Osui ja upposi

mummu äiti

Melkoinen källi: suuret ikäluokat jättävät lapsensa perinnöttä
Talouselämä

Tulevaisuutta ei kannata jättää omien vanhempien omaisuuden varaan. Ei ainakaan yhdysvaltalaisen U.S. Trustin tutkimuksen mukaan, kertoo Los Angeles Times.

Varakkaiden ihmisten tekemisiä tutkivan yhtiön kyselyyn vastanneista vanhemmista vain 49 prosentin mielestä on tärkeää jättää lapsilleen rahaa perinnöksi.

Yhä useammat vanhemmat kokevat ansaitsevansa hyvän elintason ja vähän hemmottelua eläkepäivillään.

Rahan kuluttamista he perustelevat muun muassa jälkeläistensä jo lapsena saamalla korkealla elintasolla, lapsille kustannetuilla opiskeluilla, kovalla ja rankalla työnteollaan sekä tiukalla taloustilanteella. Varoja käytetään myös esimerkiksi omien eläkeläisvanhempien tukemiseen.

Varakkaat vanhemmat miettivät perintönsä kohtaloa ja kohdetta erityisesti kahdesta eri syystä. Neljäsosa vastaajista pelkää, että heidän lapsistaan tulee perinnön myötä laiskoja. Viidesosa pelkää perillisten tuhlaavan sen.

Yli puolet kyselyyn vastanneista ei ole kertonut lapsilleen omaisuutensa arvoa.

Kohtuuttomat vaatimukset ilkeily ja kiitämättömyys, lieneen syitä juu on näppivirhe.

4

260

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ¤..¤

      Ei taida mitään jäädä eiköhän kunta myy omisuuden vastikkeeksi hoidoista.

      • 4+14

        Niinpä.... yhteiskunta ottaa omansa.


    • ,

      Niin se meni ennenkin.

      Talot siirtyi syytingillä seuraavalle polvelle...

    • Karseetah

      Yh!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      272
      3459
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      122
      1816
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      275
      1548
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      75
      1457
    5. 77
      1406
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1130
    7. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      53
      1126
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      1011
    9. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      22
      977
    10. IS viikonloppu 16.-17.5.2026

      Tänä viikonloppuna on Kärkkäisen ja Skyttän yhteistyönä syntynyt 3.0 arvoinen sanaristikko ratkaistavana.
      Sanaristikot
      35
      893
    Aihe