Haloo EU !!!

Suomessakin on syytä vapauttaa taksiluvat kuten muualla euroopassa. Järjetöntä kun lentoasemallakin muutama vänkyrä taksiparoni ajattaa afrikanpoikia nälkäpalkalla paskakalustolla ja tekee mahtitiliä lupien suojaamalla alalla.
Taksi-isäntien henkselien paukutus kuuluu varmaan Keski-Suomeen asti. Paikallisen "hyväveli"-yhdistyksen juopottelu oli karmeaa katseltavaa sattuessamme samaa ravitsemusliikkeeseen. Ei voi uskoa todeksi että moinen apinalauma ohjaa taksien toimintaa kaupungissamme!
Tätä ei sallita muualla Euroopassa. Kieroilu ja säätely ajolupaviidakon suojissa tehnyt suomessa taksikyydistä maailman kalleinta MCDonalds-indeksillä katsottuna.
Maailman huonointa asiakaspalvelua suhteellisesti surkeimmalla kalustolla ja kielitaidottomimmat kuljettajat, edes paikallinen kieli ei suju!
Asiakaspalvelu poskensoiton ja vittuilun väliltä.
Järkyttävää kuinka alas voi jokin ammattiala vajota vain ja ainoastaan kun ei sallita rehellistä kilpailua!
37294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Ole apina hiljaa ja nauti kyydistä..Perustele miten muuten pääsisit tuoreen mersunkyytiin ja ilman raiskausta koti ovelle?

Äänestä
  • Taksin kuljettajat ovat eräs eniten rikoksia tekevä ammattiryhmä suomessa. Esimerkiksi ottamasi raiskaus on yksi niistä rikoksista joita suomeesa tekevät eniten eri ammattiryhmistä taksin kuljettajat.

    Äänestä

  • No tuo tyyppihän tietysti hakee omat luvat heti kun ne vapautetaan kun ei tuon tempun jälkeen saa enää palkkatyötä.

    Äänestä

Kerrankin asiaa, olen samaa mieltä aloittajan kanssa.

Olenkin ehdottanut alan vapauttamisen aloittamisen lentokentältä.

Äänestä

Onko tosiaan kaikkialla "muualla euroopassa" taksiliikenne vapautettu ? Kannattaisko ensin ottaa asioista selvää ja keuhkota vasta sitten ?

Äänestä

Muuten ihan hauska kirjoitus, mutta taksit ei ole muuallakaan euroopassa vapautettu. Vain muutama maa on luopunut tarveharkinnasta kuten Ruotsi, Viro ja Irlanti. Irlannissakin sääntelyä vapautettiin vain osittain.
Olen kanssasi vapauttamisesta kuitenkin samaa mieltä koska silloin pitää vapauttaa myös ajovuorovelvoite ja hinta, joka on laahannut jäljessä jo liian kauan. Hinta pitäisi pystyä määrittämään kysynnän mukaan.

Äänestä

aika tämäkin ala pistää vapaaksi kun ollut tähän asti pienen kyvyttömän joukon pyöritettävänä.
Aloittaja puhuu asiaa.

Äänestä

EU maissa vapaa taksi on ruotsi,viro ja irlanti.Taitaa eu:ssa olla enemmän??Tuo mc donald indeksi ei muuten päde,latviassa n kolme kilsaa n kahden puolen aterian hinta,suomes alle sen(jollei pahinpaan ruuhka-aikaan istu punaises valois)sen lisäks taksi gallupit kertoo ihmisten tyytyväisyyttä suomalaisen taksin palvelutasoon.Ja kalusto on ensiluokkaista,mene vaik eurooppaan oikeasti,siel ajellaan ns golf/corolla peleillä.saksassakin touran/passat kalusto ohi ee meisselin.Suomessa hintataso muuten ns lentokenttä vedoissa eurotasoa(eli n 15-20 km)kun ne kentäst sen verran kaupungeista usein on.Lyhyet parin kilsan vedot esim keskieuroopas halvempia.Mut siel niitä on sit tarjolla.Ja pitkis ajois suomi on suorastaan halpa,suhtees sika verotukseen,työn kalleuteen,polttoaine hintoihin,autojen hintoihin(ei ei me saada niitä verottomina,vaik kaikki muu ammattiliikenne bussit ja rekat on verottomia)Niin ja näin kovia kuljettajan vaatimuksia mitä suomes,ei ole missään muulla ammattialalla.En siis tarkoita koulutustasoa vaan nuhteettomuus sääntöä.On suomessa rehellistä kilpailua,esim koulukyydit pääsääntöisesti kilpailutettu.Tuon onnostumisesta googleta kajon.Halvalla ei tunnu saavan hyvää.Yks esimerkki eräs isolle firmalle 120e hintaan tila-auto kenttä kyytejä 100km kentästä tarjonnut yritys.Nyt vouti myy kalustoa.Ei kuljettajan ajamana 200km edestakaisena matkana 120 hintaa toimi.Paas laskien mitä n 3tuntia palkkaa(n 42eli n 63aikkine kuluineen)ison auton n 20l diesel(1.35x20=27)muita kuluja ym kaluston lyhennys ja vaihtoon tarvittava raha.Eli 120- alv-kulj-polttoaine tekee brutto tiliä huimat n 22.tosta sit yritys verot,ja se mitä seuraavan kaluto investoiniin tarvitaan.Eli usko nyt että tää ei lyö suomes leiville,jollei itse aja.Osta noil tuloilla sit 80 kilo euron sprintteri.ps 10v yritittäjänä alal,isolla ja pienellä kokeiltu

Äänestä

buuuaaaahjhhhbg vitun katkera vellihousu!!!!kävele hinuri jos ei ole varaa maksaa taksia

Äänestä

Sitten on varaa ajella taksilla kun ala vapautuu. Buaaah taidat sinä silloin kävellä.Buaah....

Äänestä
  • Buaahhaaa....sitten se yöllinen kyyti, joka on sulle maksanut tähän asti 20 euroa, maksaakin kiirusaikaan 50 euroa. Sitten sinä kävelet....buaahhhaa......

    Äänestä

En pidä periaatteessa tiettyä säätelyä tässä asiassa pahana. Paha puoli on siinä, että säätelyllä on hinnat vedetty niin pilviin, ettei kukaan järkevä ihminen omilla rahoillaan taksiin nouse. Tietysti tämä sitten näkyy taksiyrittäjien palkkapussissa ja seuraavaksi onkin helppo perustella, miten enempää lupia ei tarvita, kun käyttökin on niin vähäistä.

Viimeksi matkustin taksilla lentokentälle (edes-takaisin). hinta oli muutaman euron tarkkudella sama kuin lennot brysseliin (edes-takaisin). Siinä voi sitten miettiä, onko 2x30 minutin taksimatkan hinta ihan kohdallaan. :)

Usein baarista lähdettäessä tekisi mieli hypätä taksiin. Tosin säännöstelystä johtuen odottamaan joutuisi tunnin verran, ja lähtöhinta muodostaisi helposti 2/3 matkan hinnasta, joten vähän kusetettu olo tulisi.

Äänestä
  • Moro.

    Ei millään pahalla mutta luitko tuossa ylempänä kirjoituksen jossa joku firma oli "ajanut halavalla".... Vouti kauppas kalustoa.
    Juu onha se tyyriin tuntuista kun pitää maksaa autosta joka vie paikasta A paikkaan B silloin kun haluat. No juu, joskus on kiirusta ja ihan joka kulmalla ei autoa aina ole, mutta kiirus onkin yleensä baarien purkuaikaan joten sitä päätä voi ihan hyvin selvitellä ulkoilmassa tovin jos toisenkin, ei raitis ilma sentään myrkkyä ole :D.

    Se että ala olisi vapaa niin niin se todellakin olisi vapaa.
    - ei olisi päivystysvelvollisuutta, eli jos ei isäntä nappaa lähteä/laittaa autoa pe-iltana ajoon niin silloin se ei ole ajossa, jos 99% isännistä päättää näin niin montako autoa on ajossa jos kylässä on vaikka 100 isäntää joista 99 lepuuttaa autoaana vkl:n yli? Nyt autoja on päivystysvelvoitteen velvoittamana ajossa. Ikävää sääntelyä.
    - Hinnat. Juu kirpasee ku jodi haavassa ajella pirssillä.
    Vapauden ihanuus on myös hintojen vapaus. Nyt iltalähtö on 8,60+ matkataksa. Vapauden hinnoittelulla voitaisiin mennä lähtö 10€/hlö+1,50€/km/hlö.
    Säännellyillä hinnoilla 2 hlö:n matka tekee yhteensä (lähtö+matkataksa) 22,90, sis alv9%.
    Vapaana hinnoiteltuna sama oli "vapilla hinnoilla" es. Lähtö 2 hlö a` 10€/hlö + matka 10 km a` 1,5€/km/hlö = 50€ sis alv 9%.
    Ja juu tosiaan, lakihan vaatii että autossa on korttilukija josta pitää maksaa rahaa + välitysprovikka+luottokunnan provikat... Olisiko noita autoissa jos laki ei vaatisi? Kyllä tyyli olisi ei käteistä, ei kyytiä.

    Tarvitseeko jatkaa esimerkittelyä?
    Ei oel kokemusta Viron tai Tukholman pirssikuvioista mutta aika villiä tuntuu olevan, vähän kuin afrikkalaista rulettia pelaisi huoratalossa.

    Mutta, kyllähän vapaus on niiiin ihana asia...

    Äänestä

  • Nuori Isäntä kirjoitti:

    Moro.

    > Ei millään pahalla mutta luitko tuossa ylempänä kirjoituksen jossa
    > joku firma oli "ajanut halavalla".... Vouti kauppas kalustoa.

    En, mutta nyt luin.

    > Ei kuljettajan ajamana 200km edestakaisena matkana 120 hintaa toimi.

    Ei, mutta 100 kilometriä edestakaisena 160 euroa hintaan toimii. Varsinkin kun henkilöauton kulut ovat hieman tila-autoa pienemmät. Tuo oli nimittäin suurin piirtein se, mitä minä maksoin viimeksi taksikyydeistä (noh, vähän enemmän maksoi oikeasti). :)

    Taksin pitäisi täällä eteläisessä suomessa olla maksullisessa ajossa oikeastaan jotain 80% ajasta, jotta se toimisi kunnolla. Tällöin hintatasokin voisi olla huomattavasti nykyistä edullisempi...

    > ei olisi päivystysvelvollisuutta, eli jos ei isäntä nappaa
    > lähteä/laittaa autoa pe-iltana ajoon niin silloin se ei ole ajossa,

    Eiköhän hyvin nopeasti tuollainen isäntä olisi entinen isäntä. Vapaa kilpailu tarkoittaisi, että perjantaina olisikin 10 kertaa enemmän takseja kuin aiemmin, muulloin ehkä vähemmän. Kysynnän mukaan säätyisi taksien määrä, ei säädösten.

    > Nyt iltalähtö on 8,60+ matkataksa. Vapauden hinnoittelulla
    > voitaisiin mennä lähtö 10€/hlö+1,50€/km/hlö.

    Minä ehdottaisin 0 euroa lähtö ja vaikka 3 euroa kilometriltä. Silloin asiakas saisi vastinetta sille rahalleen ja taksille tulisi huomattavasti enemmän keikkaa. Henkilöperustainen hinnoittelu on hieman huono, joskin nykyinen henkilölisä kyllä auttaa.

    Eivätköhän markkinatalouden lait ajaisi taksit suurin piirtein toimivaan hinnoitteluun muutamassa vuodessa. Kysyntä ja tarjonta. Seurauksena toki taksien laatu laskisi hieman (enemmän tai vähemmän, on niitä tojoja nytkin ajossa). Mutta onko se kuitenkin tärkeintä päästä paikasta toiseen, vai istua mersun takapenkillä silloin tällöin...

    > Ja juu tosiaan, lakihan vaatii että autossa on korttilukija josta pitää maksaa
    > rahaa + välitysprovikka+luottokunnan provikat... Olisiko noita autoissa jos
    > laki ei vaatisi?

    Olisi. Kortinlukija on jokaisella yrittäjällä, joka edes kuvittelee tekevänsä bisnestä. Kaveripiiristä varmaan 50% ei kanna koskaan käteistä mukanaan muutamaa kolikkoa enempää. Jos kortti ei kelpaa, siirrytään muualle ostoksille.

    > Ei oel kokemusta Viron tai Tukholman pirssikuvioista mutta
    > aika villiä tuntuu olevan

    Minulla on kokemusta molemmista (asiakkaana). Kummassakin taksin saa nopeasti, se vie sinne minne halutaan ja matka on Suomeen verrattuna edullinen (Tukholmassa ehkä 20-30% meitä halvempi, virossa paljon enemmän).

    Se mikä tuolla toimii meitä hieman huonommin on keskitetty tilausjärjestelmä. Useimmiten soitetaan hyväksi havaittuun taksifirmaan. Mikään ei kyllä keskitettyä ratkaisua estäisi toteuttamasta. Se olisi jopa taksienkin etu.

    > Mutta, kyllähän vapaus on niiiin ihana asia...

    Niin. Siitä voidaan keskustella, onko se itseisarvo. Mutta kuten sanoin, kannatan tiettyä säännöstelyä tässä asiassa. Mutta tällä hetkellä säännöstely estää taksien käyttöä ja on siten huono sekä kuskille että asiakkaalle (oikeasti tunnin odottelu 04:00 lauantai-aamuna jää väliin ja tulee käveltyä se 5 kilsaa kotiin - jos taksin saisi, usein menisi).

    Äänestä

  • old_profile_34673 kirjoitti:

    "Minulla on kokemusta molemmista (asiakkaana). Kummassakin taksin saa nopeasti, se vie sinne minne halutaan ja matka on Suomeen verrattuna edullinen (Tukholmassa ehkä 20-30% meitä halvempi, virossa paljon enemmän)."

    Ilmeisesti kokemuksestastasi on jo kulunut jonkin verran aikaa? Ainakin tallinnan taksien hintataso alkaa olla suurimmilla taksiyhtiöillä jo aika lähellä suomen hintaa. Olen joskus hypännyt sellaiseenkin taksiin jonka hinta oli selvästi kallimpaa kuin suomessa.

    "En, mutta nyt luin."

    Mitä ajatuksia se sinussa herätti?

    Äänestä

  • Utelias Vili kirjoitti:

    > Ei millään pahalla mutta luitko tuossa ylempänä kirjoituksen jossa
    > joku firma oli "ajanut halavalla".... Vouti kauppas kalustoa.

    "En, mutta nyt luin."

    Mitä ajatuksia se sinussa herätti?

    Huonoa bisnestä tekivät.
    > .Yks esimerkki eräs isolle firmalle 120e hintaan tila-auto
    > kenttä kyytejä 100km kentästä tarjonnut yritys

    Jos keskinopeus vaikka 80 km/h, saa tuosta käteistä noin 120 e / 200 km / 80 km/h=48 e/h. Siitä kulut pois ja yrittäjälle jää aika vähän. Ei kannata, mikäli autolla on muuta käyttöä. Tosin nykyisen sääntelyn aikana taksikeikkaa tuskin pukkaa. Ei hyvä.

    Äänestä

  • fyilhuioö kirjoitti:

    "Minulla on kokemusta molemmista (asiakkaana). Kummassakin taksin saa nopeasti, se vie sinne minne halutaan ja matka on Suomeen verrattuna edullinen (Tukholmassa ehkä 20-30% meitä halvempi, virossa paljon enemmän)."

    Ilmeisesti kokemuksestastasi on jo kulunut jonkin verran aikaa? Ainakin tallinnan taksien hintataso alkaa olla suurimmilla taksiyhtiöillä jo aika lähellä suomen hintaa. Olen joskus hypännyt sellaiseenkin taksiin jonka hinta oli selvästi kallimpaa kuin suomessa.

    en ole tukholmassa vielä suomen hintaista taksia löytäny,kalliipia ne on.tosiin en uskalla ku svenssonin ja isojen firmojen kyytiin.

    Äänestä

  • taxikurir kirjoitti:

    en ole tukholmassa vielä suomen hintaista taksia löytäny,kalliipia ne on.tosiin en uskalla ku svenssonin ja isojen firmojen kyytiin.

    Arlanda -> tukholma noin 160-170 kruunua muistaakseni. Siis vajaat 20 euroa. Matkaa noin 50 kilometriä.

    Helsinki-vantaa -> Helsinki noin 30 euroa. Matkaa 20 kilometriä.

    En minä tuosta kyllä mitenkään saa tukholman takseja kalliimmaksi, vaikka kuinka yritän.

    Äänestä

  • old_profile_34673 kirjoitti:

    Arlanda -> tukholma noin 160-170 kruunua muistaakseni. Siis vajaat 20 euroa. Matkaa noin 50 kilometriä.

    Helsinki-vantaa -> Helsinki noin 30 euroa. Matkaa 20 kilometriä.

    En minä tuosta kyllä mitenkään saa tukholman takseja kalliimmaksi, vaikka kuinka yritän.

    On siellä niitä 1000 kruunun autojakin....

    Äänestä

  • fyukgyuik kirjoitti:

    On siellä niitä 1000 kruunun autojakin....

    Niin, on todellakin valinnanvaraa. On varmaan vähän parempi auto sitten (limu?).

    Googletin. Ensimmäinen tarjous jonka löysin oli 175 kruunua. Olisiko vähän kallistunut... :)

    Äänestä

  • old_profile_34673 kirjoitti:

    Niin, on todellakin valinnanvaraa. On varmaan vähän parempi auto sitten (limu?).

    Googletin. Ensimmäinen tarjous jonka löysin oli 175 kruunua. Olisiko vähän kallistunut... :)

    Ei limo, vaan sieltä surkeimmasta päästä. Laillista kusetusta. Hinnat näkyi ikkunassa mutta eipä tullut katsottua kun hyppäsin kyytiin.

    Äänestä

  • dgtyhjfytukj kirjoitti:

    Ei limo, vaan sieltä surkeimmasta päästä. Laillista kusetusta. Hinnat näkyi ikkunassa mutta eipä tullut katsottua kun hyppäsin kyytiin.

    Samahan tuo on Helsingissäkin. Hinnat ovat esillä (tosin yleensä vasta sisällä), mutta jos ei niitä katso, niin yllätys on tiedossa...

    Äänestä

Ihan vaan kaikille tässä ketjussa ruikuttajille tiedoksi, että EU on jättänyt taksiasia/lupapolitiikan jokaisen jäsenvaltioinsa itsensä hoidettavaksi. Taksit eivät kuuluu esim. EU:n palveludirektiin piriin. Että silleen. Turhaa on huutaa sieltä apua.

Äänestä

Taksinkäyttäjissä on paljonkin tavallisia, omilla rahoillaan matkaavia ihmisiä, ja varmasti ihan järkeviäkin. Ja huvittavaa itkeä taksin hinnasta, jos on varaa istua baarissa ilta ja laittaa surutta rahaa menemään. Sitten vielä monesti tullaan taksiin ja ruvetaan itkemään : "anna alennusta'......

Ja kuinkahan monesti ihan oikeasti ns. normaaliaikana joutuu taksia odottamaan tunnin baarin sulkemisaikaan ? Juhlapyhät erikseen.....

Äänestä
  • > Ja kuinkahan monesti ihan oikeasti ns. normaaliaikana joutuu
    > taksia odottamaan tunnin baarin sulkemisaikaan

    Kahtena iltana viikossa. Juhlapyhinä voi helposti mennä parikin tuntia, mutta onneksi silloin on enemmän takseja liikenteessä.

    Äänestä

  • old_profile_34673 kirjoitti:

    > Ja kuinkahan monesti ihan oikeasti ns. normaaliaikana joutuu
    > taksia odottamaan tunnin baarin sulkemisaikaan

    Kahtena iltana viikossa. Juhlapyhinä voi helposti mennä parikin tuntia, mutta onneksi silloin on enemmän takseja liikenteessä.

    Ja sitten kun vielä kerrot sen palvelualan, jossa kaikkein kiireisimpään aikaan saat palvelua jonottamatta. Taksien määrää ei voida mitoittaa sen mukaan että ruuhka-aikaan auton saa heti kun haluaa......

    Ja tuo tunnin jonotus kahtena iltana viikossa voi olla paikallisesti tottakin, muttei suinkaan läheskään kaikkialla.

    Äänestä

> Taksien määrää ei voida mitoittaa sen mukaan että
> ruuhka-aikaan auton saa heti kun haluaa......

Ei, mutta regulaatio pitää tällä hetkellä taksien määrän keinotekoisen alhaisena. Määrää taas ei voida lisätä, koska nykyhinnoilla keikkaa ei riitä sitten ruuhkahuippujen ulkopuolella riittävästi kaikille.

Ratkaisuna on tietysti pimeät taksit, jotka tekevät muuta työtä viikolla ja lähtevät ajoon perjantaina puolilta öin. Laitonta, mikä vähentää asiakkaan turvallisuutta. Jos olisi laillista, olisi myös viranomaisten helpompi valvoa tätä porukkaa (ja ties vaikka saisivat joskus verojakin näistä ajoista). Tosin ymmärrän, että nykyiset isännät vastustavat henkeen ja vereen...

Äänestä

Keinotekoisen alhaisena ? Eli jos 95 % ajasta taksin saa jonottamatta, ja yön tenut joutuu sitä vähän odottamaan, niin taksien määrä pitää sitten kenties kaksinkertaistaa ? Aika huonoa bisnestä sitten sen 5 % muusta ajasta.....

Äänestä
  • Tätä samaa jänkkäystähän tämä on ollut vuodesta toiseen. Mikään ei muutu, koska ne tahot jotka näistä asioista oikeasti päättävät ovat tienneet tämän asian aina ja siksi käytäntöä on turha muuttaa. Taksiliitto on saanut sanomansa päättäjille perille ja siitä saavat nauttia myös liittoon kuulumattomat perässävedettävät hampuusit :)

    Äänestä

  • > Eli jos 95 % ajasta taksin saa jonottamatta, ja yön tenut
    > joutuu sitä vähän odottamaan

    Toisaalta *asiakkaista* huomattavasti yli 5% joutuu odottamaan. Odotusta kun tulee juuri silloin, kun käyttäjiä olisi eniten. Silloin myös takseja on eniten, muttei läheskään samassa suhteessa.

    Se on sitä keinotekoista alhaalla pitämistä. Jos voisin itse lähteä pe- tai la- iltana ajamaan keikkaa, varmasti lähtisin. Tai vaikka taiteiden yönä, tms.

    Äänestä

Ala vapaaksi akkia ettei kay niin kuin Kreikassa!!! Tama siita seuraa kun taksialaa tuketaaan.

Äänestä

Nikolai vaan hyppää laivaan,kun et tähänkään asti ole veroja maksanut.

Äänestä

Joo voisi myös vapauttaa Suomen taksit pakollisista kuiteista.. saataisiin tuota matkan hintaa täälläkin alaspäin....ainakin Hollannissa ja Englannissa kuitin virkaa toimittaa käyntikortin kääntöpuoli...Ihme, ettei työnantaja ole puuttunut kun niissä tuo arvonlisävero laskelma on "hieman" puutteellinen...Toki uskon, että kyseiset yrittäjät maksavat ihan varmasti myös muutkin verot asianmukaisesti...

Vinkki, vinkki..jätä kunnon tippi ulkomaan taksarille, niin saat tyhjän kuitin...Siihen voit sitten vapaasti kirjoittaa matkan ja summan...Tämän vapaampaa ei voi olla : )

Äänestä

Nyt mina suutuin sinulle Hakkarinen sina olet Halla-ahon kannattaja suomi perusjuntti.
Mina toivon etta Aiti Venaja olisi vallannut Suomen. Olisi taksiala vapaa ja Hakkarainen siivoamassa rautatie vessa. Maksaisit viela verot venajaan.
Efaristo poli.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ajoluvat vapaaksi! kirjoitti:

Suomessakin on syytä vapauttaa taksiluvat kuten muualla euroopassa. Järjetöntä kun lentoasemallakin muutama vänkyrä taksiparoni ajattaa afrikanpoikia nälkäpalkalla paskakalustolla ja tekee mahtitiliä lupien suojaamalla alalla.
Taksi-isäntien henkselien paukutus kuuluu varmaan Keski-Suomeen asti. Paikallisen "hyväveli"-yhdistyksen juopottelu oli karmeaa katseltavaa sattuessamme samaa ravitsemusliikkeeseen. Ei voi uskoa todeksi että moinen apinalauma ohjaa taksien toimintaa kaupungissamme!
Tätä ei sallita muualla Euroopassa. Kieroilu ja säätely ajolupaviidakon suojissa tehnyt suomessa taksikyydistä maailman kalleinta MCDonalds-indeksillä katsottuna.
Maailman huonointa asiakaspalvelua suhteellisesti surkeimmalla kalustolla ja kielitaidottomimmat kuljettajat, edes paikallinen kieli ei suju!
Asiakaspalvelu poskensoiton ja vittuilun väliltä.
Järkyttävää kuinka alas voi jokin ammattiala vajota vain ja ainoastaan kun ei sallita rehellistä kilpailua!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu