Maailma avartuu

Oma lupa

Lapsenlapsi, 20 v. muutti omaan asuntoon.
Koko perhe oli avustamassa, yhdessä kalustettiin, hankittiin tarvittavaa. Muukin suku osallistui, esim. mummu, joka valitsi astiapyyhkeitä pieneen keittiöön.

Tuli mieleeni oma nuoruus, jolloin oli asuntopula. Ei toivoakaan omasta asunnosta, mutta alivuokralaiseksi oli mahdollisuus mennä jonkun kaverin kanssa, maksamaan ihan hirveää vuokraa asunnosta, jossa ei saanut keittää, ei kutsua vieraita, piti hiljentyä klo 22, sai kylpeä kerran viikossa, ei mahdollisuutta edes nyrkkipyykkiin. Alivuokralaiseksi otettiin säntillisiä opiskelijoita, joista ei ollut vaivaa.

Sitten tuli vähän paremmat ajat, mutta perheistä ei noin vain lähdetty. Tyttöjen oli pakko mennä naimisiin, jos mieli omaan elämään. Oli sopimatonta muuttaa yksin asumaan. Naimaton nainen eli vanhempiensa taloudessa kunnes mies oli löytynyt.
Niin varmaan moni mieskin. Ajat vain olivat sellaiset.

Onneksi nyt nuoet voivat opetella itsenäisiksi ennen perheen perustamista. Se oli aika vaikeaa kun oli asunut kotona naimisiin menoon saakka. Maksut, vuokrat, taloustoimet ym. olivat muiden vastuulla, vaikka ehkä joutui niihin osallistumaan.
Mentiin naimisiin paljon nuorempana kuin nyt ja lapsiakin alkoi oitis tulla. Avoliitothan olivat aivan tuntematon asia vielä 70-luvullakin.

Moni mies varsinkaan ei käsittänyt yhtään, että vuokrat maksetaan joka kuussa, sähkölaskut tulevat säännöllisesti kuten monet muutkin. Palkasta vähennetään ensin menot ja vasta sitten eletään "itsenäistä" elämää.
Se on monelle hyvin vaikeaa ja aiheutti vastanaineille kovaia yhteenottoja.

Onneksi nyt on väljemmät normit.

8

208

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1+1

      En tiedä mitä vuosikymmentä muistelet, olen ollut 70-luvun alussa nuori, muuttanut pois kotoa, _avoliittoon_. Avioliiton olen solminut v-96

      Sinä varmastikin muistelet aiempia vuosikymmeniä kuin tuo 70-luku, jolloin kylläkin avoliitto oli tunnettu, ei tuntematon asia. Elettiin ns. susiparina.

      • Oma lupa

        Niin, kyllä "susiparit" tunnettuja ovat olleet kautta aikojen, mutta eivät hyväksyttyjä, kuten avoliiot.
        Kaikille sukulaisillekaan asiaa ei paljastettu.


      • Oma lupa

        Muistelen sodan jälkeisiä vuosikymmeniä.
        Asuntopula oli kova. Moni nuori meni naimisiin vain päästäkseen kotoa, sillä perheelliselle asunto järjestyi helpommin.
        Sodan aikana solmitiin myös äkkipikaisia suhteita, joilla ei ollut mitään menestymisen mahdollisuuksia rauhan palatessa, mutta niinä aikoina ei erottu: "Niin makaat kuin petaat".


        Moni motkottaa vanhempiensa asenteita ja ihmettelee miksi ei lastenlasten hoito ole mieluista.
        Moni isovanhempi ei edes ymmärrä, että voisi olla mitenkään osallinen lastenlasten elämään, sillä omassa lapsuudessa ei turvallisia mummuloita ollut. Perinnetieto isovanhemmuudesta puuttuu.


    • .

      "Niin, kyllä "susiparit" tunnettuja ovat olleet kautta aikojen, mutta eivät hyväksyttyjä, kuten avoliiot." ????? Susipari tarkoittaa paria joka asuu yhdessä ilman että heitä on vihitty avioliitoon. Eli susipari=avoliitossa elävät.

      Sinulla menee nyt puurot ja vellit sekaisin...

      • Oma lupa

        Palstalla on vielä paljon kirjoittajia, joiden nuoruudessa yhteiseläminen ei sopinut ennen papin aamenta. Naimattomia pareja eli susipareja ei hyväksytty, vaan lähipiiriä myöten niihin suhtauduttiin karsaasti.

        Avoliitto on ihan hyväksytty yhteiselämän muoto.

        Kun naimattomille pareille muutamia vuosikymmeniä sitten kävi "vahinko", oli syöksyttävä avioliittoon, sillä aviottoman lapsen syntymä vaikeutti elämää monin tavoin, ja lapsi joutui olemaan silmätikkuna.

        Nykyään lähes kaikki lapset syntyvät avioliiton ulkopuolella. Naimisiin mennään jos mennään, ihan muista syistä.

        Miten niin meni sekaisin?
        Nyt on väljemmät normit.


    • parisuhteen mies

      Ei se helppoa nytkään ole. Moni pari elää pitkäaikais työttömyyttä vuokralla eläen. Pätkätöitä on silloin tällöin, mutta ei näillä töillä mitään lainaakaan saa omaan asuntoon. Vaatteet on hankittava kirppiksiltä ja leipäjonossakin on käytävä.

      Mutta miksi sitä masentumaan, sillä kun on terve ja ei nyt ihan nälkään kuole niin hyvä sekin on. Oma kumppani on se maailman paras ja yhdessä on kivaa haaveilla paremmasta tulevaisuudesta.

      • O.L.

        Hyvää jatkoa ja onnellista tulevaisuutta. Yhteistyöllä eteenpäin!


    • ihan kumma ihmetys

      Kun minä olin lapsi, niin sukulaiseni puhuivat eräästä tietystä 'susiparista' tietyllä äänenpainolla. Tätini ja äitini kauhistelivat, kuiskivat ja päivittelivät hiljaa 'susiparin' seurustelun vaiheita ja edesottamuksia ja tietysti meillä pienillä lapsilla oli korvat höröllä. Halusimme ehdottomasti ja uteliaina nähdä, millainen on 'susipari'. Ja ihme ja kumma - sehän olikin enomme ja hänen uusi, kaunis vastaeronnut naisystävänsä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      218
      2498
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      3
      2099
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      317
      1847
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      95
      1605
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      83
      1485
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1230
    7. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1170
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1111
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      1027
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      996
    Aihe