Mielenkinntoinen näkemys:
http://mikkolaakso.puheenvuoro.uusisuomi.fi/82651-mauno-koivisto-vaara-politiikka-ja-kgb
Seminaarin kysymysosiossa Urmas vastasi alustuksen pohjalta heränneeseen ja esittämääni kysymykseen koskien Koiviston valtaannousua edeltäviä tapahtumia. Urmas toi julkisuuteen Keijo Liinamaan toteamuksen, jonka mukaan sosialidemokraattien presidenttiehdokkaaksi aikanaan pyrkinyt Väinö Leskinen koki järjestetyn sydänkohtauksen ja pyysi tuomaan suotuisan ajan koittaessa suomalaisten tietoon, mikäli Liinamaalle itselleen kävisi samoin. Liinamaa oli todennut että sanansaattajia, jotka olivat levittäneet perätöntä huhua hänen “sydänsairaudestaan”, oli useita. Hänen oli todettu tulevan kokemaan Leskisen kohtalo, mikäli hän ei palaisi sosialidemokraattien viralliselle linjalle.
Myös VR:n pääjohtaja, SDP:n presidenttiehdokkuuteen kiinnostuksensa ilmoittanut Paul Paavela koki yllättävän sydänkohtauksen toukokuussa 1980. Noin kuukausi myöhemmin Keijo Liinamaa kuoli 51 -vuotiaana lenkkipolulla Helsingissä sydänkohtaukseen. Urmas totesi kaikkien kolmen kuolleen henkilön yhteisen nimittäjän olleen Koiviston haastamisen SDP:n sisäisessä valtataistelussa.
“Tarkoitatko sä, että ne tappoi Leskisen? -Kyllä tarkoitan.”
Koiviston KGB-yhteydet???
Uutta tietoa?
2
693
Vastaukset 2
- Luottamusko..?
Jos tuo kaikki on totta ei ole ihme jos Tiittisen listaa piiilotellaan visusti. Miksi media vaikenee vieläkin, kuitenkin pelinappulana on Suomen kansa ja sen tulevaisuus..?
- ohhoperkele
Aika kova väite. onkohan nuo sanansaatajat ketä? mahtaako toimia edelleen ja viekö sanaa vieläkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1132396Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???371433Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha640986- 106983
- 71962
- 97868
- 48865
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76700- 70696
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686