Eli olen toipumassa, en koskaan itseäni saanut varsinaiseen alipainoon asti. Liikuin paljon, toisinaan söin hyvin vähän, alle 1000 kcal. Yritän alkaa syödä normaalimmin.
Olen kuullut pelotteluja siitä, että pienellä kalorimäärällä lähteneet kilot tulevat tuplasti takaisin, kun alkaa syödä normaalisti. Sitä en halua, haluaisin pitää kilot poissa. Onko se mahdollista? Paranemista vaikeuttaa se pelko hallitsemattomasta lihomisesta. Joskus jos on sattunut viikonloppuna syömään tavallista enemmän, paino on hetkellisesti noussut jonkun kilon. Onko kysymys siitä, että ne tosiaan tulevat takaisin heti kun syö vähänkin enemmän vai pysyvätkö ne liikunnan avulla poissa? Enkä nyt tarkoita hillitöntä treeniä joka päivä, vaan normaalisti muutaman kerran viikossa arkiliikunta.
Mitat ovat 156/43
Olen kuullut pelotteluja siitä, että pienellä kalorimäärällä lähteneet kilot tulevat tuplasti takaisin, kun alkaa syödä normaalisti. Sitä en halua, haluaisin pitää kilot poissa. Onko se mahdollista? Paranemista vaikeuttaa se pelko hallitsemattomasta lihomisesta. Joskus jos on sattunut viikonloppuna syömään tavallista enemmän, paino on hetkellisesti noussut jonkun kilon. Onko kysymys siitä, että ne tosiaan tulevat takaisin heti kun syö vähänkin enemmän vai pysyvätkö ne liikunnan avulla poissa? Enkä nyt tarkoita hillitöntä treeniä joka päivä, vaan normaalisti muutaman kerran viikossa arkiliikunta.
Mitat ovat 156/43
Vastaukset 38
Vanhimmat
retyrstujyuo7965ujnfghrdtyejtgdxy
BÖÖB BÖÖB BÖÖÖ_ööööB
vitun hinari hinouhitou hou hou hou
Jos et syö niin kuolet.
Tähän asiallisia vastauksia kiitos!
kun alat syömään niin ensin paino nousee nopeasti kopska elimistö alkaa korjata sille tulleita vaurioita. Voi tulla ns turvonnut olo vähäksi aikaa..
Tämä vaihe kullä menee ohi kun elimistö saa aineeenvaihdunnan taas normaaliksi. Kun nestetasapaino korjaantuu pöyhötys ja turvotus häviää.
Eli tuo on kyllä mielestäni pieni hinta siitä ettei kuole. Se lihominen on väliaikaista. Ymmärräthän että elimistön on korjattava vauriot joten ala syömään normaalisti!
Kun aloin syömään mittani nousivat 163/39 --> 163/48 aika nopeasti, n. 3kk sisällä. Olin aika turvonnut, täynnä nestettä, jalat myös.
Kun oli mennyt n. vuosi normaalia syömistä ja liikkumista niin painoni normalisoitui ja jäi siihen 163cm/48kg (olen muutenkin aina ollut pienikokoinen) ja tuo paino on nyt lihasta ja rasvaa eikä vettä niin en näytä enää turvonneelta, onneksi =) ja mikä parasta terveenä olen iloinen ja jaksan elää ja nähdä ihmisiä.
Tuosta anoreksiasta on kyllä' jäänyt remppaa mm. luustoon ja sydämeen joten kehotan nyt kun olet viel'ä nuori niin lopettamaan tuo pelleilyn, kun tulet aikuisten maailmaan huomaat että sinun tulee selviytyä ja tehdä lujasti töitä ja kilpailla eikä kukaan välitä hevon vittua sinun painostasi. Me kaikki olemme korvattavissa, älä valitse vapaaehtoista itsemurhaa laihuus ei ole sen arvoista ja varsinkin kun voit sen saada ihan terveellisesti liikkumalla ja syömällä terveellisesti, ok?
Iiiisot halit ja muista syödä tai kuolet ; )
Viitsisitkö kertoa, miten söit että sait painosi nousemaan? Noudatitko jotain tiettyä ateriasuunnitelmaa ja paljonko liikuit? Ja teitkö kaiken ihan yksin vai olitko osastolla tai muuten "valvonnan alaisena"?
heippa,
ihan yksin eräs päivä päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja aloin vain syömään normaalisti. Näin helppoa oli minulle, mutta olen muutenkin todella päättäväinen ja uskallan väittää että anoreksia on kuin riippuvuutta- kun tajusin että olen rakkauden arvoinen omanan itsenäni enkä pelännyt enää pystyin syömään. En tarvinnut enää syömishäiriön tuomaa "turvaa".
En ole koskaan ollut osastolla vaikka painoin todella vähän ja sain sydänkohtauksiakin- se herätti kyllä. Perheeni ei välittänyt minua osatolle lähettää.
Söin siis ihan normaalia kotiruokaa, kalaa,kanaa,riisiä, lihaa , keittoja ym.
Ja liikuin kävin lenkillä ja tanssin sitten terveempänä kaverin kanssa zumbaamassa : )
Eli ottakaa nyt vain itseänne niskasta kiinni, jos minä pystyin tähän pystyy siihen kuka tahansa! Teidän täytyy vain ymmärtää että se "turva" jota sairaudestanne haette on lummetta olette vahvoja ja elämän arvoisia.
Hitto meneekö siinä VUOSI ennenkun turvotus häviää!!!???
En kyllä kestä!!! Just tuo turvotus aiheuttaa niin hirveän ahdistuksen että olen itsemurhan partaalla kun en kestä sitä!
Eli tulen ilmeisesti ottamaan hengen itseltäni ennemmin tai myöhemmin. Sitä ahditusta en vaan kestä... :-(
Ei siinä paina mikään terveys eikä muu vaakassa. Sama kai se kuolenko sitten anoreksiaan vai oman käden kautta, tulos on sama...
Kun en koskaan olis lähtenyt tähän helvetinmoiseen hommaan!!!!! Mutta jälkikatumus on paaaskan väärti, niin se on!
Turvotuksen häviäminen on yksilökohtaista, kroppan turvotus lähti aikaisemmin, kasvot olivat turvonneet kauemmin.
Riippuu kuinka tehokkaasti elimistö korjaa solukkoa. Nuorella ihmisellä varmasti elimistö korjaantuu nopeammin :)
Älä nyt vaivu epätoivoon! Kun olet taas terve niin huomaat että elämä maistuu etkä pelkää lihoamista !
Oikeasti, rakas mieti elämässä on kaksi päällimmäistä tunnetta, rakkaus ja pelko. Tuo pelko saa sinut nyt käyttäytymään kuten käyttäydyt! Mieti, mitä pelkäät menettäväsi jos syöt? Mikä syömisessä ja "lihoamisessa" (siis terveisiin mittoihin) on niin pelottavaa? Pelkäätkö että muut hylkäävät, että olet ruma? Ettei kukaan välitä? Et saa huomiota? Aikuistumista? Kipua? Mikä pitää sinua sairaudessasi kiinni?
Älä tee itsellesi mitään, Nyt iiisot halit sinne ja tsemiä parantumiseen!
PUOLTOISTA KUUKAUTTA
PLUS KYMMENEN KILOA !
REPIKÄÄ SIITÄ !
mitat ensin 157/37
nyt 157/47
arvatkaa itkenkö.
Kuullostaa aika kohtuulliselle. Miten söit? Normaalia ruokaa vai ahmitko? Herkkuja?
Kerro! Mun mitat 168cm ja 37,7 kg. Pelkään että kuolen, haluan parantua mutta en osaa syödä! Olen hukassa; mikä on normaali määrä mikä on paljon...???
En uskalla alkaa syödä kun en tiedä MITEN!
Mun terapeutti haluaa että löydän se itse, teen ruokapäiväkirjaa ja tunnepäiväkirjaa. Saan tehtäviä; opetella jakamaan ateriat koko päivälle, ei kompensointia, syödä joka aterialla jotain oikeaa ruokaa ei pelkkää vihannesta jne. Mutta kun en uskalla alkaa kokeilla kun en tiedä mitä ja miten paljon!!
Voin auttaa :) Hyvä kun haluut parantua
Muakin tässä pelottaa se, että normaalin syömisen ja myöskin sen herkuttelun myötä alkaa "hallitsematon lihominen" :(
Ei siitä tule hallitsematonta, jos pyrit lihomaan terveellisesti. Itse painoin 34 kiloa kun porukat mut sairaalaan passitti (160 cm tuolloin), enkä osastolla suostunut syömään mitään herkkuihin viittaavaakaan. Painotavoitteeseen 10 kg pääsin kuudessa viikossa, ja hyvä niin halusin äkkiä pois sieltä. Tähän mennessä olen ollut.... päälle viitisen vuotta siis "herkkulakossa." Ja voin todellakin hyvällä omalla tunnolla sanoa, että olen parantunut! Siihen prosessiin menikin aikaa, ainakin kolme vuotta. Kaikki ne ajatukset ja alitajuinenkin painon tarkkailu, ruumiinmuotojen vahtaaminen ym. eivät häviä naps vain. Tällä hetkellä elämässä on koulu, kuntosali ja kaksi koirimusta tärkeämpiä kuin paino. Silti vedet kihoaa silmiini kun näen nuoria ja vanhoja jotka anoreksiaa sairastavat. Hoitoon joka iikka.
Mm, se on totta että kun kerran saa kosketuksen tähän sairauteen, se säilyy mukana jollakin tavalla läpi elämän. Ei siitä niin vaan pääse, hallitsemattomaksi homma ei mene, jos saa apua. Jos ei saa, anoreksiasta voikin tulla BED tai bulimia...Mutta jos parantuu anoreksiasta, se on jonkinlaisena kontrollinmäärittäjänä silti loppuelämän ajan.
Näin sanoi mulle ammattilainen, kun sanoin samaa asiaa pelkääväni.
mä olin 167/44 ja aloin syömää ravitsemusterapeutin tekemän lautasmallin mukaan heinäkuussa ja pistettiin liikuntakieltoon kans ja nyt painan siinä 51 paikkeilla. liikuntakielto lähti muutamaa viikkoa sitten ja syön nyt vieläkin ehkä normaalia määriä enemmän ja paino ei nouse enää. eka tuli sellanen kilo tai puol viikossa aika tasaseen, kaikille ei tuu nesteitä. on tarvinnu pari kertaa suurentaa sitä ateriamalliikin, mut aluks oli jotenki tällänen:
aamu: jugurttia 2,5dl, mysliä 1dl, hedelmä, teetä
lounas ja päivällinen: 3 perunaa/paljon pastaa tai riisiä(en muista desimääriä enää :D) lihaa tai kalaa tai 2,5dl lihakastiketta. TAI 3,5dl laatikkoa/keittoa. JA salaattia. sitte maitolasi ja keiton kanssa leipää päällisillä
välipala: 2,5dl rahkaa/jäätelöa, leipä päällisillä ja hedelmä
iltapala: 2 leipää päällisillä, hedelmiä ja muki kaakaota
nyt lisää tullu leipää aamuun ja lämpimän ruuan kanssa, sit pitäs syödä välipalapatukoita je herkkujakin ja joo mulla taitaa olla nopee aineenvaihdunta koska en nytkään liiku ihan hirveästi :D mut ihanaa, jotenki mun ajatukset syömisestä on menny parempaan kauhean nopeesti, ehkä siks ku en ollu ton laihempi kuitenkaan koskaan ja söin kuitenkin päälle 1000kcal jokapvä.
kyllä se keho pysyy siinä painossa mis sen on hyvä olla,jos syö sillon kun on nälkä ja silleen ettei tuu ihan heti nälkä :) mut painohan heittelehtii muutenki viikon sisällä jonkun verran ja tottakai ku on massu täynnä painaa enemmän! :D
Vielä kaksi kuukautta sitten luulin, että kuolen anoreksiaan! olin kesällä 160cm ja 35kg enkä uskaltanut syödä. Olin lopulta ihan sekaisin, itkin, ahdisti, paleli, kolme sormenkynnttä tippu, verisuonet ja luut näkyivät, hiukset oheni ja lopulta heräsin ja oli pakko alkaa syömään, koska en halunut kuolla 20-vuotiaana. Nyt 160cm ja 44kg. Paljon iloisempi ja kauniimpi :) kaikki paino mitä mulle on nyt tullu on vaan kiinteää lihasta, koska liikun tai kulutan niin paljon. Urheilu/liikunta plus ruoka on elämää. Vaaka plus syömättömyys ei ole mitään! tässä mun blogi http://hugmetinkerhell.blogspot.com/
Katsoin blogiasi ja yhtä kuvaa, jossa tyttö seisoo peilin edessä ja kuvaa kameralla olan yli http://hugmetinkerhell.blogspot.com/2011/07/why.html
oletko se sinä?! Ja jos olet ja siinä alimmassa BMI:ssäsi eli 13,6, niin kuinka se voi olla mahdollista? Tarkoitan, että minun onnettoman BMI on nyt tuo, ja en todellakaan ole yhtä surullisen näköinen...
(toivottavasti tämä kysymys ei loukkaa, tiedustelen kaikella hyvällä ja TAHDON PARANTUA!!!! TULLA KANSSASI SELVIYTYMÄÄN!! :) )
Aivan, kuulostaa niin tutulta. Syömisen suhteeen kannattaa syödä säännöllisesti, ja vaikkahieman ennen kun luulet tulevasi nälkäiseksi . Silloin välttää ahmimiselta sekä liika syömiselta ruokailún ohella. Itselläni syöminen jää ns. päälle ruokailun jäkkeen mutta tuo auttaa... :) ei vaan jaksa .. Säännöllisyys ennekaikkea , tuossa vaiheessa ei ole väliä mitä syöt, sipsejä,pullaa,kasviksia ym...kunhan syöt !!
KIITOS KIITOS KIITOS tästä ketjusta!
Tahdon aloittaa N-Y-T! Vielä kun jotenkin pääsisin PAKKOLIIKUNTA-ajatuksista pois. Käytän melkein joka ikisen tilaisuuden, kun voin, liikkumiseen. Kaivan kuntopyörää esille tai livahdan pyöräilemään -pelkään talvea jo nyt! Kaikessa tässä rumbassa hoituu koti ja työt -ja liikun vähintään sen viitisen tuntia päivässä. Mitat hurjat 33,5/157. Fiksu nainen tässä, vai kuinka...
Mutta nyt potkimme itsemme POIS tästä moskasta, se ei ole meidän arvoisemme!!
Tukekaa, tsempatkaa, yhdessä tässä mennään :)
Jes, alkaa olla oikea meininki palstalla ;) Toisiammehan varten me ihmiset elämme.
Tuosta pakkoliikunnasta vielä, itsellä oli paljon samansuuntaisia ajatuksia parantuessanikin.
Se, mikä auttoi minua, oli että yksinkertaisesti välttelin kokovartalopeilejä parantumisprosessin aikana, ja pidin kiinni ns. "normaalista elämästä" eli pidin itseni kiireisenä opiskelemalla yliopistossa. Lenkkeilin toki, mutta en pakkomielteisesti eli kerran päivässä n. 30 min.Ja ennenkaikkea SÖIN NORMAALISTI.
Noi sun mitat on sen verran vaaralliset että muutos kannattaa aloittaa mahdollisimman nopeasti! Sydän ei tuota rääkkiä kauan kestä- minä sain kohtauksia jo 39kg:n paikkeilla.
Eli yritä löytää jotain milekästä tekemistä. Mistä haaveilit ja mitä harrastit ennen sairautta? Elämä on tässä ja nyt, elä ja toteuta!
Ja Tsemppiä!
Kiitos järkyttävästi sinulle Say!
Todella tiukassa se vaan on, mutta ajattelin yrittää aloittaa vähintään niin, että höllään kokoajan vähän jossakin. Että aluksi vähän vähennän liikuntaa ja lisään ravinnon määrää, sitten taas uuden toivottavasti uutta osasta ja uutta. Ettei tulisi paniikkia.
Silti nytkin jalat polttelee liikkumaan ja kello silmäilee, miten olisi mahdollisuus taas taas.... ÄSH!!
Mitenkä muuten oli sinun indeksi ja miten sydän/muu kehosi alkoi antaa vinkkiä? Entä miten kehossasi näkyi ja tuntui (mahdolliset) huonot veriarvot? Onko muuten anorektinen aika jättänyt kehoosi jotain? Ja vielä (anteeksi tämä "tinkaaminen" :) ), kuinka nopeasti esim. hiuksesi, MIELESI, vireytesi, ajatuksesi alkoivat voida paremmin?
Myös muut saavat mielellään kertoa! :)
Hiljaa hyvää tulee ja tosiaan sitä painoa ei saa liian nopeasti nostaakaan esim. ahmimalla hirveitä määriä vain vähitellen koska muuten on sydänkohtauksen vaara.
Pahimmillani olin 38kg/165 BMI 13,96 ...Hui helvetti...
Hirvittää kun nyt sitä aikaa ajattelee... ei kovin tervettä touhua.
Nyt jälkeenpäin huomaa kuinka pimeä päästään on ollut. Kun nyt katson valokuvia siltä ajalta, jolloin luulin olevani hoikka ja kaunis niin nyt terveenä niitä katsoessa tekee pahaa. Tätä touhua kesti siis 2 vuotta ja vielä murrosiässä niin voit vaan kuvitella kuinka naiselliset muodot omaan nykyään :DD.
Ihan sydänkohtauksia sain, kävellessä, pyöräillessä, istuessa tunnilla. Kauheat jalkakrampit joka ilta, ennen niin paksut hiukseni tippuivat päästä, iho kuiva ja hilseilevä, seksi ei kiinnostanut, kynnet lähti, jalat ja kädet kylmät (huono ääreisverenkirto) kuukautiset loppuivat ym.
Huonot veriarvot näkyi varmaan siinä kun olin koko ajan väsynyt.
Mitä minulle on jäänyt tuosta ihanasta "taudista"?
Bradykardia, lihakset surkastuneet, muisti ei enää toimi yhtä hyvin kuin ennen, luukato,en välttämättä saa ikinä lapsia, olen väsynyt koko ajan.. ym muuta kiwwaa.
Ja sairasti siis vain 2 vuotta! Huh huh en ymmärrä miten jotkut pysyvät hengissä kauemmin. Taitaa olla taitava suojelusenkeli sellaisilla.
Hiukset eivät koskaan palautuneet paksuiksi, mieli on ajoittain musta mutta pärjään kyllä :), vireys... no olen hyvin väsynyt, kuin vanhus. Mutta en ole niin masentunut enää kun sairaana ollessani.
Haluan silti toivoa että kuntoni kohenee kunhan hoidan itseäni hyvin :)
Skyte, pari vinkkiä tulossa :) Laitan nyt tänne, vaikka sulla noita omiakin ketjuja. Palsta on tosiaan menossa parempaan suuntaan!
Ensin kysyn, saatko mitään apua? Itse käyn avohoidossa.
Lähtötilanne oli myös se, että treenasin kovaa, monta eri lajia joka päivä ja lepoa en tuntenut. Kroppa yritti sanoa stop, mutta en kuunnellut. Kulutin kaiken syömäni, mikä oli kaloreissa tosi vähän. Juoksin juoksin hulluna, enkä uskaltanut pysähtyä.
Sitten yksinkertasesti en saanut itseäni enää lenkeille. Kroppa sanoi stop, oli pakko levätä. Anoreksiani sanoi mulle, että olen säälittävä, koska sunlaisesi (ei pahalla) tosi alipainoinen jaksaa treenata ja minä juuri rajoilla oleva en...Alipainoa kolmisen kiloa pahimmillaan ollut. Kuukautiset kuitenkin loppuivat ja fyysisiä merkkejä tuli, lanugoa, palelua ym.
Pakkoajatukset seuras, kunnes pääsin fysioterapeutille. Siellä rajotettiin vähän liikuntaa, etten tee pahaa omalle keholle. Raskaimpia lajeja otettiin pois ja määrää vähennettiin. Nyt osaan antaa armoa itselleni, enkä liiku enää niin paljon. 2-4 x viikossa, kävelen ja teen vatsalihaksia.
Joskus ahdistaa ja tekisi mieli uhmata rajoituksia, mutta en ole tehnyt sitä. Nykyään ihan hyvän olon takia tekisi mieli mennä kunnon lenkille tms. mutta yritän jaksaa odottaa, että on tarpeeksi voimaa ja nautin- minä eikä anoreksia :)
Sulle vakavassa tilassa olevalle suosittelisin kanssa rajottamista. Hyvin jo oot itsekin ajatellut. Pienin askelin. Muista, että vaikka joskus epäonnistuisit, älä luovuta. Ahdistuksen kanssa on hirveetä elää mutta se on vapauttava kokemus, kun voi antaa itselleen luvan levätä.
Lisää ravintomäärää ja vähennä liikuntaa. Mieti, mistä liikunnasta pidät, mutta mikä ei ois niin raskasta että tekee halla keholle.Voit vaikka kävellä muutaman kerran viikossa, se on kevyttä, mutta pitää mielen virkeänä ja purkaa ahdistusta, auttaa syömisen aiheuttamissa turvotuksissa. Napit korville ja omia voimabiisejä soimaan, niin hyvä fiilis on taattu. Mutta kävelykään ei saa lähteä lapasesta, eli ei mitään kuutta tuntia putkeen ;)
Puoli tuntia tai tunti on ok. Lähde ajatuksesta, että tarvitset paranemiseen ruokaa ja lepoa. Liikunnalla teet vaan hallaa. Jos liikut, älä ainakaan vaan kuluta kaloreita.
Tiedän, että tosta syklistä on vaikeeta päästä, mutta takaan että pääset. Muistan, kun itkin lenkkipolulla kun voimat oli ihan loppu, oli pakko luovuttaa ja sekös ahdisti kamalasti...Nyt olen voinut vähän löysätä ja tadaa, painokaan ei ole noussut kuin kilon ja puolikkaan alimmastaan,mitä aluksi säikähdin ja siinä on pysynyt (välillä nestetasapaino toki vaihtelee syömisten mukaan). En tosin syö vielä täysin kunnolla ja painoa pitäisi vielä hiukan nostaa, mutta sitäkin omalla kohdallani juuri korjataan. Pointti kuitenkin se, ettei se paino ihan niin helposti nouse, vaikka ei kaikkea kuluttaisikaan.Nyt toistaiseksi syön vaan enemmän omia turvaruokiani, jotta en kituuta niukalla. Kuitenkin näläntunne on joskus hukassa ja siksi on vaikeaa syödä, mietin vaan mielitekojen mukaan.
Sullekin fysioterapiaa ja ravitsemussuunnittelijaa suosittelisin ehdottomasti...:) Mut tollasella tahdonvoimalla alkuun pääsee varmasti itse! Take a care, älä enää rääkkää itseäs, toi paino on niin pelottavan alhainen :( yritä kestää ne hetket kun tekis mieli liikkua. Tee jotain muuta, mistä nautit.
Voi hyvänen aika Sport, miten oletkin viitsinyt vastata minulle noin ihanasti. Niin lämmin kiitos!
Ja aivan käsittämätöntä kuulla, että oikeasti on muitakin, joilla on näitä samoja pakkoajatuksia - ja turvaruoka :) Mietin juuri samaa, että sitä alan itselleni sallia enemmän.
Tahdon niin vastata tähän viestiin, mutta nyt en ehdi muuta kuin kuitata, että VALTAVA KIITOS JA HALAUS :) Tulen vastaamaan myöhemmin (nyt yrittämään syömistä, en lupaa mitään... :( )
Eipä mitään :) ihanaa, jos oli jotain apua. Olen huomannut saman, että helpottaa kun on samaa läpikäyviä.
Ruuasta muuten se, että yritä ajatella sitä lääkkeenä :) pakkoajatukset hellittää otettaan, kun syö edes vähän enemmän ja ravitsemustila paranee. Olen huomannut sen itsessäni. Kun tulee takapakkia ja vetää kalorit alas, ne voimistuvat ja järki huutaa että pakko alkaa taas syödä.
Liikuntaa jos sun on pakko harrastaa, niin se ahdistus voi tyynnyttyä tai lieventyä pienemmälläkin määrällä ja rauhallisemmalla lajilla. :)
Ajattelin ensin itse ettei kävelyä voi laskea liikunnaks, mutta sitten siitä tuli turva. Reipas kävely jo puolikin tuntia, parantaa oloa.
Tsemppiä sulle, toivottavasti onnistuit syömisessä!
Hei! Mulla BMI 13,7, ollut jo jonkun 6 vuotta sama suunnilleen, tai hieman alempi välillä. (Pahimmillaan 11). Olen avohoidossa, tällä hetkellä 10 päivän lomalla pois kotimaasta, ja ahdistus on HIRVEÄ!!!! En pärjää ilman terapeuttiani!!!
Tunnen olevani valtava norsu, tunnen sen kun kosketan ruumistani, vihaan sitä!
Ja kuitenkin haluan parantua, tää piru vaan ei anna!!
Vähän lohduttaa kuulla teistä jotka on onnistuneet, onnistunkohan minä joskus..:-( ??
Mun pitäis vähitellen lisätä syömistä, niin on terapeutin kanssa sovittu, että hitaasti ja mun omaan tahtiin. Mutta kun mua pelottaa niin sairaasti!!! Miten kestän lihoa!?!?
Liikkua en enää jaksa kuin käydä kävelylenkeillä, tukka on harva ja pelkkää hamppua. Iho kuivuu ja hilseilee, kynnet hajoaa. Mustelmia, haavat ei tahdo parantua, verenvuoto ei tahdo lakata jos saan haavoja. Kuukautisia ei ole ollut moneen vuoteen. Sydän reistailee, lihakset surkastuneet, osteoporoosi. Ahdistus hirveä, masennus... mitä naïtä luetella kyllä tiedätte :-/.
No, piti vaan päästä purkamaan, olo on niin maassa kun vaan voi.
Onneksi huomenna kotiin ja tiistaina tapaan terapeutin!
Onnistut varmasti, kunhan jaksat yrittää. Lihominen pelottaa, mutta se ruoka parantaa jo pakonomaisia ajatuksia ja lihominen on helpompi kohdata. Ajattele, että se on välttämätöntä jos haluaa parantua. Kuten jo edellä on kirjotettu, se tuskin tulis olemaan läskiä, vaan kiinteää lihasta.
Ei ei ei...
ei ole onnannut. Ja tänään piti taas päästä liikkumaan liikkumaan liikkumaan. Nytkin on vaikea olla paikallaan.
Anteeksi karun suora teksti, mutta pistän rehellistä ajatusta. Pitäisi olla joku tukihenkilö, jolle soittaa minuutin puhelu ja karjaista, että "nyt se paska taas koettelee, auta ajamaan se kunnon BÖÖ-huudolla pois"
Voi Skyte :( kyllä sä vielä onnistut! Tulee parempia päiviä, kunhan jaksat yrittää.
Onko sulla oikeasti terapeutti? Voisi auttaa...
Voi kulkaa!!
Nyt minä sen tein :))))) Halusin tuoda riemuni tännekin! Lauantaiaamuna kävin puntarissa valmiina liikkumaan taas päivän vanhalla kaavalla, mutta sitten tuli loppu. Menin mieheni tykö ja sanoin, että en halua. Tärisin ja jokainen lihas minussa vaati liikkeelle!!! Ihana mieheni otti minut viereensä makoilemaan ja rauhoitteli. Aloin kertoilla ja purkaa ja itkeä kaikkea sitä moskaa pihalle, mitä sinne olen yli vuoden aikana kerännyt ja mitä hirveitä olen saanut itsessäni aikaiseksi.
Nyt olen ollut täysin liikkumatta, syönyt RAUHALLISESTI IHAN KAIKKEA SUHT JÄRKEVISSÄ MITTASUHTEISSA, potenut turvonnutta vatsaa, sairastanut HIRVEÄÄ RIPULIA, pelännyt oikeasti - SIIS OIKEASTI- että en tule kestämään tätä vatsan tautia hengissä (tyypillistä, juuri kun saisi syödä ja haluaisi painoa, tulee KAIKKI ULOS), että sisäelimissä olisi jokin poksahtanut tms. (vieläkin pelottaa, mikä vialla...). ¨Ja näytän KARMEALTA!! Silmäni avautuivat näkemään ja kokemaan kuihtuneen vartaloni (157/alle 32 lauantaina) ja lisäksi ripuli on vienyt kaikki nesteet pois - mikä aiheutti kasvojeni "tipahtamisen", eli näytän aivan luurangolta ja kuihtuneelta mummolta :( Kiva olla töissä........
Mutta silti. Olen elänyt jo nyt muutaman päivän elämäni ehkä kasvattavinta ja ihaninta aikaa. Olemme mieheni kanssa löytäneet toisemme, yhteisen ajan, kotonaolon, ajatusten vaihdon, herkuttelun, keskustelun, toisesta huolehtimisen, suunnittelemisen..... voi että!!!!
Lupa syödä -kirjaa suosittelen kaikille, kävimme hakemassa sen yhdessä kirjastosta ja ollaan löhöillessä luettu siitä juttuja (siinä on ihanan satiirinen kirjoitusote, tekee hyvää ;) )
Tulen vielä jatkamaan, mutta voi kuulkaa ja lukekaa ja pyytäkää vaikka mailiosoitetta tai kirjoittakaa tänne, jos yhtään haluatte tulla aaltoon mukaan. Ja voin todellakin NYT JO LOHDUTTAA, ETTÄ EI SE HIISKATIN KROPPA MUUTU MIHINKÄÄN, vaikka kuinka koittaski alkaa syödä!! Painon muutoksella ei ole mitään väliä hetkellisesti, mutta asettakaas se himoitsemanne sämpylä tai pulla mikälie vaikka oikeasti rintanne päälle ja miettikää, kuinka TOLKUTTOMAN (ja LIIAN) kauan sillä menee muodostua siihen oikeasti!!!!!
KANNATTAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! TULKAA MUKAAN :)
-SKYTE; ihana, positiivinen ja kannustava viesti sinulta!
IHANAA Bergenser!
Ja minä olen ainakin tässä! Tuntuu aivan hurjalta, että ihan jo tässäkin löytyi joku toinen, joka on samassa tilanteessa ja samassa pisteessä kuin minäkin! Sama
j ä r k y t t ä v ä häpeä ja verhon siirtyminen pois sen todellisen peilikuvan edestä, uskomatonta....
Minulla on kiire, tulin vain nopsaa nyt kurkkaamaan tätä ketjua, mutta palataan tähän, jookosta (ja jos haluat/joku haluaisi vaikka mailata tms. kerallain, sillä tarvisin kans jonkun tukea, joka YMMÄRTÄÄ MITÄ MOSKAA TÄMÄ PÄÄ ON OLLUT JA ON YHÄ TÄYNNÄ).
-Skyte
Hienoa! : -D
Jatketaan! Ja tuo mailailu-idea on hyvä! Ilmottaudun ehdokkaaksi! : -D
Jee, Bergenser, olit käynyt :)
Pistelläänkö fiiliksiä ja MOSKAN VUODATUSTA tähän, vai vaihdettasko osoitteita?
-Skyte
Niin... mitä jos aloittais täällä ja voitais sitten vaihtaa osoitteita, vai?
Olen kyllä kovasti kiinnostunut mutta pelottaa laittaa maili-osoitetta tänne!
Mitä mieltä olet?
Passaapi oikein, sillä vuodatusta tulee varmasti vielä - ja vuolaasti. Eilenkin olisi niin ollut paikallaan, että olisi ollut joku, jolle minuutin ajan huutaa jälleen se törky pois kiusaamasta päästä ja se joku tajuaisi, miltä ne ajatukset tuntuvat ja mistä ne tulevat!! Tosi mahtava homma muuten, että sulla on oma terapeutti. Varmasti mahtava päästä avautumaan kunnolla.
Mutta että arjessakini olisi muitakin ärjäisykohteita, kuin kaapinoviparat - ne on varmaan uusinta kunnossa uuteen vuoteen mennessä...;)
Kahvihetki ois kahden jälkeen kaikkine leipineen ja herkkuineen ---wish me (ja mun kaapinoville) luck!!!
(p.s. jos tosiaan tuntuu, niin voin ihan hyvin tehdä jonku "varjomailin", jonka kautta vaihtaa osoitteita)
Hei, Skyte! Jos tosiaan voit tekaista tuollaisen "varjomailin" se olis huippuhienoa!
Pääsis paremmin vaihtamaan ajatuksia ja kokemuksia!
Ja onnea sinne kahvihetkeen! Pidä pintasi ja anna anoreksialle turpiin!
Nyt pitää munkin mennä, on treffit yhden tuttavaperheen kanssa keskustassa mutta palaillaan ja jatketaan juttua!
Tässä pikaiseen (tunnun olevan aina puolikiireessä netissä, tulen kyllä rauhoittumaan ;) ) "varjoni" :
[email protected]
Testataan, toimiiko :) Ja toki siis voidaan jatkaa tähän tai sinne tai tonne, pääasia että on aivan mahtavaa, että siellä jossain on joku, joka on....just :) Y m m ä r t ä ä !!
p.s. kahvit suht onnistui ;)
Moi!
Laitoin osoitteeni!
Hienoa jos haluat/viitsit/ehdit vastata! Ei mitään stressiä, sitten kun sulla on aikaa!
Pääasia kun olis joku jonka kanssa jakaa tätä kaikkea!
: -)