Kuinka monta kertaa työkkärin päätös voidaan kumota? Työkkäri kumosi saamani päätöksen työttömyysturvasta, joka johti takaisinperintään. Nyt olen saanut paperin, jolla voin todistaa kumoamispäätöksen perustuvan virheellisiin tietoihin.
Olen ajatellut, että kuitenkaan tee sitä vaan annan juttuni mennä valitus lautakuntaan ja teen sitten myöhemmin uuden valituksen kumoamis päätöksestä.
Kumotaan sitten päätösten kumoamiset vielä uudestaan.
En tietenkään saa työttömyysturvaa, mutta sossun on pakko maksaa minulle sossukorvaukset siltä ajalta kun valitusten puliveivaaminen edestakaisin lautakunnissa kestää. Sossu tietenkin vaatii, että haen ensisijaista etuuttani ja senhän olen tehnyt ja vielä valittanut päätöksestä. On heidän pakko tulkita, että olen hakenut ensisijaista etuuttani ja maksaa.
Tehköön viranomaiset nyt töitä kun kerrankin pääsevät tekemään.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.