Vähän rehellisyytää, kiitos

Hah. Miksi Kivineiemi väittää ettei Hallituksella ole suunnitelmia velkakriisistä johtuvan talouskriisin syvenemisen varalle? Nämä suunnitelmat siis ilmeisesti puuttuivat edelliseltä Hallitukselat jossa Kiviniemi itse oli pääministerinä, vai?

No, tottakai meillä on suunnitelmat kaikkeen mahdolliseen kansallisiin valuuttoihin palaamisesta Kreikan eurosta eroamiseen. Ja vaikka mihin. Ja Hallituksista ja poliitikoista riippumatta.

Miksi teeskennellä ja miksi tarkoituksella tehdään huonoa politiikkaa. Jos suunniotelmista puhutaan, ovat ne silloin jo olemassakin jossakin jonka suunnitelmista puhujakin jo tietää, sillä muuten ajatus olisi vain hetken idea. Poliittiselle kulttuurille tekisi hyvää kuvata sekavakin tilanne sellaisena miltä se näyttää ja kertoa mitä emme tiedä tai hallitse, eikä väittää ettei asiaa olisi pohdittu sen hallinnan vuoksi.

Ja mikä uutinen tämä Kiviniemen esiintyminen aamun uutisiisa oikeastaan oli. Vaalityötä, eikä mitään muuta.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tahvotavallinentanel kirjoitti:

Hah. Miksi Kivineiemi väittää ettei Hallituksella ole suunnitelmia velkakriisistä johtuvan talouskriisin syvenemisen varalle? Nämä suunnitelmat siis ilmeisesti puuttuivat edelliseltä Hallitukselat jossa Kiviniemi itse oli pääministerinä, vai?

No, tottakai meillä on suunnitelmat kaikkeen mahdolliseen kansallisiin valuuttoihin palaamisesta Kreikan eurosta eroamiseen. Ja vaikka mihin. Ja Hallituksista ja poliitikoista riippumatta.

Miksi teeskennellä ja miksi tarkoituksella tehdään huonoa politiikkaa. Jos suunniotelmista puhutaan, ovat ne silloin jo olemassakin jossakin jonka suunnitelmista puhujakin jo tietää, sillä muuten ajatus olisi vain hetken idea. Poliittiselle kulttuurille tekisi hyvää kuvata sekavakin tilanne sellaisena miltä se näyttää ja kertoa mitä emme tiedä tai hallitse, eikä väittää ettei asiaa olisi pohdittu sen hallinnan vuoksi.

Ja mikä uutinen tämä Kiviniemen esiintyminen aamun uutisiisa oikeastaan oli. Vaalityötä, eikä mitään muuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu