Olen jo pari vuotta odottanut ja toivonut tämän tunteen menevän ohi,mutta se vain kasvaa ja tekee kohta hulluksi. Kun ensimmäisen kerran tapasin alaiseni tiesin heti,että tulen ihastumaan häneen ja ajattelin sen menevän muutamassa kuukaudessa ohi niin kuin aina ennenkin. Olen herkästi ihastuvaa sorttia tietyntyyppisiin naisiin.
Aikaa kului ja ihastuminen ei sammunut vaan huomasin alaiseni tulevan yhä tärkeämmäksi ja odottavani niitä hetkiä kun saan olla hänen kanssaan. Olin samaan aikaan erittåin järkyttynyt ja onnellinen. Olenhan kahden pienen lapsen isä ja vaimoni on tehnyt isoja uhrauksia elämässään vuokseni. Sitten menen rakastumaan alaiseen,jonka työpanos on omankin toimeentulon kannalta erittäin merkittävä.
Ajoittain tulee itsetuhoisiakin ajatuksia tilanteen takia. Elän pattitilanteessa joka ahdistaa ihan mielettömästi. Elämässäni kaikki on päällisin puolin kohdallaan ja en kuitenkaan voi elää ihmisen kanssa,johon olen äärimmäisen rakastunut. Sormuksessani lienee valmistusvika,maanantaikappale kun ei ole tunteitani pystynyt pitämään siihen kaiverretussa naisessa.
Kerran olen halannut alaistani onnitellessani häntä ja siinä kaikki fyysinen kontakti koko aikana. Hän tietää tunteeni ja kuittasi vain sanomalla 'sulla on vaimo ja 2 pientä lasta'. Epäsuorasti on antanut ymmärtää,että on ehkä myös kiinnostunut minusta,muttei eettisistä syistä ole todellakaan antanut liikoja ymmärtää.
Työpaikkaa jos vaihtaisin,niin se tarkoittaisi myös muuttoa pois talosta ja paikkakunnalta jossa olen viihtynyt paremmin kuin missään ja kokemusta muuallakin elämisestä on suht paljon.
Alaiselleni en potkuja todellakaan aio tuon takia järjestää. Se jos mikä olisi oikeusmurha.
Järki sanoo,että pysy nykyisessä ja tunteet huutaa eroa ja suhdetta tähän naiseen niin lujaa.että tinnitus olisi tullut jo ajat sitten jos olisi oikea ääni.
Tunnepuolen täsmälobotomiako ainoa 'ratkaisu'? Olen miettinyt sitäkin suostuisiko vaimo siihen,että lasten takia asuttaisiin yhdessä,mutta olisi luvallinen suhde alaiseeni. Alaisenikaan tuskin hyväksyisi tuollaista,mutta parempaakaan ratkaisua en ole vielä keksinyt.
Onko kellään kokemusta vastaavasta ja erityisesti ratkaisuista olen kiinnostunut.
Hulluus ei ole enää kaukana..
Aikaa kului ja ihastuminen ei sammunut vaan huomasin alaiseni tulevan yhä tärkeämmäksi ja odottavani niitä hetkiä kun saan olla hänen kanssaan. Olin samaan aikaan erittåin järkyttynyt ja onnellinen. Olenhan kahden pienen lapsen isä ja vaimoni on tehnyt isoja uhrauksia elämässään vuokseni. Sitten menen rakastumaan alaiseen,jonka työpanos on omankin toimeentulon kannalta erittäin merkittävä.
Ajoittain tulee itsetuhoisiakin ajatuksia tilanteen takia. Elän pattitilanteessa joka ahdistaa ihan mielettömästi. Elämässäni kaikki on päällisin puolin kohdallaan ja en kuitenkaan voi elää ihmisen kanssa,johon olen äärimmäisen rakastunut. Sormuksessani lienee valmistusvika,maanantaikappale kun ei ole tunteitani pystynyt pitämään siihen kaiverretussa naisessa.
Kerran olen halannut alaistani onnitellessani häntä ja siinä kaikki fyysinen kontakti koko aikana. Hän tietää tunteeni ja kuittasi vain sanomalla 'sulla on vaimo ja 2 pientä lasta'. Epäsuorasti on antanut ymmärtää,että on ehkä myös kiinnostunut minusta,muttei eettisistä syistä ole todellakaan antanut liikoja ymmärtää.
Työpaikkaa jos vaihtaisin,niin se tarkoittaisi myös muuttoa pois talosta ja paikkakunnalta jossa olen viihtynyt paremmin kuin missään ja kokemusta muuallakin elämisestä on suht paljon.
Alaiselleni en potkuja todellakaan aio tuon takia järjestää. Se jos mikä olisi oikeusmurha.
Järki sanoo,että pysy nykyisessä ja tunteet huutaa eroa ja suhdetta tähän naiseen niin lujaa.että tinnitus olisi tullut jo ajat sitten jos olisi oikea ääni.
Tunnepuolen täsmälobotomiako ainoa 'ratkaisu'? Olen miettinyt sitäkin suostuisiko vaimo siihen,että lasten takia asuttaisiin yhdessä,mutta olisi luvallinen suhde alaiseeni. Alaisenikaan tuskin hyväksyisi tuollaista,mutta parempaakaan ratkaisua en ole vielä keksinyt.
Onko kellään kokemusta vastaavasta ja erityisesti ratkaisuista olen kiinnostunut.
Hulluus ei ole enää kaukana..
Vastaukset 21
Vanhimmat
Ukkometso?
Miksi menit naimisiin, jos et ole yksiavioista tyyppiä ja tiedät ihastuvasi tuon tuosta? Jos nyt vaimosi jättäisit ja alaisesi kanssa suhteeseen lähtisit, ihastuisit taas uuteen ja tekisit saman tempun alaisellesi. Jotku ihmiset eivät vaan ole tarkoitettuja suhteisiin.
On väärin, että itsesi tuntien koskaan menit nykyisen vaimosi kanssa naimisiin. Naisen, joka rakastaa sua ja joka on tehnyt vuoksesi uhrauksia. Naisen, joka luulee sun olevan uskollinen, vaikka menit ja sait pakkomielteen alaiseesi ja kutsut sitä rakkaudeksi.
Emme voi sua auttaa.
Mielestäni elämä ei ole ihan noin mustavalkoista. Kyllä tuossa on jo jotain enemmän takana kuin pelkkä ohimenevä ihastuminen. Vaikeaa, tiedän sen. Voisko olla mahdollinen ratkaisu se, että kertoisit tilanteen vaimollesi ja menisitte yhdessä parisuhdeterapeutille. Voisitte miettiä onko teillä edellytyksiä jatkaa ja saisit samalla itsekin asiantuntevia neuvoja tilanteeseen. Samalla myös oloasi voisi helpottaa se, että ei ole salattavaa. Voihan olla että rakastumisesi myös hieman laantuu kun ei ole enää tarjolla "kielletty hedelmä". Minusta aikuisten pitäisi tällaiset asiat pystyä keskustelemaan, varsinkin kun on pieniä lapsia. Älä vaan tee mitään yhtäkkistä ja hätäistä lähtöä vaikka oletkin jo tosi kauan ollut pahassa jamassa. Koittakaa puhua. Ja selvitä vielä tarkemmin alaisesi mielipide. Voihan olla että hän ei olisikaan valmis mihinkään. Tsemppiä vaan kovasti, en voi muuta sanoa. Tiedän että vaikeaa on, siksi koitan jotain vastata, mitä harvoin kyllä teen.
Vai naimisissa asti, olet varmasti hyvä isä..
Kun se kulli alkaa ohjailla noin voimakkaasti ajatuksia niin leikkaa pois mokoma. Muuhan ei miehiä motivoi kuin se, ja aivan turhaa on jotain tunneläppää heittää rakkauksista ja muista. Pysy perheesi ja kakaroittes luona.
Minä olen naisihminen ja sympatiani on kyllä aloittajan puolella.
Tuollainen tilanne on todella vaikea.
Itsellä kesti syvää ihastusta peräti 4 vuotta, alkuun sain sen verran vastakaikua, että luulin sen olevan molemminpuolista. No, toinen halusikin vain hetken seikkailua. En kertonut koskaan ulkopuolisille tilanteestani. Aika siihen vain auttoi, onneksi ei ollut sitten loppuaikoina enää näköpiirissä, niin se auttoi unohtamaan.
Kirjoituksesi oli muuten hyvä, se sormushomma ainoastaan särähti.
Eihän se sormus tietenkään sitä takaa, että tunteet säilyisi sitä kohtaan, kenen kanssa sormukset vaihdettu.
Mutta kun tätä elämää ei koskaan tiedä. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu ja miksi joku kolahtaa erityisesti ja mistä syystä.
Minä en neuvoisi kertomaan vaimollesi. Älä siirrä painolastiasi hänelle.
Yritä pärjätä, ehkä selvittää ihastuksesi tunteet, saatko vastakaikua.
Jos saat, sitten tiedät miten toimia (ikävä tietenkin perheellesi), mutta ei kukaan huvikseen eroa. Jos et saa, sitten vain aika auttaa unohtamaan ja tasoittaa fiiliksesi. Tsemppiä !
Järkevintä olisi, jos järjestät alaisellesi jotakin kautta jopa paremman työpaikan ja edut, mielellään myös VAPAALLE hyvälle pomolle alaiseksi. Tai siirron muualle paikkakunnalle. Se olisi alaisen, sinun, vaimosi ja lastesi etu. Sen jälkeen puntaroisit tunteesi vaimoon. Joskus ero tulee vaikka toista ihmistä ei kuvioissa olekaan, lasten hyvinvointi ei riipu siitä asuvatko ihmiset yhdessä vai erillään vaan siitä, mitkä suhteet heillä on vanhempiinsa asumismuodosta riippumatta.
Toisaalta, nyt sinä kuvittelet, että olet tilanteen ainoa osapuoli, joka voi tehdä jotakin johtopäätöksiä tai ratkaisuja. Hyvinkin vaimo voi vaistota, että teidän välillä ei ole sitä kipinää ja lopettaa suhteen. Tai alainen alkaa arvostamaan itseään hiukan enemmän ja etsii omaan elämäänsä vapaan ja huolettoman miehen. Sinä olet aika riskikumppani sekä vaimolle, että mahdollisesti olisit alaisellesi. Oudointa jotenkin on, että kuvittelet, että itse päättämällä saisit alaisesi suhteeseen vielä senkin jälkeen, kun hän tietää sinun pettävän vaimoasi vähintäänkin tunteiden tasolla.
Sairasta....
Joskus ne tunteet eivät vain katoa, vaikka miten yrittäisi. Kokemusta on.
Olin itse tuon alaisen tilanteessa vuosia, mutta niin että omalta puoleltani tunteet olivat hyvinkin vahvat, mutta moraali esti lähestymästä enempää esimiestä, joka oli naimisissa.
Mutta kuinka hyvin edes tunnet alaisesi? Oletteko puhuneet paljonkin, vai onko enemmänkin kaikki jotain saavuttamatonta kuvitelmaa? Oletko elänyt kuin täyttäen jotain oletusta hyvästä elämästä: perhe, vaimo, lapset, koti, työ ja varallisuus. Sanot että elämäsi on päällisin puolin kohdallaan, mutta silti jotain puuttuu. Oletko antanut intohimon sammua sinun ja vaimosi välillä? Oliko se edes vahvaa alkujaan? Onko elämässäsi elämättömiä unelmia, jotka nyt projisoit tuohon alaiseesi?
Pieni aikalisä olisi paikallaan. Ota vaikka vuorotteluvapaata ja vietä se perheesi kanssa, mutta ole myös omillasi, yksin. Ehkä siten löydät vastauksen.
...tule niin kerron sinulle sen...
Kiitos asiallisista kommenteista. Parisuhdeterapiaan en näe syytä tämän takia lähteä,koska syy ei ole vaimoni ja itseni välisessä suhteessa vaan kolmannessa tekijässä,johon siellä ei ainakaan suoranaisesti voi vaikuttaa.
Tämän keskustelun aloittamisen ja yllättävän fiksujen kommenttien ansiosta olen tehnyt päätöksen asian suhteen,jossa eniten kärsin itse henkisesti. Hän ei ratkaisusta tuskin ole moksiskaan,perhe ja vaimo ei kärsi siitä yhtään..ainakaan suoranaisesti. Toivottavasti eivät myöskään välillisesti.
Ihailen tosi paljon päätöstäsi ja luonteesi lujuutta! Tulet huomaamaan että pelkkä päätöksen tekeminen auttaa jo unohtamaan. Hieno homma! Tsemppiä vielä ja oikein hyvää syksyä!
...tulen varmasti....
Jos nainen on sanonut Ei, niin mikset voi uskoa että se on Ei. Työpaikat on arvokkaita nykyisin, joten mitä nainen muuta voi tehdä kuin olla kanssasi "hyvissä väleissä" säilyttääkseen työnsä. Sinä taas luulet hänen olevan sinusta kiinnostunut. Niin tyypillistä. Kun ihastuminen tapahtuu miehen päässä niin sehän ajaa hulluuteen kun vastaan sattuukin kunnollinen nainen joka ei halua perheellistä miestä. Se että sinä olet ihastunut ei tarkoita että nainen on. Nainen on sulle haaste ja saalis. Anna olla ja hae ne haasteesi muualta.
Nimenomaan, jos se nainern on sanonut Ei, usko sitä.
Hän ei halua sinua, sinulla on perhe ja piste. Koita nyt hyvä mies ryhdistäytyä.
Tsemiä sulle, ja mulle, ja hälle...meille kaikille...
Kannattais ehkä lukea koko ketju ennen kuin laukoo latteuksia ja ennen kaikkea alkuperäinen teksti loppuunkin asti, eikä vain ensimmäistä lausetta!
Ei ole sanonut "EI" eikä "Kyllä". Ja on sellainen persoona, että vaikeatkin asiat sanoo asiat erittäin suoraan kursailematta, joten todellakin on jättänyt tulkinnan varaa.
Jos nainen on sanonut että sulla on vaimo ja kaksi pientä lasta, niin se meidän naisten kielellä tarkoittaa EI ukkomiehelle. Tarkennan, kunnollisten naisten kielessä. Sulle löytyy varmaan niitäkin joille varattu mies on se suurin herkku.
Jätä se nainen rauhaan!
Täysin samaa mieltä. Olen sanonut ukkomiehelle juuri tismalleen nuo sanat. Ei lisättävää.
Ap. kannattaisi lukea oma tekstinsä myös ajatuksella
"Kun ensimmäisen kerran tapasin alaiseni tiesin heti,että tulen ihastumaan häneen ja ajattelin sen menevän muutamassa kuukaudessa ohi niin kuin aina ennenkin. Olen herkästi ihastuvaa sorttia tietyntyyppisiin naisiin."
-ei ole siis ensimmäinen kerta ja ei varmaankaan viimeinen, naisia on maailma täynnä.
"Hän tietää tunteeni ja kuittasi vain sanomalla 'sulla on vaimo ja 2 pientä lasta'.
-ihastuksen kohde on ilmoittanut kantansa ja sitä pitää kunniottaa, eikä ruveta hieromaan "kauppoja" vaimon kanssa pettämisluvan saamisesta, siinä kärsivät kaikki, myös lapset, josta ei ilmeisesti tarvitse kantaa huolta???
"Elämässäni kaikki on päällisin puolin kohdallaan "
-herää kysymys rakastatko vaimoasi ylipäätään?
äsh.se on vain yksi nainen muiden joukossa.Pure hammasta - too late