SUOSI SUOMALAISTA - OSTA LAITILALAISTA

Uusi boikotti uhkaa Laitilan panimoa - nyt suuttuivat maahanmuuttovastustajat
8.9.2011 22:31
Kuvaaja: KoSa

Oluita, siidereitä ja limsoja valmistava Laitilan Wirvoitusjuomatehdas on saanut niskaansa jo toisen boikottiuhan viikon sisällä.

Panimoon ärsyyntyivät ensin monikulttuurisuutta ymmärtävät kaupunkilaisnuoret, ja nyt juomayhtiölle suuttuivat myös Hommafoorumin maahanmuuttovastustajat.

Nettikohkaus alkoi viime viikonloppuna. Laitilan osakas ja entinen mainoshahmo, muusikko Tero Vaara oli esitellyt iltapäivälehden haastattelussa jyrkkiä maahanmuuton vastaisia mielipiteitään. Netin keskustelupalstoilla alkoi heti kiertää kehotuksia Laitila-boikottiin.

Yhtiö sanoutui irti osakkaansa lausunnoista, ja sulki vanhat Vaara-mainoksia sisältäneet nettisivunsa. Boikottipuheet laantuivatkin hetkeksi.

Nyt Laitilan taipuminen on sitten suututtanut Hommafoorumin jäsenet. Yhteisön mielestä panimo on antanut periksi "kukkahattutätien ja mokuttajien" painostukselle, joten sen tuotteet pitää panna boikottiin.

Hommalaisten mainostama juomaboikotti on saanut kannatussivunsa Facebookiin.
5139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Selvä juttu. Näillä tiedoilla meillä ostetaan jatkossa ainoastaan Laitilan juomia.

Äänestä

Tästä lähtien meillä juodaan vain kukko olutta.

Äänestä

Nyt jää KUkko hyllyyn

Äänestä

Mää juan vaan Olvia ja Sandelsia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KIPPIS CHEERS kirjoitti:

Uusi boikotti uhkaa Laitilan panimoa - nyt suuttuivat maahanmuuttovastustajat
8.9.2011 22:31
Kuvaaja: KoSa

Oluita, siidereitä ja limsoja valmistava Laitilan Wirvoitusjuomatehdas on saanut niskaansa jo toisen boikottiuhan viikon sisällä.

Panimoon ärsyyntyivät ensin monikulttuurisuutta ymmärtävät kaupunkilaisnuoret, ja nyt juomayhtiölle suuttuivat myös Hommafoorumin maahanmuuttovastustajat.

Nettikohkaus alkoi viime viikonloppuna. Laitilan osakas ja entinen mainoshahmo, muusikko Tero Vaara oli esitellyt iltapäivälehden haastattelussa jyrkkiä maahanmuuton vastaisia mielipiteitään. Netin keskustelupalstoilla alkoi heti kiertää kehotuksia Laitila-boikottiin.

Yhtiö sanoutui irti osakkaansa lausunnoista, ja sulki vanhat Vaara-mainoksia sisältäneet nettisivunsa. Boikottipuheet laantuivatkin hetkeksi.

Nyt Laitilan taipuminen on sitten suututtanut Hommafoorumin jäsenet. Yhteisön mielestä panimo on antanut periksi "kukkahattutätien ja mokuttajien" painostukselle, joten sen tuotteet pitää panna boikottiin.

Hommalaisten mainostama juomaboikotti on saanut kannatussivunsa Facebookiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu