Olen 32v mies. Tuossa noin reilu kuukausi sitten tapahtui jotain minulle selittämötöntä. Olimme "appiukon" kanssa hieman istuneet iltaa ja kaikki oli aivan loistavasti. No sitten seukki päivänä jäi yöunetkin vähän vähiin ja lähdimme kaupungille vieraille näyttämään nähtävyyksiä. Kotiin palattuamme menin sitten partsille tupakille ja suljin silmäni hetkeksi. Kun avasin silmäni niin jotenknin tuolla sisälläni kuoraisi ihmeellisesti. Minulle iski paniikki, et apua mitä se oli? Tunsin kuinka sydän hakkasi ja tuli kauhea pelko, että apua mitä nyt tapahtui?
Tuon tapahtuman jälkeen kuuntelin sitten päivittäin sydäntäni, että lyökö se sitten nyt normaalisti. Sydämmen tykytys tuntui ihan korvissani asti. Tuli pelkoa, että en halua kuolla olin hermostunut ja mietin kaikkea mahdollista. Paikallaan ollessaan ei voinut tehdä mitään muuta kuin vain kuunneella sitä sydäntä, joka lyönnit tuntuivat sitten ihan siellä korvissa asti. Iltaisin pelotti mennä nukkumaan, kun pelkäsi, ettei heräisi, enää aamulla.
Tälläistä kesti sitten jotain kolme viikko, ennekuin sain sanottua vaimolleni tästä asiasta ja hieman helpotti oloa, mutta se ei poistunut kokonaan. Vieläkin olin peloissani ja suurin pelkoni keskittyi juuri sydämmeen ja siihen etten halua kuolla viel. Olin ahdistunut, hermostunut, kädet hikoilivat, tuntui että vasen käsi on puutunut kokoajan ja tuntui pistoksia siellä täällä, eniten kuitenkin tuolla sytämmen alueella.
Loppujen lopuksi oli sitten mentävä lääkärille, kun tuntui etten saa tuota sytämmen lyöntejä korvistani poissa mitenkään. Kertoilin oireitani lääkärille ja hänkin oli vähän sitä mieltä, että saattaisi olla jotain pientä paniikkioire ongelmaa. Lääkärissä otettiin sydän - EKG ja se oli ihan normaali. Hieman siitä olo helpottui, mutta tuntemukset eivät oikeen tuntuneet häviävän mihinkään. Siitäkin huolimatta kuunteli viel sitä omaa sydäntään ja mietti, että lyökö se nyt ihan oikein. Oli ahdistunut ja hermostunut ja oikeen mikään ei tuntunut auttavan, en pystynyt mitenkään rentouttamaan itseäni. Ja vieläkin kuvitteli, että minulla on oltava joku ja että en varmaankaan kauaa elä vaikka haluasin elää pitkän ja hyvän elämän :(
Lomalta palattuani menin sitten työterveys lääkärille ja siellä minulle tehtiin kaikki mahdolliset kokeet ja otettiin viel uudestaan EKG ja kaikki oli arvot olivat ihan normaalit ja EKG:in oli aivan normaali. Vieläkään en saa mieleeni oikeen sitä ajatusta, että kaikki on hyvin vaikka on oikeen kahdelta lääkäriltä toteamus, että minun sytämmessäni ei ole mitään vikaa. On sellainen hermostunut ja jännittynyt olotila, että jos se kuitenkin lakkaa toimimasta yht´äkkiä :(
Olen lukenut netistä mm. paniikkioireen diagnooseja ja juuri sellaisia oireita minulla on ollutki, kuin niissä on kerrottu. Elikkäs tämä sitten taitaa olla jotain paniikkihäiriö ongelma joka minulla ompi?
Tuon tapahtuman jälkeen kuuntelin sitten päivittäin sydäntäni, että lyökö se sitten nyt normaalisti. Sydämmen tykytys tuntui ihan korvissani asti. Tuli pelkoa, että en halua kuolla olin hermostunut ja mietin kaikkea mahdollista. Paikallaan ollessaan ei voinut tehdä mitään muuta kuin vain kuunneella sitä sydäntä, joka lyönnit tuntuivat sitten ihan siellä korvissa asti. Iltaisin pelotti mennä nukkumaan, kun pelkäsi, ettei heräisi, enää aamulla.
Tälläistä kesti sitten jotain kolme viikko, ennekuin sain sanottua vaimolleni tästä asiasta ja hieman helpotti oloa, mutta se ei poistunut kokonaan. Vieläkin olin peloissani ja suurin pelkoni keskittyi juuri sydämmeen ja siihen etten halua kuolla viel. Olin ahdistunut, hermostunut, kädet hikoilivat, tuntui että vasen käsi on puutunut kokoajan ja tuntui pistoksia siellä täällä, eniten kuitenkin tuolla sytämmen alueella.
Loppujen lopuksi oli sitten mentävä lääkärille, kun tuntui etten saa tuota sytämmen lyöntejä korvistani poissa mitenkään. Kertoilin oireitani lääkärille ja hänkin oli vähän sitä mieltä, että saattaisi olla jotain pientä paniikkioire ongelmaa. Lääkärissä otettiin sydän - EKG ja se oli ihan normaali. Hieman siitä olo helpottui, mutta tuntemukset eivät oikeen tuntuneet häviävän mihinkään. Siitäkin huolimatta kuunteli viel sitä omaa sydäntään ja mietti, että lyökö se nyt ihan oikein. Oli ahdistunut ja hermostunut ja oikeen mikään ei tuntunut auttavan, en pystynyt mitenkään rentouttamaan itseäni. Ja vieläkin kuvitteli, että minulla on oltava joku ja että en varmaankaan kauaa elä vaikka haluasin elää pitkän ja hyvän elämän :(
Lomalta palattuani menin sitten työterveys lääkärille ja siellä minulle tehtiin kaikki mahdolliset kokeet ja otettiin viel uudestaan EKG ja kaikki oli arvot olivat ihan normaalit ja EKG:in oli aivan normaali. Vieläkään en saa mieleeni oikeen sitä ajatusta, että kaikki on hyvin vaikka on oikeen kahdelta lääkäriltä toteamus, että minun sytämmessäni ei ole mitään vikaa. On sellainen hermostunut ja jännittynyt olotila, että jos se kuitenkin lakkaa toimimasta yht´äkkiä :(
Olen lukenut netistä mm. paniikkioireen diagnooseja ja juuri sellaisia oireita minulla on ollutki, kuin niissä on kerrottu. Elikkäs tämä sitten taitaa olla jotain paniikkihäiriö ongelma joka minulla ompi?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kyllähän tuo kuulostaa paniikkihäiriöltä, mullaki oli aikoinaan 'sydänoireita' (jotka eivät siis olleet peräisin sydämestä) ja silloin tuli tarkkailtua omaa pulssia ja tuntemuksiaan sairaalloisesti. Kantsis käydä uudestaan juttelemassa lääkärin kanssa paniikkioireista jos ne eivät meinaa mennä ohi.
Joo juurikin tuollaista oman pulssin ja tuntemuksien sairraalloista tarkkailua meinaa olla vieläkin hieman vaikkasta on jo kohta kaks viikkoa kun, kun olen käynyt siel lääkärissä, jossa kaikki todettiin olevan OK! :)
Olotila menee kuin vuoristorata...Välillä on ihan loistava olo ja sitten taas hetkessä on ihan ahditus ja hermostuneisuus, et apua jos jotakin mulle sattuis ja alakaa kuuntelemaan taas niitä sytämmen lyöntejään...Sytämmen tykytyksiäkään ei niin hirveesti aina kuule, mutta yleensäkkin silloin kun on paikallaan niin sen "kuulee".
Ajan työkseni autoa ja olen huomannut, että töissä olleesani on oikeestaan kaikista paras olotila, kun joutuu niin keskittymnään siihen työhönsä. Vaikkakkin sitten välillä sielläkin tulee ajatuksia, että ompas mahtavaa olla taas töissä ja minuutin päästä tulee sitten taas se hermostuneisuus ja jännitys, että mitä jos kuitenkin jotain tapahtuu kun olen tässä auton ratissa.
Parempaan päin tässä ollaan menty kokoajan päivä päivältä :)
Lopeta tupakanpoltto. Tupakointi tukkii sydämen verisuonet. Seurauksena suonen tukkeutuminen eli sydäninfarkti.
Kuulostaa jonkinlaiselta ahdistuneisuus häiriöltä. Oireet mitä kuvaat ovat tyypillisiä ahdistus oireita. Kuten liiallinen hermostuneisuus ja liiallinen oman itsensä tarkkailu, sekä erilaiset pelot esim. sairastumisen, kuoleman tms pelot.
Tupakointi, kahvi, alkoholi saattaa pahentaa oireita.
Paniikkihäiriö luokitellaan myös ahdistuneisuus häiriöiden yhdeksi muodoksi.
Paniikkikohtauksiin autta beetasalpaaja, sydän sykkii hiljempaa. ja jos verenpaineet on korkeat alentaa niitäkin, kysy lääkäriltäsi. Varsinaiseen ahdistuneisuushäiriöön ja paniikkihäiriöön (pitkittyneeseen) annetaan psykiatrin toimesta ssri-lääkkeet, jotka luultavasti ajan kanssa helpottavat tilannetta ja masennusta.
Toivottavasti menee ajan kanssa ohi!
Olen tässä yrittänyt selvitä ilman mitään lääkkeitä ja ihan jees se tuntuu onnistuvan...Välillä tulee niitä ihan kauheita ajatuksia mieleen ja silloin tulee semmoinen kauhea epätoivo ja alkaa miettimään asioita ja tutkiskelemaan omia tuntojaan.
Sydämmen tykytysten kuuntelu on on oikeastaan poistunut melkein kokonaan. Välillä kun siihen keskittyy niin sen kuulee siellä korvissa asti, mutta enimmäkseen on aikoja, ettei sitä "huomaa" ollenkaan. Jännitystä meinaa olla vähän mikä on sinällään hassua, kun en mie koskaan ole omasta mielestäni jännittänyt. Ja sitten on tietenkin se hermostuneisuus, joka on oikestaan vähän väliä niin sanotusti päällänsä. Hassua on myöskin se, että kun mie teidän, että kaikki on tutkittu ja kaikki on olluna OK, niin siltikin tulee mieleen kaikenlaisia epetoivoisia ja toisaalta myös kauheita ajatuksia. Se että saa ajatukseni ns. "kuriin", niin tuntuu vaativan aikasta paljon aikaa. Heti kun tulee niitä epätoivoisia ajatuksia, niin mun ei pidä jäädä niihin kiinni vaan pyrkiä miettimään jotain muuta.
Aikaahan tää vaatii, mutta ihan hyvin olen menny asioissa eteenpäin. Väillä on hyviä päiviä ja välillä on huonoja. Tuntemukset menee kuin vuoristorata ylös ja alas, mutta hyvä on kuitenkin siinä se, että se ei ole kokoaikaa vaan sitä alamäkeä :)
Sama tarina kuin mulla. Ensinmäinen kohtaus 2008:) sen kanssa tottuu elämään ajanmyötä, mutta sitä ennen suosittelen lääkkeitä, jotka auttavat pääsemään pahimman yli.