... kaikkea. Mulle kelpaa mikä vain hyvälle maistuva. Eikä aina tarvitse maistua edes kovin hyvälle. Olen lopen kyllästynyt tähän touhuun, mutta en voi irrottautua siitä. Mulla loppuu rahat, terveys ja järki tämän touhun kanssa. Auttakaa minua, olkaa niin kilttejä. Sanokaa, mitä voisin tehdä. Te sanotte ahmivanne ja oksentavanne muutaman kerran viikossa, mutta mulla lukemat ovat muutama kerta päivässä! Jos olen yksin, en juuri tee muuta kuin ahmin. Jäätelöä, karkkia, leipää, pullaa jos sattuu olemaan... loputtomia määriä kaikkea mahdollista. Ahmin niin kauan, että maha on turvonnut ranatpallon kokoiseksi ja kovettunut kiveksi. Sitten ryömin ähkyssä vessaan ja pulautan kaiken pyttyyn. Onneksi olen kehittynyt suht hyväksi ja nopeaksi oksentajaksi. Alkuaikoina meni kamalasti aikaa yökkimiseen, eikä siltikään kaikki tullut ulos. Nyt olen oppinut sen taidon, joten ei tarvi pelätä elimistöön jääviä ruokamääriä. Mutta rankkaa tämä on, ´ja niin sairasta! Minua kyllästyttää kuluttaa kaikki energiani tällaiseenl ihan niin kuin mulla ei olis tärkeämpääkin tekemistä.
Kaikkein pahinta on, etten ole varma, haluanko parantua. On ihanaa, kun pystyy syömään mitä vain tarvitsematta pelätä lihomista.
Rakkaat ihmiset, auttakaa minua.
Kaikkein pahinta on, etten ole varma, haluanko parantua. On ihanaa, kun pystyy syömään mitä vain tarvitsematta pelätä lihomista.
Rakkaat ihmiset, auttakaa minua.
Vastaukset 4
Vanhimmat
itse olen syömishäiriöinen,diagnoosina bed.sulla taitaa olla hyvin kehittynyt bulimia.sanoit,ettei tarvii pelätä lihomista;itseasiassa oksennat vain yhden kolmanneksen syömistesi energiamäärästä ulos,joten ne loput kyllä jäävät sisällesi.suosittelen lämpimästi hakemaan apua,ei elämä ole tarkoitettu syömistä varten.tietoa syömishäiröistä saat esim.sivlta verkkoklinikka.fi
Kuulosti ihan tutulle. Samalaista oli omakin elämä silloin, kun bulimia oli pahimmillaan. Ja jatkuihan sitä kaikkinensa n. 10 vuotta. Hyvin pystyin (ainakin luulen) peittämään ongelmani muilta. Äitini ja siskoni olivat ainoat kelle kerroin enkä heillekään ihan koko totuutta vaan kaunistellun version. Voin puhua vaan omalta osaltani. Oikeasti minulla ei ollut kysymys itse ruoasta ja sen himosta vaan siitä, että en arvostanut itseäni pätkän vertaa. Kärsin huonosta itsetunnosta ja omanarvontunteen puutteesta. Syömisellä "hemmottelin" itseäni. Hetken hurman jälkeen sitten koitti taas hirveä syyllisyys. En edes todella välittänyt terveydestäni. Voisin sanoa, että ahmimisella yritin täyttää tyhjää oloa sisälläni. Paraneminen alkoi, kun rakastuin. Halusin alkaa pitää itsestäni huolta. Bulimia ei katkennut kuin veitsellä leikaten, mutta alkoi vähitellen hellittää otettaan. Kun aloin odottaa vauvaa, loppui koko häslääminen ruoan kanssa totaalisesti. Pointti minun kohdallani oli se, että heti kun aloin nähdä itseni arvokkaana ja tärkeänä, alkoi irtipääsy tästä helvetillisestä kierteestä. Mikä saisi sinun tervehtymisen liikkeelle ? Ei varmasti kaipaa näinkään suuria elämänmuutoksia parantuminen, mutta uskon, että pohjalla voisi olla samoja huonommuudentunteita kuin minullakin. Jos näin on, olisi oleellinen juttu ymmärtää, että olet ainutlaatuisen hyvä ja kullanarvoinen. Tehtäväsi on pitää huolta kehostasi ja mielestäsi eikä tuhota niitä. Olen ollut "terveenä" jo 13 vuotta, joten kyllä tästä riesasta voi päästä eroon. Muistan Sinua illalla, kun Taivaan Isälle puhelen ! - Voimia -
Ahmin, ahmin, ahmin...kaikkea! Mikään vaan kelpaa, kunhan se on hyvää ja täynnä kaloreita! Rahat loppuu, terveys menee ja järki lähtee. Olen kyllästynyt, mutta en ole aina varma, haluanko parantua. Käyn lääkärissä ja psykologilla, mutta oma motivaatio katoaa aina välillä.
Takana rankka viikonloppu. Olin yksin ja siksi ahmin ku possu ja vihaan nyt itseäni. Tuo kirjoituksesi on niin suoraan minusta... alkuaikoina meni aikaa yökkimiseen, mut ajan kanssa sitä on oppinu temput ja itselleen parhaiten soveltuva tyyli. Harjoitus tekee mestarin ja SE ON PELOTTAVAA!
Tuntuu hyvältä, kun voi ahmia joutumatta pelkäämään lihomista. Mä en oo bulimian aikana lihonut, vaan laihtunut ja se yllyttää lisää. Sitä kuitenkin tajuaa, että sairastahan tämä on ja tahtois olla "normaali".
Mä haluan parantua ja en halua. Bulimia on mun pako ahdistuksesta, mut se saa aikaan ahdistusta. Oli hyvä ajatus: Tässä sitä oksennellaan, ihan ku ei ois parempaakin tekemistä! Mulla olis parempaakin tekemistä. Vois vaikka laskea liukumäkeä iänikuisen kalorien laskennan sijaan.
Rakas ihminen, apua on saatavissa ja sä tiedät, mistä. Kaikki riippuu susta itsestäs! Kuuntelijoita on ja apua on saatavilla. Luuri käteen ja apua pyytämään!
Muuta en osaa sanoa enempää, ku tsemiä todella paljon!
Moi.. en osaa auttaa mutta on pakko kertoa et tiedän miltä susta tuntuu... Toi sun tarinas kuulosti itseasias suoraan mun päivästä otetulta. Enää muutama oksennus kerta viikossa ei riitä vaan saattaa olla et oksennan n. 1-3 kertaa päivässä! Hyvä viikko on sellanen että on ehkä yks päivä että en oksenna mutta se meinaa sitä että en oikeestaan syökkään mitään. Elämä tuntuu helvetiltä ja eikä mistää saa enää mitään iloa. Ei oo ollu kovin montaa päivää viimeaikoina että en olis toivonu kuolevani kun on niin paha olla, fyysisesti ja henkisesti. tahtos vaan tän loppuvan ja olevan yhtä ilonen ku ennenki ja nauttivan elämästä ja ruuasta.