Eli näin viime yönä unta ja heräsin siihen 06.22. Unessa kävelin lapseni kanssa tien viertä pitkin, lapsi muutaman metrin edellä ihan tien laidassa. Edessämme henkilöauto kuomullinen peräkärry alkoi peruuttamaan tien vierelle parkkiin. Lapsi kulki nätisti tien viertä, mutta sitten yhtäkkiä menikin suoraan peräkärryn taakse ja auton kuski peruutti ja lapsi jäi auton "alle". Yritin huutaa/viitoloida kuskille, mutta en saanut tuotettua ääntä/liikettä enkä saanut /pystynyt? juoksemaan, enkä myöskään soittamaan hätänumeroon. Auton kuski lopetti peruuttamisen ja lapsi oli henkilöauton alla, ei ollut jäänyt renkaiden yliajamaki. Lapsi huusi äitiä, mutta en pystynyt vastaamaan. Tähän kohtaan heräsin.
Mitäkähän tällainen uni voi tarkoittaa? Yleensä en uniin ennustavassa mielessä usko tai tutki unien merkitystä sen kummemmin. Mutta jostain syystä unesta herättyäni ensimmäiseksi aloin tutkia mitä auton "alle" jääminen voisi merkitä - merkitystä en kuitenkaan löytänyt. Sitten sain ajatuksen katsoa mitä ´onnettomuus´ unessa merkitsee ja siinä kehoitettiin välttämään lähiaikoina matkustamista tai oma henki on vaarassa. Ja túlevalla viikolla meillä on tarkoitus lähteä mummulaan, ensin junalla ja sitten loppumatka autolla, mutta nyt olen kai vainoharhainen ja mietin todella uskalletaanko lähteä. Jos uni vaikka olikin enneuni?
Aikaisemmin en vastaavanlaisia unia ole nähnyt.
Kiitos vastauksista.
Auton "alle" jääminen
Äiti+lapsi
1
3111
Vastaukset
- Anonyymi
Unet tarkoittaa totta👉🏻👌🏻👉🏻👌🏻👉🏻👌🏻👉🏻👌🏻
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2523824- 603701
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I1113023Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk572738Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve1262564Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro352132Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1012051Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva441911Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1241896Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli711249