Työtehtäväni muuttuivat ja olen nyt pari viikkoa työskennellyt lestadiolaisen naisen kanssa. Ongelmana on vähän se, etten ole perillä lestadiolaisten tavoista taikka ehdottomasti kielletyistä asiosta. Kyseinen lestadiolainen on todella mukava kaveri, enkä haluaisi luokata häntä ns. 'tavallisilla puheilla'. En tiedä mihin lestaidiolaisuus osastoon hän kuuluu, mutta ainakin hänen vanhempansakin ovat lestadiolaisia, joten voisiko kyse olla tästä vanhoillisesta suuntauksesta? Toisaalta hän ei vaikuta hirveän tiukalta kaikkien sääntöjen kanssa. Laitan tähän nyt joitain havainnointini tuloksia, jolloin joku mahdollisesti voi hieman valaista tätä lestadiolaisuutta.
Televisiota heillä ei ole, mutta pelikonsoli kylläkin (!?) ja hän on perillä ainakin joistakin tv-ohjelmista. Voinko esim. keskustella 80-luvun tv-sarjoista hänen kanssaan?
Netti on yhtä arkipäiväinen asia kuin minullekkin. Tupakointia hän ei pidä pahana, mutta ilmeisesti alkoholiin liittyy jotain negatiivista, sillä hän hieman yllättäen sanoi, ettei pidä oluen mausta. Tuo kommentti tuli tilanteeseen hieman irtonaisesti, joten mahtoikohan hänellä olla tarkoitus jotenkin vihjata asiasta minulle? Hän ei kuitenkaan tunnu tuomitsevan alkoholin käyttöä kovin hanakasti. Myöskään bilettämässä käymisessä ei tunnu olevan mitään suurempia ongelmia.
Hänellä on homokaveri, jonka hän sanoi olevan mukava ihminen. Tietääkseni tuo on 'syntiä'?
Miten lestadiolaiset suhtautuvat esim. halaamiseen?
Mitä muuta tulisi tietää?
Kaikkea sitä ihminen tekeekin, ettei luokkaisi toista...
Työkaverina lestadiolainen
53
3595
Vastaukset
- Ihminen ihmiselle
Vl on ihminen ihmisten joukossa, kohtele häntä kuin ketä tahansa muuta työkaveriasi. Kyllä hän asettaa tarvittaessa rajat, jos ei halua kanssasi jotakin asiaa käsitellä.
- Suvaitsevaisuus
Työpaikalla tarvitaan hienotunteisuutta. Monikulttuurisuus tarkoittaa myös vl:ien hyväksymistä kuten muutkin.
- asia selvenee
Kysy suoraan, onko hän lestadiolainen.
- Suomessa ainakin
uskonto on yksityisasia. Mitä siitä utelemaan?
- Käytöstavat
Mieti ensin, kysytkö samaa a) juutalaiselta b) katolilaiselta c) ortodoksilta jne.
- En tiedä mutta
EI kuullosta vl:lta jos kertoo ettei pidä oluen mausta (on ilmeisesti maistellut sitten) ja käy bilettämässä. Jotain muuta lest. suuntausta voi kyllä olla.
Se taas, että on homo kaverina ja kehuu tätä mukavaksi ei ole syntiä vl:enkaan mielestä. - kivojakin
Minullakin, mies, oli kerran n, 15 v sitten työkaverina eräs lestadiolainen nainen. Oli todella mukava, sympaattinen ja muutenkin kiva työkaveri... no, miehenä tietenkin katsoo kaikkia naisia sillä silmällä, mutta oikeasti jäi hyvät muistot työkaveruudesta.
Koska olen syntynyt ja asunut ns. lestadiolaiskunnassa niin on joutunut kokemaan sen lestadiolaisen vallankäytön, omien suosimisen ja henkisen väkivallan puolenkin. Lestadiolaiset on vähän kuin saksalaiset tai venäläiset; yksistään osa heistä on ihan mukavia, mutta porukassa tyhmyys tiivistyy vankasti.
Oma mielipiteeni on, että ehkä 10% lestadiolaisista on oikein mukavia ja symppiksiä, mutta loput ei. Ja ennemmin tai myöhemmin alkaa se uskon ahdistus paistaa läpi näillä lopuilla.- Tympääntynyt
Itse Oulun seudulla asuneena inhoan yli kaiken tätä tekopyhää liikettä, jonka jäsenet kusettavat ja kieroilevat kaikissa asioissa. Moraali on että vääräuskoisia ei tarvitse kunnioittaa.
Kunnallispolitiikassa ihmeellistä kähmintää, yritysverkostoja, omanuskoisten pelaamista virkapaikoille, ylenkatsontaa ja muuta vastenmielistä scheissea.
Kaikki perustellaan omalla fundamentalistisella maailmankatsomuksella, joka on perua lapsesta asti harjoitetusta aivopesusta.
Jos lestojen määrä lisääntyy myös Etelä-Suomessa, pitänee muuttaa johonkin semmoiseen maahan, missä kusetususkonnoilla ei ole samanlaista valtaa. - Vihapuheet pois
Tympääntynyt kirjoitti:
Itse Oulun seudulla asuneena inhoan yli kaiken tätä tekopyhää liikettä, jonka jäsenet kusettavat ja kieroilevat kaikissa asioissa. Moraali on että vääräuskoisia ei tarvitse kunnioittaa.
Kunnallispolitiikassa ihmeellistä kähmintää, yritysverkostoja, omanuskoisten pelaamista virkapaikoille, ylenkatsontaa ja muuta vastenmielistä scheissea.
Kaikki perustellaan omalla fundamentalistisella maailmankatsomuksella, joka on perua lapsesta asti harjoitetusta aivopesusta.
Jos lestojen määrä lisääntyy myös Etelä-Suomessa, pitänee muuttaa johonkin semmoiseen maahan, missä kusetususkonnoilla ei ole samanlaista valtaa.Aikamoista vihanlietsontaa, hipoo laillisuuden rajoja. Ylläpito!
- Rikoslaki
Vihapuheet pois kirjoitti:
Aikamoista vihanlietsontaa, hipoo laillisuuden rajoja. Ylläpito!
Viha kansanryhmää vastaan on rikos.
- Rikollinen kirjoitus
Tympääntynyt kirjoitti:
Itse Oulun seudulla asuneena inhoan yli kaiken tätä tekopyhää liikettä, jonka jäsenet kusettavat ja kieroilevat kaikissa asioissa. Moraali on että vääräuskoisia ei tarvitse kunnioittaa.
Kunnallispolitiikassa ihmeellistä kähmintää, yritysverkostoja, omanuskoisten pelaamista virkapaikoille, ylenkatsontaa ja muuta vastenmielistä scheissea.
Kaikki perustellaan omalla fundamentalistisella maailmankatsomuksella, joka on perua lapsesta asti harjoitetusta aivopesusta.
Jos lestojen määrä lisääntyy myös Etelä-Suomessa, pitänee muuttaa johonkin semmoiseen maahan, missä kusetususkonnoilla ei ole samanlaista valtaa.Loanheittäjä
- Haluttuja ovat
On tunnettua että juuri vl-tytöt ovat hyvin kysyttyjä au pair ja hoivapalvelu alalla. heitä toivotaan ihan avoimesti perheisiin koska heillä on äärettömän hyvä maine. Tiedetään että osaavat ja pystyvät itsenäiseen kodinhoitoon.
- häpeänaamio
Ankara, kieltoja täynnä oleva usko pukkaa läpi, ei sille mitään voi.
- Anonyymi
Rajoituksia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rajoituksia
ne rajoitukset pitää olla ihminen ei voi syntyä kuin kani
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ne rajoitukset pitää olla ihminen ei voi syntyä kuin kani
lesta liikkeelle pitää asettaa lihan vapauden rajoituksia ja miehille pitää tehdä kuohinta omien lasten nainti on rikos
- Kokemusta näistäkin
A.p.:lle, ellei ole provo. Miksi mielistelisit ja olisit jotain muuta hänen läsnäollessaan, ole oma itsesi. Miksi täällä kyselet, pitäisikö joitakin sanoja tai asioita välttää, mitä hänelle kuuluu, miten vietät elämääsi, kunhan työt hoituvat.
Neuvoni on: Älä kumartele ja yritä ymmärtää, hölmöhän olet. Ei lessut mitään erikoisihmisiä ja parempia ole, kuten itsestään luulevat asian näin olevan. - TeppoKH
Ei tässä ole mistään mielistelystä kyse. Eri ihmisten kanssa työskennellessä vain tulee olla pelisilmä kohdillaan. Onko itselläsi samat jutut anoppisi ja työkavereittesi kanssa? Mulla ei ainakaan pokka riittäisi.
Tämä tietämättömyys toisen uskonnosta juuri estääkin sen, ettei tule heitettyä aivan niin hurttia läppää kuin toisille. Ihmisenä hän on todella loistotyyppi, miten lie sitten uskovaisena :). Nimimerkki 'kivojakin' kiteytti melko hyvin ensimmäisessä kappaleessaan tämän jutun.
En pidä lessuja mitenkään 'erikoisihmisinä', jos niin luulet. 14x14...x14 = maailmanvalloitus-vitsit, kuului vielä jokin aika sitten työkavereiden kanssa heitettyihin vakiovitseihin. Luonnollisestikkaan en tuollaisia vitsejä uudelle työkaverilleni kerro, sillä en halua olla mitenkään epäkunniottava tai luokkaava. - Varo sitä!
Vl-työkaveri = pirun ystävä.
- "Neuvoa-antava"
Anoppia mulla ei valitettavasti ole enää ja olen nainen. Tulin erinomaisesti toimeen niin anopin kuin appeni kanssa. Rauha heidän sieluilleen, lämmöllä muistelen.
Ei myöskään elä heidän poikansa eli mieheni, kuoli jo nuorena äkillisesti.
Olen aikalailla oma itseni kollegoideni kanssa ja sanon asiat suoraan, mutta loukkaamatta. Toimin kanssaihmisiä, joita joudun paljonkin kohtamaan työni takia, tasapuolisesti kunnioittaen ja huumoria unohtamatta. Pelisilmää mullakin on, kun ihmisiä analysoin, kuka tykkää mistäkin. Hauskaakin on ja aika iso osa ihmisistä tykkää keskellä arkipäivää, kun murjasee jotain "pikkutuhmaakin" sopivasti. Ei tää elämä mitään totisen pojan jenkkaa aina saa olla. Se ei elätä pitkään...henkisesti ja fyysisestikään. Neuvoisin vaan edelleen olemaan se oma itsesi..huomaat kyllä ajan kanssa, mikä ei istu työkuvioihin, se voi istua vapaa-ajallesi. Ollaan enkeleitä toisillemme, pääasia, että porukka viihtyy yhdessä. - kysy itteltään
No..sinun on helpointa kysyä itteltään.Saat varmaa tietoa.
- Tyhmä mikä tyhmä
kaikkea sinä avaaja keksitkin. Tosi kökköä.
Kukaan ei voi lla sentään noin juntti ja sosiaalisesti kyvytön.
Miten toiimit jos työkaverisi olisi ruotsalainen, tai islaminuskoinen norjalainen, tai ateisti Virosta?
Inhottaa tällaiset pöljät avaukset.- Ymmärrän hyvin
Suotta ei uskovaisten keskuudessa ole varoiteltu keskustelupalstoista.
- kokemusta on
Vl-uskovat eivät valitettavasti anna oikeaa tietoa uskostaan.
menevät suppuun ja puhumattomaksi, jos heidän uskostaan alkaan kyseleen.- Lähetyskäsky
Vastoin Raamattua.
- 32 + 23
Eivät he varmaan oikein uskalla siitä puhua. Ongelma on siinä että jos vl erehtyy omalla nimellään sanomaan yhtään mitään, vaikka positiivistakin , siis julkisesti, voi joutua leimatuksi. Näin olen kuullut. Se on sitten oma lukunsa mitä tapahtuu jos kertoo julkisesti jotakin kielteistä.
- käytä omaa päätä
32 23,
HAH, HAH
pistitpä haskan vitsin
Mitä raamattu sanoo lähetyskäskystä, lueppa uudelleen ja tee ihan omat johtopäätökset.
Seuroissa voidaan opettaa ihan raamatun vastasesti, elä usko kaikkea mitä siellä opetetaan. - pitkä kokemus
Korkeintaa 10% lestoista on sellaisia joiden kanssa työt sujuu jotenkin.
- koolisoppeee
Parjausta! Korkeintaan 9,84%. Ja heidänkin kanssaan työt sujuvat vain "jotenkin". Miettikääs niitä loppuja töitä.
- ..........
Oo oma ittes. Mitä sitä muita mielistelemään?
- uteliaat juoruakat..
Tuossa taitaa sinun puoleltasi kyllä olla vaan kyse uteliasuuudesta....mitä sinulle tai kenellekään kuuluu työkaverin yksityisasiat kuten uskonto.... Ihmettelen vaan, ja hän on sentään vain työkaveri, eikös siellä töissä ole tarkoitus tehd jotain muuta kuin uteliaana onkia toisen asioita..Tuskin häntäkään sinun yksityiselämäsi kovin paljoa kiinnostaa...))
Itse en tahallani vastaa työkaverien uteluihin, en ole lestatiolainen, mutta pidän tarkan rajan mitä juoruilijoille kerron elämästäni. - juoruämmät...
No kaikkea sitä ihminen tosiaan kaikenvoittavassa uteliaisuudessaan ja juorunhalussaan tekee, ihan avaa tänne keskustelu...Voi kun naurattaa...paljonhan tuota olet jo saanut tietoa ongittua.Eipä tulisi mieleenkään mennä työkavereiltani utelemaan pitääkö halaamisesta, millaisesta oluesta , onko pelikonsolia....
Sääli työkaveriasi, ja ihan sinun johdostasi, että olet noin tyhmä ja sivistymätön häntä kohtaan.:.::)))
Mitä merkitystä on työnne kannalta millaisesta oluesta työkaverisi pitää, mahtaa häntä urkkimisesi huvittaa, todennäköisesti kuitenkin sinua fiksumpi on...Ei todella kuulu henk.koht. asiat työpaikkojen juoruämmille...- kokemusta on
Aikoinaan olin melko suuressa firmassa töissä, missä oman yksikköni esimies oli lesta. Hän palkkasi sitten pikkupomoiksi (ja ylipäätään osastolle) mielellään muita saman uskonlahkon edustajia. Heitä allkoi olla joka oksalla. Siinä firmassa ei siis edetty pelkästään olemalla pätevä, vaan lähinnä sillä, että osasit uskoa "oikein".
- mafia verkosto
kokemusta on kirjoitti:
Aikoinaan olin melko suuressa firmassa töissä, missä oman yksikköni esimies oli lesta. Hän palkkasi sitten pikkupomoiksi (ja ylipäätään osastolle) mielellään muita saman uskonlahkon edustajia. Heitä allkoi olla joka oksalla. Siinä firmassa ei siis edetty pelkästään olemalla pätevä, vaan lähinnä sillä, että osasit uskoa "oikein".
Omiensa suosiminen ei ole vain lestojen helmasynti. Samaa on nokia missiossa.
- Nepotismi
mafia verkosto kirjoitti:
Omiensa suosiminen ei ole vain lestojen helmasynti. Samaa on nokia missiossa.
Tuleeko vl puhujan pojasta myös puhuja?
- Vl 508
Nepotismi kirjoitti:
Tuleeko vl puhujan pojasta myös puhuja?
Sellaistakin tapahtuu mutta ei se mikään sääntö ole. Puhujaksi ei itse tulla vaan seurakunta kutsuu ja siunaa hänet puhujaksi.
- Ennen aamenta
>>>>>>>> Miten lestadiolaiset suhtautuvat esim. halaamiseen?
Lestadiolaiset seurustelevat parit voivat halata mutta ei suudella ennen papin aamenta.- Päivämies välissä
Saa suudella silloin kun kukaan ei näe
- Kuolen nauruun!
"....hän on perillä ainakin joistakin tv-ohjelmista. Voinko esim. keskustella 80-luvun tv-sarjoista hänen kanssaan? "
Bu-aaa-hhh!!!
olet itte varsinainen koomikko! - 33 66
Parempi työkaverina kuin esimiehenä
- niko 25v
Olen itse opiskeluni ohessa lestadiolaisessa firmassa töissä ja täytyy sanoa, että työkaverini (monet niistä jo seuroista ja muutenkin tuttuja) ovat mitä parhaimpia ja ahkerimpia työkavereita ja muutenkin loistavia ( ainoana, minua haittaavana paheena heillä on tupakinpoltto, joista he yrityksistä huolimatta eivät pääse irti ja tämä on aiheuttanut minulle uskon, että se on synti, johon saatana on heidät langettanut ja pitää heitä hallussaan, kahleissa, jotta hänellä, sielunvihollisella, olisi jonkinlainen ote ja kosketus ihmiseen, joka on riippuvainen tästä aineesta ja sitä kautta sielunviholliseen, joka haluaa saastuttaa ja lopuksi tuhota sielun temppelin ja ihmisen tykkänänsä. Mutta vuosisadan kestäneen, meissä piileskelevän mielihalun ja hyväksynnän saaneen tupakanpoltamisen kieltäminen ja tuomitsemisen synniksi on sama kuin myöntäisimme omissa silmissämme olevan malkan, vaikka näemme rikan lähimmäistemme (muiden uskonsuuntien) silmissä. Ja sitä on vaikea tunnustaa, koska olemme Jumalan valtakunta ja erehtymättömiä.
Työkaverina, niin kuin mainitsin, he ovat parhaita, mutta esimiehistä en voi sanoa ihan samaa, koska heillä on rasitteena (vain oman kokemuksen kautta saatuna tietona) niinkuin täällä palstalla jo on ennestään sanottu: USKOMATON RAHANAHNEUS! Anteeksi, että sanon näin, mutta sen olen ja moni muu vl töissä todennut! - Anonyymi
Jokainen asia on synti jos teet joudut helvettiin ei auta kun olla tekemättä mitään niin pääsee taivaaseen voit ainoastaan olla synnitön tekemättä syntiä ja se on taitolaji jonka lestadiolaiset osaa muu on pedofiliaa ja siitä joutuu helvettiin lestadiolaiset ei haluun tehdä syntiä siksi ne pääsee taivaaseen muut on pedofiiliejä eikä niitten puolesta voi rukoilla vaihto ehtoja on kaksi joko olet pedo fiili tai lestaduolaibeb
- Anonyymi
mutta pedofilia voi vaihdella lestadiolainen voi olla pedofiili tai epä uskonen riippuu aina kullonkin kumpi on uskovainen se on yleensä pedofiili joka tekee syntiö
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mutta pedofilia voi vaihdella lestadiolainen voi olla pedofiili tai epä uskonen riippuu aina kullonkin kumpi on uskovainen se on yleensä pedofiili joka tekee syntiö
mut yli päänsä lestadiolainen ei voi olla jos tekee syntiä
- Anonyymi
korvis
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
korvis
seksuaalisuus on aina synti eikä sitä voi antaa anteekdi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
seksuaalisuus on aina synti eikä sitä voi antaa anteekdi
Abteeksui
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Abteeksui
Se on myös lähimmäisen rakkauden rikkomista koska ihminen ei voi olla himi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on myös lähimmäisen rakkauden rikkomista koska ihminen ei voi olla himi
Homo
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Homo
Honit ei pääse taivaaseen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Honit ei pääse taivaaseen
Honkt
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Honkt
Siis homot
- Anonyymi
Kyllä lestan perkeleitten kanssa pärjää. Onhan nämä saatanat aikaansaavia siinä kuin muutkin.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2213306
Tiedäthän että
Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il213292Klaukkalan onnettomuus
Kun kuulin onnettomuudesta,jossa auto oli suistunut sillalta jokeen,en kyllä missään vaiheessa uskonutkaan että kyseess401839- 961422
Martinan uudet tuulet
Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ollaan tosiaan palattu sinkkumarkkinoille. Joulu ja uusivuosi ilman kihlattua, vaik2481393Sinulla on kauniit kasvot ja erityisesti kulmakarvat
Ne yhdistettynä luonteeseen, katseeseen ja ilmeisiin saa pääni pyörälle kyllä. En kestä. Usein päivisin nämä tulevat mie541372- 991318
Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mielee
Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mieleen. Turku VOISI LO2011278Nurmijärven Tulvatie jätetty hoitamatta jonka ansiosta turma sattui?
Käykö nyt niin että tienhoidosta vastaavat tahot laitetaan maksamaan turma? Miksi tietä ei ollut hoidettu, onko syy pihe1801238Kunnan piikkiin meni nuorten surma
Ei ole missään muualla noin alkeellisen oloista siltaa ja kaiteita, ja oliko edes kaiteita, kunnollisia ei ainakaan ollu511068