Olen kateellinen

Näytä kirjoittamasi viesti hänelle, jonka kanssa sinulla on yhteinen lapsi.

Niin mutta jonkunhan on töissäkin käytävä että saa perheellensä ruokaa jääkaappiin. Ja teillä näköjään autoja sekä omakotitalo jossa hitusen kalliimmat menot.
Meillä mies tekee pitkää työpäivää, mutta työn lisäksi toki sitten osallistuu normi askareihin ja hoitaa lasta niin paljon kun vaan mahdollista.
Mutta millasessa työssä sun miehes sitten on?

sitten ainakaan ole kateellinen! ;o)
Tiedän kyllä tunteesi, mutta ne jotka eivät ole kokeneet samaa eivät sitä osaa edes kuvitella. Yksikin ystäväni sanoi minulle, että kyllä sulla on ihanaa kun mies ei ole joka ilta kotona. Tästä näkee, ettei sivullinen ymmärrä, että näitä "ihania iltoja" on päivästä toiseen. Silloinkin kun olet esim.sairas ja toivoisit toisen olevan kotona.
Meillä on kuitenkin asiat oikein hyvin. Rakastan miestäni ja tuskin tämä liittoamme kaataa. Ollaankin sovittu, että eläkkeellä sitten...
Tottakai se harmittaa, etteivät lapset näe isäänsä tarpeeksi. Muutama viikon loma vuodessa ei kuittaa koko vuotta.

Itse tein vastaavalle miehelle toisenkin lapsen ja kyllä on ottanut koville. Kaksi lasta on ihan eri asia kuin yksi, harkitse tarkkaan teetkö tuolla työkuormalla enää lisää lapsia. Minä en olisi tehnyt toista, jos olisin aikanaan tiennyt sen minkä tiedän nyt.

Minulla mies on harkinta-ajalla ja hän on ihan kiitettävästi skarpannut osallistumistaan, mutta vasta konkreettisen avioerouhkan edessä.

Älä suotta ole katkera. Meitä naisia, joiden mies ei osallistu perheen arkeen, on tosi paljon. Mun mies on yleensä 1 - 2 viikkoa poissa ja sitten viikonlopun kotosalla. Lomaa hän ei ole pitänyt kymmeneen vuoteen. Meilläkin on omakotitalo ja kaksi autoa - taloudellisesti menee hyvin. Tämä tosin ei ole pelkästään miehen ansiota, sillä tienaan itsekin ihan suhteellisen hyvin ja lainat ja muut menot maksetaan tasan tarkkaan puoliksi.

Ainoa ikävä puoli tässä on se, että kun olen nyt viisi vuotta pärjännyt yksin ja tehnyt kaiken yksin, en oikeastaan enää kaipaa miestäni. Yllättäen olenkin ihan tyytyväinen, jos hän ei tule viikonlopuksi kotiin - salaa oikeastaan nautin siitä. Muita miehiä ei ole, mutta en kaipaa edes tuota omaani. Miehen ikävä on ilmeisesti suurempi - hänelle tilanne on vaikeampi kuin minulle.

On mielestäni hyvin naiivi ajatus, että vietetään sitten yhdessä mukavia eläkepäiviä, kun lapset on lentäneet pesästä. Jos sitä yhteistä elämää ei ole rakennettu, ei sitä enää eläkeiässä rakenneta. Ihmiset kasvaa erilleen, jos ei luoda yhteistä menneisyyttä... No, tämä on vain minun näkemykseni tällä kokemuksella.

Mutta siis: ÄLÄ ole katkera. Nauti lapsestasi, ystävistä ja siitä, ettei kukaan passuuta sinua tai ole vaatimassa sinulta koko ajan jotain. Lapsi kasvaa ja kohta saat hänestä juttukaverin (joo, eihän se aikuista korvaa, mutta kyllä lapsesta on sitten isompana seuraa). Elämä voisi varmasti olla huonompaakin - onnellisuuden salaisuus on haluta sitä, mitä itsellä on :-). Tsemppiä!

Mieheni on yrittäjä, mutta jätetään nyt ala mainitsematta. Ei voinut pitää esim. isyyslomaa, kesällä ehdittiin parin päivän lomareissulle, viikonloput on harvoin kokonaan vapaita - vaikka yrittää sentään hoitaa työt niin, että ehtisi olla silloin enemmän perheen kanssa. Kesällä se ei yleensä onnistu.

Ei siis oikeastaan ole kyse siitä, että mies "pakenisi" perhe-elämää työn pariin, vaan siitä, että töitä yksinkertaisesti on niin paljon ja ne on tehtävä. Toisaalta kysyin kerran, miltä miehestä tuntuisi siirtyä yrittäjästä jonkun muun palkolliseksi, niin että olisi säännöllinen työaika ja lakisääteiset loma-ajat. Hän totesi vain, että ei halua toiselle orjaksi eikä osaa tehdä mitään muuta yhtä hyvin kuin tätä. Hän siis nauttii työstään vaikka se vaatiikin paljon... Mutta entä perhe? Hyvä isä mies kyllä on sen minkä ehtii ja kotona ollessaan istuu usein lapsen kanssa lattialla leikkimässä, lukee satuja ja hoitaa iltatoimet. En odota silloin kotitöihin osallistumista, koska haluan että lapsi saa olla isänsä seurassa.

Mitä tulee elämisen kustannuksiin (esim. omakotitalo ja autot), elämme kuitenkin kohtuullisen vaatimattomasti. Autot on käytettynä ostettu ja maksettukin jo, talokin maksoi vähemmän kuin yksiö pk-seudulla. Toki näistäkin kuluja on ja talo kaipaa remontointia, mutta todellisuudessa pärjäisimme kyllä vaikka mies tekisikin 8-16 duunia, etenkin kun itsekin palaan vuoden päästä taas töihin.

Meilläkin rakkautta riittäisi, mutta missä välissä sitä ehtii osoittamaan, kun työ vie toista jatkuvasti. Joskus sitä miettii itsekin, että no, eläkeiässä sitten, mutta meillä siihen on vielä aikaa kolmisenkymmentä vuotta... Kaksi lasta parin vuoden ikäerolla oli toiveissa ennen esikoisen syntymää, mutta minun ajatukseni asiasta ovat kyllä muuttuneet matkan varrella. Yhden lapsen kanssa jaksoin vielä iltaitkut, yövalvomiset ja hoitaa kodin ja pihan yksin, mutta kahden lapsen kanssa luulen, että elämisestä tulisi enemmänkin sinnittelyä päivästä toiseen kuin pärjäämistä. Varsinkin kun en kotiäitinä voi ikuisesti olla, eli jossain vaiheessa työ alkaa taas viedä kolmasosan vuorokaudesta.

Moikka!

Ihan sellainen tuli mieleen että onko miehesi työ sen laatuista että hän
pystyisi palkkaamaan henkilökuntaa ja näin saisi aikaa perheelleen??
Vai onko hän korvaamaton?;)
Riittäisikö varat toisen palkkaukseen?

Minäkin olen yrittäjä mutta olen saanut loistavia työntekijöitä ja näin ollen
aikaa itselleni,perheelleni jne.Toki teen normaalia työviikkoa mutta ainakin kerran kuussa teen vain 4 päiväisen työviikon.
Ja vietän lomia,aika paljonkin.

Myös minä nautin työstäni suunnattomasti joten siinä mielessä ymmärrän miestäsi. Mutta jos hän omistautuu työlleen noin kovin pitäisi sen myös näkyä
palkassa!!
Kai hän edes saa kunnolla liksaa!?;)
Kyllä yrittäjän pitäisi tienata paremmin kuin vastaavassa palkkatyössä.

Itselle oma työ ja yritys on tärkeä ja olemmekin päätyneet yhteen lapseen.
Näin koen että pystyn antamaan nyt kaikkeni työssä ja etenkin sille kaikkein
TÄRKEIMMÄLLE eli omalle rakkaalle perheelle.

Jos miehesi työ jatkuu samansuuntaisena lähivuodet ymmärrän hyvin että toisen lapsen "hankkiminen" mietityttää.Onhan kahdesta enemmän "työtä".

Ihanaa että teillä rakkautta riittää:)

Et ole yksin!
Itse olin jo aivan täynnä sitä mies tulee töistä-menee nukkumaan-mies herää- lähtee töihin..Taidettiin kerran kaks kuussa käydä kaupalla yhdessä..
Ja että olin kateellinen kaikille, että tuntu et mun elämässä ei ole sisältöä!
Tunne on kyllä vieläkin se, ettei mun elämässä ole sisältöä...
Sitten kesän kynnyksellä otin ja paukautin ukolle, että minä lähden, mulle riittää..
paakkasin omat tavarani, lasteni tavarat ja ilmoitin että mulla on kaksi paikkaa minne mennä. Tässä vaiheessa ukko heräsi, ilmoitti ettei hän voi erota ilman että koittaa korjata tilanteen. ei tee samaa virhettä kun isänsä.
Tilanne on tällä hetkellä se, että mies lopetti työpaikassaan (ei olis onnistunu työaikojen neuvotelutkaan) vaihdettiin paikkakuntaa (n.200km)Ja mies oli vanhempain vapaalla 3kk, kotona mun kanssa. Vieläkään ei ole kaikki mun mielestä niinku hyvässä parisuhteessa pitäis, mutta toivossa on hyvä elää..
Nyt mies sitten on työkän kurssilla ja musta alkanu taas tuntua että seinät kaatuu päälle (olenhan jo -08 ollut kotona ilman työelämää ja muutakaan isompaa ulkoista kontaktia..tosin työelämässä en ole ollut vielä lainkaan,,) Lasten myötä myös kaveri piirini kutistui niin, että kaverit mahtuu kouralliseen sormia! Ja jopa parhaat kaverit ovat kadonneet, ei minulla ole sellaista luottokaveria enään kelle jakaa kaiken jne..Siispä pidänkin kaiken omana tietonani, katsotaan koska se päivä koittaa kun ne tulee valtoimenaan ulos...
Ja meillä on kaksi lasta, eikä toinen lapsi helpottanut tätä asiaa yhtään, varsinkaan kun ensimmäisen uhma alkoi keväällä ja loppua ei näy..Onneksi vauva aika ja aika ennen uhmaa ovat oleet helppoja (nuorimmallakin tähän mennessä)
Nyt pelkään että kun uusi vuosi alkaa ja ukolla alkaa "työt" niin sitten taas ei herraa näy mailla eikä halmeilla ja se oli sitten viiminen niitti...Se että mä siedin aikasemminkin tilannetta pitkään (melkein 3v) ja jos se alkaa uudestaan, en tiedä kuinka kauan sitä kestän..
Olo on kun yksinhuoltajalla jolla ei ole tukiverkostoa eikä ketään kelle avautua..
Mulla on ihanat lapset ja niiden tarpeet menee mun tarpeiden edelle..
Meillä tää tilanne ajoi myös siihen että Vanhin lapsemme ei tuntenut isää isäksi, se oli kuka tahansa tuttu joka mies joka meille ny vaan sattu tulemaan käymään..Pieni herätys, että nyt on oltu liikaa poissa kuvioista...

Onnea pölvästit kun teette lapsia miesten kanssa jotka eivät ole valmiita sitoutumaan perheeseen. Mitä mahtaa päässänne liikkua?

Hyvä, meillä mies on myös niin perhekeskeinen, että antaa kaikki vapaat ja lomat vain meille, omalle perheelleen. Illat ollaa yhdessä ja viikonloput, kaikki. On ihanaa kun on mies ja lapsia ja voi olla niin rakastettu äitikuin oon, kuin myös minä rakastan perhettäni. En voisi olla heitä ilman, ja ihmettelen miksi jotkut ovat lapsettomia ei halua niitä eikä miestä.
On ihanaa pestä pyykkiä ja laittaa perheelle ruokaa tehdäkaikea kivaa yhdessä.
Kyllä mie stöissä käy, mutta se on vasta perheen jälkeen, ensin me ja sitten muu.
Ylitöitäkään mies ei tee kun haluaa olla meidän kanssa.
Tässä olisi hyvä mies kelle tahansa, mutta onneksi nauraa vaan kosijoille!! Niin mekin nauramme.
Mies on ihana.

Olen joutunut myös sietämään mieheni pitkiä työmatkoja ja poissaoloa, hoidin lapset ja kodin yksin. Miehellä oli myös harrastus joka vei paljon aikaa.

En kuitenkaan koskaan ajatellut eroa, sillä ajattelin asiaa näin, että mitä se autta minua, ei mitenkään, vieras ihminen lapsille, kun oikea isä on kuitenkin ihan hyvä mies, vaan työnantja määrittää nuo tyltehtävät ja hänen onpalkan vuoksi käytävä työssä, jossa kyllä kävin itsekin.
Aika ajoin oli sitten rauhallesimpia hetkiä ja silloin mies kyllä huomioi lapset ja minutkin kaikin puolin hyvin.
Kyllä mies eli lastensa kasvun mukana, kannusti heitä yrittämään koulutyössä, jotta saisivat työn josta pitävär ja eläisivät sen turvin parempaa elemää, kuin hänen oli syntyperänsä vuoksi mahdollista.
En usko että lapset olisivat eroni kautta saaneet yhtään parempaa, vaikka vähänlaiseksi se isän kanssa oleminen jäi.


Vielä lasten lähdettyä oli puolitoista vuotta hänellä työjakso, jossa oli viikot muualla. Silloin hän kertoi, että on hyvin ikävä kotiin, mutta kotonakaan ei osaa oikein olla mitenkään, kun tietää, että taas on lähdettävä. Mieli teki myös tavata miespuolisia kavereita, tekivät yhdessä paljon remonttihommia. Samoin harrastus on edelleen säilynyt mukana SM-tason urheilija.

Olen kuitenkin nyt saanut hänet tänne kotiin, ja humioi hyvin kotitöitä, on aulis auttamaan, rakkautemme ja avoimuus keskusteluissa on ollut se kantava voima, jonka kautta olemme jaksaneet.
Nyt voin jotain itsekin harrastaa, sillä lasten pieninä ollessa sanoin, että aikani tulee sitten, kun he eivät enää jatkuvasti tarvitse vanhempaa lähelleen. Nyt todella olen ollut monessa mukan ja tunnen olevar myös arvosteetu ihminen.
Paljon on vaatinut, mutta paljon olen myös saanut.

Kannustan jaksamaan kipeinäkin hetkinä. Miehei kyllä yritti kaikin tavoin hyvittää asioita minulle ja lapsille. Sain eräänä päivänä auton, molemmat lapseni ovat myös tällä autolla saaneet alkaa omat ajonsa.
Mieheni kuitenkin järjesti niin, että saimme tehdä muutaman ulkomanmatkan ja tietenkin lasten kanssa yhdessä, jotta olisivat oppineet erottamaan, hyvän ja pahan kun lähtevät omille poluilleen.
Hän on ollut kaikesta huolimatta hyvä isä ja hyvä puoliso.
Täällä puhutaan paljon myös seksistä, sekin on hoitunut kaiken aikaa, eikä ole tarvinnut koskaan ajatella että ei ole riittävää.