kuin ennenkin. Eli oli palaveri johon arastelin ujona mennä jo etukäteen. Enkä tietenkään saanut suutani auki missään kohdassa, tosin käsiteltiin sellaisia asioita joita en työkseni tee. Miksi sitten jouduin menemään ko. tilaisuuteen, en tiedä. Ja kyllä toisten ilmeistä näkyi väheksyntä ja se ettei ujosta ja hiljaisesta todellakaan pidetä.
Elämä on raadollista, ja työelämä erityisesti koska siellä aletaan nokkimaan arkaa heti ja välittömästi kun tilaisuus siihen tulee.- joko suoraan päin naamaa tai sitten selän takana. Olis kyllä kiva kuulla tällaiselta nokkijalta että mitä tyydytystä se siitä saa!?
Elämä on raadollista, ja työelämä erityisesti koska siellä aletaan nokkimaan arkaa heti ja välittömästi kun tilaisuus siihen tulee.- joko suoraan päin naamaa tai sitten selän takana. Olis kyllä kiva kuulla tällaiselta nokkijalta että mitä tyydytystä se siitä saa!?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tiedän tunteen, itsekkin haluaisin olla rohkeampi tuollaisissa tilanteissa.
Tänään olen pystynyt vähän kokoamaan itseäni enkä tunne niin suurta vihlovaa tuskaa sisimmässäni asian suhteen. Mutta se on kyllä jännä juttu että ujoutta inhotaan niin syvästi, ihan kuin ujot olisi jotenkin luusereita! Siis useimmat ujot (mitä tiedän) on todella hyviä työntekijöitä ja rauhallisessa "turvallisessa" tilanteessa hauskoja ja tosi kivoja. Eikä tartte pelätä että he puhuis toisista pahaa selän takana. Tämä piirrehän on ihan yleisintä suomalaisessa työelämässä. Ihan kuin ihmiset sais siitä voimaa ja vahvuutta kun mollataan toisia sen kun keretään. Ihan kuin ne itse sitten muka loistais hienommin toisten silmissä! Huuh mitä ääliöitä!
Olenkin pähkäillyt että ujoutta pidetään niin suurena heikkoutena että jos ujon kanssa ruvetaan olemaan ystävä niin siinä ei-ujon persoona on vaarassa leimautua kanssa ujoksi nyhvöksi. Ujous on yhtä epätoivottavaa kuin itkeminen julkisesti.