalapakettia enemmän kuin meitä!


Jos joku miettii, että noille elintarvikkeillehan kertyy painoakin aivan tolkuttomasti, niin se on totta. Onneksi voimme kuitenkin keskittyä sullomaan laukkumme täyteen tuliasia, sillä esim. vaatteita meidän ei tarvitse pakata itseämme varten, sillä toisessa kodissamme odottaa sinne jätetyt käyttövaatteet.

Äänestä

Menthol Xylitol Läkerolia 2 - 3 rasiaa / viikko.

Käydessämme loma-asunnollamme kulkevat mukanamme vain matkustamolaukut joiden painorajoitus määrittää Suomeen päin tuotavien juustojen ja ilmakuivatun kinkun määrät.

Kaikki tarvitsemamme löytyy 300m:n säteeltä.
Elintarvikevalikoima ml. kahvit, voi ja kaikki tuoretavara säilykkeet on ylivertaisen monipuolisempi ja parempi kuin kotonamme.

Äänestä

Voihan olla, että ruoan haku on epävarmaa ja aikaa vievää, mutta uutta oppiaksen matkustankin.

Äänestä

Mukaan tulee pieni vedenkeitin ja muutama teepussi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Omatoimi. kirjoitti:

Minulle ovat tuttuja Juhla Mokka, sardiini- ja muutkin säilykkeet, meijerivoi, sulatejuusto ja hieman muitakin maitojalosteita, ateriakorvikkeet, ruis- ja näkkileipä, kaurahiutaleet, hermesetas,

Eipä tarvitse kahden viikon lomastaan alkupäiviä hukata epävarmaan ja luultavasti tuloksettomaan etsintään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu