Tontillani on useita pionejä, osa liian varjossa, joten eivät kuki.
Tein uuden penkin pioneja varten. Onko parasta siirtää ne nyt syksykkä vai odotanko kevääseen?
Kyllä tiedän, että ne voivat pahastua ja kieltäytyä kukkimasta, mutta eivät ne ole kukkineet nytkään noilla paikoillaan.
Sitä paitsi haluan ne niin näkyvälle paikalle, että voin ihailla niitä kaiken aikaa. Nyt ne ovat siellä täällä tontillani, liian harvassa.
Pionien siirto
2
489
Vastaukset 2
Siirrä nyt, jos et jo ole siirtänyt. Pioni tekee uutta hiusjuuristoa syksyllä, joten siirto nyt ei häiritse sitä niin paljon kuin siirto keväällä. Eivätkä välttämättä pahastu siirrosta yhtään, jos sen tekee oikein ja oikeaan aikaan.
Hei! minulla on perustettu ns.pionitarha ehkä 30-40 yksilöä, osa siirretty vanhaltakasvupaikalta ja jokusia ostettu kesällä sekä syksyisin alennusmyynnistä (hybriidejä), kukkuvat kohtalaiseesti. puolivarjokasvupaikka, maa hapanta ja voi parantaa kasvualustaa mudan ja saven sekotuksella sekä happamuutta lisätä kahviporoilla ja piimällä! penkki hieman koholla maanpinnasta pionit hyvävalinta myös kauniiden lehdistöjen suhteen ja jos värivalita on palansissa ja taimet riittävän lähellä toisiaan niin varmasti on iloa vuosikymmeniksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS671997Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13850Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.52756Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke43682- 43651
- 47614
- 80606
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35564Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29546- 48531