Tein nuorena abortin, muiden painostuksesta.
Vieläkin kauhea syyllisyys, että tapoin oman lapseni. Itken monesti abortin takia. Miten muut ootte selvinny? Unohtanu abortin?
Vieläkin kauhea syyllisyys, että tapoin oman lapseni. Itken monesti abortin takia. Miten muut ootte selvinny? Unohtanu abortin?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Miksi hemmetissä tämä aloitus on ilmoitettu poistoon?
Itse ainakin olen selvinnyt ihan vain sen takia,e ttä abortti oli ihan itsestään selvä vaihtoehto tilanteessa jossa tulen toivomattani raskaaksi. Päätös oli täysin vakaasti ahrkittu ja perustui omaan arvomaailmaani, ilman minkäänlaista painostusta.
"Unohtanut abortin?" Kyseessä oli niin suuri asia elämässä, että en näe mitään syytä unohtaa. Ihmettelenkin miksi ihmeessä pitäisi unohtaa tehneensä abortin? Tuskin kukaan niin suurta kriisiä elämässään unohtaa ja eihän unohtaminen mitenkään palvele kokemuksista oppimista. Jos unohtaisi, niin sittenhän ei ole opittu tapahtuneesta yhtään mitään ja on vaarassa olla pian taas uudelleen samassa tilanteessa.
Sinun kannattaa hankkia itsellesi ammattiapua jonka kanssa jutella tunteistasi. Syyllisyys on ihan terveen ajatus- ja tunnetoiminnan merkki, silloin jos on tehnyt jotain oman arvomaailmansa vastaista, mutta jos se jää päälle, tarvitset apua voidaksesi olla itsellesi anteeksiantavaisempi. Kaikkihan me teemme joskus tekoja, jotka ovat omaa arvomaailmaamme vastaan, koemme siitä syyllisyyttä ja annamme itsellemme anteeksi ja olemme taas hiukan kokeneempia ihmisiä. Sä et pääse tuohon kokemuksesta oppineiden joukkoon, jos et saa annettua itsellesi anteeksi, vaan jäät märehtimään syyllisyyteen.
En ole unohtanut aborttia mutta en sitä sen kummemmin muistelekaan. Se oli minulle vaan yksi asia muiden joukossa. Syyllisyyttä ja katumusta en ole koskaan tuntenut. Maailmassa on paljon suurempiakin ja tärkeämpiä itkun aiheita jos itkeä haluaa. Abortissa ei minun mielestäni ole mitään itkemistä.
Onko sinun nimimerkki kerronpa minäkin vaikea käsittää, että kaikki abortin kokeneet eivät pääse tuosta kokemastaan omin avuin eteenpäin. Osa vaatii tilanteteen läpikäymistä ja omien tunteiden tunnistamista ja hyväksymistä ammattiauttajan kanssa. Jokainen meistä on yksilö, erilainen. Suosittelen minäkin aloittajalle terapiaa, muutoin kokemus seuraa mukana syyllisyytenä ja muina tunteina.
käsittää että ois tarvinnu iteki sitä apua jo aikoja sitten, eipä näytä sekään päässeen vieläkään noista kiistotraumoistaan ;)
Minäpä kerroinkin vain itsestäni en kenestäkään muusta. Nimimerkille "minäkin kerron sulle."
"sen on vaikee" keksi jo joku uusi sana kuin "kiistotraumoistaan", kyllästyttää jo koko sana.
Sullahan ilmiselvästi on trauma koska joudut kiistään ne ikävät totuudet teostas. Vai oisko ne kieltodefenssit helpompi sietää?
No ei jäänyt mitään vaivoja eikä traumojakaan, pakkotilanteessa oli pakko valita toinen vaihtoehto. En ole tietenkään unohtanut, mutta en ole unohtanut kyllä nielurisaleikkaustani enkä kauneusleikkaustani jotka paransi myöskin elämänlaatua. Ne kuuluu historiaan ja elämä jatkuu ja menestyksekkäänä.
Jos aloittaja sulla syyllisyydentunteita niin täytyy vaan käydä juttelemas jollekkin.