Järjestön vaikutin oli Axel Olof Freudenthal oli

"Tämän järjestön tarkoituksena oli tukea ruotsinkielistä kulttuuria ja ruotsin kieltä. Järjestön vaikutin oli Axel Olof Freudenthal, jonka myös voi nähdä Ruotsalaisen kansanpuolueen henkisenä isänä."

Jätkä oli tunnetusti siis kielitieteilijä joka tutki erilaisia Suomessa ensiintyneitä ruotsinkielen murteita. Eipä siis kummallista että hän puuhasteli järjestössä jossa tuettiin massamme ruotsin kieltä ja ruostinkielistä kultuuria.

Huomattavasti oudompaa on keksiä tuohon jotain rasistista. Ja vielä hankalampaa on saada moiselle minkään valtakunnan todistetta tai edes uskottavaa prustelua.

Siksi epätoivoiset nettifennot pitävätkin kiinni tunnetun 1930-lukulaisen fennomaanin omista mietteistään ja mielipiteistä koskien Freudenthalia. Tämän täysin epäkurantin "todisteen" nojalla nettifennot ovat tuhansin spammein konstruoineet itselleen sopivan "totuuden". Aatteen palo pitää täysin epäuskottavaa legendaa pystyssä.

Oikaet ihmiset ymmärtäisivät että jos kyseessä olis ollut raaka rasisti, niin mikään puolue ei moista haluaisi muistaa ja kunnioittaa. Nettifennoille, sen sijaan, tuo vain todistaa sen että puolue on rasismiin kallellaan. Se että kyseessä on vähemmistöpuolue, ja siksi luultavasti muita enemmän kallelleen suvaitsevaisuuteen, ei tietenkään nettifennoja haittaa.

Miksi juuri Ruotsissa?

Tietenkin. Missä muualla? Herrakansa ei ole mikään saksalainen idea. Pohjolassa on aina elänyt herrakansa ylitse muiden. Ruotsalaisessa nationalismissa on aina ollut viesti: Me olemme geneettisistä syistä parempia kuin muut. Ruotsalaiset olivat mielestään natsien
"Pohjoisen Ajatuksen" vaalea, hevosnaamainen sankarikansa. Se orjarodun rooli, minkä saksalaiset varasivat juutalaisille ja slaaveille tarjottiin täällä pohjoisemmassa mm. suomalaisille.
Jo 1800-luvun puolimaissa toimittaja Aug. Sohlman latasi perusteesit. "Mikään Euroopan kansaperheen jäsenistä ole näytellyt mitättömämpää osaa kuin suomalainen", joka on "hidas ja alistuva". Suomalaiset kuuluvat "tsuudilaisen kansanheimoon, jolta puuttuu sivistykseen tarvittava lahjakkuus". Suomi on "ruotsalaisen kulttuurin luomus". Edes Kalevala ei ole suomalaista kansallisomaisuutta. Se on kerätty "Suomen ulkopuolelta, eikä korjattunakaan yllä skandinaavisten jumalaistarustojen ylevyyteen". Näitä ajatuksia levittivät edelleen mm professori Munch ja Carl Säve. Suomessa niiden esitaistelijaksi tuli Freudenthal.

Suomalaisten luokittelu keltaiseen rotuun perustui göttingeniläisen lääketieteen professorin Johann Friedrich Blumenbachin rotuluokitteluun vuodelta 1776. Yleisessä rotuteoreettisessa ajattelussaan Gobineau sijoitti suomalaiset keltaiseen rotuun, johon kuuluivat myös tataarit ja mongolit.

Keltaisessa rodussa yhdistyivät Gobineaun mukaan puhdas käytännöllinen hyötyajattelu ja taipumus keskinkertaisuuteen. Keltaisen rodun edustajat muodostivat hänen mukaansa kansanjoukon ja pikkuporvarisäädyn, jonka jokainen hallitsija haluaisi yhteiskuntansa perustaksi. Mutta hänen mukaansa keltaisen rodun edustajat eivät ole kykeneviä luomaan sivistystä ja kulttuuria.

Pakoon Ruotsiin

http://kemppinen.blogspot.com/2011/09/pakoon-ruotsiin.html


Joku kommentoija sanoi, ettei suomalaisilla maahanmuuttajilla ainakaan ole ollut maineensa kanssa ongelmia Ruotsissa… Täytynee siis kerrata: ”En Finne igen” eli ”taas suomalainen” oli ainakin 1960-1980 Ruotsin lehtien rikosuutisten vakio-otsikko. Kuuluisuutta nauttivat myös esimerkiksi ”Slussenin sissit”, joista hyvin suuri osa oli syväalkoholisoituneita suomalaisia.


Kirjoittelu muuttui ja asenne alkoi unohtua, kun tuli uusia ongelmia, nimittäin uusi Venäjä ja Baltia 1991 alkaen.


Ruotsi kulki pitkän tien. Uppsalan yliopiston ylioppilaskunta järjesti 1939 vastalausekokouksen, jossa oltiin yksimielisiä raivokkaasta hyökkäyksestä Saksasta ja Itävallasta maahan pyrkiviä, akateemisesta koulutettuja pakolaisia vastaan. Myös lehdistö riehaantui seitsemästä wieniläisestä lääkäristä.


Oikeusministeri K.W. Westman, joka istui virassaan vuoteen 1943, kiristi ulkomaalaislainsäädäntöä ja yllytti alaisiaan käyttämään painovapauslain porsaanreikiä. Puolan pakolaishallituksen raportit Saksan (Puolan alueen) tuhoamisleireiltä kiellettiin. Suurta eteläistä naapuria loukkaaviksi arvioidut elokuvat, kuten Chaplinin ”Diktaattori” joutuivat täysikieltoon.


Päiväkirjassaan Westman kiukutteli juutalaismiehistä, jotka osoittivat rodullisen ala-arvoisuutensa etenkin hysteerisellä käyttäytymisellään ja väitteillään, että juutalaisilla olisi Saksassa 1941-1942 muita ongelmia kuin ”tiettyä epämukavuutta”, josta he saivat syyttää itseään. Ruotsissa kun oltiin, myös Tukholman juutalainen seurakunta piti äärimmäisen pientä ääntä.


Juutalaiskysymys joutui uuteen valoon, kun saksalaiset ryhtyivät kuljettamaan maasta ja surmaamaan Norjan juutalaisia, joita ruotsalaiset olivat tottuneet kohtelemaan lähes vertaisinaan, monennen sukupolven norjalaisina. Kun Tanskan saksalaisjohto ilmeisesti tieten tahtoen antoi vastaavien suunnitelmien vuotaa, syntyi yksityisten hyväntekijöiden organisoima Tanskan juutalaisten pelastusoperaatio, jonka kustannuksiin Per Albin Hanssonin kaikkien puolueiden (paitsi kommunistien) hallituskin lopulta myönsi hiukan rahaa.


Sotien jälkeen entisen pääministeri Sandlerin komitea totesi, että oikeusministeriön suosikkitemppu oli viivyttää selvissäkin tapauksissa maahantulolupaa, kunnes hakijat oli kaasutettu kuoliaiksi. Näin tehtiin myös eräissä tapauksissa, joissa luvan hakijoiden vuosikymmeniä Ruotsissa asunut lapsi odotti vanhempiaan rahat kourassa – pakolaisten oli tietenkin vastattava elinkustannuksistaan niin että myös Skoonen turnipsipelloilla saaduista tienesteistä osa meni asuinparakkeja vartioineille poliiseille ja ministeriölle.


Saman selvityksen mukaan norjalaisia ja tanskalaisia vastarintaliikkeen taistelijoita luovutettiin Ruotsin rajalta suoraan Gestapolle – kunnes käytäntö muuttui Stalingradin ja etenkin Kurskin taistelujen jälkeen. Eivätkä Englanti ja USA liioin jääneet aivan tuppisuiksi, vaikka kansanmurha ei niitä sinänsä kiinnostanut sodan kestäessä.


Valtiopäivillä kansanedustaja Wallén jäi historiaan vetoamalla:”… ei pidä ottaa [juutalaisia] tänne oppimaan ammatteja ja kilpailemaan ruotsalaisten virkamiesten kanssa ja sopeutumaan Ruotsin kansaan. Aasialainen kansanaines ei sovellu kunnon ruotsalaisten keskuuteen…”


Asioilla on puolensa. Ruotsalaiset pitävät täysin aiheellisesti esillä Folke Bernadotten ja Raoul Wallenbergin muistoa. Asiaan eli Saksan vaikutuksiin Ruotsin politiikassa ja elinkeinoissa syvällisimmin perehtynyt Lars Åmark nostaa esiin myös yksittäisiä virkamiehiä, kuten Gösta Engzellin, jotka pelastivat suuren määrän ihmisiä esimiestensä ja hallituksen penseydestä ja pelokkuudesta huolimatta.


Sekin on syytä muistaa, että vaikka poliittinen oikeisto ja kuningashuone olivat hyvin saksalaismielisiä ja eräillä johtavilla natseilla, etenkin Göringillä, oli herttaiset suhteet Ruotsiin, kansallissosialismi aatteena ja puolueena ei menestynyt Ruotsissa. Sekään ei auttanut, että suuret kansallissankarit, kuten tutkimusmatkailija Sven Hedin, ajoivat rajusti Saksan asiaa ja olivat vielä sodan päättymisen jälkeen sitä mieltä, että Hitler oli maailmanhistorian kaikkien aikojen suurin hahmo.


Huomenna aiheesta miksi Ruotsi ”ei auttanut” Suomea sotien aikana eikä rauhantultua.