Ongelmana on ettei kukaan ympärilläni, edes mieheni tiedä että mielenterveyteni on vaarassa järkkyä ja pelkään tilannetta kovin. Itken päivät kotona ja olen hymy naamassa odottamassa kun hän tulee töistä. En saa nukutuksi, herään toistuvasti ja päivällä kaikki painajaiset meinaa sekoittua tosi elämään. Olen kokenut väkivaltaa, köyhyyttä ja kovia sydänsuruja nuorempana. Tällä haavaa ei ole mahdollista mennä juttelemaan minnekkään. Harrastan neljä kertaa viikossa liikuntaa pahaanolooni mutta muuten olen pääosin yksin. Mieheni on tietoinen taustastani mutta vuosien varrella minusta tuntuu että hän luulee minun olevan nyt ns."kunnossa". En minä ole. Viimeisen 6kk. aikana olen miettinyt päivieni päättämistä vähintään kerran viikossa ja tiedän että minun on vaikeaa lähettää tämä kirjoitus. En ole varma että lähetänkö edes. En välttämättä pysty kohtaamaan vastauksia vaikka jokin tarve on kertoa. olen eristäytynyt enemmän ja enemmän, ennen oli hyvin sosiaalinen. En uskalla käydä enää missään enkä pysty matkustamaan yksin. keksin aina tekosyitä kaikkeen. Arkena se menee läpi mutta vapaalla on hieman vaikeampaa piiotella. Hikoilen, jännitän, en saa henkeä. Onko joitakin selviytymiskeinoja? Mitä tekisin?
Mielenterveys järkkyy
minä vain
6312
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Oletko koskaan saanut mitään hoitoa tai kuntoutusta?
Miksi ei ole mahdollista mennä juttelemaan minnekään?
Kai miehesi voi auttaa.
Koita keskustella hänen kanssaan.
Hae apua.
Oletko työtön? Jos olet pyri työvoimatoimiston kuntoutusosastolle.
Aloita pikkuhuiljaa avautumsiesi. Onko niin että sinun on vaikea itsesikin uskoa ja hyväksyä totuus, että olet masentunut. Yrität olla niin kuin kaikkiolisi ok, mutta ei kuitenkaan ole. Tämä on jo hyvä lalku, että kirjoitat ja uuskaltaisit lähettää.
Totta kai on selviytymiskeinoja. Kyllä täältä aikanansa itsekukin lähdetään. Kuolemista ei kannata suunnittella - se tulee kyllä joksus automaattisesti. Monet ajattelevat, että elämä on muolle helppoa ja vain minä yksi olen joka kärsin. Meille on annettu lahjaksi tämä ajallinen elämä ja ei tämä ole loppujen lopuksi kovin pitkä. Avaudu pikkuhiljaa kertomaan sisiäisestä ahdistuskestasi. Saat myös kuuntelijoita ja huomaat että et ole sittenkään yskin.
Kiitos. En halua huolestuttaa ketään enkä olla vaivaksi kellekkään. Läheisilleni kokemukseni ovat olleet myös traumaattisia ja en voi näyttää haavoittuvaisuuttani heille koska se palauttaa kaikki tapahtumat myös heidän elämäänsä. Mies on etäisen sympaattinen muttei osaa varsinaisesti auttaa eikä keskustella vaikeista asioista. Olen työkykyinen ja hyvä oikeastaan kaikessa mitä olen tehnyt työkseni, joten kuntouttaminen ei ole ratkaisu minulle. Ehkä nukun jo ensi yönä koko yön, ehkä en. Toivon vain että painajaiset loppuvat joskus ja elämä jatkuisi. kiitos vastanneille.
Ei kun oikeesti ota yhteys terveyskeskukseen tai mtt:n.
Yksin et selviä, saat puhuttua ja neuvoja eteenpäin selviytymiseen, ehkä myös lääkettä masennukseesi.
tee netissä masennustesti ja tilaa aika nopeasti.
Siten myös parisuhteesi voi hyvin.
Et sinä mitenkään poikkeus ole, elämä vain on aika kovaa. On normaalia että joskus ajattelee, että ei jaksaisi elää. Jos itse pelkäät mielenterveytesi järkkymistä niin sehän on hyvä merkki, silloin järki on tallella. Tuskin hullu hulluuttaan huomaisi. Itselläni on ollut tuollaisia kausia, mutta minulla on ystävänä ammattiauttaja, hän on siinä sivussa tukenut. Toki puhumme paljon muutakin, etten häntä pelkästään murheilla rasita. Suomessa syödään kamalasti mielenterveyslääkkeitä, se on merkki siitä että ahdistusta piisaa, itse en syö vaan toimin kuin sinä: liikun. Alkoholia käytän ajoittain ehkä vähän liikaa, se kyllä lisää maksennusta , mutta se on kaksipiippuinen juttu. Kun pyörittää kerralla pidemmän aikaa raskaita ajatuksia päässään, niin jollakin se on pakko katkaista edes yhdeksi illaksi silloin tällöin. Yksi ihan pieni huomio, jonka joku voi leimata tyhmäksi: Syötkö D-vitamiinia? Sillä täytyy olla aivoihin jokin vaikutus, kun ihan kokemuksesta huomaan sen auttavan. Ota myös päivittäin teelusikallinen /pari kylmäpuristettua öljyä. Ja muutenkin terveellinen ruoka helpottaa ahdistusta. Vastaavasti, jos muutaman päivän syö mitä sattuu ja ehtii, niin alkaa olla matalapaineinen ja veltto olo, joka kääntyy masennukseksi. Ajattele miten sitkeä olet kun jaksat neljä kertaa viikossa liikkua, se on merkki että et ole antanut periksi. Tuo yksinolo on huolestuttavinta, se jos mikä masentaa ja antaa liikaa miettimisaikaa. Varmaan muiden ehdottama keskusteluun meno on hyvä pointti. Eikä sun kertomuksesi meille kenellekään vaivaksi ole, kaikilla täällä on omat harminsa, mikä kelläkin.
Moi,
Itse olin täysin hukassa nuorempana (noin 20 v sitten) ja itse pääsin kaikesta tuskasta eroon lähtemällä suunnittelemattomalle interailille siten että pidin huolen että olen mahdollisimman kaukana kun raili kortin aika loppui ja ilman rahaa, siinä tuli mietittyä kaikki vaihtoehdot läpi, alanko taistelemaan vai luovutanko? Itsesuojeluvaisto jo pakotti selviämään ja keinot oli keksittävä itse. Pidin siis huolen ainoastaan itsestäni ja vielä kerran VAIN itsestäni, löysin keinot elää hetken italian perukoilla(6kk ja olen muuten mies) ja sitten vielä tien takaisin Suomeen ja OPIN todellakin kaiken itsestäni ja siitä mikä on tärkeää ja miten selviää ihan mistä ja milloin vain.
Nykyisin menee hyvin mutta en tosiaankaan olisi tässä ilman tuota reissua (jätin silloin enemmän asioita taakseni kuin kukaan teistä osaa arvatakkaan).
Selviät kyllä kunhan käyt itse oman Walkaboutin (joku australialainen vastaava riitti) ja päätät että selviät ja taistelet (tuon matkan ei tarvitse olla yhtä radikaali kuin omani kunhan kannat esim. 2 kuukauden täyden vastuun vain itsestäsi etkä kuuntele ketään muuta).