Kyllönen tuo

tiemaksuineen vasureille saman kohtalon seuraavissa vaaleissa kuin mitä paskalaki Lehtomäki sai epäoikeudenmukaisilla paskalaeillaan aikaan Kepulle, puolue vaipuu unohduksen yöhön unohtaessaan äänestäjänsä.

Ei vasemmistoliitto ole enää vähäosaisten puolsutaja, pelkkä Kokoomuksen vasemmistosiipi Arheineen ja Kyllösineen.

Nämä tiemaksut yms. sen suuntaisent tasaverot tuntuvat eniten vähemmän ansaitsevan kukkarossa eniten, rikkaammat kiittävät koska tavallisen kansan liikkuminen tehdään kalliimmaksi ja vaikeammaksi.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mistä teitä tonttuja sikiää?
Autovero kaipaa ehdottomasti muutosta nykyinen ainoastaan hiilidioksiidi tai painoon sidottu on typerä ja epäoikeudenmukainen.
Jos autolla ajetaan mm.pääkaupungissa kun julkinen toimii on hyvä että maksavat myös siitä että tukkivat isojen kaupunkien sisääntulotiet.Samalla haittaavat niin julkista kuin syöttöliikennettä.
Haja-asutus aluelle jossa ei ole julkista autoilija ei joudu samanlaisen veron piiriin.Samaten jos auto on vain ns. ylimääräinen liikkumisväline mm.lomamatkoille miksi pitää maksaa korkeaa co päästöihin sidottua veroa?
Minusta on hyvä että autoverotus muuttuu.
Paskalaki taasen ei ollut sidottu takapuolien määrään tai edellisen järjestelmän toimivuuteen.Se oli huonosti suunniteltu ja toteutettu.
Nyt alkaa vasta suunnittelu miten edetään.
Raameja on hahmoteltu ja linja tiedetään.Emme aina voi jäädä vain makailemaan ja toivomaan ettei mikään ikinä muutu.
Impivaaraan ei ole paluuta on mentävä eteenpäin.
Autoilu on aina maksanut ja sitä se tekee tulevaisuudessakin.
Espoon tuleva metro muuttaa ihmisten käsitystä julkisesta ja marjarata helpottaa niin vantaalaisten kuin muidenkin liikkumista nimenomaan julkisilla.
Tavallisen kansan liikkuminen halpenee kun siirtyvät julkisiin ne toimivat täällä pääkaupungissa erinomaisesti.Muualla on kehittelemistä mutta isoissa kaupungeissa suunta on hyvä.
Vasemmisto ei tietenkään katoa,päinvastoin.Parasta mitä äänestämällä saa,vasemmisto!

Äänestä
  • Muutosta, ei tuossa Kyllösen esityksessä kukaan mistään muutoksesta puhunut saatika autoveron muutoksesta.

    Puhuttiin ainoastaan tiemaksusta joka on pelkkä vero muiden verojen päälle, siis vain lisää veroja, että silleen.

    Äänestä

Nurmeksesta lähtevän tien alkuun tietulli ?joka johtaa kuhmoon . Ainakun kamarifestivaalien aikana saattaisi muutama euro kilahtaa kassaan .Kannattaa Kyllösen näin alkuun kokeilla . Suojelihan se Lehtomäki itämerta ihan Kainuun korvessa saakka näillä jätevesiasetuksilla.

Äänestä

Paskalaki Lehtomäki epäoikeudenmukaisilla paskalaeillaan veti koko Kepun Viemäristä alas.

Äänestä

Tulleekos Kaamasen tielle tiemaksu, tai Näkkälään..? ajama sitte porola.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


3 kirjoitti:

tiemaksuineen vasureille saman kohtalon seuraavissa vaaleissa kuin mitä paskalaki Lehtomäki sai epäoikeudenmukaisilla paskalaeillaan aikaan Kepulle, puolue vaipuu unohduksen yöhön unohtaessaan äänestäjänsä.

Ei vasemmistoliitto ole enää vähäosaisten puolsutaja, pelkkä Kokoomuksen vasemmistosiipi Arheineen ja Kyllösineen.

Nämä tiemaksut yms. sen suuntaisent tasaverot tuntuvat eniten vähemmän ansaitsevan kukkarossa eniten, rikkaammat kiittävät koska tavallisen kansan liikkuminen tehdään kalliimmaksi ja vaikeammaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu