Aika hauskaa että Suomessa pääsee huomenna äänestämään USAn idioottimaista sotapresidentti Bushia vastaan. Harvoin maailmassa tarjoutuu tällaisia tilaisuuksia. Miltei jokainen ääni, joka Anneli Jäätteenmäelle huomenna eurovaaleissa annetaan, on ääni Bushia ja hänen täkäläistä etäispäätettään Paavo Lipposta vastaan.
Mikä ettei. Nämä äänet menevät näin hyvään tarkoitukseen - ehkä niillä on enemmän merkitystä kuin europarlamentilla sinänsä on. Ehkäpä SDP näin havahtuu huomaamaan millainen myllynkivi puolueen kaulaan on ripustautunut. Ehkäpä Paavo Lipposta painostetaan niin että hän erehtyy antamaan jopa yhden ei-ihannoivan lausunnon Amerikasta. Ehkäpä vielä tuomitsee Bushin sotaretken - sanoo vaikka varovaisesti ettei sitä olisi pitänyt tehdä ilman YKn hyväksyntää. Ehkä Paavo Lipponen vielä tulee Suomen virallisen ulkopolitiikan taakse?
No tuskin sentään. Joillakin valtapoliitikoilla on jokseenkin paksu niska, ja tuskin on odotettavissa että sen enempää Bush kuin Lipponenkaan myöntävät olleensa väärässä. Saati sitten että he olisivat alusta alkaen olleet tekopyhillä valheilla perustellulla öljyryöstöretkellä.
Mutta amerikkalaisista nyt jo enemmistö on kääntynyt Irak-sotaa vastaan. Uutistoimisto STTn tämänpäiväisten otsikoiden mukaan sodan kannatus on nyt jo selvästi vähäisempää kuin sen vastustus:
""... 53 prosenttia on sitä mieltä, että Irakin tilanne ei oikeuttanut sotatoimiin ryhtymistä. 43 prosenttia vastanneista oli sitä mieltä, että maan tilanne oikeutti sodan.
Viime maaliskuussa tehdyn tutkimuksen mukaan tilanne oli vielä päin vastoin: 53 prosenttia piti sotaa oikeutettuna ja 43 epäoikeutettuna. Sanomalehden mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun amerikkalaisten enemmistö pitää sotaa epäoikeutettuna.
Kyselystä ilmenee myös, että ainoastaan 35 prosenttia vastanneista on sitä mieltä, että Yhdysvallat edistyy hyvin Irakissa. Vastanneista 61 prosenttia katsoi, että Yhdysvallat on juuttunut paikoilleen.
Lisäksi 57 prosenttia uskoi, että presidentti George W. Bushin Irakin-politiikka vahingoittaa Yhdysvaltojen mainetta maailmalla. (STT)

Vastaukset 9
Vanhimmat
Olin luulossa, että kepulistit eivät enää millään pysty ylittämään jo osoittamaansa uskoa Paavo Lipposen kaikkivoipaisuuteen maailmantappina, mutta kyllä tämä vielä pystyi! Voi, kun Matti Vanhanenkin tämän lukisi, niin saisi entistäkin parempaa puhtia ajaa Paavoa Euroopan johtoon! Vaikka tämän kirjoittajan ja monen samoin ajattelevan mielestä Eurooppa on varmaan liian pieni Paavolle, Maailman Yhdysvallat häntä varten pitää perustaa!
Kyllä tuosta kuten monesta muustakin näkee, että tuollainen ristiriita ihmisen sisällä on repinyt hänet kappaleiksi hengeltään ja mieleltään. Ei kai kukaan voi kestää pitkään sellaista, että sisälle on patoutunut valtava ihailu ja hirvittävä kostonhalu samaa ihmistä kohtaan. Miten sairaita piirteitä kumpikin! Ja miten jalo motiivi politiikassa tuo jälkimmäinen! Kekkonen kai nuo kummatkin sairaudet heissä alulle pani. Eivätkö he ikinä pääse niistä irti!
jälkillä olet. Bush pyrkii maailman valtiaaksi, Paavo Euroopan. Motiivit on varmaan jalot molemmilla. Hyvin terveitä miehiä molemmat, ja älykkäitä, sano.
Jokainenhan voi kuvitella äänestävänsä vaikka mitä vastaan. Minulla äänestettäessä ovat asiat aina tärkeämmät kuin antipatiat tai sympatiat jotakin henkilöä kohtaan.
Presidentti ja valtioneuvosto antoivat USAn hyökkäyksen jälkeen lausunnon, jossa sotatointa ei pidetty hyväksyttävänä ja valitettiin tapahtunutta. Paavo Lipponen oli tuon valtioneuvoston jäsen, pääministeri.
Jos minun taas pitäisi tulkita Jäätteenmäelle annetut äänet, pitäisin niitä ääninä valehtelun palkitsemisena. Näin uskon valtaosan niistä, joka eivät Jäätteenmäkeä äänestä, asian mieltävän. Ja heitä on selvä enemmistö, onneksi. Olisihan se melko kaamea tilanne, jos suomalaisten enemmistö olisi valehtelun ja kieroilun puolesta.
Joillekin Paavo Lipposen vastustaminen näyttää nousseen elämääkin suuremmaksi kysymykseksi. Jos meidät maailmalla tässä kohdin jostain muistetaan, se on Jäätteenmäen nostama mielikuvatodellisuus ja sen seuraukset. Ilman Jäätteenmäen törmäilyjä ja häikäilemättömyyttä kukaan ei olisi koskaan kirjoittanut sanan puolikasta Paavo Lipposen ja Bushin tapaamisesta. Tuon tapaamisen sisällöstä eivät muut kuin suomalaiset varmaankaan mitään tienneet eikä se ketään ulkopuolista kiinnostanutkaan. Suomi on niin usein monien muiden maiden ohella kertonut olevansa valmis humanitaariseen apuun.
kunnioituksen kepulien kenttäväen silmissä, kun he eivät enää halua käyttää Sinun nimimerkkiäsi saadakseen omille kannanotoillensa lukijoita? Vai mikähän siinä lienee?
todistukseksi Paavo Lipponen Irak-kannasta tuo
>>> Presidentti ja valtioneuvosto antoivat USAn hyökkäyksen jälkeen lausunnon, jossa sotatointa ei pidetty hyväksyttävänä ja valitettiin tapahtunutta. Paavo Lipponen oli tuon valtioneuvoston jäsen, pääministeri.
sillä Paavo Lipponen henkilökohtaisesti on useaan kertaan julkisuudessa halventanut niitä jotka suhtautuvat Amerikkaan kriittisesti. Sen sijaan Paavo Lipponen ei ole henkilökohtaisesti tuominnut Bushin Irak-hyökkäystä.
Amerikkalaiset näyttävät uutisen mukaan kääntyvän sotaa vastaan. Ei se että suomalaiset hylkäävät täällä Bushia palvovan Paavo Lipposen ole mitään sen kummempaa. Se on vain yhden mielipiteen voitto toisesta. Minusta ihan tervettä.
Aika monet kykenevät tekemään eron USAn ja USAn kulloisenkin hallinnon välillä. Toisinaan näkee suhteen USAhan olevan sellainen, että se edustaa kaikkea pahaa maailmassa. Tämä on meillä perua taistolaisajoilta ja yleisemmin Vietnamin sodan vastaisuudesta.
Paavo Lipponen ja Esko Aho on kumpikin pyrkineet muistuttamaan, että USAhan ei kannattaisi suhtautua kielteisesti vain sen takia, että kyse on USAsta. USAssakin presidentit tulevat ja menevät. Bushinkin kohdalla lähtö voi olla jo aika lähellä. Senkään takia ei ehkä kannata lähteä rakentamaan USAn suhteita ihan nollatasolta.
Bushin ja hänen hallintonsa toimissa on paljonkin kritiikin aihetta. Amerikkalainen toisaalta materialismiin ja toisaalta pinnalliseen ulkokultaisuuteen pyrkivä elämänmuoto on myös monilta osin sellainen, josta meidän suomalaisten ei kannattaisi ottaa mallia. USAn kriminaalipolitiikka on suorastaan kammottavaa ja myös USAssa voidaan sanoa olevan vankileirien saariston.
USA on silti mahtava valtio. Sen talous on toiminut koko maailman talouden veturina ja monet uudet asiat keksitään USAssa. Tästä internet- ja atk-ajasta voimme olla paljolti kiitollisia USAlle. Amerikkalainen tiede on kaikilla aloilla maailman johtavaa. Viihdeteollisuus tuottaa meille jatkuvasti ajanvietettä ja elokuvien kuluttaja olen siitä itse kiitollinen, vaikka helmien mukana tulee kyllä hirveä määrä puhdasta roskaakin.
Kriittinen silmä osaa nähdä metsän puilta ja eriyttää asioita. Kun asioita katsellaan esim. kommunistisesta sammakkoperspektiivistä kaikki joka on made in USA näyttää väärältä. Kommunisteja emme ole, amerikkalaisiksi emme tule, olkaamme siis suomalaisia.
ympäripyöreä ja kaikille itsestäänselvä juttu nyt liittyy siihen ettei mr. Paavo Lipponen saa itsestään irti sitä että ääneen tuomitsisi Bushin Irak-sotaretken, sen valheelliset perustelut, ja valittelisi siviiliuhreja ja suoritettuja ihmisoikeusloukkauksia?
Paavo Lipponen toimi asiassa Suomen pääministerinä. Hän oli pääministeri tavatessaan Bushin ja pääministeri, kun mainittu lausunto annettiin. Lipponen ei ole mikään yksityishenkilö, ei puolueen puheenjohtaja eikä eduskunnan puhemies tässä asiassa. Se ei kosketa häntä näissä rooleissa, vaan osana valtioneuvostoa, jossa yhteydessä siis reagoitiin, kun USA hyökkäsi. Lipponen on sanonut, että hän välitti Bushille sen päätöksen, joka oli tehty valtioneuvostossa Suomen valmiudesta humanitaariseen apuun. Lipponen ei siis sooloillut, vaan toimi Suomen hallituksen edustajana hallituksen politiikan mukaisesti.
Valitettavasti maailmassa ei ole sellaista olentoa kuin Suomen pääministeri. On vain näitä lihaa ja verta olevia Lipposia ja Löppösiä. Ei ole mitään tapaa jolla yhden ihmisen persoonakohtaiset rajoittuneisuudet, hänen älynsä tai älyttömyytensä, hänen tulkintansa ja käsityksensä, hänen käsitteellinen ymmärryskykynsä. Saat kernaasti kuvitella että sellainen ideaalinen todellisuus politiikassakin olisi jossa vain institutionaaliset ideaaliolennot toimivat käsitteellisesti kirkaiksi selvennettyjen ohjesääntöjen mukaan - mutta se on mahdollista vain tuossa sinun konformistisessa päässäsi, jossa jo terävä ajattelukin on luultavasti epäkohteliasta ja epäkorrektia.
Tiedät täsmälleen että Lipponen tyri joko tyhmyyttään tai tahallaan koska poti mielistelynhalua, tai sitten sopivassa suhteessa molempia, kuten itse oletan. Lopputolos oli joka tapoauksessa ettei käsitteitä hallittu ja että Bush sai aiheen kiittää Suomen hallitusta liittymisestä koalitioon. Se oli alku aika pahalle upotukselle, josta ei vieläkään ole päästy pinnalle joskaan ei Jäätteenmäen ansiosta ihan kokonaan olla hukuttukaan.