Minulla on kinkkinen ongelma. Tämä on ensimmäinen raskaus.
En osaa siis tunnistaa supistuksia taikka erottaa niitä normaaleista vatsakivuista.
Minulla on siis jo n. kuukauden ajan tullut TODELLA kivuliaita mahakipuja.
Kestänyt noin 1-2minuuttia
Ruuan syy?
Aluksi mietimme, että olisiko vatsakivut johtuneet laktoosi-intoleranssistani, kun olen juonut normaalia maitoa ruuan yhteydessä.
Lopetin maidon juomisen ruokaillessani, mutta kipuja tuli silti.
Aloimme siis miettiä, johtuiko kivut siitä, että söin vasta 15-16:00 maissa aamupalaksi tuhdin päiväruuan.
Supistuksiako?
Kipu alkaa navan kohdalta ja siirtyy (säteilevänä?) alaselkään ja ylävatsaan (navan yläpuolelle) välillä myös alavatsassa on lievää kipua.
Tämä kipu on saanut minut itkemään ja puremaan hammasta yhteen.
Neuvolassa kerroin asiasta, -"kyllä ne varmaankin supistuksia on.."
Äitini mielestä harjotussupistuksien EI PITÄISI koskea niin kovin..
Onko kellään vastaavaa??
Osaako kukaan kertoa mistä kyse??
Rv 35 ja kivuliaat vatsakivut.
7
3905
Vastaukset
- no ei todellakaan!
Juu harjoitus supistukset pitäisivät olla kivuttomia siis vain sellaisia että maha menee kovaksi mutta ei muuta. Mene käymään oikeen synnärillä tuosta asiasta, ottavat siellä aina vastaan ja ultraavat plus lääkäri tarkistaa kohdunsuun tilanteesi ja ottavat vauvan sydänkäyrää, tämän jälkeen pääset kotiin jos kaikki on ok (mitä tietenkin toivomme) siellä on asiantuntevat lääkärit, eivät noi neuvolat mitään niin tarkkaan tiedä, niillä on vaan yleis tietämys! Voit lähteä käymään synnärillä vaikka heti, ei sinne tarvi etukäteen mitään ilmotella, aina on kätilö vapaana heti vastaanottamaan sinut! Itsekkin kävin esikois raskaudessani synnärillä tarkastuksessa laskettuna päivänä kun lapsi ei mielestäni liikkunut tarpeeksi, kaikki oli ok ja pääsin kotiin.. parin päivän päästä olin taas samassa paikassa mutta tällä kertaa synnyttämässä :) Voimia ja onnea viimemetreille :)
- 43sdva
Eiköhän nuo ole supistuksia. Itsellä samanlaisia, tosin vielä ei ole tarvinut hammasta yhteen purra kun sen verran lieviä. Olen neuvolan kautta käynyt lääkärillä näytillä, mitään ei ole tapahtunut kohdunsuulla onneksi, mutta sairaslomalle jäin rv 32. Ohje oli, että jos supistelee, pitää juoda vettä ja levätä, tarvittaessa ottaa Panadol 1g. Jos supistelut rauhoittuvat, asia ok. Jos supisteluja (kipeitä) tulee säännöllisesti parin tunnin ajan edellisistä huolimatta, pitää lähteä näytille synnytyssairaalaan. Eli jos niitä tulee silloin tällöin, levähtele ja varaa aika neukkulääkärille. JOs säännöllisesti niin sitten synnärille tarkistukseen. Ja aina jos huolettaa, sinne voi soittaa!
- käymään vaan
Minulle sanottiin synnärillä että kannattaa tulla suoraan näytille jos jokin huolestuttaa, eivät kuulemmä osaa puhelimessa kunnolla neuvoa kun eivät näe koko tapausta!
- babymomma
Syöt aamupalan klo 16 aikaan???
- carolina-
närästyksen takia en pysty syömään aikaisemmin, juon tosin mehua..
- h´äippä
Kyllä minulla esikoisen kanssa oli noita supistuksia (juuri noilla rv:lla) jotka sattuivat ihan tajuttomasti. Yhtäkkiä iski sellainen kipu vatsaa ettei liikkumaan pystynyt saatikka puhumaan.
Ne erosivat aivan oikeista supistuksista. Oikeat supistukset ovat kivuliaita mutta eivät iskeneet salaman nopeasti niin kuin harjoitus supparit ja eivätkä ne tuntuneet siltä että puukkoa väännettäisiin vatsapeitteissä.
Kannattaa käydä lääkärissä. Minä en käynyt kun tunsin kaiken olevan hyvin ja tyty syntyikin ihan terveenä.- Carolina-
kiitoksia :)))
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!2363392Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa173021Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi4611644Tykkäätkö halaamisesta?
Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo1241451- 1171389
Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?2171387Hinduilu on suurta eksytystä
tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa5511354- 1131295
- 481026
- 66984