Psykologit halutaan jo päiväkoteihin.

Kopio Ylen uutisesta. Aloituslinkissä voit kommentoida.

Lastentarhanopettajat ja psykologit vaativat kaikkiin päiväkoteihin psykologipalveluja. Ammattiliittojen mukaan lapsille pitäisi taata lakisääteisesti psykologin palvelut jo ennen kouluikää ennaltaehkäisemään lasten ongelmien kasaantumista ja syrjäytymistä.

Psykologi pitäisi olla pienten lasten, heidän vanhempiensa ja henkilökunnan käytettävissä. Lastentarhanopettajaliitto ja Suomen Psykologiliitto ovat lähettäneet opetus- ja peruspalveluministereille aloitteen, jossa vaaditaan varhaiskasvatuksen psykologipalveluja lakisääteisiksi.

- Haluamme varmistaa, että psykologien tavoitettavuus olisi nopeammin saatavilla, toteaa Lastentarhanopettajaliiton puheenjohtaja Anne Liimola.

Jonotus jopa kuukausia
Tällä hetkellä alle esikouluikäisten mahdollisuus päästä psykologin luokse on vaikeaa: monessa kunnassa neuvolapsykologille voi joutua jonottamaan kuukausia.

- Päiväkodeissa on toki asiantuntemusta. Siellä on lastentarhanopettajat ja erityislastentarhanopettajiakin käytössä, mutta resurssit eivät silti ole riittävät, Anne Liimola toteaa.

Liimolan mukaan ongelmana on, että mikäli lapsen pitäisi saada enemmän apua, psykologin vastaanotolle voi joutua jonottamaan kuukausia.

- Lapsen elämässä se on joskus liian pitkä aika ja myös vanhemmat tarvitsevat tukea, jota psykologi pystyy antamaan.

Päiväkodeissa psykologit auttaisivat havaitsemaan lasten kielellisiä vaikeuksia tai tarkkaavuuden tai käyttäytymiseen liittyviä ongelmia jo ennen kouluikää. Ongelmat voitaisiin myös hoitaa ennen koulutaipaleen alkua. Näin vältyttäisiin isommilta ongelmilta, jotka voivat johtaa käytöshäiriöihin ja oppimisvaikeuksiin ja sitä kautta syrjäytymiseen.

Lastentarhanopettajaliiton ja psykologiliiton mukaan syrjäytymisen ehkäiseminen vasta kouluiässä on usein jo liian myöhäistä. Tällä hetkellä laki takaa esikoulu- ja kouluikäisille lapsille psykologin palvelut.

YLE Uutiset
----

Hyvä idea jos psykologi todella on pienten lasten ja heidän vanhempiensa käytössä. Mikäli psykologit ovat vain sijaishuollon käytössä ja omaksuneet esim. allamainitun ketjun asenteelliset opit , uudistus tulee vain lisäämään lasten ja perheiden varhaista leimaamista , oikeusturvaongelmia ja huostaanottoja.

Hyvä ketju psykologien asenteista:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9459506

Ympärillämme kytee vastarintaliike, jonka tuottamaa kulttuuria pidämme epäkorrektina, jonka kieltä emme ymmärrä ja jota pidämme ihmisryhmänä kehittymättömänä ja ohjausta vaativana. Puhumme lapsista.
Leikkiminen kielletty! lähestyy lasten ja nuorten asemaa näiden omasta näkökulmasta, joka keskusteluissa yleensä sivuutetaan.

Laajarinne pohtii, ovatko nykyajan lapset ja nuoret edellisiä sukupolvia häiriintyneempiä, vieraantuneempia tai huonokäytöksisempiä.
Laajarinteen pääväite on, että eivät ole. Myöskin lasten vanhemmat ovat edellissukupolvia fiksumpaa väkeä, joka osaa ottaa huomioon lapsensa.
Mutta silti, yhteiskunnassamme on käytänteitä, jotka ovat huonoja ja voivat olla haitaksi lapsille ja nuorille, myöskin aikuisille.

Laajarinne käsittelee koululaitosta, lastensuojelua ja yleensäkin
yhteiskuntamme asennetta, jossa raha on tärkeintä ja ihmiset on kaikessa valjastettu palvelemaan rahaa ja olemaan hyödyllisiä.
Yhteiskunta, joka Laajarinteen mukaan haluaa alistaa lapset ja nuoret tottelevaisiksi, on onnistunut ns. kilttien tyttöjen kohdalla parhaiten. Kouluissa ongelmana on se, että samat tytöt pyrkivät ja pääsevät koulutukseen ja sitä myöten päätyvät opettajiksi ( ja sosiaalityöntekijöiksi), eivätkä osaa kohdata niitä toisenlaisia oppilaita, jotka eivät suostu alistumaan. 

Laajarinne huomauttaa, että monesti huostaanottojen perusteena on koulunkäyntiongelmat eivätkä kotiongelmat. Useimmat adhd-lapset osaavat mainiosti keskittyä, jos he tekevät itselleen mielekkäitä tehtäviä. Miksi vika on lapsen aivoissa, eikö pikemminkin koulussa?
Miksi lapseen suhtaudutaan kuin projektiin, joka pitäisi saada valmiiksi sovitussa aikataulussa?

Lastenkulttuuri ei ole lasten omaa vaan lapsille suunnattua, aikuisten kontrolloimaa. Lasten ja nuorten taiteen esiintymispaikat, työvälineet ja jakelukanavat ovat aikuisten hallussa. Lapsen taide on jopa vaarallista. Huostaanotto on valmis, kun psykologi näkee lapsen vahasta pyörittelemän tai kynällä piirtämän pötkylän, tikarin tai ampuma-aseen pedofiliasta todistavana fallossymbolina..

Miksi pelkäämme lapsuutta? Miksi rakastamme lasta vain sellaisena, jollaiseksi haluamme hänet muuttaa: illuusiotyötä (mielikuvia, höpinöitä, tuottavuusperformansseja) tekeväksi, oman (ruumiinsa) kieltäväksi, tilinumeroilla ohjailtavaksi järjestelmäuskovaiseksi, joka on valmis palvelemaan onttoa, lisäarvottomuutta tuottavaa talousjärjestelmäämme ennakoitavalla tavalla?

Sitouttaminen yhteiseen kontrolliin aloitetaan päiväkotien kehityskeskusteluissa ja sitä jatketaan luku- ja kirjoitustaidon myötä itsearviointilomakkeilla. (”Osaan kuunnella ja noudattaa annettuja ohjeita hyvin / melko hyvin / kohtalaisesti / huonosti.”) Vanhanaikaista kurijärjestelmää vastaan oli mahdollista kapinoida. Manipuloitua itseään vastaan se on vaikeampaa. Lapsi oppii hyväksymään annettujen ohjeiden noudattamisen hyväksi osaamiseksi.

Lapsia kytätään tiukemmin kuin koskaan ennen, heidän ainoa nuoruutensa tuhlataan koulussa ja liian työläissä ja tylsissä harrastuksissa, heitä viedään kodeistaan (huostaanotetaan), huumataan (lääkitään) ja suljetaan erilaisiin laitoksiin. Laajarinteen mukaan nämä "lasten hyväksi" tehtävät toimenpiteet ovat monesti täysin mielivaltaisia, epäoikeudenmukaisia ja julmia. Oikeastaan, jos asiaa yhtään tarkemmin ajattelee, kaikki lapsemme elävät totalitarismissa. Jo lähtötilanne on heille melkoisen epäreilu ja saattaa kaikki uhmaikäisten ja teinien raivokohtaukset ymmärrettävään valoon.

Miksi rakastamme lasta vain sellaisena, jollaiseksi haluamme hänet muuttaa? Miksi pelkäämme äänekästä, liikkuvaa ja monennäköistä lapsuutta?

Kirjan vaatimus on: sen sijaan, että muutamme lapset yhteiskuntaan sopiviksi, yhteiskunta pitäisi muuttaa lapsille sopivaksi.
Jos et halua lapsestasi vaihtoehdottoman yhteiskunnan pelilaudalle pelkkää arvotonta pelinappulaa, lue tämä kirja!
Hyvä keskusteluketju päivähoidosta ja sen roolista lastensuojelussa:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9418649

Rehellistä puhetta psykologian asenne- ja oikeusturvaongelmista vastavalmistuneelta terapeutilta:

"Psykodynaamista / psykoanalyyttista tulkinnanvapautta potilastyössä on käytetty ahkerasti esim. somaattisten sairauksien psykologisoinnissa. Eräällä tuttavallani (joka itse on psykologi) on autistinen lapsi. Lapsi on nyt aikuinen, mutta tuttavani kertoi, kuinka uskomattoman painostuksen ja syyllistämisen kohteeksi hän äitinä joutui lapsen oireiden takia. Neuvolapsykologit ym. perheen ympärille vähän kerrassaan kertyneet asiantuntijat antoivat yksituumaisesti ymmärtää, että tuttavallani täytyi olla alitajuisia vihamielisiä tunteita lastaan kohtaan ja tämän vuosi lapsi ei voinut imeä äidin rintaa, vaan tämä kiertyi kaarelle aina sylissä pidettäessä, ei ottanut katsekontaktia, itki paljon jne.

Asiantuntuja pitivät itsestään selvänä, että lapsen oireet olivat jollain tavoin äidin aiheuttamia, eli mitä enemmän äiti haki lapselleen apua, sen useammin hän törmäsi psykodynaamisesti suuntautuneiden "ammattilaisten" ideologiamuuriin, jota vastaan oli turha sanoa mitään. Ja koska tulkinnat ovat tulkintoja, ei niitä voi todistaa vääriksi, ne jäävät elämään jonkinlaisina totuuksina, joiden todenperäisyyttä näiden tulkintojen tekijöiden ei koskaan tarvitse todistaa.

Sittemmin saatiin selville, että kyseisen pojan käytöshäiriöt, johtuivat syntymässä saaduista aviovaurioista. Tieteellinen tukimus on vähitellen poistanut noitavainomaisen vanhempien syyllistämisen ainakin juuri näiden autististen lasten kohdalla, joiden ongelmat johtuvat synnytyksen yhteydessä tulleista aivovaurioista. Mutta, kuten tuttavani kertoi, kukaan näistä "ammattiauttajista" ei ole koskaan tullut pyytämään anteeksi sitä valtaisaa subtiilia, rivien välissä tapahtunutta syyllistämistä ja perusteetonta tulkinta hegemoniaa, joka oli viedä hänet nuorena äitinä itsemurhaan. Kuin ei sairaan lapsen hoito olisi ollut raskasta ja masentavaa sinällään, lisättiin hänen kivirekeensä aivan mielivaltaisin perustein kohtuuttomasti lisää kuormaa.

Eihän toki kukaan näistä ammattiauttajista ole niin sivistymätön, että suoraan töksäyttää, että "olet aiheuttanut lapsesi sairauden" vaan ammattiauttajien verkosto ikäänkuin valitsee konsensuksen itse tulkintojen suhteen ja sitten vaan ollaan samaa mieltä kautta linjan niin, että kaikki hoitotahot tietävät, mistä lähtökohdista ja olettamuksista esim. hoitokokouksissa puhutaan.

Käytyäni itse alan koulutuksen hämmästyin monella tapaa psykodynaamisen "seurakunnnan" omia sisäisiä lakeja. Opettaja sanoi mm. meille tuleville terapeuteille, että näitä tulkintoja, jotka "koemme" oikeiksi, ei pidä mennä kirjaamaan potilaan papereihin, koska siitä voi aiheutua hankaluuksia itsellemme. Potilasta tuli opettajan mielestä hoitaa juuri omien tulkintojemme pohjalta, ja keskustella tulkinnoistamme työtovereiden kesken (tietynlaista vapaata työnohjausta), mutta olla hyvin varovainen, ettemme virallisesti kirjaa näitä tulkintoja mihinkään.

Tämä oli hyvin pöyristyttävää kuultavaa, koska potilaskertomukset kirjoitetaan myös potilaan oikeusturvan näkökulmasta. Potilaan on tiedettävä, mikä on mahd. diagnoosi, miten hoitaja suunnittelee hoitotyön, mitkä ovat työhypoteeseja jne. Somatiikan puolella ei tulisi kuuloonkaan, ettei potilas tietoihin kirjattaisi ja potilaalle kerrottaisi, mikä tätä oletetaan vaivaavan (vaikka aina ei 100 % varmuutta saataisikaan) ja miksi hänelle jokin hoitomuoto määrätään. Mutta vastaava käytäntö on siis sallittu psykologian puolella. Luulo riittää tiedon väärtiksi eikä sinun terapeuttina tarvitse edes eritellä tai dokumentoida "luulemaasi" joka kuitenkin on itse hoitosuunnitleman perusta (jos jotin suunnitelmaa on ylipäänsä).

Kyseinen opettaja on itse psykologi, ja psykoterapeutti, pitkän työsaran tehnyt henkilö joka vastasi myös koulutuksen järjestämisestä. On kouluttanut kymmeniä suomalaisia psykodynaamisen suuntauksen terapeutteja. Kukaan opiskelijatovereistani ei ääneen kyseenalaistanut tätä "potilaskertomusten sensurointia" kuin ei muitakaan aika lailla pöyristyttäviä freudilaisia opinkappaleita ja niiden esittämistapaa. Kyseenalaistaminen tapahtui tosin jossain määrin opintojen ulkopuolella. Osa ilmaisi suoraan, etteivät usko mokomaan hölynpölyyn (esim Mahlerin vauvojen seksuaalisuuten ja peniskateuteen liittyvät "havainnot" ) mutta haluavat kuitenkin suorittaa opinnot loppuun voidakseen saada pätevyyden ja avatakseen oman vastaanoton.

Mutta nämäkin terveellä skeptisyydellä freudiaanisuuteen suhtautuvat opiskelijat tuskin uhraisivat tulevia työtilaisuuksia ja "hyvää yhteistyöilmapiiriä" kyseenalaistamalla näitä vanhoja teorioita, joita on menesteyksellisesti vuosikymmenet lanseerattu varteenotettavana tieteenalana ja kliinisessä työssä sovellettu jotakuinkin totuuksina. Miten paljon psykodynamia on hyödyttänyt potilaita, voi vain arvailla. Meitä terapeutteja se ainakin on hyödyttänyt. "

Mitä, eivätkö lastenhoitajat enää riitäkään psykologin tehtäviä hoitamaan?! Meillähän päiväkodeissa ollaan oltu hyvin tyytyväisiä siihen, että lastenhoitajan koulutuksen saaneet kirjailevat lapsista psykologisia (psykologisoivia) merkintöjä. Ei siinä ole nähty mitään väärää meidän päivähoidossamme tässä maassa!

Miksi yhtäkkiä vaihdettaisiin sitten oikeisiin psykologeihin? Eikös lastenhoitajat ole tuossa tehtävässä hyvin innokkaita ja näppäriä, tekstiä syntyy, sillä suomalaiset oppivat kirjoittamaan peruskoulussa, usein jo ala-asteella.

Esimerkiksi Karstulassa, päiväkoti Tippamäki, tämä psykologin tehtävä oli luovutettu joukkiolle lastenhoitajia. Ensin remmissä oli lausuntoja kirjoittamassa kolme lastenhoitajaa, sen jälkeen enää kaksi. Kolmas taisi tulla järkiinsä, vihdoinkin.

http://www.karstula.fi/kasvatus ja koulutus/paivahoito/tippamaen paivakoti/