Olen liki 40-vuotias äiti ja olen ollut uusperheiden lapsi 11-vuotiaasta. Molemmissa kodeissa on uusia sisaruksia, jotka ovat myös varttuneet jo nuoriksi aikuisiksi.
Itselleni sisarukset ovat rikkaus ja olemme läheisiä, vaikka nykyään asummekin eri paikkakunnilla.
Lomat vietin isäni luona 1000 kilsan päässä ja silloin toki ikävöin sisaruksia äidin luona.
Vain joulut olivat tosi vaikeita, koska olisin halunnut viettää ne kaikkien perheenjäsenten ja sukulaisten kanssa.
Kavereita oli myös ikävä, mutta puhelin ja kirjeet helpottivat ikävää pitkien kesälomien aikana.
Opin reissaamaan yksin jo nuorena ja tuntui hienolta se vastuu ja matkanteon jännittävyys.
Äitipuoli on pitänyt aina kuin omaansa. Tukenut silloin kun olen tukea tarvinnut, iloinnut kanssani ja ollut järjen ääni murrosiässä.
Isäpuoli on väkivaltainenalkoholisti, jonka kanssa olen tekemisissä vain silloin kun on pakko.
Isäni on rakas ja tärkeä, välimatkasta huolimatta. Hän on aina välittänyt ja ollut läsnä elämässäni, iloissa ja suruissa, ainakin puhelimen välityksellä.
Ikävä isän luo oli ajoittain kova, mutta pitkät lomat isällä pelastivat tilanteen.
Minusta on kasvanut ihan täyspäinen aikuinen ja tavallinen, välittävä äiti.
Pikkusisarukset ovat elämääni rikastuttava tekijä ja bonusmummot ainoastaan positiivinen asia. Olen kasvanut kahdessa perheessä, omannut neljät isovanhemmat ja neljät sukulaiset. Olen ollut onnekas. :)
Itselleni sisarukset ovat rikkaus ja olemme läheisiä, vaikka nykyään asummekin eri paikkakunnilla.
Lomat vietin isäni luona 1000 kilsan päässä ja silloin toki ikävöin sisaruksia äidin luona.
Vain joulut olivat tosi vaikeita, koska olisin halunnut viettää ne kaikkien perheenjäsenten ja sukulaisten kanssa.
Kavereita oli myös ikävä, mutta puhelin ja kirjeet helpottivat ikävää pitkien kesälomien aikana.
Opin reissaamaan yksin jo nuorena ja tuntui hienolta se vastuu ja matkanteon jännittävyys.
Äitipuoli on pitänyt aina kuin omaansa. Tukenut silloin kun olen tukea tarvinnut, iloinnut kanssani ja ollut järjen ääni murrosiässä.
Isäpuoli on väkivaltainenalkoholisti, jonka kanssa olen tekemisissä vain silloin kun on pakko.
Isäni on rakas ja tärkeä, välimatkasta huolimatta. Hän on aina välittänyt ja ollut läsnä elämässäni, iloissa ja suruissa, ainakin puhelimen välityksellä.
Ikävä isän luo oli ajoittain kova, mutta pitkät lomat isällä pelastivat tilanteen.
Minusta on kasvanut ihan täyspäinen aikuinen ja tavallinen, välittävä äiti.
Pikkusisarukset ovat elämääni rikastuttava tekijä ja bonusmummot ainoastaan positiivinen asia. Olen kasvanut kahdessa perheessä, omannut neljät isovanhemmat ja neljät sukulaiset. Olen ollut onnekas. :)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ja paskat.Selittelemällä selität miten hyvin on ollut.
Totuus on se että olet risaisesta perheestä vaikka olisi kahdeksat mummon ja kymmenet sisar- p u o l e t.
Oletpa katkera ja kateellinen.......
Minusta ap:llä vaikuttaa olevan varsin ehjä ja välittävä lapsuus?
Ei kai se tarkoita rikkinäistä kotia, vaikka biovanhemmat eivät yhdessä eläisikään? Varmasti paljon rikkinäisempi lapsuus on lapsella, joka joutuu kestämään vanhempiensa kulissiliittoa ja riitoja neljän seinän sisällä....
Niitäkin valitettavasti on! Ei siinä pelkkä ydinperheidylli silloin lapsuutta pelasta!
Varmasti ihanne olisi kaksi lapsiaan ja toisiaan rakastavaa, hyvin toimeentulevaa, mutta kotia ja perhettä tärkeimpänä pitävää vanhempaa (ja tietenkin vielä eri sukupuolta olevaa, eihän homoparin lapsista voi onnellisisa ja tasapainoisia tulla, ainakaan jos näitä palstabesserwissereitä uskoo...), muutama sisarus, että oppii jakamaan huomiota ja materiaa ja elossa olevat, elämään osallistuvat isovanhemmat.
Mutta kun näistäkin lähtökohdista voi tulla niitä alkoholisoituneita, väkivaltaisia paskapäitä, jotka eivät itse opi sitoutumaan elämässään mihinkään.
Ja taas "rikkinäisen" eroperheen lapsista voi tulla onnellisia perheellisiä, jotka elävät alusta loppuun saakka samassa onnellisisessa parisuhteessa.
Ja sitten taas heidän lapsistaan voi tulla ihan mitä vaan....
Kun ihan aina ei voi yleistää elämänjärjestyksen periytymistä sukupolvelta toiselle samanlaisena...
Mielestäni se onko lapset ero-, uus- tai ydinperheestä ei määritä sitä minkälainen elämä lapsille tulee.
Pääasia on, että vanhemmilla on kasvatuksensa perustana aina lapsen hyvä ja että he ymmärtävät ottaa lapset huomioon omina persooninaan sekä ymmärtävät heidän tarpeensa eri kehitysvaiheissa ja pystyvät vastaamaan niihin. Näin ollen vanhemmat pystyvät luultavasti myös järjestämään ero ja muut tilanteet siten, että lapsen tarpeet otetaan ensisijassa huomioon.
Jos näin ei ole niin lapsi voi kärsiä vaikka asuisikin traditionaalisessa ydinperheessä biologisten vanhempiensa kanssa.