itsemurha uhkaa eikä hoitoa voi hakea

Kuulostaa siltä, että sinun kannattaisi ottaa suoraan yhteyttä yksityisenä ammatinharjoittajana toimivaan psykoterapeuttiin. Pohjakoulutukseltaan psykoterapeutti voisi olla vaikkapa psykologi, jotta kytkös "lääkärimaailmaan" ei olisi välitön.

Jos tämä ohjeeni yksityisen psykoterapeutin puoleen kääntymiseksi tuntuu jotenkin epämääräiseltä, niin kysy. Yritän seurata tätä viestiketjua.

Älä missään nimessä katoa!

Kiitoksia hyväntahtoisesta vastauksestasi. Olen miettinyt tuota vaihtoehtoa. Kuitenkin laki käsittääkseni vaatii heitäkin ilmoittamaan minusta viranomaisille. Häpeä ja itseinho jaksamattomuuden vuoksi on jo muutenkin musertavaa saatikka sitten se, että työ ja harrastus lähtee alta. Sellaisessa tilanteessa en osaa kuvitella että millään muullakaan olisi sitten enää väliä.

Viime yö meni valvoessa ja vaimon vieressä maatessa. Ahdistaa kun tunteistaan ja mielentilastaan ei voi puhua kenenkään kanssa.

Itselleni sellainen asiantila on vieras, että psykoterapeutti olisi velvollinen ilmoittamaan tietoonsa tulleista asiakkaan asioista eteenpäin muuten, kuin erittäin vakaviin (luultavasti tulevaisuudessa toteutuviin) rikoksiksi määriteltäviin tapauksiin liittyen. Otan kuitenkin asiasta selvää tarkemmin ja viestittelen siitä tänne.

Minulla on sellainen tuntuma masennukseen, että lähes aina paineinen olotila lähtee purkautumaan, kunhan vain pääsee alkuun psykoterapiatyöskentelyssä itselleen sopivan tuntuisen työntekijän kanssa.

Poikasi on sinulle tärkeä, kuten kerrotkin. Ajattele miten syvän trauman aiheuttaisit lapsellesi, jos isänä tekisit itsemurhan, oikeasti. Se tarkoittaisi lapsellesi samaa, mitä on hylkääminen.
Vaikka itsekin olen joskus masentunut, en voi kuvitellakaan itsemurhaa tms, missä jättäisin lastani yksin tänne maan päälle. En voi käsittää, miten vanhempi voisi hylätä lastaan, kuolemalla pois. Kun on lapsen tehnyt, on myös luvannut tätä rakastaa tämän elämän loppuun saakka.
Yleensä parisuhde ongelmat on ratkaistavissa tavalla tai toisella, ja nähtävästi tarvitset tähän apua. En päässyt perille , mitä tarkoitat yksinäisyydellä parisuhteessa ?

Otin selvää psykologiliiton kautta näistä ilmoittamisvelvollisuuksista. Psykologipsykoterapeutit eivät ole velvollisia ilmoittamaan mistään aseisiin liittyvistä, eivätkä muistakaan asioista, millekään taholle eteenpäin.

Lääkärit ovat tämän ilmoittamisvelvollisuuden piirissä uuden lain mukaan, mutta eivät käytännössä vielä aktiivisesti näin toimi. Lääkäriliitto on aikoinaan uuden aselain valmistelun yhteydessä vastustanut sitä, että lääkärit joutuisivat ilmoitusvelvollisiksi. Tällä hetkellä lääkärit eivät käsittääkseni aktiivisesti toimi ilmoittajina, vaan odottavat oikeusministeriöstä(?) lisäohjeistusta ilmoitusvelvollisuuden käytännön toteuttamisen muodoista.

Yksityisessä psykoterapiassa ollessasi voit ihan vapaasti itse valita, minkälaisia asioita otat käsiteltäväksi. Totta kai tietynlainen avoimuus omien asioiden esille ottamisessa on paikallaan, kuten tuoda vaikka esille, minkälaiset asiat elämässään kokee henkireiäksi, mutta voit hyvin metsästyksen sijaan puhua vaikka metsässä tapahtuvasta ulkoilusta, joka on sinulle tärkeää, jos saat tätä kautta väljyyttä tähän huoleesi.

Se on todella hyvän tuntuista, jos löytää psykoterapiasta itselleen luottamuksellisen foorumin, jossa voi käsitellä oman elämän tärkeitä asioita ja lähteä vähitellen eheytymään. Tsemppiä!

Kummallista miten jo pelkästään tänne kirjoittaminen tuntuu vähentävän ahdistusta. Elämä on täynnä merkillisyyksiä joista yksinäisyys parisuhteessa ei liene harvinaisin. Ympärillä on paljon ihmisiä, lukuisia sosiaalisia kontakteja ja iloinen, vahva ja huoleton fasadi joka suuntaan.

Henkistä yhteyttä ja todellista välittämistä ei ole mihinkään suuntaan. Itse siinä keskellä auttaen ja kuunnellen muiden murheita peläten että jos ja kun itse romahtaa, ei apua saa mistään. Ehkä haen jatkuvasti jonkinlaista hyväksyntää ja arvostusta tekojeni kautta ja kun en enää jaksa, arvostus ja hyväksyntä häviää? Psykoterapia saattaisi auttaa tähän ahdistukseen mutta jaksaako sitä odottaa 2-3 vuotta mitä terapiat yleensä kestävät?

Ilta meni tavalliseen tapaan. Pojat tekivät läksynsä urheilukerhon jälkeen innokkaasti kuten ekaluokkalaiset aina ja vaimon kanssa puhuin pari lausetta, kumpaankaan hän ei vastannut mitään, liekö edes kuullut. Lasten kanssa tulee juteltua niinkuin lasten kanssa puhutaan. Aikuisten kanssa lähinnä etäisesti ja virallisesti. Jälleen yksi uneton yö edessä.

Tuohon pieneen ahdistuksen helpottamiseen ei kuitenkaan kannata tyytyä, vaan on hyvä sallia (ja ottaa) itselleen kunnolla aikaa omaan elämään liittyvien asioiden käsittelyyn.

Jos pääset solmimaan yhteistyösopimuksen sellaisen psykoterapeutin kanssa, jonka koet itsellesi sopivaksi, jonka kanssa uskallat ottaa omia keskeisimpiä elämän asioita käsittelyyn, alkaa paha olo lieventyä välittömästi. Ei tarvitse odottaa sitä 2-3 vuotta. Vähän samaan tapaan kuin viittasit tänne kirjoittamisen jo hiukan vähentäneen ahdistustasi.

Psykoterapiaan hakeutuessa on hyvä olla tietoinen siitä, että alalla on monen koulukunnan toimijaa. Nettitestin kautta arvioimasi masennuksen asteen, itsemurha-ajatusten ja kokemasi ahdistuksen perusteella ajattelen, että tuo 2-3 vuotta tiivistä terapiaa on varsin realistinen ajatus. Erilaisia "voivarakeskeisiä" ja "lyhytterapioita" en pitäisi sinun kohdalla parhaana vaihtoehtona.

Itse tietysti asian päätät siltä pohjata, minkälaista tarjonta sinun paikkakunnallasi on ja minkä itse hyväksi koet. Valintatilanteessa on kuitenkin hyvä olla tietoinen, että tarjontaa on monenlaista.

Olin auttamassa naapuria hänen edesmenneen isän asunnon tyhjentämisessä ja sain sieltä, edelleen apteekkiin hävitettäväksi toimitettavaksi tuoreen ja avaamattoman venlafaxin 75mg pakkauksen muiden lääkkeiden ohella. Jostain syystä, tahallisesta tai tahattomasta tuo paketti oli pudonnut autoni penkin alle ja jäi viemättä apteekkiin. ...No, tälläinen intro ja seliseli. Joka tapauksessa päätin syödä tuon lääkityksen kun sellainen eteeni osui. Elämä ja mieliala ovat aaltoliikettä ja ehkä viikko sitten oli matalapaineen matalin osa. Ainakaan itsemurha ei ihan joka hetki enää pyöri mielessä. Harkitsen tuota psykoterapiaa. Parisuhteen ongelmia ja yksinäisyyttä se ei korjaa mutta ehkä totun ajatukseen.

Jos parisuhteesi sinua ahdistaa, ota asia rohkeasti puheeksi puolisosi kanssa. Tee selväksi, että jotain on tehtävä tilanteellenne, jos koet itsesi yksinäiseksi parisuhteessa. Et sinä voi yksin olla vastuussa parisuhteeseen liittyvistä asioista ja ne on syytä selvittää. Oli asia kuinka vaikea tahansa.

Psykologille kannattaa puhua, vaikka vaikealta se meno sinne tuntuu.
Psykologi ei esimerkiksi voi kirjoittaa sairaslomaa (itse sen kokenut, sairasloma piti hakea työpaikka terveyshuollon lääkäriltä).

Itse olen terveydentilani osalta sellaisessa tilanteessa, että oli pakko mennä.
Sitä leimautumista pelkäsin eniten, mutta hän on sitä varten, että kuuntelee minua. Ja mitä väliä sillä on mitä muut ajattelee tärkeintä oli se että minä sain pahan oloni purettua,

Toivon, että saat hyvän ammattiauttajan hoitamaan itseäsi.

Silloin, kun elämä alkaa tuntua toisarvoiselta ja varsinkin, jos et arvosta itseäsi, on aika pistää asiat arvojärjestykseen. Sinä olet se tärkein tällä hetkellä itsellesi.

Älä anna tilanteen viedä sinua ja älä luovuta. Sinulla on yksi elämä ja sillä on joku tarkoitus.

Tärkeä olet tietenkin lapsillesi myös, mutta et ole enää entinen oma itsesi, jos voit huonosti. Lapset aistivat sen ja saattavat jopa muuttua hiljaisiksi ja vetäytyviksi.

Yritä tehdä niitä asioita, joista nautit eniten, silloin saat hengähdys hetkiä tilanteeseesi.

Kumpi on tärkeämpää aseet vai mielenterveys?????

moi,
sattui sun juttu silmään ja vaikkakin viime vuodelta,
niin haluaisin kysyä,oleko saanut apua?
Itse olen samassa tilanteessa juuri nyt, ja aseiden menettämisen pelossa
en uskalla hakea apua.

VAI IIN

tämä tulee myöhään ,mutta itse ainakin menisin yksityiselle psykologille, tai psykiatrille , ja vaikka kieltäytyisin puhumasta ammatista, tai valehtelisin tai sanoisin että en puhu siitä. Ei sinulla ole pakkoa sanoa ammattiasi. Kyllä lääkkeet saat muutenkin, vaika naaapurikaupungista, missä sinua ei tunneta.
Sitten myös voit kääntyä aina kirkon pappien puoleen ,heillä on sielunhoitokoulutus, joka myös pitää psykologiaa ja psykiatriaa sisällään, he taatusti voivat auttaa jotenkin.Heillä on vaitiolovelvollisuus luullaksieni jos pyydät sitä.Soita vaikka papille, ilmaiseksi.

En jaksanut lukea joka kommenttia. Mutta itsellä keskivaikea masennus ja kastelen sängyn lähes joka yö painajaisten takia. Myös minulla itsemurha kohta ainoa vaihtoehto, en jaksa enää... :(

Uskovainen en ole, joten ei tule kysymykseen mikään pappi. "Oikeat" ongelmat siis kyseessä.

Kokeile Jeesusta.huuda avuksi Herraa.Hän on auttaja.(omakohtaisia kokemuksia)

"Lisäsin tämän siltä varalta, koska joku kuitenkin ehtii mitätöimään huostaanottouhkan selittämällä, miten "minä ainakin/ tai minun tuttuni ainakin sai apua julkiselta puolelta, eikä huostaanotosta ollut mitään puhetta." Niinhän se aina on, tasan ei käy onnen lahjat."

En halua mitätöidä mitään, mutta kerron silti, että kuulun juuri noihin onnekkaisiin.
Sairastin masennuksen ollessani alaikäisten lasten yksinhuoltaja, eikä huostaanotosta koskaan edes vihjaistu.

Masennukseni todettiin kunnallisella puolella. Sain lääkkeet, keskusteluapua sekä lausunnon, jolla hain ja sain KELAn tukeman terapian yksityispuolella.
Olin myös jonkin aikaa töistä sairaslomalla ja virtaa oli sitten sen verran, että kotitöistä selviydyin kyllä ja jaksoin olla lasten kanssa iltaisin koulun jälkeen. En usko, että lapset olisivat olleet mitenkään heitteillä tai kärsineet tilanteesta. Heille enemmänkin taisi olla mukavaa, kun äiti oli kotona.

Vähän hankala aihe, kun turha huostaanotto olisi tietysti ihan kauheaa, mutta toisaalta pelkokin voi olla turhaa ja estää hakemasta / saamasta apua.

Pelkkä masennus ei ole koskaan syy huostaanottoon.:) Ei koskaan.. Kuka tahansa voi sairastua. Eri asia sitten, jos lapset ovat heitteillä ja koti asuinkelvoton, mutta silloin se on oikeasti hyväkin että joku puuttuu asiaan- tuskin kukaan sellaista elämää omille lapsille toivoo. Mutta siis oikeasti, huostaanoton kynnys on todella korkea ja etenkin, jos on itse hakenut apua ja haluaa muuttaa tilannetta. Jos tulee ilmi avun tarvetta, niin kotiin voidaan järjestää esim. siivous- jne. apua, mutta ei todellakaan kannata pelätä julkista puolta!

Minä en jaksanut lukea muita vastauksia.

Itse olen päättänyt päättää päiväni vaipoitettuna.

Ei jää kenellekkään ongelmia ratkaisustani.

Olen niin väsynyt...