olen aloittanut terapian jo hoidon anoreksiaan kolmisen viikkoa sitten. Käyn terapeutilla 2 x viikossa 45 min. kerralla.
Odotin kamalasti tätä terapiaa, mutta nyt on vaan kauhea olo koko ajan! Kyllä luulen tajuavani että kun alkaa terapian niin kaikki paha olo tulee oikein pintaan ja olo ensin pahenee, niin terapeuttikin sanoi. Kyllä tajusin jo alottaessani että hirveän vaikeeta tää tulee olemaan ja aikaa vie, mutta kuitenkin...
Nyt on käynyt niin, että paino on viikossa pudonnut yli kilon, en uskalla enää syödä sitäkään mitä ennen! Ja paljoa en ole ikinä syönyt, nyt lähinnä tomaattia ja tuorekurkkua menee, karsin koko ajan lisää pois!
Huomaan että ajattelukyky kärsii huomattavasti, mulla oli ongelmia sen kanssa jo ennen nälkiintymisen takia mutta nyt sekin on pahentunut! Huimaa, meinaan kaatua, voimattomuus, ja anoreksian ääni sen kun voimistuu!
Ja on niin ihana nähdä miten olen mahan kohdalta laihtunut, ja muutenkin. Mittasin eilen, ja vyötärö pienentynyt 1 cm samoin lantio. (Nyt 56 cm ja 77 cm)
Ja olen täysikäinen ja 168cm pitkä! Järjellä tajuan että tää on vakavaa mutta anoreksia sanoo muuta...
Mun pitää tehdä ruokapäiväkirjaa ja kirjata ylös kaikki tunteeni yms. Olen rehellisesti kirjannut ja terapeutti tietää että paino on pudonnut. Ei sanonut siihen mitään kun punnittiin. Mua kuitenkin pelottaa, että viekö tää mut nyt, häviänkö tään taistelun vai onko tää vaan näin alkuvaiheessa tapahtuvaa pahenemista ja alkaa sitten parantua? Vai?
Osastolle mua ei voi pakottaa koska olen 18 täyttänyt. Olen siellä oloa myös kokeillut 2 kertaa, en pysty siellä olemaan.
En tiedä mitä tehdä? Tietääkö joku joka on parantunut onko tämä normaali reaktio ja menee ohi vai mitä? Ens viikolla en mene terapiaan kun lähden lomamatkalle, joten seuraavan kerran tapaan terapeutin vasta 9 päivän päästä. Mua pelottaa oma itseni, en itse hallitse tätä vaan tää kauhistuttava sairaus!!!!
Odotin kamalasti tätä terapiaa, mutta nyt on vaan kauhea olo koko ajan! Kyllä luulen tajuavani että kun alkaa terapian niin kaikki paha olo tulee oikein pintaan ja olo ensin pahenee, niin terapeuttikin sanoi. Kyllä tajusin jo alottaessani että hirveän vaikeeta tää tulee olemaan ja aikaa vie, mutta kuitenkin...
Nyt on käynyt niin, että paino on viikossa pudonnut yli kilon, en uskalla enää syödä sitäkään mitä ennen! Ja paljoa en ole ikinä syönyt, nyt lähinnä tomaattia ja tuorekurkkua menee, karsin koko ajan lisää pois!
Huomaan että ajattelukyky kärsii huomattavasti, mulla oli ongelmia sen kanssa jo ennen nälkiintymisen takia mutta nyt sekin on pahentunut! Huimaa, meinaan kaatua, voimattomuus, ja anoreksian ääni sen kun voimistuu!
Ja on niin ihana nähdä miten olen mahan kohdalta laihtunut, ja muutenkin. Mittasin eilen, ja vyötärö pienentynyt 1 cm samoin lantio. (Nyt 56 cm ja 77 cm)
Ja olen täysikäinen ja 168cm pitkä! Järjellä tajuan että tää on vakavaa mutta anoreksia sanoo muuta...
Mun pitää tehdä ruokapäiväkirjaa ja kirjata ylös kaikki tunteeni yms. Olen rehellisesti kirjannut ja terapeutti tietää että paino on pudonnut. Ei sanonut siihen mitään kun punnittiin. Mua kuitenkin pelottaa, että viekö tää mut nyt, häviänkö tään taistelun vai onko tää vaan näin alkuvaiheessa tapahtuvaa pahenemista ja alkaa sitten parantua? Vai?
Osastolle mua ei voi pakottaa koska olen 18 täyttänyt. Olen siellä oloa myös kokeillut 2 kertaa, en pysty siellä olemaan.
En tiedä mitä tehdä? Tietääkö joku joka on parantunut onko tämä normaali reaktio ja menee ohi vai mitä? Ens viikolla en mene terapiaan kun lähden lomamatkalle, joten seuraavan kerran tapaan terapeutin vasta 9 päivän päästä. Mua pelottaa oma itseni, en itse hallitse tätä vaan tää kauhistuttava sairaus!!!!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hienoa,että olet ainakin aloittanut paranemisprosessin.Alku on aina vaikea,mutta asioista selvitään.Se,että käyt terapiassa on jo edistystä eli olet onnistunut jo jossain.
Anoreksia ei ole osa sinua.Se ei sulaudu kehenkään.Vaikka se yrittää kovasti huijata ihmisiä se ei kuulu kenenkään ystäväksi,kaveriksi pään sisälle.Voit miettiä haluatko anta sen voittaa.Luovuttaminen saattaa joskus tuntua helpommalta,mutta haluatko menettää itsesi sille kuihtuneelle äänelle.
Seuraavan kerran,kun anoreksia lepertelee sinulle laihojen olevan ihanampia ja kieltää sinua syömästä kuin se olisi huono asia SE VALEHTELEE SINULLE.
Sinun ei tarvitse uskoa,kuunnella sitä.Sinä voit päättää.Sinä saat ohjata itseäsi.Sinä kuulut itsellesi eikä kukaan voi vaikuttaa siihen.Sinun ei tarvitse antaa anoreksian arvostella sinua ja päättää elämästäsi.
Onko joskus joku ihminen sanonut sinulle joskus pienenä todella pahasti?Jaatko nyt huoneesi hänen kanssaan ja keität aamukahvit ja tanssit hänen pillinsä mukaan?
Älä sitten tee anoreksiankaan kanssa niin.Miksi antaisit sen vallata mielesi,vuodattaa sinusta kaiken ilon ja elämänvoiman,antaa sen ruoskia sinua ja viihdyttää itseään,kun murrut nähdessäsi sileä pintaisen peilin heijastuksessa jotain inhottavaa itsessäsi?Kuka on edes sanonut sen olevan jotain inhottavaa,ääni ei kerro yhtäkään totuutta.
Paraneminen on rankkaa.Tiedän sen,mutta ikinä en ole päässyt loppuun asti.Kun olet oikeassa voitat mitä vain jopa sen synkän äänen.Uskon,että pystyt selviämään tästä ja voitat kaiken pimeyden.Älä kuitenkaan tee sitä vain siksi,että minä uskon sinuun tai joku muu ja pety sitten jos et heti pystykkään.Tee se itsesi vuoksi,älä kenenkään muun.
Jaksamisia sinulle ♥
Kun anoreksia huomaa että jokin yrittää ja ottaa valtaa siltä pois se tiukentaa otettaan sinusta. Terapialla syömisellä vastustat sitä. Ymmärrän että nyt tuntuu vaikealta,mutta niin se menee. Usko terveeseen itseesi,kyllä se siellä jossain on! :)
Kiitos teille vastauksista ja rohkaisusta!
Mulla tosiaan on paino pudonnut jo hälyttävästi, en ymmärrä. Ilmeisesti jotenkin tiedostamatta syön vaan entistä vähemmän. :-( Myönnän, että olen kiinnittänyt entistä enemmän huomioo syömiseen lihomisen pelossa..
Ja kun tiedän että en kuitenkaan oikeesti pelkää niinkään sitä lihomista koska haluan parantua!! Pelkään sitä kontrollin menetystä ja muuta, siksi tää tauti kiristää otettaan! Pelkään vaan, että entä jos en pääse siitä vaikka miten yritän!!?
Nämä on terapiassa puhuttavia juttuja ja sen aion tehdäkin. Piti vaan purkaa johonkin kun terapiaan en pääse tämän matkan takis ennen kuin ens viikolla taas. Ja kukaan ulkopuolinen ei ymmärrä, kukaan joka ei ole tatä kokenut.. :-(
Kiitos vielä kerran!